Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ilmoittanut pitävänsä suuren tiedotustilaisuuden keskiviikkona klo 13 New Yorkin aikaa eli klo 20 Suomen aikaa. Nasa kertoo, että tiedotustilaisuus liittyy löydökseen oman aurinkokuntamme ulkopuolelta. Tilaisuudessa kerrotaan jotain eksoplaneetoista.
Eksoplaneetat kiertävät jotain muuta tähteä kuin omaa aurinkoamme. Jos maapallon ulkopuolella on jonkinlaista elämää, suurimmat toiveet sen löytymiselle on pistetty juuri eksoplaneetoihin. Auringon kaltaista tähteä kiertävillä planeetoilla saattaisi olla samankaltaiset olosuhteet kuin Maassa.
Mitä Nasa tiedottaa? Vahvistaako vain, että vettä on muualla, joka voi mahdollistaa ihmisen tunteman elämän. Joku tällainen suuren tylsä tiedottaminen se varmasti on. Vettä on muualla, mutta emme pääse sinne - kivaa.
Mielenkiintoisempaa olisi, jos jonkun planeetan ympärillä olisi edes havaittu älykkään olennon tekemiä laitteita, satelliitteja tai jopa avaruusasemia. Tällainen olisi suuri uutinen.
Vai aloittaako tämä tiedotustilaisuus vihdoinkin paljastuksien sarjan? Aluksi ilmoitetaan vedestä, jonka jälkeen ehkä kasvillisuudesta ja lopuksi älykkäästä elämästä. Kaikkea ei kerrota heti.
Lisäys 22.2.2017:
Nasa kertoi, että "uuden Maan" löytyminen on vain ajan kysymys.
tiistai 21. helmikuuta 2017
Aforismi elämästä
Elämä on kuin mutkikas polku, et tiedä mitä seuraavan mutkan takana on, ylä- vai alamäki. Vei polku minne tahansa, päädymme aina samaan, kuolemaan.
Kirjoitin tämän mietelauseen noin 17 vuotta sitten nettiin jollekin aforismisivustolle (jonka nimeä en enää muista). Joitakin vuosia sitten huomasin, että sehän on levinnyt hyvin netissä. Ainoa vika oli, että juurikaan kukaan ei tiennyt kuka sen on alun perin kirjoittanut. Nyt jälleen googlailin sitä ja huomasin, että hakutulokset ovat vähissä, joten otin sen nyt talteen ettei huku netin uumeniin.
lauantai 4. helmikuuta 2017
Enkeleitä ja viestejä tuonpuoleisesta
Norjan prinsessa Märtha Louise perusti ystävänsä kanssa kymmenisen vuotta sitten enkelikoulun Astarte Educationin. Norjalaiset pyörittivät ihmetyksestä silmiään, kun prinsessa väitti pystyvänsä myös puhumaan enkelien ja eläinten kanssa.
Nyt aika on muuttunut, sillä monet julkkikset ovat kertoneet lehtihaastatteluissaan asioivansa enkeleiden kanssa. Monet julkkikset uskovat enkeleihin, niin myös laulaja Meiju Suvas. Hän selvisi uhkaavasta liikenneonnettomuudesta enkeleiden ansiosta, enkelit kutistivat vastaantulevan auton. Ex-tangokuningatar Kirsi Ranto kohtasi yliluonnollisen näyn Tampereella - "Katu edessäni oli täynnä höyheniä ja sulkia". Entinen urheilija Manuela Bosco näki enkeleitä Aamu-tv:n studiossa sekä Manuelan hyvä ystävä näyttelijä Pamela Tola aistii enkeleitä.
Noin puolet suomalaisista uskoo enkeleihin, mutta monikaan ei puhu aiheesta ääneen, koska helposti saa leiman otsaansa. Useinkaan enkeliä ei nähdä, vaan se aistitaan jotenkin. Enkeli voi olla valo, väri, tuoksu, ajatus, mutta myös kuin toinen ihminen. Mielenkiintoinen seikka on, että enkelituoksuja ovat muun muassa kanelipulla ja hunaja ja toisaalta myös tupakka ja hevosenlanta - ilman näkyvää lähdettä.
Jotkut julkisuuden henkilöt on kertoneet saavansa viestejä tuonpuoleisesta. Laulaja Katri Helena saa viestejä kuolleelta pojaltaan. Riitta Väisänen kertoo saavansa viestejä 16 vuotta sitten kuolleelta Spede Pasaselta meedion välityksellä. Jutta Gustafsberg pitää yhteyttä kuolleeseen Petteri-mieheensä meedion avulla. Jutta Gustafsberg uskoo tavanneensa hyvän ystävänsä Jari "Bull" Mentulan jo edellisessä elämässään.
Edellä mainituilla henkilöillä on yksi yhteinen tekijä, he ovat kaikki naisia. Pitääkin loppuun ottaa mukaan mieskin. Vesa-Matti Loiri on kertonut kokemuksesta, joka on saanut hänet uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)