UMK:sta elämän tarkoitukseen

Vuonna 2014 kirjoitin Taivaaseen, mitä sitten? ja vuonna 2018 jatkoin aihetta Taivaaseen, mitä sitten? - osa 2 -kirjoituksella. Nuo kaksi kirjoitusta tarkastelee asiaa Raamatun näkökulmasta, mutta tällä kertaa pohdin asiaa eri suunnasta.

Vuoden 2022 Uuden musiikin kilpailuun (UMK) otti osaa Olivera (Katriina Ullakko). Oliveran UMK-biisissä ihmetellään kuolemaa ja ikuista elämää. Biisin nimi on ajatuksia herättävä - Thank God I’m an atheist.

Oliveran kommentti:
Ei meistä kukaan tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mitä jos jokin maailman suurista uskonnoista onkin oikeassa ja elämä ei lopu ikinä. En tiedä mitään niin ahdistavaa ajatusta kuin ikuinen elämä.

Thank God I’m an atheist -biisin kertosäe:

Thank God I'm an atheist
'Cause I don't wanna face my sins
I don't know, it seems pretty clear to me
That Heaven is a state of mind
So thank God I'm an atheist
'Cause I don't wanna live forevеr and on
Just die when it's time for it
Just fall asleep and disappеar

Laulussa kiitetään Jumalaa, että (laulaja) on ateisti, koska hän ei tahdo kohdata syntejään. Tuon ateistin mielestä on melko selvää, että Taivas on vain mielentila. Hän ei halua elää ikuisesti. Kun aika koittaa, niin hän vain nukahtaa ja kuolee - katoaa pois.

Biisi on nerokas! Ateistihan ei usko Jumalaan, mutta kumminkin hän kiittää Jumalaa, että loi hänestä ateistin. Ateistin ei myöskään pitäisi miettiä syntejä, mutta kumminkin ateisti ei halua kohdata viimeisellä tuomiolla syntejään. Joku saattaa äkkiseltään ajatella, että biisi pilkkaa Jumalaa, mutta näinhän ei ole. Biisissä uskotaan johonkin Luojaan, Korkeampaan voimaan eli Jumalaan. Jumala vain taitaa olla liian suuri ymmärtää ja käsittää, että on helpompi olla ateisti.

Huom. tämä on vain minun tulkintani biisistä.

MITÄ JOS JOKIN USKONNOISTA ONKIN OIKEASSA?
Taivaaseen, mitä sitten? -kirjoituksissa on tullut esille, että mitä Raamattu kertoo Taivaasta ja Paratiisista sekä ikuisesta elämästä. Olivera ei halua elää ikuisesti, hänen on vain helpompi nukahtaa ja kadota olevaisuudesta. Jos Olivera uskoisi (laulussaan) Jumalaan, niin samalla tulisi myös usko Helvettiin. Kun Jumala poistaa lopullisesti pahuuden maailmasta, niin pahuus joutuu ikuiseen kadotukseen. Pahuus pyyhitään maailmasta kokonaan pois, kuin sitä ei olisi edes ollutkaan - ikuinen kadotus. Ateisti siis mieltää, koska Jumalaa ei ole, niin ihminen vain katoaa olemasta.

Se onkin jo vaikeampi kysymys, että mikäli kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään, niin onko silloin elämälläkään mitään syytä/järkeä - miksi elämme? Onko elämällä mitään tarkoitusta ilman Jumalaa?

Kun laittaa Google-hakukoneeseen Meaning of life, niin ensimmäinen vastaus on Life eli elämä. Elämän tarkoitus on siis elämä. Ateismissa elämä on luonnonilmiö, jolla ei ole tarkoitusta eli tavoitetta. Elävillä olennoilla voi olla omia tavoitteita.

Huom. kun laittaa Google-hakukoneeseen The answer to the ultimate question of life, the universe, and everything, niin Googlen laskin näyttää vastaukseksi 42. Vastaus kaikkeen on siis 42. Googlen piilovitsi.

Henkilö A:
On ateisti, joka ei usko Jumalaan, eikä kuolemanjälkeiseen elämään.

Henkilö B:
Uskoo Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään.

Kumpi pettyy enemmän, jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään? Kumpikaan ei voi silloin pettyä, koska ei ole tilaa tai aikaa, jossa voisi pettyä. Elämä vain sammuu ja se oli siinä.

Jos kuolema ei olekaan loppu, vaan jonkin uuden alku, niin silloin ehkä henkilö A voi kokea tajunnan räjäyttävän yllätyksen. Mutta luulenpa, että mikäli tietoisuus jatkaa olemistaan, niin ateistikaan ei joudu shokkiin. Kuolema saattaa olla jokaiselle erilainen kokemus, joka mukailee ihmisen uskomuksia ja tietoisuutta.

Voi olla muutama tapa, jolla havahdumme kuolemanjälkeiseen tilaan. Kuoleman jälkeen tietoisuutemme/sielu alkaa jälleen muistaa vähitellen (tai jopa nopeastikin), että erillisyyttä ei ole olemassa ja että sieluolemus on ydinolemus, joka on se ainoa ja oikea. Ihmiskeho oli vain kuin "kulkuväline", jolla koettiin ihmiselämä. Unohduksen verho nostetaan ylös ja heräämme kuin unesta.

Toinen vaihtoehto on, että kuoleman jälkeen sielun tietoisuutta nostetaan vähitellen. Sielu herää kuin johonkin itselleen tuttuun ja turvalliseen käsitysmaailmaan (välitila), joka muuttuu hitaasti sellaiseksi kuin todellinen totuus on. Näin sielu ei koe mitään shokkia, jos Taivas onkin jotain muuta mitä sielu oli ihmisenä ajatellut.

Kolmas vaihtoehto on jälleensyntyminen (reinkarnaatio), joka tunnetaan intialaisissa (dharmalaisissa) uskonnoissa nimellä sielunvaellus (metempsykoosi). Eivät ole aivan synonyymeja, mutta usein niillä tarkoitetaan samaa asiaa.

Kristinusko ei tunne jälleensyntymistä. Kristinuskon alkumetreillä kyllä Origenes pohti jälleensyntymistä. Origenes oli yksi merkittävä henkilö kristinuskon alkuvaiheilla. Hänen kirjoitukset ovat merkityksellisiä ensimmäisinä todellisina yrityksinä selittää kristinuskoa älyllisesti. Origenes opetti mm. pre-eksistenssiä eli sielujen ennalta olemista sekä apokatastaasioppia eli ennalleenpalauttamisoppi, joka tunnetaan myös universalismina.

Pre-eksistenssi: tarkoittaa yksilön olemuksen olemassaoloa ennen ruumiiseen liittymistä.

Universalismi: tarkoittaa kristinuskon käsitystä, jonka mukaan kaikki ihmiset pelastuvat. Oliverankin kannattaisi tukeutua universalismiin, jos ei pysty kohtaamaan omia syntejään.

Origeneen näkemykset olivat kumminkin silloiselle kirkolle liian radikaaleja ja Origeneen opit julistettiin harhaopeiksi kirkolliskokouksissa vuosina 545 ja 553. Näin ollen kristinusko ei tunne jälleensyntymistä. Ei oikein sovi yhteen Raamatun ydinsanoman kanssa.

Huom. vanhoillislestadiolaisuus tunnistaa pre-eksistenssin "vauvavarosto-oppina".

Kaikki ei ole yksimielisiä siitä, että miten Origenes ajatteli jälleensyntymisoppinsa. Aloittaako sielu heti uuden ihmiselämän, kun edellinen elämä on päättynyt. Toinen vaihtoehto on, kun jälleensynnytään, niin Jumala luo uudelleen maailman. Tämähän varmaan tarkoittaa ettei kaikki voi jälleensyntyä eri aikoihin, vaan yhtä aikaa (Paratiisi on siis vain väliaikainen?). Tästä tulee mieleen gnostilainen emanaatio-oppi, jossa ihminen lopulta sulautuu takaisin alkulähteeseen (Jumalaan). Kun Jumalaan on takaisinvirrannut kaikki sielut, niin Jumala aloittaa seuraavan "ikuisuuden", jossa luodaan uutta elämää. Jumala on Yksi ja Ikuinen, kaikki on osa Jumalaa.

Ihmisiä syntyy koko ajan enemmän ja enemmän, mutta mistä tulee sieluja lisää maapallolle? Tähän on ihan looginen selitys (jos sisäistää sen). Lukuisat ihmiset ympäri maapalloa uskovat, että jälleensyntyminen on ihan normaalia maailmankaikkeudessa. Jälleensyntyminen ei rajoitu vain maapallolle, vaan sitä tapahtuu kaikkialla. Muuallakin on siis elämää kuin vain maapallolla, eri tähtijärjestelmien olentojen sieluja jälleensyntyy myös maapallolle. Sielultaan voi olla tullut aivan muualta, joku voi olla ensimmäistä kertaa ihmisenä maapallolla. Jos olet kiinnostunut avaruudesta jne. se voi olla merkki siitä, että "sielullinen kotisi" onkin jollakin muulla planeetalla - olet vain käymässä täällä.

Joillekin sieluille maapallo on jotenkin erityinen, he haluavat kokea ihmiselämän (joka ei ole helppo). Maapallolla oppii hyvän ja pahan polariteetin nopeutetusti - kuin pikakurssi. Jumalan luomia sieluja on siis maailmankaikkeus täynnä.

100 vuotta ihmiselle on pitkä aika, mutta sielulle se ei ole mitään - aika on vain harha.

Petter Kavonius: Onko todisteita henkimaailmasta?

Mieli, jonka uusi kokemus on kerran laajentanut, ei koskaan palaa vanhoihin mittoihinsa.
- Oliver Wendell Holmes