keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Ylen agendajournalismi

Kansanedustaja Atte Kaleva (kok) jätti kirjallisen kysymyksen, jossa totesi ettei YLE nykyisin toteuta lakisääteisiä tehtäviään, eikä se toimi kaikkien suomalaisten mediana. Näin uutisoi Verkkouutiset.

perjantai 11. helmikuuta 2022

Pyhä vai tekopyhä valtamedia?

Elokuussa 2021 kirjoitin Salaliittoteoriat valtamediassa ja vuoden 2022 aloitin Vahvistusharha ja ylivertaisuusvinouma -kirjoituksella. Koko ajan alkaa näyttää siltä, että ns. salaliittoteorioilla onkin kestävämpi pohja kuin valtamedia haluaisi tuoda julki.

maanantai 7. helmikuuta 2022

Convoy Finland 2022

Ja kansalaistottelemattomuus

Vaikka Convoy Finland 2022 -mielenosoitusilmiö herättää tunteita puolesta ja vastaan, niin täytyyhän siitäkin jotain kirjoittaa, koska siitä muodostui nopeasti suurempi kuin osattiin odottaa.

tiistai 1. helmikuuta 2022

UMK:sta elämän tarkoitukseen

Vuonna 2014 kirjoitin Taivaaseen, mitä sitten? ja vuonna 2018 jatkoin aihetta Taivaaseen, mitä sitten? - osa 2 -kirjoituksella. Nuo kaksi kirjoitusta tarkastelee asiaa Raamatun näkökulmasta, mutta tällä kertaa pohdin asiaa eri suunnasta.