Sivut

tiistai 1. heinäkuuta 2025

Helvetissä sataa lunta

Ilmasto lämpenee vai lämpeneekö?

Kesä 2024 oli Euroopassa kaikkien aikojen lämpimin. Ennätyksellisen lämpimänä vuonna 2024 Suomessa mitattiin yhteensä 71 hellepäivää. Kesä 2024 oli koko Suomen keskilämpötilan osalta jaetulla kärkisijalla vuoden 1937 kanssa. Kesän eli kesä-elokuun koko Suomen keskilämpötila oli 16,2 °C.

Mikä on helle?
Kun päivän ylin lämpötila on yli 25 celsiusastetta (°C), voidaan Suomessa puhua helteestä. Käytäntö on voimassa myös useassa Pohjoismaassa - ainakin melkein. Helle on Pohjoismainen juttu, sanalle ei edes löydy vastinetta eteläisemmistä maista. Keski-Euroopassa kuuman päivän raja kulkee 30 °C ja vielä etelämpänä tällaista käsitettä ei tunneta ollenkaan, kun kuumuus on ihan normaali tilanne kesällä.

Yhdysvalloissa on lämpöindeksitaulukko, joka alkaa 27 °C:sta (80 °F).

Vuoden 2025 ensimmäinen hellepäivä oli 14. kesäkuuta. Vuonna 2024 ennen 14. kesäkuuta oli nähty jo 22 hellepäivää, joka on enemmän kuin joidenkin kylmien kesien hellepäivät yhteensä.

15 VUOTTA SUOMEN HELLETILASTOJA
Vuosi Ensimmäinen hellepäivä Viimeinen hellepäivä Hellepäiviä yhteensä
2010 13. toukokuuta 15. elokuuta 57 (41,3 %)
2011 10. toukokuuta 28. elokuuta 46 (33,3 %)
2012 17. toukokuuta 17. elokuuta 20 (14,5 %)
2013 17. toukokuuta  9. elokuuta 52 (37,7 %)
2014 18. toukokuuta 12. elokuuta 50 (36,2 %)
2015 29. kesäkuuta 25. elokuuta 19 (13,7 %)
2016 10. toukokuuta 22. elokuuta 35 (25,4 %)
2017 19. toukokuuta 12. elokuuta 19 (13,7 %)
2018 11. toukokuuta  8. syyskuuta 64 (46,4 %)
2019 11. toukokuuta 10. syyskuuta 38 (27,5 %)
2020  1. kesäkuuta 21. elokuuta 40 (29,0 %)
2021 11. toukokuuta 13. elokuuta 55 (39,9 %)
2022 25. toukokuuta 28. elokuuta 43 (31,2 %)
2023 22. toukokuuta 16. elokuuta 40 (29,0 %)
2024 14. toukokuuta 10. syyskuuta 71 (51,4 %)
2025 14. kesäkuuta    
Lähde: Ilmatieteen laitos

Itse laskettu:
Toukokuun alusta elokuun loppuun on 123 päivää + syyskuusta 15 päivää on 138 päivää.
Suomessa hellepäiviä voi esiintyä noin neljän kuukauden ajan vuodessa.

Hellepäiviä yhteensä -luvun jälkeen suluissa on prosenttiosuus, kuinka paljon se on 138 päivästä (4,5 kk).

Katso kun meteorologi Pekka Pouta nauraa Suomen säille 10. toukokuuta 2017.

Yllä olevassa taulukossa erottuu kolme vuotta, 2010, 2018 ja 2024, joka on ihan omalla tasollaan, 71:llä hellepäivällä. 2010 vuodesta itse en muistanut mitään erikoista, mutta Ilmatieteen laitoksen huomio 2010 vuodesta toi muistikuvia. Kesästä 2010 täytyy mainita Asta-myrsky, joka aloitti loppukesän myrskyjen sarjan. Yhtäjaksoista hellettä oli juhannuksen tienoilta elokuun puoliväliin.

Vuoden 2018 muistan siitä, kun olin vuokrannut erään "mummon mökin" muutamaksi päivää ja mökkiä ei saanut millään viileäksi. Yöllä, jos piti ikkunoita auki, niin hyttyset tulivat sisään. Kesällä 2018 puhuttiin ennätyshelteistä ja hellepäiviä kertyi 64 päivää.

Vuoden 2024 kesällä hellepäiviä kertyi huimat 71 päivää, joka on hiukan yli puolet 4,5 kuukaudesta, jolloin hellepäiviä on ilmennyt. Huomioitavaa on, että toukokuussa oli muutama hellepäivä enemmän kuin kesäkuussa. Helteet tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan, viimeinen hellepäivä olikin 10. syyskuuta.

Huom. tilastojen mukaan myöhäisin hellepäivä Suomessa on ollut 17. syyskuuta 1947. Silloin Tampereella ja Seinäjoella oli 25,2 °C.

2010-luvun puolivälissä oli kylmempiä jaksoja. Vaikka vuonna 2014 oli 50 hellepäivää ja vuosi 2014 oli Suomen mittaushistorian toiseksi lämpimin, niin kesäkuu oli koko maan mittakaavassa tavanomaista kylmempi. Juhannuksen liepeillä satoi lunta ja sää oli kylmempi kuin vuoden 2013 jouluna. Taisi olla kesäkuu 2014, kun lestadiolaisten Suviseuroihin (kesäkuun lopussa) menneet miettivät, että täytyykö sinne ottaa talvivaatteet. Heinäkuun toisella viikolla alkoi hellejakso, joka kesti elokuun puolelle hyvin.

Vuonna 2015 jatkui erikoiset säätilastot. Vuosi 2015 oli siihen mennessä Suomen mittaushistorian lämpimin, mutta kesä oli kylmä.

Vuosina 2020-2024 on ollut vähintään 40 hellepäivää vuodessa, mutta 2025 (tällä kirjoitushetkellä) kesäkuussa on ollut vain 2 hellepäivää. Mikäli heinä-elokuussa säätilat eivät lämpene, niin vuoden 2025 kesän hellepäivät voivat jäädä vähiin.

Olli Halonen - Suomen kesä: Suomen kesä kestää hetken aikaa vaan
Mut sen hetken maailma tarjoo parastaan
Me näistä öistä kovaa hintaa maksetaan
Ku lopun vuotta pimeydessä palellaan
Yllä on Olli Halosen Suomen kesä -kappaleen alkua.

Pysyvät säätyypit voivat ilmetä pitkinä helleaaltoina kesällä ja pakkasjaksoina talvella sekä jatkuvan sateen tai poudan jaksoina, jotka voivat aiheuttaa tulvia tai kuivuutta. Pitkäkestoiset säätyypit liittyvät usein paikallaan pysyviin sulkukorkeapaineisiin, jotka esiintyvät useiden kilometrien paksuisessa ilmakerroksessa ja pakottavat suihkuvirtauksen kiertämään alueen. Suihkuvirtaus puolestaan ohjaa matalapaineiden ratoja. Sulkukorkeapaineiden alueella vallitsevat heikkotuulisen ja pilvettömän sään jaksot, johtaen kesällä kuumuuteen ja talvella kylmyyteen.

KÄRVISTELYÄ MUUALLA
Korkeita lämpötiloja on mitattu Keski- ja Etelä-Eurooppassa, jopa 40 °C. Kovien lukemien vuoksi hellevaroituksia on annettu pitkin Etelä-Eurooppaa. Ranskassa ainakin kaksi ihmistä kuoli tuhoisien myrskyjen seurauksena. Yhdysvaltojen New Yorkissa kärvistellään noin 40 °C:ssa.

ATLANTIN TERMOHALIINIKIERTO (AMOC)
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Golfvirta on osa AMOC:ia.

Huom. Golfvirta-sana kuuluu sarjaan tyhmiä lainasanoja. Englanniksi Golfvirta on Gulf Stream eli merenlahtivirta. Gulf on ruotsiksi golf eli merenlahti. Joku neropatti on Suomessa ottanut ruotsin Golfströmmen-sanan Golf-alun ja suomentanut vain loppuosan. Onko tuossa mitään järkeä! Golfvirta on siis merenlahtivirta, joka alkaa Meksikonlahdelta.

AMOC
AMOC eli Atlantic Meridional Overturning Circulation

Lähde: Wikipedia
AMOC on Atlantin valtameren merivirtojen kiertoliikejärjestelmä, joka kuljettaa lämmintä pintavettä pohjoiseen ja kylmää syvänmeren vettä etelään.

Vuosikaudet on puhuttu, että Golfvirta hidastuu tai pysähtyy kokonaan ja se ei ole hyvä juttu. Viime vuosina on alettu puhua AMOCista, joka taitaa olla laajempi käsite kuin Golfvirta.

Aiemmin on uutisoitu, että Golfvirran pysähtyminen johtaisi Pohjois-Euroopassa melkein jääkauteen. Kun AMOC:ista on puhuttu, niin silloin onkin sanottu, että vuodenaikojen erot voimistuvat - kesät on kuumia ja talvet todella kylmiä. Skandinaviassa voisi olla talvella jopa –50 °C pakkasia. AMOC:in romahdus ei viilentäisi Suomen kesiä, vaan päinvastoin globaali ilmaston lämpeneminen toisi lisää hellepäiviä. Myös muut äärisääilmiöt, kuten myrskyisyys lisääntyisivät. AMOC:in romahtaminen vähentäisi Euroopan sademääriä ja kiihdyttäisi merenpinnan nousua.

YHTEENVETOA
Eurooppaa kärventää "lämpökupoli" ja elokapina huutaa "Ilmastohätätila!" sekä Lordi laulaa "Helvetissä sataa lunta". Helle- ja pakkasjaksot lisääntyvät, kesällä voi olla lämmintä kuin Helvetissä, mutta talvella Helvettikin jäätyy - ainakin jos AMOC romahtaa.

Voidaan sanoa, että vuodesta 2018 lähtien kesäisin on ollut vähintään 40 hellepäivää, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vuosi 2025 saattaa notkahtaa sen määrän alapuolelle - vuodet eivät ole veljeksiä keskenään eikä pihlaja kahta taakkaa kanna.

11 kommenttia:

  1. Hellepäiviä oli kesäkuussa tavanomaista vähemmän. Hellepäiviä oli koko maassa vain kaksi.

    VastaaPoista
  2. Mitä "rumemempi" sää sen parempi ja nyt tarkoitan rankkasateita ja ukkosia, kaveri laittoi maasalamista kuvan tällä alueella, niitä nääs oli.

    En ole helteiden perään kuolaava, mielenkiintoinen blogi kuitenkin, pitää vielä paneutua nuihin hellemääriin, muistan yhen mökin joho mentiin ja kammarin vipuun pistin olkihattuni ja takka päälle huom kuistilla oli invaasio hyttysiä, ja sisälläkin, mutta takka savutti meidät ulos ja hyttyset samoin katosivat, mistäs me tiedettiin että takan vipu on kamarissa. Yleensä takan kohdin ne luukkuhommat ovat.

    Viikko Saimalla niin olin ruskea kuin papu, ja se kesti pitkään niin että lääkärikin kysyi helmikuussa jalkaa katsoessa että oletko ollut ulkomailla en ollut silloin.

    En kadehdi Espanjan tai Portugalin kuumuuksia ja sanoinkin kaverille että jos tänne sellaisia niin kuolisin varmaan nestehukkaan, kestän kyllä kuumuksia mutta en niissä viihdy sanoo hän joka ollut +50 asteessa.

    Vieläkö se on Meksikonlahti, kun oranssi T uhoaa ja aikoo häätää Muskin Amerikasta, E-Afrikkaan vaan, silloin helvetti jäätyy ja maapallo murenee.
    Mua ärsyttää jo sana ilmastonmuutos ja mitä teet jotta ilmastoahdistus ei iske.

    VastaaPoista
  3. Piti sanoa Pekka Poudasta että olihan naurettavat säät tuolloin ollutkin, muistan itse miten satoi lumi maahan kun oli äitienpäivä se ei ollut merkillistä mutta mielenkiintoista myös vapun raekuurot muistan, lapsuudessa eka musta joulu oli jotain niin järkyttyvää. Pekka pelasti päiväni kun eräs aamu sanoi pilvet ne pusuttelee eiku pysyttelee Helsingin yllä, noh pusutelkoon.

    VastaaPoista
  4. Euroopassa käristytään ennätyshelteissä, mutta Argentiinassa piinaa pakkanen. Argentiinassa ja sen naapurivaltioissa Chilessä ja Uruguayssa kylmäaaltoon aiheuttanut paikoin jopa lumisateita ja hyytävä tuuli on puhaltanut Etelämantereelta. Paikallisia koteja ja toimistoja ei ole rakennettu pakkasolosuhteisiin.

    Hurja helle yllätti Etelä-Euroopassa lomailevat suomalaiset:
    ”Ulkona ei voi tehdä mitään.”

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa maailmanlopulta! Meillä kesä muualla talvi on normaalia, nyt paukkuu pakkanen siellä missä ei sen kuulu olla edes, ei varmaan ole varauduttu moiseen.

    Ystäväni oli lomalla ja kertoi ei olisi muuten jaksanut jollei allas olisi ollut lähellä.
    Jonninjoutavaa asioihin pitää suhtautua ja ottaa opiksi.
    Kuten arvasin ei tänne tullut mitään kuin arskaa hiukan ripotteli vettä. Näin pääkaupunki kellii linnunmaidossa,

    VastaaPoista
  6. Kesäkuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin kesäkuu.

    Etelä- ja Länsi-Suomessa on ollut poikkeuksellisen sateinen alkukesä. Sen sijaan Lapissa, idässä ja Ahvenanmaalla on ollut erityisen kuivaa.

    Tekoälypohjainen sääennustepalvelu on osoittautunut jopa 20 prosenttia tarkemmaksi kuin perinteiset mallit parin viikon päähän katsovissa ennusteissa.

    VastaaPoista
  7. Obaman sanomaa olemme ensimmäinen sukupolvi joka tietää ilmastonmuutoksen, ja samalla viimeinen sukupolvi joka voi tehdä sille jotain, se on myöhäistä kusta kun on jo housuissa sanon minä.

    VastaaPoista
  8. Lasten kysymyksissä oli oikea painajainen jos ilmakehä katoaisi.

    " Ei olisi enää pilviä, sadetta eikä tietenkään tuulta. Myöskään ääniä ei kuuluisi, taivas näyttäisi sysimustalta ja Aurinko valkoiselta, kun ilma ei enää suodattaisi Auringon valoa eikä sirottaisi sitä eli muuttaisi sen suuntaa.

    Noita ilmiöitä ei tosin pitkään ehtisi ihmetellä, sillä jos ilmakehä yhtäkkiä katoaisi, ihmiset ja muut eläimet kuolisivat noin minuutissa. Myös kaikki maanpäälliset kasvit kuolisivat. Merissä elämää voisi säilyä jonkin verran pidempään."

    Ei musta aurinko vaan valkoinen päivät tuskaisen kuumia ja yöt jäätäviä ei kuulostakaan hyvältä. Pakosti saa miettimään.

    Tiekussa luki että maapallo ei päästä auringonvaloa samoin kuin aiemmin.
    2000-luvun puolivälistä lähtien maapallon pidättämä lämmön määrä on kaksinkertaistunut 0,6 watista 1,3 wattiin neliökilmetriä kohti.

    Ilmankos jäävuoret purjehtii tiesminne ja hajoaa, merien lämpeneminen on true story joka surettaa.

    VastaaPoista
  9. Merijään vetäytyminen arktisella alueella voi ehkäistä Atlantin merivirtojen romahtamista.

    VastaaPoista