keskiviikko 24. elokuuta 2022

Halaillaan possuja

Liika puhtaus on epäterveellistä

Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen on todennut, että meidän pitäisi halailla possuja. Se kuulosti, niin hyvältä, että tein siitä tälle kirjoitukselle otsikon.

torstai 18. elokuuta 2022

Suomen pääministeri

Käytös- ja pukeutumistyylit

Politiikka mielletään usein jäykäksi ja harmaaksi, joka on vaikeaa sekä tylsää, eikä se jaksa kiinnostaa.

maanantai 15. elokuuta 2022

Nettiselainten niksejä

Moni osaa somettaa, mutta ei välttämättä osaa hyödyntää nettiselaimien hieman piilossa olevia ominaisuuksia.

maanantai 8. elokuuta 2022

Linkkikone

Helpommin linkkiä tuskin voi tehdä

Google omistaa Blogger-blogipalvelun, jossa tämäkin blogi on. Vuonna 2022 Google muutti Bloggerin kommentointia - enää omaa kommenttia ei voi esikatsella.

keskiviikko 3. elokuuta 2022

James Webb- ja Hubble-avaruusteleskoopit

Tuleeko raja vastaan?

Hubble-avaruusteleskooppi laukaistiin kiertoradalleen 24.4.1990, se pystyi ottamaan ennennäkemättömän tarkkoja kuvia kaukaisista kohteista. Tämän ansiosta siitä tuli yksi tähtitieteen tärkeimpiä havaintovälineistä.