keskiviikko 16. joulukuuta 2020

TV-kanavien taistelu prime timesta - osa 4

Marraskuussa 2019 julkaisin edellisen kerran TV-kanavien taistelu prime timesta -vertailun, jonka ajattelin olevan viimeinen laatuaan, mutta syksyllä 2020 huomasin TV-ohjelmien suhteen mielenkiintoisia asetelmia ja päätin jälleen ryhtyä tähän urakkaan.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Jouluevankeliumi Jacken mukaan 2020

Siihen aikaan, kun maailmalla korona levisi, jyrähti Donald Trump, pesidenttivaalien postiennakkoääniä ei saisi laskea. Niissä presidenttivaaleissa ratkeaisi, pääseekö hän toiselle kaudelle. Nämä tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin Donald Trump hallitsi presidenttinä Yhdysvaltoja Valkoisessa talossa. Kaikki menivät äänestämään omaa ehdokastaan, kukin omaan vaalipiiriinsä.