Voiko Jumalaa omistaa?

Suurimmat maailmanuskonnot voidaan jakaa kahteen ryhmään, abrahamilaisiin ja dharmalaisiin. Abrahamilaisiin uskontoihin kuuluvat ne uskonnot, jotka uskovat samaan ja yhteen Jumalaan eli Raamatun, Tooran ja Koraanin tekstit ovat keskeisiä. Dharmalaisiin uskontoihin kuuluvat intialaiset tai intialaisperäiset uskonnot. Dharma on käsitteenä laaja, mutta lyhyesti sanottuna dharmalla tarkoitetaan positiivista elämänohjetta, joka välttää egoilua.

Dharmalaisia uskontoja ja oppisuuntia on monia, osa niistä ovat polyteistisia uskontoja eli monijumalallisia. Osa dharmalaisista uskonnoista on monoteistisia eli yksijumalallisia. Abrahamilaiset uskonnot ovat monoteistisia, koska niiden perustana on yksi ja sama Jumala. Monoteistisista uskonnoista täytyy myös mainita erikseen zarathustralaisuus, se ei kuulu abrahamilaisiin eikä dharmalaisiin uskontoihin. Zarathustralaisuus ja hindulaisuus ovat maailman vanhimpia uskontoja (sumerin jälkeen), joista moni uudempi uskonto on ottanut vaikutteita.

Abrahamilaisia uskontoja:

• Kristinusko
• Islam
• Juutalaisuus
• Bahai
• Rastafari

Dharmalaisia uskontoja:

• Hindulaisuus
• Buddhalaisuus
• Sikhiläisyys
• Jainalaisuus

Muita mainittavia uskontoja ja oppeja:

• Zarathustralaisuus
• Taolaisuus
• Konfutsealaisuus

Juutalaisuus, kristinusko ja islam

Abrahamilaisen jumaluusopin mukaan on vain yksi Jumala, eikä hänen rinnallaan ole muita Jumalia. Juutalaisilla ja kristinuskolla on samahkot uskon perustekstit, joissa on kyseessä sama Jumala. Myöskin islamin Koraanissa mainittu Allah on sama Jumala, kuin Raamatun Jumala.

Juutalaiset karsastavat kristinuskon kolminaisuusoppia. Juutalaisten näkemys Jahvesta (Jumala) on ehdottoman yksijumalallinen, ilman kolmea persoonaa. Jehovan todistajat on kristillisperäisistä yhteisöistä suurin, joka ei usko kolminaisuusoppiin, minkä takia sitä ei yleensä pidetä kristinuskon suuntauksena.

Abrahamilaisten uskontojen pohjana voidaan pitää suurelta osin Sumerin uskontoa. Sumerilaisten arvioidaan eläneen vuosina 4000–2000 eaa. Sumerin sanotaan olevan vanhimpia sivilisaatioita, sumerilaiset olivat kehittynyt kansa. Sumerilaisten nimiin on laitettu kirjoitustaidon kehittäminen ja monia muita asioita, joita käytetään vielä nykyäänkin. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että Aatamin (Raamatun ensimmäinen ihminen) sanotaan syntyneen 4000 vuotta eaa. Sumerilaiset asuivat Kaksoisvirranmaassa (Eufratin ja Tigriin jokilaakso), joka yhdistetään usein Raamatun Paratiisin alueeksikin.

Sumerilaisissa teksteissä on huomattavasti yhtäläisyyksiä Raamattuun. Sumerialaiset mainitsevat Maan ja ihmisen luomisen (nainen muovattiin kylkiluusta), Paratiisi ja syntiinlankeemus, Jumala joka on Taivaassa, ikuinen elämä jne.

Abrahamilainen uskontokäsite juontaa juurensa Raamatussakin mainittuun Abrahamiin, jonka sanotaan olleen ensimmäinen juutalainen. Juutalaisten ja islamin perustajan, Muhammadin sanotaan polveutuvan suoraan Abrahamin pojista. Kristinusko muodostui juutalaisuudesta (Jeesus oli juutalainen). Tämän vuoksi Abrahamia pidetään juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin esikuvana.

Zarathustralaisuuden sanotaan vaikuttaneen merkittävästi juutalaisuuteen – otettu aineksia vanhemmasta uskonnosta (synkretismi). Tätä kautta myös Zarathustralaisuus on vaikuttanut kristinuskoon ja islamiin. Zarathustralaisuus on saattanut ottaa vaikutteita Sumerilaisista uskomuksista. Sumerilaisten alkuperää ei olla oikein saatu selville, Intian suuntaa on arveltu, mutta entäpä, jos he ovatkin luotu Kaksoisvirranmaahan eli Paratiisiin.

Juutalaisia on vainottu ja sorrettu lähes aina. Olivat orjina Egyptissä, josta Mooses johdatti heidät Luvattuun maahan (Israel). Israelinkin alue on vallattu ja hajotettu joitakin kertoja, juutalaiset ovat kärsineet. ”Juutalaisten kuninkaan”, Jeesuksen kuoltua, alkoi kristinusko kasvaa. 300-luvulle tultaessa kristinusko oli jo niin voimistunut, että vuonna 313 Rooman keisari Konstantinus Suuri julisti uskonvapauden ja salli kristinuskon Rooman valtakunnassa – suurimmillaan Rooman valtakunta käsitti Välimeren ympäristön ja osan eurooppaa.

Ennen vuotta 325 liikkui kristinuskosta eriäviä näkökantoja, jonka vuoksi Konstantinus kutsui koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen. Tässä kokouksessa lyötiin lukkoon se, että Jeesus on saman arvoinen kuin Jumala ja näin meille tuli kolminaisuusoppi, Jumala on kolmiyhteinen – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kolme persoonaa, mutta vain yksi Jumala. Vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa täsmennettiin, että jumaluudessa on kolme persoonaa, jotka ovat yksi ja sama entiteetti, yksi täydellisyys, yksi Jumala. Virkamiehet vain siis päättivät, että näin on ja näillä mennään.

Keisari Theodosiuksen hallitessa vuonna 380, tuli kristinuskosta ainoa sallittu uskonto Rooman valtakunnassa. Vuonna 391 Theodosius määräsi kristinuskon Rooman valtakunnan valtionuskonnoksi ja pakanatemppelit suljettaviksi ja hävitettäviksi. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin myös väkivaltaa. Paradoksaalista on, että juutalaisuudesta lähtöisin oleva kristinusko jyräsi juutalaisuuden ja taas juutalaisia vainottiin ja sorrettiin entistä enemmän. 800-luvulle saakka katolinen kirkko kielsi kristityiltä kaikenlaisen kanssakäymisen juutalaisten kanssa, juutalaiset eivät saaneet harjoittaa kauppaa. Monissa kaupungeissa juutalaisten oli asuttava erityisissä juutalaiskaupunginosissa, getoissa. Juutalaisilla oli myös ylimääräisiä veroja, lupia ja muita rajoituksia.

Juutalaisia on myös syytetty Euroopassa vuosina 1347 – 1350 riehuneen Musta surman (ruttoepidemia) levittämisestä. Joillakin alueilla levisi huhu, että Musta surma on juutalaisten katala juoni surmata kristityt ja näin saada juutalaisuus valtauskonnoksi. Juutalaiset selvisivät puhtaussäädöstensä ansiosta ruttoepidemiasta melko vähällä – tämä vahvisti toisten silmissä juutalaisten syyllisyyttä. Fakta on, että Musta surma levisi rottien kautta, juutalaiset pitivät ympäristönsä niin puhtaina ettei rottia näkynyt.

Absurdi väite oli, että joku juutalainen olisi tuonut Jerusalemista keski-Eurooppaan myrkkyä, joka surmasi vain kristityt, mutta ei juutalaisia. Tämä vaino vuonna 1349 johti siihen, että satoja juutalaisia poltettiin roviolla, vaikka silloinen Paavi yritti puhua kansalaisisille järkeä.

Viimeisin juutalaisten suurempi vaino (Holokausti) oli 1940-luvun paikkeilla, kun noin 6 miljoonaa juutalaista vietiin natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleireille.

Ilman Hitleriäkin siis ovat juutalaiset joutuneet ahdinkoon, jopa kristinuskon vuoksi. Kristinuskon vuoksi on vuodatettu verta ja käytetty pakkokeinoja käännyttämisessä. Ei ihme, että nykyään kristinusko on laajimmalle levinnein uskonto. Tosin ei islamikaan ole päästänyt juutalaisia ja kristittyjä helpolla.

Islam sai alkunsa vuonna 610, kun profeetta Muhammad alkoi nähdä ilmestyksiä pääosin arkkienkeli Gabrielilta. Muhammad oli syntynyt Mekan kaupungissa, joka oli silloin tunnettu kauppiaistaan – Mekka oli markkinakaupunki. Kun Muhammad alkoi levittää ajatuksiaan Jumalasta ja uusista näkemyksistään, niin Mekan kauppiaat eivät pitäneet siitä. Heidän mielestään uuden uskonnon levittäminen häiritsi kauppaa ja aiheutti häiriöitä, eikä köyhä ryysyissä liikkuva Muhammad ollut oikein uskottava henkilö puhumaan Jumalasta. Muhammad koki siis vähän samaa kohtelua, kuin Jeesus aikoinaan.

Vuonna 622 Muhammad muutti Mekasta Medinaan, koska Mekassa ei oltu oikein ymmärtäväisiä islamin uskontoa kohtaan – tästä muutosta alkoi myös islamilainen ajanlasku. Medinassa Hän sai enemmän suosiota ja kannatusta, hänen ympärilleen tuli muslimeja (islamiuskon tunnustajia). Muhammad nousi köyhien profeetasta valtiomieheksi ja sotapäälliköksi. Kun hän sai valtaa, niin samalla Koraanin alkoi ilmestyä laki- ja rituaalisäädöksiä sekä syytti hän juutalaisia ja kristittyjä pyhien kirjoitusten väärentämisestä ja heiltä alettiin vaatia veroa uskonnonvapauden säilyttämisen edellytyksenä. Kumma juttu sinänsä, koska olihan kristinusko ollut jo noin 600 vuotta ja juutalaisuus paljon kauemmin, kuin Muhammad oli alkanut kehittää islamia.

Muhammad oli jo varhain perehtynyt jo olemassa oleviin uskontoihin ja otti vaikutteita islamiin muun muassa juutalaisuudesta sekä kristinuskosta. Islamin sanotaan olevan uskontojen jatkumo, jossa uskonto on tuotu lopulliseen ja viimeiseen asuunsa – uskontojen hiottu timantti. Muhammadin tehtävä ei ollut kumota näitä uskontoja, vaan puhdistaa ne alkuperäiseen muotoonsa. Juutalaisuus ja kristinusko eivät olleet siis aivan vääriä uskontoja, mutta islam oli näistä kolmesta Muhammadin mukaan se puhtain ja oikein uskonto. Islamilaisilla alueilla suvaittiin juutalaisuus ja kristinusko, mutta niiltä, jotka eivät kääntyneet islamiuskoon perittiin ylimääräisiä veroja – tuttua toimintaa käännyttämisessä.

Kun Muhammad sai valtaa, niin hänen käytös muuttui. Hän alkoi joukkoineen ryöstää Mekkaan meneviä kauppakaravaanareita, eikä jälki ollut kovin siistiä. Ryöstöretket kuuluivat osaksi beduiinikulttuuria eikä niitä katsottu Koraanissakaan pahalla silmällä, pikemminkin oikeutettuina toimenpiteinä.

Vuonna 624 Mekkaan oli tuttuun tapaan menossa kauppakaravaanari, mutta tällä kertaa mukana oli myös aseistettu saattojoukko. Muhammad joukkoineen hyökkäsi heidän kimppuun, yhteenotto oli verinen, mutta kauppakaravaanari selvisi tilanteesta, vaikka monta henkeä oli menetetty.

Vuonna 625 tapahtui kunnon välikohtaus, Mekkalaiset kokosivat 3000 miehen armeijan ja ottivat yhteen Muhammadin joukkojen kanssa. Muhammadin joukot kokivat tappion, Muhammadkin haavoittui. Tappiostaan Muhammad syytti juutalaisia, hän väitti juutalaisten taistelleen Mekan joukoissa muslimeita vastaan. Todellisuudessa kristityt ja juutalaiset olivat pysytelleet puolueettomina. Muhammad ei kuunnellut juutalaisten selityksiä ja hyökkäsi juutalaisten kylään, surmaten 600 – 900 juutalaista.

Vuonna 628 muslimit tekivät pyhiinvaselluksen Mekkaan, koska edellisvuonna muslimit ja Mekkalaiset olivat päässeet sopimukseen, että muslimit saavat käydä Mekassa pyhiinvaelluksella. Samalla reissulla vahvistettiin kymmenen vuoden rauhansopimuksen. Muhammadin filosofian mukaan ei-muslimin kanssa voi tehdä sopimuksen, mutta siitä ei tarvitse pitää kiinni kuin vain sen ajan, mitä tarvitaan oman aseman vahvistumiseen (rehtiä menoa) ja niin vuonna 630 Muhammad rikkoi kymmenen vuoden rauhansopimuksen. 10 000 muslimia marssi Mekkaan ja he valtasivat Mekan itselleen. Ne, jotka eivät kääntyneet islaminuskoon, saivat lähteä Mekasta. Muhammad määräsi, että vain muslimit saavat olla Mekassa. Muhammad kuoli vuonna 632.

Muhammadin kuoltua ei ollut vielä Koraania oli vain suullistatietoa tai tekstin pätkiä. Vuonna 633 aloitettiin kasata Koraania kirjamuotoon. Kaikki Muhammadin ilmestykset ja opit niputettiin aikajärjestykseen (vuodet 610 – 632). Koraanin jäsentäminen ei ollut aivan helppoa, sillä vielä vuonna 651 ei oltu päästy sopuun Koraanin sisällöstä. Siinä sitten luettiin Koraania ja pohdittiin muotoja joitakin satoja vuosia, kunnes vuonna 934 päätettiin lyödä asia lukkoon. Tosin vielä vuonna 1923 laadittiin huolellinen Kairon kuninkaallinen editio. Tällainen soutaminen ja huopaaminen ei sinällään haittaa, sillä Koraanissa on hieno oppi, että Koraanin ei tarvitse olla joka kohdasta täydellisen ristiriidaton, sillä Jumala voi aina muuttaa tai kumota, mitä hän muslimeille ilmoittaa – Jumalan sana voi siis muuttua.

Koraanissa on tuttuja juttuja Raamatusta, maailma luodaan sekä Aatami ja Eeva. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta. Jeesuskin seikkailee Koraanissa ja viimeinen taistelukin käydään hyvän ja pahan välillä. Jumala (jolla on 99 nimeä) on armollinen, mutta ei anna anteeksi muiden jumalien asettamista rinnalleen. Allah on kaikki ja kaikki on Allah, ainoa olevainen on Allah. Tämä on panteismia eli uskoa siihen, että Allah ja maailmankaikkeus ovat yhtä.

Uskonnollisten tekstien lisäksi Koraanissa on liuta säädöksiä ja lakeja. Islamin säädökset ja lait ovat melko tiukkoja joiltakin osin näin Suomesta katsoen. Koraani ei ole kaikenkattava säädöksien ja lakien osalta, joten Koraanin lisäksi on Saria, joka on Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Sariaa tulkitaan Fiqh-lakikirjallisuuden avulla. Näiden lisäksi on myös Sunna- ja Hadith-opit ja joitakin muitakin, jotka täytyy ottaa huomioon islamissa – ei kovin selkeää.

Islamin levittäytyessä Intiaan, vainottiin buddhalaisia, mutta hyväksyttiin aluksi hindulaisuus. Keskiajalla ruvettiin vainoamaan myös hindulaisia.

Hindulaisuus, buddhalaisuus, sikhiläisyys ja jainalaisuus

Noin vuonna 1800 eaa. Intian alueelle saapuivat indoiranilaiset eli arjalaiset, joita pidettiin aikoinaan Euroopan kantarotuna. Hitler ylisti arjalaisia ja halusi puhdistaa maan muista ”heikoista” roduista. Arjalaiset kuvattiin useimmiten sinisilmäisiksi, vahvoiksi, vaaleahiuksisiksi ja pitkiksi.

Indoiranilaisten saapuessa Intiaan, he valtasivat alueet ja orjuuttivat jo siellä olleet kansat. Heitä aiemmin Intian alueella oli Indus-kulttuuri, joka sai väistyä indoiranilaisten saapuessa. Vähitellen Indus-kulttuuri ja indoiranilaisten tavat ja uskomukset sulautuivat yhteen ja syntyi Veda-kulttuuri eli indoiranilaisten valtakausi. Veda-kulttuuri kukoisti noin vuosina 1800-500 eaa.

Vedalaisella ajalla syntyi Intian kansalliseepos Veda, jonka vanhin osa on Rigveda, jota pidetään vanhimpana Intian pyhänä tekstinä, joka säilyi pitkään suullisessa muodossa. Lopullisen muotonsa Rigveda sai noin vuosina 700 – 600 eaa. Zarathustralaisten Avestassa eli pyhien kirjoitusten kokoelmassa on samoja piirteitä, kuin Rigvedassa. Veda-kirjoissa on monta osaa, jotka muodostivat Veda-uskonnolle pohjan.

Hindulaisuus kehittyi tälle Vedalaiselle pohjalle. Hindulaisuudessa on useita suuntauksia, joista merkittävimmät ovat shaivismi eli shivalaisuus (ja siihen läheisesti kuuluva shaktismi), vaishnavismi eli vishnulaisuus, veerashaivismi, smartismi sekä uus- ja reformihindulaisuus sekä länsimaissa tunnetuimpia ns. uushindulaisia liikkeitä, kuten Krishna-liike. Suuntausten pyhiä kirjoja ovat muun muassa Veda-kirjat ja Bhagavad Gita, joka on osa laajempaa tekstikokonaisuutta Mahabharataa. Mahabharata on hindulaisuuden keskeisimpiä tekstejä ja maailman toiseksi pisin kirja, neljä kertaa Raamatun laajuinen.

Hindulaisuus on dharmalainen uskonto. Dharma on teoreettinen käsite, jolla tarkoitetaan ihmisestä riippumatta olemassa olevaa luonnollista järjestystä sekä tämän järjestyksen mukaista elämää. Hindulaisuudessa dharmalla on monta merkitystä, muun muassa jumalallinen laki, olemassaolon laki, oikeudenmukaisuus, uskonto, elämänohje, velvollisuus, hyve, oikeus, hyvyys ja totuus, "se joka ylläpitää universumia". Dharma merkitsee uskonnon sisäisiä periaatteita. Esimerkiksi ihmisen dharma on oivaltaa jumalallisuus itsessään.

Mikä tahansa henkinen harjoitus, jota harjoitetaan antaumuksella, rakkaudella ja sinnikkäästi, johtaa lopulta samaan itsensä oivaltamiseen. Tämän vuoksi hindunäkemys erottuu selvästi muista uskonnoista kannustamalla hyväksyntää erilaisia uskomuksia kohtaan.

Hindulaisessa jumaluusopissa on lukematon määrä persoonallisia jumalia, jotka kaikki ilmentävät persoonattoman voimalähteen, brahmanin eri aspekteja. Brahman on lopullinen, yliaistillinen, kaikkialla läsnä oleva, absoluuttinen ja ääretön olemus, kaiken koskaan olleen, vaikkapa ainiaan olevan tai koskaan tulevan summa. Brahman on maailman sielu, joka on ihmisen käsityskyvyn toisella puolen.

Hindulaisuudessa on lukuisia oppisuunti. Usein absoluuttinen Brahman nähdään ainoana lähteenä, josta kaikki jumaluudet ovat peräisin. Nykyisessä hindulaisuudessa peruspilarina on kolmiyhteinen jumala: Brahma on luojajumala, Vishnu on rakkauden ja elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä.

Huom. Brahman on kosminen tietoisuus ja Brahma (ilman n-kirjainta) on kolmiyhteinen luojajumala sekä Brahmanin miespuolinen personoituma.

Jotkut ajattelevat hindulaisuutta monijumalallisena (polyteismi), koska hindulaisuudessa on rajaton määrä jumalia. Kuitenkin kyseessä on oikeammin monismi eli ykseysajattelu, jonka mukaan on vain yhdenlaatuista lähde-energiaa. Monismin mukaan asioita ei ole kuin yksi. On olemassa vain yksi ykseys, jonka ilmentymiä muut jumaluudet ovat – samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä.

Hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Siten kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja. Krishna-liikkeen mukaan esimerkiksi Buddha, Jeesus, Muhammad jne. olivat Krishnan valtuuttamia avataroja (”hän joka laskeutuu”). Krishna syntyy aika-ajoin uudelleen maailmaan ja selittää eri aikoina eri kulttuuripiireissä viestinsä hieman eri tavalla, jotta ihmiset ymmärtäisivät perusviestin.

Moksa (näin suomeksi kirjoitettuna) on hindulaisen jälleensyntymisen päämäärä. Päämääränä on, että Brahmanin (kosminen tietoisuus) osanen (atman) eli ihmisessä elävä itsestään tietoinen tietoisuus ymmärtää ja kokee olevansa Atman ja osa Brahmania. Selkeämmin sanottuna, ihmisen/sielun täytyy kasvattaa tietoisuuttaan, kunnes oivaltaa olevansa osa Ykseyttä (Brahman), josta kaikki muutkin ovat lähtöisin. On olemassa vain Yksi ja se on Brahman, kaikki ovat osa Brahmania. Moksa tarkoittaa siis yhteen sulautumista ja itsensä oivaltamista – jälleensyntymisen kierrosta poispääseminen.

Hindulaisuudessa on eri kasteja (ihmisen arvoasema yhteiskunnassa – rikas, köyhä jne.) Karman laki määrittelee mihin kastiin hindulainen jälleensyntyy. Voi syntyä Pyhäksi lehmäksi (suuri kunnia), maan matoseksi (olet tehnyt huonon karman), ihmiseksi tai jotain siltä väliltä. Kohtalo riippuu karmasta (hyvät ja huonot teot). Hindulainen jälleensyntyy, kunnes oivaltaa kaiken tarkoituksen. Joka elämässä sielu oppii jotain, kunnes ns. valaistuu.

Buddhalaiset mieltävät jälleensyntymisen hieman eri tavalla. Buddhalaisuudessa karmaa voi korjailla (koko aika?). Jälleensyntyä voi jumalaksi, titaaniksi, ihmiseksi, eläimeksi, nälkäiseksi aaveeksi tai helvetinolennoksi (kuusi olemassaolon tasoa – voidaan nähdä myös mielentiloina).

Hindulaisuus ja Buddhalaisuus tuntevat tilan, jota voidaan kutsua Helvetiksi. Nakara on tila, jossa paha karma puhdistuu. Nakara ei ole ikuinen, kuten kristinuskon Helvetti. Nakara-tila on kylläkin pitkäaikainen ja siinä on 8 kylmää- ja 8 kuumaatasoa, joissa kärsitään eri tavoin.

Buddhalaisten päämääränä on Nirvana eli valaistuminen. Valaistuminen on tila, jossa mieli tunnistaa oman todellisen luontonsa ja kaikki mielen täydelliset ominaisuudet pääsevät esiin.

Jainalaiset tavoittelevat buddhalaisten tavoin Nirvanaa eli vapautusta askeesin (kurinalainen elämäntyyli) avulla. Ihmisen sielu on luonnostaan valoisa ja kirkas, mutta karma voi sumentaa sen. Itsekkäät, julmat ja välinpitämättömät teot pimentävät sielun, mutta epäitsekkäät, huomaavaiset ja ystävälliset teot voivat auttaa sielua kirkastumaan. Jainalaiset ovat niin hyväntahtoisia, että omien temppeliensä lisäksi voivat ylläpitää myös muiden uskontojen temppeleitä.

Jainalaisuuden mukaan ei ole olemassa mitään korkeampaa voimaa, jonka puoleen ihmiset voisivat kääntyä. Koska maailmankaikkeudella ei ole alkua, sitä ei ole luotu, eikä siis ole Luojaakaan. Saman ajatuksen jakavat myös buddhalaiset, ihmisen on ponnisteltava valaistumiseen itsenäisesti, ilman jumalten apua, ja että tämän ponnistelun tulee perustua kokemusperäiseen arvioon elämästä, jonka jokainen voi itse tehdä. Kosminen tietoisuus ei ole sellainen, jonka puoleen voisi kääntyä, mutta siihen voi lopulta sulautua.

Kuten buddhalaisuus ja jainalaisuus hylkäävät hindulaisuuden kastijaon, niin tekee myös Sikhiläisyyskin.

Sikhiläisyys on varsin uusi uskonto. Noin vuoden 1500 tienoilla Guru Nanak näki ilmestyksen ollessaan kylpemässä joessa. Nanak katosi sen jälkeen kolmeksi päiväksi ja hänen luultiin hukkuneen. Palattuaan hän oli päivän ajan vaiti, kunnes ilmoitti ”Ei ole hinduja, ei ole muslimeja, joten kenen polkua seuraisin? Seuraan Jumalan polkua. Jumala ei ole hindu eikä muslimi ja polku jota seuraan on Jumalan.” Nanakille Jumala oli uskonnollisten järjestelmien tuolla puolen.

Guru Nanak oli jo vuosia perehtynyt Koraaniin sekä hindulaisuuteen, Lisäksi häneen oli tehnyt suuren vaikutuksen muslimirunoilija Kabirin kirjoitukset. Kabir opetti Jumalan ykseyttä ja uskontunnustusten sekä dogmien merkityksettömyyttä. Näin sikhiläisyys sai vaikutteita hindulaisuudesta ja islamista.

Sikhiläisyydessä on 10 gurua + 1 guru. Guru Nanak valitsi itselleen seuraajan, Gurut valitsivat itselleen seuraajan. Näin mentiin kymmenen Gurun ajan, kunnes kymmenes Guru Gobind Singh määräsi ettei hänen jälkeen tule uutta ihmisgurua, vaan olkoon sikhien pyhäkirja, Sri Guru Granth Sahib yhdestoista Guru. Sri Guru Granth Sahibissa on kirjoituksia sikhi Guruilta sekä hindu- ja muslimipyhimyksiltä. Suuri osa kirjoituksista kertoo palvovasta rakkaudesta Jumalaan. Niissä kuvaillaan vaikuttavasti myös ihmisen kietoutumista maallisten harhojen kahleisiin sekä vapautuksen saavuttamista Jumalan armon kautta. Sri Guru Granth Sahibinin vakiopainoksessa on täsmälleen 1430 sivua. Guru Gobind Singhin omat kirjoitukset koottiin teokseen Dasham-granth, joka on sikhien toiseksi tärkein kirja.

Sikhiläisyyden jumaluusoppi on yksijumalainen. Tämä tulee hyvin ilmi eräästä Mul-mantrasta, jonka on laatinut Guru Nanak. Mul-mantraa voidaan pitää myös eräänlaisena uskontunnustuksena.

”Jumala on yksi, ja hänen nimensä on ikuinen totuus. Hän on kaiken luoja, kaikkialla läsnä oleva henki. Peloton ja vailla vihaa, ajaton ja hahmoton. Hän ei synny eikä kuole, hän on itse itsessään valaistunut. Hänet tunnetaan gurun armosta.”

Sikhiläisyyden mukaan Jumalaa ei voida tuntea ajattelmalla, sillä Jumala on inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella. Jumala voidaan tuntea vain Jumalan omasta tahdosta ja ilmoituksen välityksellä. Jumalan tahtoon ei kuitenkaan voida vaikuttaa uhreilla, askeesilla, lahjoituksilla tai suuria temppeleitä rakennuttamalla. Sikhiläisyys hylkää kuvien palvonnan, taikauskon, pyhiinvaellukset sekä
merkityksettömät rituaalit turhuuksina, jotka eivät vie meitä lähemmäksi Jumalaa ja lopullista pelastusta.

Sikhiläisyyden päämääränä on hengellinen vapautuminen, joka saadaan viime kädessä Jumalan armosta, vaikka inhimillisillä ponnisteluillakin on sijansa määrättyyn rajaan saakka. Vapautuminen saavutetaan kun itsekeskeisyys (ego) vaihtuu jumalakeskeisyydeksi. Se voidaan saavuttaa jo tämän elämän aikana, jolloin tietämättömyyden harso vedetään syrjään ja ihminen tulee Jumalan täyttämäksi. Sellainen henkilö ei enää kerää karmaa, vaikka menneiden tekojen karma vielä vaikuttaisikin.

Sikhiläisyyden mukaan Jumalan silmissä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Sikhiläisyys ei hyväksy minkäänlaista syrjintää fyysisten kykyjen, sukupuolen, sosiaalisen aseman, ihonvärin, tai muun vastaavan perusteella. Sikhiläiset sanovat, että sellainen ihminen, joka ei näe Jumalaa toisissa ihmisissä, ei voi olla jumalakeskeinen. Palvelun ei tulisi kohdistua ainoastaan toisiin sikheihin, sillä sitä ei saa rajoittaa kastien, uskontojen tai rodulliset rajat – kaikkia täytyy kohdella samoin.

Sikhiläisyys on suvaitsevainen uskonto, niin on myös Bahai-uskontokin.

Bahai-uskonto

Bahai kuuluu abrahamilaisiin uskontoihin. Bahai-uskon juuret ovat islaminuskon siialaisen haaran saikhilaisessa koulukunnassa. Saikhilaisuudesta syntyi baabilaisuus, josta vuorostansa syntyi lopulta Bahai vuonna 1866.

Bahait uskovat, että heidän uskontonsa on kaikkien maailman uskontojen täyttymys. Jumala on monoteistinen ja hän on ilmaissut itseään eri sanansaattajien välityksellä. Bahai-uskon kolme keskeisintä ydinteemaa ovat Jumalan, uskontojen ja ihmiskunnan ykseys.

Jumala on Bahai-uskossa ylimaallinen, eikä häntä voi tuntea suoraan. Jumala on ilmaissut itseään eri sanansaattajien kautta, joista viimeisin oli Baha’ullah. Bahai-uskon mukaan Jumala on yksi ja koko kaikkeus kuuluu hänelle. Hän on kaikkivaltias ja täydellinen. Maailmanhistoriassa on ollut vain yksi Jumala ja eri uskonnot ovat kutsuneet Häntä eri nimillä. Ihmisen rajallinen mieli ei voi ymmärtää Jumalaa. Bahaiden mukaan ainoa asia, mitä tiedämme Jumalasta on, että hän on olemassa.

Näihin bahaiden mainitsemiin sanansaattajiin kuuluu muun muassa Abraham, Mooses, Krishna, Buddha, Zarathustra, Jeesus ja Muhammad. Jokainen heidän perustamistaan uskonnoistaan on johtanut ihmiskunnan aina korkeammalle tasolle. Bahait uskovat, että maailmassa on ainoastaan yksi uskonto, joka on Jumalan uskonto. Kaikki maailman suuret uskonnot ovat erilaisia lähestymistapoja tähän uskontoon. Bahait hyväksyvät muut uskonnot, eikä niiden harjoittajia syrjitä, vaan bahait pyrkivät rauhaan ja sopusointuun muiden uskontojen kanssa.

Bahaiden mukaan heidän uskontonsa ei ole viimeinen ja täydellinen Jumalan ilmoitus, mutta he uskovat, että bahai-usko on nykyaikana lähimpänä totuutta. Bahai-uskon mukaan on kaksi syytä, miksi uskonnot ovat erilaisia. Ensinnäkin eri yhteisöissä ja eri aikoina on ollut erilaisia tarpeita, ja toiseksi ihmiskunnalle esitetään totuus sen kulloisenkin henkisen kypsyyden mukaan.

Bahai-uskossa korostuu pyrkimys kansojen yhteenliittämiseen, jolloin syntyisi yleismaailmallinen poliittinen, sosiaalinen ja uskonnollinen rauhan valtakunta, jossa olisi yksi uskonto, yksi kulttuuri ja yksi kansainvälinen apukieli. Bahai-uskon mukaan mikään ryhmä ei ole toista ylivertaisempi vaan kaikki ovat tasa-arvoisia. Bahait tekevät työtä rasismia ja ennakkoluuloja vastaan. Vaikka uskonto pyrkii ykseyteen, se kuitenkin kannattaa eri kansojen tapoja ja kulttuureja, kunhan ne eivät ole syrjiviä. Samaten kannatetaan sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

Bahait uskovat, että jokaisella on kuolematon sielu. Se on ihmisen henkinen osa, joka ei kuole vaan jatkaa olemassaoloaan toisessa muodossa. Sielu ei asu ruumiissa, vaan se yhdistyy ihmiseen heti hedelmöittymisvaiheessa. Mikäli kaksi ihmistä on elänyt hyvän avioliiton, heidän sielunsa jatkavat yhdessä myös kuoleman jälkeen.

Bahai-uskon mukaan taivas ja helvetti eivät ole palkkio- tai rangaistuspaikkoja, jotka saavutettaisiin ruumiin kuoleman jälkeen, vaan ennemminkin ihmissielun tai mielen tiloja. Taivas on läheisyyttä Jumalaan, mikä syntyy läheisyydestä uskonnon ilmaisijaan hänen opetustensa tutkimisen, ymmärtämisen ja noudattamisen kautta. Helvetti on vastaavasti etäisyyttä niistä. Toisin kuin monissa muissa uskonnoissa, bahait eivät näe ihmisessä pahuutta. Kaikki Jumalan luoma on pohjimmiltaan hyvää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ihminen kykenisi tekemään julmia tekoja kanssaihmisiään ja ihmiskuntaa kohtaan.

Voiko Jumalaa omistaa?

Jumalan omistaminen voi olla arka aihe, mutta tuntuu siltä, että pääosin abrahamilaiset uskonnot haluavat omistaa Jumalan – heidän uskontonsa on ainoa ja oikea. Abrahamilaisten uskontojen musta lammas tuntuu olevan Bahai-uskonto, se on melkein peilikuva vanhemmille uskonnoille. Mitä uudempi uskonto on, niin sen suvaitsevaisempi se on, ainakin abrahamilaisissa uskonnoissa on näin. Islamissa on näin suomalaisen mielestä vähän liian tiukat säädökset ja lait.

Juutalaisten ikuinen vainoaminen on mysteeri, jostain ihmeen syystä heitä on aina vainottu enemmän tai vähemmän ja heidän syyksi on laitettu milloin mitäkin. Kristinuskokin on vainonnut juutalaisia, mutta osa syy saattaa olla, kristinusko julistettiin Rooman valtakunnan valtauskonnoksi. Rooman valtakunta ei ollut ihan pieni alue, joten sitten Välimeren alueella juutalaiset kokivat vainoa. En usko, että vaino tuli suoraan kristityiltä, mutta Rooman valtakunnan virkamiehien kautta.

Aluksi myös kristinusko oli vainon kohteena Rooman valtakunnassa, mutta jotenkin vain sitten kristinusko sai tarpeeksi jalansijaa ja lopulta se laillistettiin 300-luvulla – poliittinen siirto.

Islamin juuret ovat hieman oudot, uskonnon perustaja teki ryöstöretkiään joukkoineen ja kävi verisiä taisteluita niitä kohtaan, jotka eivät kääntyneet muslimiksi. Muhammad myöskään ei kunnioittanut sopimuksia, jotka solmittiin niiden kanssa, jotka eivät olleet muslimeita. Sopimukset pitivät sen ajan, kun ne olivat itselle suotuisia. Kun uskonnolla on tällainen alku, niin ei välttämättä ole täysin ihme se, mitä lieveilmiöitä yhdistämme nykyään islamilaiseen kulttuuriin. Islam kuitenkin tunnustaa Allahin samaksi Jumalaksi, joka on Raamatussakin.

Dharmalaiset uskonnot lähtevät uskonnoissaan ihan eri suunnista, kuin abrahamilaiset uskonnot. Tosin Veda-kirjoissa on Zarathustralaisia piirteitä. Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja Islamissa on selkeitä viittauksia Zarathustralaisuuteen eli näiden kaikkien (myös dharmalaisten) alkuperänä saattaa olla sumerilaisten uskomukset, joista Zarathustralaisuus on ottanut vaikutteita.

Dharmalaiset uskonnot eivät yritä omistaa Jumalaa, heidän mielestään kaikki jumaluusilmentymät ovat yhden ja saman alkulähteen heijastumia. On vain Yksi, joka voi ilmentyä monena, kuten valo prisman kautta – rajaton määrä jumalia on vain Yksi. Jokainen hengellinen polku on oikea, sillä kaikki ne johtavat samaan päämäärään – uskonnolla ei ole väliä. Eri uskonnot ovat Jumalan tapa lähestyä eri kulttuureita, mutta kaikissa on sama ydin ja tie. Tosin buddhalaiset ja jainalaiset ajattelet ettei ole Jumalaa, jonka puoleen ihminen voisi eläessään turvautua.

Monet dharmalaiset uskonnot pitävät sisällään myös jälleensyntymisen. Jälleensyntyä määrää karman laki eli hyvät ja pahat teot puntarissa. Hindulaisuudessa on kastijako eli ihmisen arvoasema yhteiskunnassa. Uskonto ja kastit liittyvät toisiinsa. Edellisessä elämässä hyvän karman saanut syntyy ylempiin kasteihin ja toisinpäin. Tällainen uskomus on tuonut meidän näkökulmasta katsottuna outoja piirteitä. Intiassa kaikki eivät auta köyhiä, vaikka pystyisikin. Sillä he katsovat köyhän ja kodittoman ansainneen sellaisen elämän tällä kertaa. Köyhä on ollut edellisessä elämässä paha ihminen ja nyt sitten saa ansionsa mukaan.

Useimmat suuntaukset mieltävät, että jälleensyntymisen kierrosta pääsee irti, kun oivaltaa kaiken tarkoituksen, on vain Yksi ja kaikki on osa sitä, sielu on osa kosmista tietoisuutta – kaiken alkulähde.

Kristinuskossakin on aikoinaan spekuloitu jälleensynnystä, aikaa ennen syntyä, mutta se ajatus julistettiin harhaopiksi Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553. Näissä kirkolliskokouksissa on myös lyöty lukkoon sekä täsmennetty kristinuskon kolminaisuusoppi.

Dharmalainen sikhiläisyys (noin vuonna 1500) ja abrahamilainen Bahai-uskonto (vuonna 1866) ovat uusimpia uskontoja sekä ovat tasa-arvoisia jokaista ihmisryhmää kohtaan. Juutalaisuus ja kristinusko (islam ei edes kai kuvittelekaan olevansa) luulevat olevansa kaikkia kohtaan tasa-arvoisia, mutta otsa menee ryppyyn, kun puhutaan kenen Jumala on se oikea.

Bahai-uskonto painottaa tasa-arvoisuuden lisäksi myös maailmanrauhaa ja korostaa pyrkimystä kansojen yhteenliittämistä. He hyväksyvät kaikkien kulttuurien tavat ja uskonnot, kunhan ne eivät sorra toisia.

Pääosa abrahamilaisista uskonnoista eivät hyväksy muita totuuksia, kuin vain heidän omansa. Dharmalaiset uskonnot hyväksyvät myös abrahamilaiset uskonnot ja Jumalan. Voidaanko tästä kaikesta vetää johtopäätelmiä, kenen uskonto on se oikein ja kenen jumaluusoppi on lähinnä totuutta? Miksi toiset sulkeutuvat muille ja toiset ovat avoinna kaikille?

Lue myös:
Ihmisen alkuperä
Laskiaisesta pääsiäisen kautta helluntaihin