Noin vuosi sitten kiinnostuin sukututkimuksesta ja kirjoitin Sukuni salat -kirjoituksen. Silloin tutustuin suosittuun MyHeritage-palveluun. Kuinka vuosi on mennyt MyHeritagen kanssa?
Kun vuosi sitten otin käyttöön MyHeritagen, niin aluksi oli 14 päivän ilmainen kokeiluaika, kaikilla ominaisuuksilla. Kahdessa viikossa ehtii hyvin tutustua palveluun, jos on vain aikaa käyttää sitä.
14 päivän jälkeen palvelu tarjosi 50 % alennusta ensimmäiselle vuodelle. Oikea hinta on 380 € (kaikki ominaisuudet), mutta ensimmäinen vuosi maksaisi vain 190 € eli 50 % alennus. Tietenkin otin tuollaisen alennuksen, jos kerta saa puoleen hintaan. Sopimuskausi on vuosi, jonka jälkeen se jatkuisi automaattisesti hintaan 380 €/vuosi.
Vuosi kului ja MyHeritage-sopimuskausi lähestyi loppuaan - päättyisi 20. huhtikuuta. 18. huhtikuuta päätin perua sopimuksen, kun en ole niin ammattilainen, että maksaisin palvelusta 380 €/vuosi. Perumalla sopimus, se ei olisi enää automaattinen ja loppuisi 20. huhtikuuta.
Kun painoin Peruuta sopimukseni -painiketta, niin sainkin ruutuun tarjousalennuksen, ennen kuin teen lopullisen peruuttamispäätöksen.
RAJATTU TARJOUS
Saat 60% alennuksen seuraavasta tilauksen uudistamisesta
Sukuhistorian tutkiminen on matka, ja aina voi löytää uutta. MyHeritage on nopeimmin kasvava sukututkimussivusto. Sitä mukaa kuin lisäämme miljardeja historiallisia tietoja joka vuosi, ja yhä useammat rakentavat sukupuitaan, mahdollisuudet uusiin löytöihin kasvavat. Meillä on myös kiinnostavia suunnitelmia uusien ominaisuuksien lisäämiseksi tulevina kuukausina, jotta autamme sinua saamaan mahdollisimman paljon hyötyä tutkimuksistasi.
Olemme iloisia voidessamme tarjota merkittävän 60% alennuksen seuraavasta tilauksesi uudistamisesta niin, että säilytät täyden pääsyn kaikkiin Complete-sopimuksen ominaisuuksiin. Alennus annetaan seuraavasta laskustasi, jonka päivämäärä on 20. huhtikuu 2023, ja sinulta veloitetaan vain 152 € (sisältää ALV:n) eikä 380 € (sisältää ALV:n) pääsystä kaikkiin sukupuutyökaluihin ja kaikkiin MyHeritagen historiallisiin tietoihin.
Kyseessä oli rajattu tarjous, joka voisi tarkoittaa ettei sitä tarjota ihan jokaiselle. Tarjottu alennus oli nyt 60 % eli seuraava vuosi maksaisi vain 152 € eikä 380 €.
ONNITTELUT!
Jacke, saat 60% alennuksen seuraavasta Complete-sopimuksen uudistamisesta. Alennus annetaan seuraavasta laskustasi, jonka päivämäärä on 20. huhtikuu 2023, ja sinulta veloitetaan vain 152 € (sisältää ALV:n) eikä 380 € (sisältää ALV:n).
Hetken mietin, että menenkö tähän "koukkuun" ja päätin hyväksyä, vähän myös testi mielessä, että mitähän vuoden päästä tapahtuu. Hyväksyin tarjouksen ja sain ruutuun onnittelut, kun valitsin 60 % alennuksen.
HAVAINTOJA
Ensimmäisen vuoden sai 50 % alennuksella, jos olisin antanut sen vain jatkua, niin hinta olisi ollut 380 €/vuosi. Kun peruutinkin sopimuksen, niin tarjottiin 60 % alennuksella toinen vuosi. Erikoista on, että toinen vuosi on halvempi kuin ensimmäinen vuosi. Kuinkahan moni vaan antaa sopimuksen jatkua täydellä hinnalla, joka on 380 €/vuosi? Niitä täytyy olla monia, kun palvelulla on varaa heittää 60 % alennuksia.
Vaikka tarjous oli "rajattu", niin luulenpa, että sen saa kaikki, jotka tekevät kuin minä. Näin ollen tuo mainoslause on hiukan huijaamista. Samaa kikkaa vetää myös Elisa (puhelin- ja nettioperaattori).
Käytännössä siis tuo 380 €/vuosi ei ole oikea vuosihinta, jos ja kun aina saa jotain alennuksia. Hinnassa on paljon ilmaa mukana, kun siitä voidaan aina antaa jopa 60 % alennus.
Olkoon tämä kirjoitus neuvoksi heille, jotka käyttävät MyHeritage-palvelua.
Tulipa mieleeni, meneekö firmalla hyvin, epäilen.
VastaaPoistaOdotahan kun vuosi kuluu ja yrität irtautua, tulee nyt saat 70% hinnalla etc..kunnes se on ilmainen tai jotain muuta.
Kilpailu on raju, ja kiinnipitäminen samoin.
Vastoin periaatteitani siis, ja jotta ottaa palvelun MyHeritagen pitäisi olla aikaa, ja paljon.
Huomasin, että tämä kirjoitus saa katsojia nopeasti. Tutkailin, että mistä ne tulevat. Harrastuksena sukututkimus -facebook-ryhmä oli huomioinut kirjoitukseni heti. Hyvä, kun tästä oli joillekin apua.
PoistaSamalla, kun tutkin, että mistä saan nyt katsojia, niin vastaan tuli viestejä, joissa sanottiin etteivät olleet tietoisia, että MyHeritage-palvelu on automaattisesti maksullinen. Olivat olettaneet, että uutta vuosimaksua ei oteta heidän tietämättään. Automaattinen maksullisuus kyllä mainitaan MyHeritage-sivulla (voi mennä ohi, jos ei lue tarkkaan kaikkea), mutta minäkään en ollut täysin varma, että kuinka se toimii - pitääkö se jotenkin kuitata. Mutta huomasin, että maksu otetaan huomaamatta, jos sitä ei tajua ajoissa perua.
Onhan se karua, jos tililtä lähtee 380 € turhaan.
Jotkut sanoivat saaneen jopa 80 % alennuksen - hiukan vaikea uskoa kyllä tuollaista alennusta. Mutta kaikki on mahdollista.
Kiitos, että kirloitit tämän. Jos ihminen on tehnyt vuosisopimuksen alennettuun hintaan, häneltä veloitetaan ilman mitään ennakkoilmoitusta täysi hinta. MyHeritage on pelkästään kaupallinen palvelu. Tällä hetkellä luotettavimmat testit saa Houstonissa tietääkseni. MyHeritage tarjoaa vain autosomaali- eli serkkutestejä. Muualta saa sukupuolikromosomitestit isä- ja/tai äitilinjan selvittämiseen.
VastaaPoistaJuu, MyHeritage tyrkyttää DNA-testejään (niitäkin) alennettuun hintaan, mutta enpä ole niitä tilannut. Olisihan se mielenkiintoista nähdä omat DNA-tulokset, mutta en jaa sitä tietoa jollekin "kasvottomalle" firmalle - en voi olla varma, että mihin se tieto päätyy ja mihin tarkoitukseen.
Poista