lauantai 28. elokuuta 2021

Salaliittoteoriat valtamediassa

Aloitin vuoden 2021 salaliittoteorioilla, joita ei hyväksytty valtamediassa. Kirjoitin Koronaviruksesta mikrosiruihin, joka sai jatko-osat Koronarokotteet - uhka vai mahdollisuus? sekä Koronapassi ja deltavariantti. Vaikka käytän 90 % lähteinä valtamediaa, niin kumminkin olen jo epäillyt, että onko blogini varjobanneissa.

Keväällä näimme monia koronamielenosoituksia, joista valtamedia uutisoi lähinnä alentavasti, jos ollenkaan. Poliisinkin mielivaltainen käytös on mietityttänyt. Valtamedia laulaa THL:n, FIMEA:n, STM:n ja AVI:n lauluja, muita lauluja ei sallita - muut näkökannat ovat harhaoppisia.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen kommentti 20.8.2021:
Yhteiskunta ei voi olla pienen äänekkään vähemmistön panttivankina, jos meillä on osa salaliittoteorioita lukevia foliohattuja, jotka eivät ota rokotteita.

Suomalainen ministeri ei olisi saanut sortua tuollaisiin sanavalintoihin. Ministeri ei saa alkaa jakaa kansalaisia hyviin ja huonoihin. Tämän vuoksi Jaana Kavonius onkin tehnyt tutkintapyynnön Antti Kurvisesta. Halpa hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen antoi tukensa Antti Kurvisen lausunnoille. Tavaratalo Kärkkäisen toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen on ottanut koronarokotevastaisen linjan.

Ossi Tiihonen oli ehdokkaana perussuomalaisten puheenjohtajaksi, mutta valtamedia kohteli häntä vähän miten sattuu.

Helsingin Sanomien jutusta otteita 1.8.2021:
Puheenjohtajaehdokas Ossi Tiihonen. No niin, nyt hänen nimensä on mainittu valtamediassa.

Sen verran sameiden koronarokote- ja vaalivilppisalaliittojen syövereissä Tiihonen nykyään liikkuu.

Ivalliseen sävyyn Helsingin Sanomat kirjoitti Tiihosesta - silloin, kun kirjoitti.

Iltalehdessä Sanna Ukkola kirjoitti 19.8.2021:
Perussuomalaisten puoluekokouksen suurin uutinen oli koronadenialistien keulakuvan, koronarokotteella pelottelevan Ossi Tiihosen saama henkilökohtainen äänimäärä.

Ossi Tiihonen kirjoitti Sanna Ukkolalle vastineen, jonka Iltalehden oli julkaistava 25.8.2021.

Noin vuoden ajan koronarokotekriittisiä on "potkittu päähän", valtamedia laulaa vain tiettyä laulua ja somealustat sensuroivat koronakriittistä materiaalia, jopa suomalainen ministeri solvasi osaa kansalaisista. Mutta 27.8.2021 tapahtui jotain kummaa - jota kaikki eivät edes huomanneet.

Iltalehti uutisoi 27.8.2021:
Israel aloitti rokotukset aikaisessa vaiheessa. Muissa maissa seurataan tarkasti, mitä siellä tapahtuu. Keskeinen havainto on se, että rokotetun väestön immuniteetti heikkenee.

Näin kertoo Edinburghin yliopiston epidemiologian professori Rowland Kao.

Iltalehti eli valtamedia kertoi melko huolestuttavan uutisen. Rokotetun väestön immuniteetti heikkenee. Tuota väitettä on kyllä näkynyt vaihtoehtomedian puolella, mutta nyt sen jo sanoi ääneen valtamediakin. Syyllistyikö siis Iltalehti salaliittoteorioiden levittämiseen, vai ovatko koronarokotekriittiset olleet koko ajan oikeassa - koronarokotetta ei olla testattu kunnolla.

Pelastetaan Suomen lapset -kampanjaa on kritisoitu kovin sanoin, mutta onko enää syytä kritisoida, jos kerta koronarokote onkin terveydelle haitallinen?

Huom. Pelastetaan Suomen lapset on uusi nimi Pelastetaan lapset -kampanjalle.

Toistuuko Israelin ilmiö muualla maailmalla, kaikki rokotetaan ja rokotettujen immuniteetti heikkenee. Joka tarkoittaa sitä, että jokin aiemmin perinteinen syysflunssakin voi olla vaarallisempi useille kuin se aiemmin oli. Koronarokotteen piti vahvistaa immuniteettiä, mutta se heikentääkin sitä.

Lisäys 4.9.2021:
Valtioneuvoston U-kirjelmä U 39/2020 vp on päivätty 23.7.2020 (muistio, STM, EU/2020/1036) ja pitää sisällään jänniä kohtia.

Otteita STM:n muistiosta EU/2020/1036:
Tehokas ja turvallinen rokote virusta vastaan on komission mukaan paras tapa saada pandemiaan pysyvä ratkaisu, vaikkakin COVID-19-rokotteen kehittäminen on haastavaa monista syistä: rokotekehitykseen käytettävissä oleva aikataulu on tiukka, valmistajien alkukustannukset suuret ja epäonnistumisten todennäköisyys merkittävä.

Vaikka kliiniset lääketutkimukset suoritetaan terveydenhuollon toimipisteissä, joissa kokeellisiin lääkevalmisteisiin liittyvistä riskinhallintatoimista voidaan huolehtia asianmukaisesti, rokotekokeisiin osallistuvat henkilöt eivät jää sairaalaolosuhteisiin. Joissakin tapauksissa koehenkilö voi erittää rokotteen tai lääkevalmisteen sisältämää virusta ympäristöönsä, jolloin lähiympäristö voi altistua tahattomasti testausvaiheessa olevalle valmisteelle, jonka mahdollisia haittavaikutuksia ei vielä tunneta. GMO-valmisteiden tapauksessa tarvittavat riskinhallintatoimet, kuten ohjeistus henkilökunnalle ja tutkimuksen osallistujille, käsitellään yleensä lupaprosessiin sisältyvässä tapauskohtaisessa ympäristöriskinarvioinnissa, joka nyt jäisi pois GMO-säädöksiä koskevan poikkeamismenettelyn takia. Tällöin ei myöskään arvioitaisi mahdollisuutta, voisiko GMO-rokotteen laajamittainen levittäminen väestöön aiheuttaa riskin, että GMO-rokotteesta siirtyisi rekombinaation kautta uusia haitallisia ominaisuuksia nykyisiin patogeeneihin.

Yli vuosi sitten laadittu tällainen muistio, jossa puhutaan kokeellisesta tuotteesta ja koehenkilöistä. Rokotettu koehenkilö voisi levittää rokotteen sisältämää virusta ympäristöönsä ja sen haittavaikutuksia ei tunneta. Koska kyseessä on GMO-valmiste, niin kenellekään ei tarvitse sanoa mahdollisista riskeistä. Nyt minä jo kysyn, että mitä helkkaria tämä kaikki tarkoittaa?

Mikäli nyt oikein olen ymmärtänyt, niin STM:n muistiossa puhutaan ns. shedding-ilmiöstä (rokotettu levittää piikkiproteiinia ympäristöön), joka kielletään julkisesti (ei ole mahdollista eli salaliittoteoria). STM:n muistiokin on julkinen, mutta eipä sitä helposti löydä.

STM:n muistiossa mainitaan kokeelliset lääkevalmisteet, mutta Fimean sivuilla sanotaan hiukan toisin.

Ovatko ehdollisen myyntiluvan saaneet rokotteet kokeellisia rokotteita?
Myyntiluvan saaneet rokotteet eivät ole kokeellisia rokotteita, vaikka kyseessä olisi ehdollinen myyntilupa. Myös ehdollisen myyntiluvan kohdalla kliiniset lääketutkimukset on tehtävä ennen kuin rokotteille voidaan hakea myyntilupaa. Myyntiluvan saamisen jälkeen on tavallista, että lääketutkimuksia jatketaan esimerkiksi uusiin käyttöaiheisiin tai henkilöryhmiin, kuten lapsille.

Mutta, eipä valtamedia ole löytänyt STM:n muistiota.

32 kommenttia:

  1. Twitterissä leviää video, jossa lapselta otetaan PCR-testi - ei ole kivaa katsottavaa ja kuunneltavaa (ei herkille).

    Mehiläinen Oy kommentoi videota.

    Itse toivoisin, että joku tunnistaisi paikan, jotta voitaisiin todeta, että se on todellakin olemassa.

    VastaaPoista
  2. Kristallipuolueen Juho Lyytikäinen teki sensuuritestin YouTubeen. Teki videon tuosta Iltalehden Israel-uutisesta. Sensuuri iski viidessä päivässä - video poistettiin.

    Erikoista on, että viitaten valtamedian uutisiin, niin kumminkin YouTube poistaa videoita.

    VastaaPoista
  3. 24.8.2021 Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ja eläköitynyt kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Tamara Tuuminen keskustelivat MTV3:n Viiden jälkeen -ohjelmassa koronarokotteista. Mika Rämet jäi heti altavastaajaksi, kun Tamara Tuuminen alkoi laukoa faktoja - Rämet pystyi vain änkyttämään jotain. Kun keskustelu oli pääsemässä vasta vauhtiin, niin aika loppui.

    Mikko Kemppe pyysi Tamara Tuumisen haastatteluun, jossa aika ei loppuisi. Kas kummaa. YouTube poisti sen haastattelun, mutta onneksi se löytyy Tokentubesta.

    VastaaPoista
  4. Moniammatillinen Koronakriisin Ratkaisuryhmä MKR julkaisi 10.9 2021 videohaastattelun biologi ja bioresonanssitutkija Marjo Urbanskista. Haastattelu sensuroitiin nopeasti YouTuben taholta - näin kirjoittaa toimittaja Riikka Söyring.

    Marjo Urbanski esitteli erilaisia hoito-ohjeita erilaisiin koronarokotteiden haittavaikutuksiin. Tällainen oli liikaa YouTubelle. Katselin ohjeita, niin enpä pidä kovin vaarallisina tee- ja uuteohjeita. Tuskin ne on rokotteita haitallisempia. Näin ollen on ihmeellistä, että tuollainenkin sensuroidaan.

    Riikka Söyring on myöskin kirjoitellut U-kirjelmä 39/2020:stä.

    VastaaPoista
  5. MTV uutiset: Rokotekriittisyys perustuu vain harvoin salaliittoteorioihin.

    VastaaPoista
  6. Omakohtainen kokemukseni koronarokotteesta on että ei olisi pitänyt mennä mokomaan. toimitukseen, en ollut sairastanut mitään flunssaan viittaavaa 15 vuoteen, nyt olen kipeä jokapaikasta, päätä särkee, nivelet särkee,ja on huono-olo koko ajan. rokote oli Moderna, otin kuitenkin 1/2 ei olisi pitänyt jos olisin tinny että se onkin vapaa ehtoinen en olisi ottanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen valtamedioihin (lehdet ja TV) voi luottaa yleisesti ottaen, mutta aivan kaikkea ei kannata niellä pureksimatta. Miksi valtamedia ei kerro U-kirjelmistä ja niiden oudoista jutuista? Koska U-kirjelmät eivät tue sitä sovittua yleistä rokotetarinaa. Julkisuuteen halutaan vain positiivinen tarina, jotta ihmiset ottaisivat koronarokotteen. Lääketeollisuus pyörittää suurta teatteria, jonka polttoaine on raha. Raha ratkaisee mitä kerrotaan.

      Kun alkaa kaivautua koronauutisoinnin taakse, huomaakin, että asioita jätetään tietoisesti kertomatta. Tai sitten kerrotaan asoita tilanteen mukaan, kuten maskeilla ei tehnyt aluksi mitään, koska niitä ei ollut. Vuosi sitten maskeista alkoikin olla hyötyä. Rokotteiden väliä muutetaan sen mukaan miten rokotteita riittää - 3-12 viikkoa. Juttuja vedetään hatusta.

      Huvittavaa oli myös kolmannen rokotteen uutisointi. Moderna-annoksia jäämässä käsiin homehtumaan, niin sitten äkkiä ne täytyi laittaa jotenkin liikkeelle - vaikkei asetus ole vielä voimassa. Tällaisen epämääräisen toiminnan vuoksi minä olen koronakriittinen.

      Se on ymmärrettävää ettei kaikilla ole aikaa perehtyä aiheeseen, koska useimmilla on normaali oravanpyörä - työ ja perhe. Siinä vain ohimennen näkee mitä lehdissä ja TV:ssä sanotaan aiheesta, siihen tarinaan luotetaan. Joillakin voi olla aikaa, mutta ei tietotaitoa hakea itse infoa.

      Erikoista on, että rokotustilanteessa rokotettavalle ei tarjota rokotteen pakkausselostetta. Saa hyvällä tuurilla lapun, jossa on vain yleiset haittavaikutukset. Apteekista ostaessa yskänlääkettä, tulee mukana tuotekohtainen ohje/pakkausseloste, mutta koronarokotteen yhteydessä asiakas ei sellaista saa, koska linjaus taitaa olla ettei sitä tarvitse edes mainita asiakkaalle.

      Itse täytyy kaivaa tietoa, mutta sekään ei ole aina helppoa. Koronarokote on ollut aina vapaaehtoinen, vaikka ehkä yleisestä uutisoinnista on voinutkin saada käsityksen, että se olisi pakollinen - sitä rummutetaan niin voimakkaasti. Maskipakkoakaan ei ole laissa, se on vain suositus.

      Poista
    2. MTV uutisoi:
      "Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta 12 vuotta täyttäneille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut."

      Jännä kohta on tuo "...hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut."

      Miten lupa saatiin?
      "Kolmannen rokotuskierroksen käynnistäminen ennen asetuksen voimaan tuloa on poikkeuksellista, mutta katsoimme, että rokotteiden vanheneminen on riittävä peruste tähän ratkaisuun. Olemme olleet yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön ja saaneet suullisen luvan."

      Suullisella luvalla siis mennään, mitähän muuta on tehty suullisella luvalla.

      Poista
  7. Salaliittoteoriapiireissä on jo kauan puhuttu Suuresta nollauksesta (The great reset), nyt sen mainitsee Ylekin.

    Yle muotoilee asian näin:
    "Se on hanke, jonka tavoitteena on rakentaa koko maailman yhteiskunta- ja talousjärjestelmä kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi koronapandemian jälkeen."

    Salaliittoteoriapiireissä Suuri nollaus nähdään hieman toisin, se orjuuttaa ihmiskunnan ja johtajana on itse Pahuus.

    Suuren nollauksen vastakohta on Suuri herääminen (The great awakening), joka pitää sisällään joitakin samoja asioita kuin suuri nollauskin, mutta asiat tehdään hyvyyden kautta. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Suomessa Kristallipuolue ja VKK-puolue sekä Jaana Kavoniuksen Virkamafia- ja Oikeusturvakeskus-projektit liittyvät Suureen heräämiseen.

    31.10.2021 klo 13:00 eduskuntatalolla järjestetään jättimielenosoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdysvaltoja uhkaa velkakriisi, joka voi ajaa maailmantalouden lamaan. Mikäli maailman johtava talousmahti ajautuisi maksukyvyttömäksi, seuraukset olisivat ennenkuulumattomat.

      Ajatushautomo Capital Alpha Partnersin johtaja James Lucier kommentoi:
      "Yhdysvaltojen maksukyvyttömyys pakottaisi ihmiset miettimään taloudellisen maailmanjärjestyksen uusiksi."

      Pörssikurssit ovat laskussa ympäri maailmaa, kun maakaasun hinnan nousu ja kiinalaisen kiinteistöjätti Evergranden talousvaikeudet ovat huolestuttaneet sijoittajia. Laskua ovat vauhdittaneet myös muun muassa inflaation kiihtyminen, Yhdysvaltain keskuspankin kaavailut kiristää rahapolitiikkaa sekä koronaviruksen deltamuunnoksen leviäminen.

      Koronapandemia sulki tehtaita, joka johti ns. komponenttipulaan ja puun hintakin on noussut. Jos Norjassa ei sada vettä, nostaa se sähkön hintaa Suomessa.

      Näinkö tehdään The great reset?

      Poista
    2. Maailmanlaajuiset rahti- ja raaka-ainehaasteet vaikuttavat Suomessakin useiden tuotteiden saatavuuteen, toimituksiin ja hintoihin.

      Poista
  8. Mikko Kemppen kooste 18.9.2021 mielenosoituksesta. Kemppe ottaa koosteessa puheeksi myös mielenkiintoisen FDA:n pohdinnan:
    "Surmaako koronarokotteet enemmän kuin parantavat?"

    FDA:n oma striimaus (reippaat 8 tuntia) aiheesta.

    Paljon parjattu UMV-lehti teki oman uutisen aiheesta Suomeksi. Muun muassa Policossa aiheesta on englanniksi.

    VastaaPoista
  9. Youtube sulki Venäjän television saksankieliset kanavat korona-valetiedon levittämisen vuoksi. Moskova varoittaa seurauksista saksalaiselle medialle Venäjällä.

    VastaaPoista
  10. Väärä koronatieto leviää Twitterissä paljon tehokkaammin kuin oikea.

    Nordea veti rokotekriittisen markkina-analyysin pois sivuiltaan.

    VastaaPoista
  11. Suomalaisprofessorin mukaan uskominen järjettömäänkin selitykseen voi olla ”psykologisesti tyydyttävämpää” kuin sattuma.

    VastaaPoista
  12. Euroopan unionin lääkeviranomaiset (EMA) varoittavat, että toistuvat koronatehosterokotteet saattavat vaikuttaa haitallisesti ihmisen immuunivasteeseen.

    Salaliittoteoriat muuttuvat nykyään todellisuudeksi.

    VastaaPoista
  13. THL:
    "Rokotetut ovat muutamien viikkojen kuluttua rokottamisesta suunnilleen yhtä alttiita omikrontartunnalle kuin rokottamattomatkin, eikä rokottamalla juurikaan voida vaikuttaa omikronin kohdalla tartuntojen leviämiseen väestötasolla."

    VastaaPoista
  14. Valtioneuvoston kanslian (VNK) päätös olla antamatta koronakoordinaatioryhmän asiakirjoja julkisuuteen keväällä 2020 rikkoi lakia.

    VastaaPoista
  15. Suomessa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen.

    HUOM. uutinen on vuodelta 2013.

    VastaaPoista
  16. Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva vaatii jättämässään kirjallisessa kysymyksessä sosiaali- ja terveysministeriötä (STM) perustelemaan julkisesti miksi koronarajoitukset jatkuvat edelleen ravintolatoiminnassa.

    VastaaPoista
  17. 6 salaliittoteorian piirrettä ja salaliittoteorioiden tunnistaminen.

    VastaaPoista
  18. Salaliittojen viehätys johtuu siitä, että aivoja ei kiinnosta totuus vaan selviytyminen pelottavassa maailmassa.

    VastaaPoista
  19. Juuri tuo kirvoitti ajattelemaan salaliittoja-
    Saatanan kätyrit ja muut.
    Juutalaiset ja vapaamuurarit masinoivat maailmanloppua. Hello!

    Lopun ajat alkoivat vuonna 1666, ja kliimaksi saavutetaan, kun juutalaiset suorittavat rituaalinomaisen kristittyjen joukkomurhan.

    Näin on sanonut venäläinen filosofi Alexandr Dugin. Hän on mies, jota Putler väitetysti kuuntelee varsin tarkasti.

    Duginin mukaan Venäjä käy pyhää sotaa Saatanan kätyreitä eli LÄNSIMAITA vastaan. Siksi Venäjällä on oikeus – ei vaan velvollisuus – hyökätä Ukrainaan.

    ”On pysäyttävä ajatus, että satoja tuhansia henkiä vaatinut hyökkäys Ukrainaan voi käynnistyä okkultistisen pseudohistorian ja salaliittoteorioiden innoittamana”, kirjoittaa yliopistotutkija Jukka Häkkinen uudessa kirjassaan.
    Kirja kertoo psykologian näkökulmasta, miksi salaliitot kiehtovat ihmisiä.

    Duginin esimerkistä huomaa, että salaliittoajattelulla voi olla karmaisevia seurauksia. Yleensä salaliittoihin uskominen on kuitenkin harmiton ja hyödyllinenkin asia.

    Aivot rakentavat saatavilla olevilla tiedoilla sen hetkiseen tilanteeseen ja tavoitteisiin sopivimman totuuden.
    Aivot muodostavat myös ennakkoluuloja, vaikkapa kissoista. Jos kissa on raapaissut minua, vältän kissoja, vaikka seuraava tapaamani kissa saattaa olla miellyttävä olento.

    Aivot rakentavat saatavilla olevilla tiedoilla sen hetkiseen tilanteeseen ja tavoitteisiin sopivimman totuuden.
    2019 koronapandemia sytytti salaliittoteorioita monen ihmisen päähän.

    Tilanne oli epäselvä ja stressaava. Kukaan ei tiennyt, mitä tehdä ja miten, puhumattakaan siitä, kenen syytä pandemia on.

    Tällaisessa tilanteessa aivot haluavat selityksen tilanteeseen. Jos selitystä ei ole, mehukas tarinankulku runnotaan läpi, vaikka se ei olisi totta.
    Väestönvaihtoteoriaa voi pitää esimerkkinä vahvistusvinoumasta. Siinä ihminen omaksuu tietoa, joka tukee hänen näkemyksiään ja sivuuttaa vastakkaiset perustelut.
    Väestönvaihtoteorian ideana on, että ”eliitti” pyrkii jonkin sortin hyötyä saadakseen vaihtamaan kantaväestön maahanmuuttajilla.

    Taustalla voi olla se, että Suomessakin ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä kasvaa suhteessa alkuperäisiin paikallisiin.

    Väestön etnisen rakenteen muutos ei kuitenkaan liity mihinkään salaliittoon, vaan on seuraus esimerkiksi globalisaatiosta. Se on monimutkainen ilmiö, josta on vaikeaa saada otetta, eikä se ole kenenkään syy tai ansio.

    On paljon helpompaa ja mukavampaa olettaa, että taustalla on salaliitto, jos se omaa ideologista suuntautumista.

    Vahvistusvinouma on viettelevä, sillä kun omaa teoriamme tukevaa tietoa löytyy, se hivelee itsetuntoamme.

    VastaaPoista
  20. Vuonna 2013 yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan 63 prosenttia vastaajista uskoi ainakin yhteen salaliittoteoriaan.

    Ranskassa 80 prosenttia ihmisistä uskoo vähintään yhteen salaliittoteoriaan. Kroatiassa ja Puolassa yli puolet uskoo johonkin koronavirukseen liittyvään salaliittoteoriaan.

    Salaliittoteorioihin uskovat ihmiset eivät siis ole yleensä mielenterveydeltään järkkyneitä. Jos näin olisi, suurin osa maailman ihmisistä kärsisi harhaisuudesta.

    Kysymys ei myöskään ole uudesta ”totuuden jälkeisestä ajasta”, vaan salaliittoja on ollut aina.

    American Conspiracy Theory -kirjassa analysoitiin 104 803 lukijakirjettä, joita oli lähetetty yhdysvaltalaislehtiin vuosina 1890 –2010.

    He löysivät 875 salaliittoteorioihin viittaavaa kirjettä. Salaliittojen määrä oli ajallisesti tasaisesti jakautunut – vain 2000-luvulle tultaessa niiden määrässä näkyi pieni notkahdus.

    Salaliittoihin uskovat ihmiset eivät ole tyhmiä, arvioi Emory-yliopiston kliininen psykka Shauna Bowes.
    Esimerkiksi Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut filosofi ja matemaatikko Bertrand Russell oli briljantti kaveri – ja salaliittoteoreetikko. Hänellä oli hinku todistaa salaliitto Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn salamurhan takana.

    Joskus äly ja sen myötä tuleva tunnustus saattaa lietsoa salaliittoajattelua. Kysymys on niin sanotusta Nobel-syndroomasta, jossa ihminen luottaa kykyihinsä liikaa.

    Jos ihminen on todistetusti fiksu, hän eittämättä pystyy mielestään myös paljastamaan salaliittoja, joita muut eivät ole tulleet huomanneeksi.

    Usein salaliittoteoreetikoilla onkin tarve uskoa, että he ovat fiksumpia kuin muut ihmiset: narsistiset piirteet sekä tarve olla yksilöllinen altistavat salaliittoteorioiden äärelle.
    Tarve kokea itsensä erityiseksi on yksi todiste siitä, miksi salaliittoihin uskominen on mukavaa – ja miksi siitä on vaikeaa irrottautua faktojen ja todisteiden kautta.

    Salaliitto kietoutuu osaksi ihmisen identiteettiä, ja aivot alkavat suojella ihmistä siltä, että tämä joutuisi huomaamaan olevansa höynäytetty. Kurjaahan sitä olisi tuntea itsensä hölmöksi.

    Joskus salaliitot ovat myös totta. Salaliiton uhrin aivot saattavat siksi herkistyä niin, että ihminen käy epäluuloiseksi.
    Yksi salaliitto paljastui vuonna 1972. Alabaman osavaltiossa aloitettiin vuonna 1932 ihmiskoe, jossa seurattiin 399 afrikanamerikkalaisen ihmisen hoitamattoman kupan kehitystä.

    Tutkijat käyttivät hyväkseen köyhiä ja tietämättömiä miehiä ja jättivät sairaudet hoitamatta, vaikka tehokas penisilliinihoito oli jo vallitseva ja tehokas hoitomuoto vuonna 1947, Häkkinen kirjoittaa.

    Kun asia paljastui, 128 miestä oli kuollut hoitamattomaan kuppaan, 40 puolisoa oli saanut tartunnan ja 19 lasta oli saanut synnynnäisen kupan.

    Afrikanamerikkalaisia on käytetty muutenkin hyväksi lääketieteellisissä kokeissa. Vuonna 2022 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että afrikanamerikkalaiset suhtautuvat edelleen varauksella lääketieteelliseen viranomaistietoon eivätkä mielellään osallistu lääketieteellisiin kokeisiin.

    Kyse ei ole siitä, että afrikanamerikkalaiset olisivat alttiimpia salaliittoteorioille. Heillä vain on ylisukupolvinen ja perusteltu epäilys virnaomaisia kohtaan.

    VastaaPoista
  21. Tässäpä hieman suuria ja pieniä salaliittoja:

    -John Wilkes Booth murhasi Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin 1865. Taustalla oli Yhdysvaltain etelävaltioiden salaliitto.

    -Sarajevon laukaukset eli Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinandin murha 1914. Murhan taustallalla oli serbialainen Musta käsi -järjestön salaliitto. Salaliitto käynnisti tapahtumaketjun, joka johti lopulta Ensimmäiseen maailmansotaan.

    -Yhdysvalloissa oli vuodesta 1953 alkaen käynnissä salainen tutkimusohjelma, jossa kehitettiin aivopesu- ja kidutusmenetelmiä. Projektin nimi oli aluksi Project Artichoke ja sittemmin MKUltra. Salaisessa projektissa oli mukana aikansa johtavia aivotutkijoita, lääkäreitä ja psykologeja.

    -Yhdysvallat oikeutti hyökkäyksen Vietnamiin väittämällä vuonna 1964, että Vietnam hyökkäsi sen alusten kimppuun Tonkininlahdella.

    -Paavo Väyrynen teki Kokoomuksen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajien kanssa salaisen ”kassakaappisopimuksen” hallitusyhteistyöstä vuonna 1986. Presidentti Mauno Koivisto pääsi jyvälle salaliitosta ja runnoi Suomeen sinipunahallituksen.

    -Vuonna 2015 paljastui, että Volkswagen harhautti dieselautojensa päästömittauksia laitteella, jolla mittauksista saatiin kaunisteltu tulos. Volkswagenin työntekijät tuottivat myös valheellisia tuloksia päästöistä. Kun asia paljastui, Wolkswagen pyrki peittelemään totuuden tuhoamalla tuhansia asiaan liittyviä asiakirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden 2022 aloitin Vahvistusharha ja ylivertaisuusvinouma -kirjoituksella.

      (Vuosi 1666 liittyy kaukauseen sukuuni. Silloin Pudasjärveen hukkui Pudasjärven ensimmäinen kirkkoherra. Jolloin esiesi...isästä tuli Pudasjärven toinen kirkkoherra. Tarinaan liittyy myös Raamattu, joka oli Pudasjärven pohjassa noin 150 vuotta, kun se nostettiin ylös. Raamatun löytäneet kalastajatkin kuului sattumalta esiesi...isiini. Minulla on valokuva tuosta Raamatusta - kuvattu 1980-luvun alussa. Noin 100-vuotta Raamattu pysyi suvussa, sittemmin päätyi muille.)

      En ole koskaan ymmärtänyt juutalaisvihaa, heitä syytetään vaikka mistä. Kristinuskon ydinhahmo Jeesuskin oli juutalainen. Kristinusko on melko hallitseva maailmassa ja Raamattu on luetuin kirja. Mutta kumminkin on juutalaisvihaa.

      (Afganistanissa tällä hetkellä naisiin kohdistuvia "uskonnollisia" sääntöjä on myös vaikea ymmärtää. Jos siellä tuo meno jatkuu 30 vuottakin, niin taitaa maa olla melko miehinen - naisilla ei ole mitään arvoa. Kohta siellä ei ole edes naisia. Ovat unohtaneet, että kuka synnyttää miehetkin.)

      Venäjä pyörii salaliittoteorioilla ja sitä johdetaan niillä. Suomesta, jossa asuu noin 5,5 miljoonaa ihmistä, on tullut Venäjän johdon mukaan Venäjälle merkittävä uhka. Vertailun vuoksi, niin jo pelkästään Moskovassa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suomi on sitten pieni mutta pippurinen maa, kun olemme merkittävä uhka.

      Väestönvaihtoteoria onkin jännä. Olen monta vuotta kirjoitellut syntyvyyden laskusta jne. Aina päädyn siihen, että suomalaiset kuolevat lopulta sukupuuttoon, jos Suomeen ei päästetä ulkomaalaista verta - kaikki tilastot puoltaa sitä. Nykyään Suomen väkiluku nousee maahanmuuton vuoksi. Fakta on se, että nykyään maailma on avoin, ihmisiä kulkee melkein mihin vaan ja perheitä muodostuu rajojen yli jne. Suomalainenkin kohtaa helposti ulkomaalaisen puolison.

      Suomalaisuus muuttuu. Tulevaisuudessa suomalainen ei ole sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen (Elovena), vaan iho ruskenee hiukan ja hiuksetkin tummuu. Mutta poistuuko suomalaisuus?

      - Suomi on ruotsalainen
      - Suomi on venäläinen

      Nyt ehkä läikytän vesilasia, mutta eikö usko Jumalaan ole uskomista johonkin, josta kukaan ei voi olla varma. Ainoa "todiste" on Raamattu, josta ollaan monta mieltä.

      Minä uskon ufoihin, joka taitaa kuulua siihen ryhmään ettei se ole ympäristölle mitenkään haitallinen juttu. Tosin, en ole myöskään ottanut koronarokotteita, se on ehkä jonkun mukaan vaarallista. En ole ottanut koronarokotteita, mutta en ole myöskään tuominnut heitä, jotka ovat ottaneet. Kun minä en tuomitse, niin minuakaan ei voida tuomita - reilu peli. Se on jokaisen oma päätös ja vapaa tahto.

      Poista
  22. Foliohattu on kaikkien tuntema keksintö, mutta kuka sen keksi?

    VastaaPoista