maanantai 1. tammikuuta 2018

Taivaaseen, mitä sitten? - osa 2

Vuonna 2014 kirjoitin Taivaaseen, mitä sitten? -kirjoituksen. Nyt ajattelin hieman syventää ja jatkaa tästä aiheesta.

Jesajan kirjan 65. luvussa hiukan valaistaan uutta Taivasta ja uutta Maata.
Jes. 65:17-25 (Uusi kirkkoraamattu 1992):
17. Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
18. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.
19. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta,
20. eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.
21. He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän,
22. ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.
23. Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
24. Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
25. Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.

Jes. 65:17-25 (Pyhä (vanha) Raamattu 1933/38):
17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
23. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.
Jumala luo taivaat ja maat uudestaan, pyyhkii menneet muistot pois, eikä niitä kukaan enää muista - kaikki alkaa kuin alusta? Ilo ja riemu on ikuinen. Pahuutta ei enää ole, emme edes muista ja tiedä pahuutta, koska emme muista vanhaa pahuuden ja materian maailmaa.

Vaikka ilo ja riemu on ikuinen, niin syntyminen ja kuolemakin on yhä läsnä - uudessa maailmassa voi siis kuollakin. Jae 20. on nyt hiukan epäselvä. Uudessa Raamatussa (vuosi 1992) sanotaan ettei yksikään vastasyntynyt kuole, eikä vanhus ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan. Sata vuotta ei ole pitkä aika uudessa maailmassa, kaikkien tulisi elää edes sen aikaa. Ilo ja riemu on ikuinen, mutta kumminkin nuorena kuolleita surkutellaan?

Vanha kirkkoraamattu (vuosi 1933/38) sekoittaa enemmän pakkaa jakeessa 20. Vastasyntyneet eivät kuole ja vanhukset kuolee vasta, kun päivät ovat täynnä. Kukaan ei kuole ennen sataa vuotta, kaikki siis elää vähintään sata vuotta. Kaikki elää Taivaassa vähintään sata vuotta, joten kaikki pääsee edes käymään Taivaassa ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen?

Vanhan ja uuden Raamatun versioita on vaikea sulauttaa yhteen. Uusi Raamattu ei mainitse tuossa kohtaa mitään kiroukseen joutumisesta, vaan alle satavuotiaita vain surkutellaan. Vanhassa Raamatussa kukaan ei voi kuolla alle satavuotiaana. Vanhassa Raamatussa jokainen elää vähintään satavuotiaaksi, mutta sata vuotta on jokin mystinen raja, jossa synnintekijät joutuvat kiroukseen? Toisaalta uudessa maailmassa ei enää pitäisi olla negatiivisuutta, sillä murheita ja kärsimyksiä ei enää kukaan muista. Tästä huolimatta, jotkut joutuu vielä satavuotiaana kiroukseen - missä on logiikka? Kukaan ei muista enää mahdollisia menneitä syntejään, mutta kumminkin niistä rangaistaan satavuotiaana (nuorena)?

Taivaassa, uudessa maailmassa eletään määrätyt päivät ja sitten kuollaan. Tämä kuulostaa siltä, että kaikki tietävät milloin kuolee (paitsi ne satavuotiaat syntiset). Onko tämä kuolema kumminkaan kuolema, vai joku tietoinen tasolta siirtyminen toiselle, sillä elämähän on Taivaassa ikuinen?

Raamatun sanotaan olevan virheetöntä ja muuttumatonta Jumalan Sanaa, mutta kumminkin meillä on Pyhä Raamattu (vanha kirkkoraamattu, 1933/38) ja Uusi kirkkoraamattu (1992), joka korvasi aiemman vuosien 1933/38 käännöksen. Uusi kirkkoraamattu hyväksyttiin viralliseen käyttöön tammikuussa 1992, vaikka se on virallinen Raamattu, niin kaikki uskovaiset eivät pidä sitä uskottavana. Jotkin uskonhaarat haluavat pitäytyä Vanhassa kirkkoraamatussa, koska pitävät sitä parempana käännöksenä. Vuoden 1992 versio on käännetty dynaamisen vastaavuuden periaatteella, joka ei käy uskovaisen mieleen, koska käännös ei ole sanatarkka alkuperäiseen tekstiin. Käytännössä kumminkin käytetään uutta ja vanhaa Raamattua sekaisin, tilanteen mukaan, kumman Sana sopii paremmin omiin tarkoitusperiin - vähän kieroa. Vuonna 2012 ilmestyi Raamattu kansalle -versio, mutta sen virallisuudesta en tiedä tai kuinka uskottavana sitä pidetään yleisesti. Aika kuivalla maalla soudetaan, jos uskovainen ei luota Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisesti hyväksymään Raamattuun.

Vuoden 1992 Uusi kirkkoraamattu tehtiin sen vuoksi, että vanha käännös oli kieliasultaan vanhentunut, eivätkä nykyajan lukijat kyenneet ymmärtämään kaikkia sanoja ja sanontatapoja. Kieliasu haluttiin siis nykyaikaistaa. Tämäkin vahvistaa sitä minun käsitystäni, että Raamatun teksti on muuttunut vähemmän tai enemmänkin vuosituhansien aikana, kun teksti on muuttunut Jesajan kirjassakin huomattavasti vuosien 1933-1992 välillä. Muutokset on tahattomia tai tahallisia - disinformaatiota. Tältä pohjalta en pysty sanomaan, että Raamattu on muuttomatonta Jumalan Sanaa. Kenellä ihmisellä on valtaa myöskään sanoa ja määritellä mikä käännös on se oikea?

Palaten itse aiheeseen, niin meneekö ihmisen sielu kuolemassa johonkin välitilaan, jollekin Taivaan tasolle? Taivaan tasolle, joka vielä muistuttaa paljon maallista elämää, synnytään, kuollaan, syödään, juodaan jne. Jesajan kirjan toinen mielenkiintoinen kohta on, jossa sanotaan, että Taivaassa rakennetaan taloja ja viinitarhoja. Samassa yhteydessä on tarkennus, että jokainen tekee itse itselleen talon ja viinitarhat. Toiset eivät rakenna toisilleen mitään tai anna ruokaa, aika karua, jos tämän ottaa kirjaimellisesti. Jos tuon ottaa symbolisesti, niin asia on helpompi tajuta. Talon rakentaminen kuoleman jälkeen voi myös tarkoittaa, että jokainen muodostaa itse itselleen oman tavan mieltää Taivas ja Jumala. Toinen ei pysty määrittämään minkälainen on toisen Taivas (oma talo) ja tapa uskoa (viinitarha). Mikäli Taivas on porras- tai tasomainen, niin alimmilla tasoilla ehkä voidaan pikkuhiljaa sopeutua uuteen olotilaan omilla ehdoilla. Mikäli kuoleman jälkeen kaikki pääsee jollekin välitilatasolle aluksi, niin silloin ehkä logiikka antaa periksi, että siitä voi vielä päätyä Kiroukseen, koska välitila ei olisi vielä varsinaista Taivasta.

Mitä Taivaassa tehdään? Tätä mahdotonta kysymystä voisin lähestyä emanaatio-opin kautta. On olemassa vain Yksi Luoja / Olevaisuus / Yliäly / Substanssi, joka on kaikki ja kaikkialla. Tämä Ylin Yksi olevaisuus on "virrannut" itsensä alipersooniksi, jotka puolestaan virtaavat itseään alipersooniksi. Nämä alipersoonat ovat tiheämpää valoa ja energiaa. Mitä enemmän alipersoonat (jumaluudet) luovat itsestään alipersoonailmentymiä ja maailmoja, niin sen tiheämpiä ne on. Ihmisen loi joku Ylimmän olevaisuuden alialiali...persoona ja ihmisestä muodostui jo lihaa sekä verta. Ihmisen maailma on valotietoa, joka on kiinteytynyt materiaksi, jota ihminen ei voi läpäistä jne. Ylin olevaisuus ei luonut suoraan ihmistä, vaan jakoi aluksi itseään moniin persooniin, joista yksi päätyi lopulta luomaan ihmisen. Ennen ihmistä alipersoonat loivat itsestään tiheämpiä alipersoonajumaluuksia sekä enkeleitä jne. Ihmisen tuntema (oletettu) Taivas luotiin ja sen kaikki mahdolliset tasot. Ylin Yksi olevaisuus on Taivaankin tuolla puolen, mutta Taivaassa törmää (ali)Olevaisuuksiin, jotka on lähellä alkulähdettä, josta kaikki virtaa. Ihminen on tämän virtaamisen piste, josta kiinteytynyt valoenergia lähtee virtaamaan takaisin päin kohti alkulähdettä.

Ihminen lähtee kiinteästä pisteestä (materiaalimaailma) kohti täydellistä Olevaisuutta, josta on lähtöisin. Sielun ihmiselämä saattaa olla vain pieni mutka tässä matkassa, mutta ihmiselämä (Sielun yksi oppitunti) on myös tärkeä osa tätä matkaa. Koko ajan täytyy muistaa, että on olemassa vain Yksi olevaisuus, joka kokee itseään lukuisten ilmentymiensä kautta. Ihminen mieltää, että jokainen ihminen on oma yksilönsä (erillisyyden tunne), mutta ihmisyksilökin on osa alkulähdettä. Ihmiselämän ulkopuolella ihmisen tietoisuus tunnetaan Sieluna. Jos kuoleman jälkeen on jokin välitila, niin siellä sielu pitää vielä ihmiskehon muodon, mutta on energiaa (Valoa). Kun sielu tuntee/tietää olevansa valmis siirtymään lähemmäksi Täydellisyyttä (Alkulähde), niin silloin se siirtyy olemisen seuraaville tasoille, joissa ei enää tarvita ihmismuotoa. Tämän pidemmälle on edes vaikea mieltää sielun matkaa. Sielu on yksi pisara Ylimmän Yhden ajatuksissa. Sielu kerää matkallaan ymmärrystä alkulähteestä eli itsestään. Enkeli ja muut Taivaalliset ilmentymät auttavat sieluja matkallaan. Enkelit luotiin sielujen avuksi.

Jesajan kirja osaa kertoa, että Taivaassa leijona syö heinää kuin härkä sekä käärme syö maan tomua. Jesaja tietää Taivaasta myös seuraavaa.
Jes. 11:6-9 (Uusi kirkkoraamattu 1992):
6. Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena.
7. Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.
8. Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa.
9. Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiotaminun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan.
Jes. 35:5-7 (Uusi kirkkoraamattu 1992):
5. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat,
6. rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.
7. Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta.
Vastausyritys mahdottomaan kysymykseen. Monet olettavat, että kuoleman jälkeen päädytään Taivaaseen, mutta eivät mieti, mitä Taivaassa tehdään. Taivaassa tuskin maataan sohvaperunoina, vailla tarkoitusta. Taivaassa jatkuu Totuuden etsiminen ja sielun tasapainon löytäminen. Sielu vaeltaa läpi Taivastasojen kohti Alkulähdettä, josta on lähtöisin. Lopulta sielu päätyy Alkulähteeseen eli itseensä. Sielunpisara sulautuu Ylimpään, joka imee itseensä sielun kokemuksen itsestään. Ikuisuuksien kuluttua kaikki sielunpisarat on palautuneet Alkulähteeseen, joka on Yksi ja Ikuinen olotila, Täydellinen Taivas. Lopullisessa Alkulähteessä on vain Yksi, ei ole muita, ei edes alipersoonia. Koska sielut on sulautuneet Alkulähteeseen, niin sielujen oppaatkin (enkelit yms.) ovat sulautuneet takaisin Alkulähteeseen. Kaikki mahdolliset maailmat ja Taivastilatkin on sulautettu Alkulähteeseen, koska lopussa tarvitaan vain YKSI, joku joka on tilojen, tasojen ja ajan toisella puolen.

Tämän selvempään (mielivaltaiseen) analyysiin en nyt kyennyt. Olenhan vain ihminen.

3 kommenttia:

  1. Mieleen tulee rikkinäinen puhelin, asiat muuttuu matkan varrella, omasta mielestäni, ei raamatullisia asioita saisi muuttaa muodinmukaisiksi, vaikka osa uudistettua onkin loogisemman kuuloista.

    Ajatella millaista on alkuperäisin ollut..moni vanha asia unohtunut nykypäivinä, onko se hyvä asia, not.

    Okkutismista luen parhaillaan, Jesajan kirja on pala paratiisia.
    Uskon sielujen vaellukseen, sitä ei voi tietää minne sielunvaellus päätyy.

    -C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi tarinat olivat suullisia, jo silloin on tapahtunut muutoksia, kun sana levisi ihmiseltä toiselle. Jossain vaiheessa tietoa alettiin kirjoittaa muistiin ja jälleen tapahtui muutoksia.

      Poista
  2. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Kuusi "kuolleista herännyttä" kertoo tarinansa.

    VastaaPoista