Minulla sattumalta päättyy alkusyksystä aina puhelin- ja nettiliittymän tarjoushintakaudet, silloin täytyy pyydellä uudet tarjoushinnat, näin säästää monta euroa. Sain Elisalta tekstiviestin, että Elisa mobiililaajakaista 5G 300M -nettiliittymäni tarjoushinta on päättymässä ja Elisalta voidaan soittaa, jos tahdon niin. Mutta enpä tahtonut soittoa, vaan suuntasin OmaElisa-palvelun sivuille (kirjauduin sisään) ja sieltä Tuki-sivun alaosasta lähetin Elisan asiakaspalveluun viestiä aiheesta.
Huom. puhelimella asian saa hoidettua nopeammin, mutta viestin kautta kaikki jää ns. mustaa valkoiselle muistiin Tuki-sivun viestihistoriaan, mitä on kerrottu ja sanottu. Heinäkuussa Elisan tukiviestisysteemi ilmoitti heti, että vastaamiseen voi kulua jopa 14 päivää, mutta minulla oli kyllä aikaa odotella.
Ensinmmäisen viestin loppuun kannattaa kirjoittaa "Vastaus näin viestillä", niin eivät ala soitella ja saat vastauksen viestiisi viestillä.
Ilta-Sanomat on uutisoinut, että Elisan asiaskaspalvelua saattaa olla vaikea tavoittaa myös puhelimella.
Kirjoitin viestin Elisan asiakaspalveluun ja 5 päivän päästä sain ensimmäisen vastauksen - ei kulunut 14 päivää. Kun viestittely oli saatu avattua, niin vastausajat olivat nopeampia. Alla on käymäni viestittely Elisan asiakaspalvelun kanssa.
Elisan asiakaspalvelun kanssa käyty viestittely
Huom. näistä viesteistä on poistettu henkilöiden nimet ja turhat loppukaneetit.
OmaElisassa näkyy omat liittymät ja niiden yhteydessä voi olla liittymän päivitystarjous, jos sellainen on saatavilla. Minun Elisa mobiililaajakaista 5G 300M -liittymäni kohdalla oli mahdollisuus päivittää 600M- tai 1000M-liittymään, mutta ei ollut 300M-liittymään mitään tarjousta. Joten katsoin Elisan kaupasta mobiililaajakaistavaihtoehdot, siellä olikin saatavilla 300M-liittymä hyvään hintaan. Tämän jälkeen laitoin Elisan asiakaspalveluun viestiä.
Elisan asiakaspalvelu otti tarjousehdotuksensa suoraan OmaElisasta ja tarjosi minulle 5G 600M-liittymää, mutta enhän minä sellaista tarvitse, kun 300M-liittymästäkin saan vain irti noin 160 Mbit/s joka päivä.
Huom. mittaan joka aamu Traficomin Bittimittarilla netin nopeuden ja viikon välein nollaan tulokset, jolloin näen viikon keskinopeuden.
Kun Elisan asiakaspalvelu tarjosi minulle 5G 600M-nettiliittymää, niin mainospuhe oli "...netin maksiminopeus tuplaantuisi...", jokuhan olisi voinut mennä tuohon ansaan. Mutta nyt saan 300M-liittymällä noin puolet maksimista (160 Mbit/s), joten enpä usko, että 600M-liittymä nostaisi paljoakaan nopeutta. Täytyy myös muistaa, ettei kannata hommata liian nopeaa nettiä (ylimitoitettua) omaan käyttöön - ei kannata maksaa turhasta.
Kävi ilmi, että Elisan kaupan puolella olleet tarjoukset koskivatkin vain uusia asiakkaita. Uusi asiakas olisi saanut Elisa netti 5G+ 300M, 24 kk, 24,99 €/kk. mutta minulle tarjottiin vanhana asiakkaana Elisa netti 5G+ 600M, 12 kk, 31,99 €/kk. Näin reilusti Elisa kohtelee vanhoja asiakkaita. Lopulta asiakaspalvelija sanoi, että tekee minun kohdalla poikkeuksen ja antoi minulle Elisa netti 5G+ 300M, 12 kk, 24,99 €/kk. Huom. 12 kk ja ehkä siksi taipui, kun alkuvuonna 2027 saan heidän valokuituyhteyden. Kannatti siis jälleen vääntää kättä, sain pudotettua 3 € (27,99 €/kk => 24,99 €/kk ~ 3 €), kun siis vertaa edelliseen vuoteen.
Huom. kysehän ei ole siitä ettei vanhoille asiakkaille voisi teknisesti antaa 300M-liittymätarjousta, vaan tällainen on pelkkä markkinointikikka. Koska voitiinhan minullekin tehdä poikkeus.
Samalla neuvottelin myös puhelinliittymäasiat. Minulle tarjottiin ja hyväksyin Elisa huoleton 5G 200M liittymäturva -puhelinliittymä 26,99 €/kk, siinä on mukana mobiilivarmenne, huijauspuheluesto ja haittasivujen esto. Edellisenä vuonna olin maksanut 22,99 €/kk, joka tuntui ihmeen halvalta, joten puhelinliittymän hinta nousi 4 €, mutta muuttui myös 4G:stä 5G:hen ja tuli liittymäturvaa.
Tällä hetkellä Elisan kaupassa hitain 5G-liittymä (Aito 5G -liittymä) on Elisa huoleton 5G+ 400M liittymäturva -liittymä, 24 kk, 34,99 €/kk (norm. 42,99 €/kk). OmaElisan kautta oli saatavilla niitä 200M-liittymiä.
Kuten taas huomataan, kannatti laittaa viestiä asiakaspalveluun, koska sain Elisa huoleton 5G 200M liittymäturva, 12 kk hintaan 26,99 €/kk - säästin siinäkin muutaman euron.
Tässä kirjoituksessa on vilahtanut Aito 5G -termi, niin Elisa on listannut laitteita, jotka tukevat Aitoa 5G:tä. Minulla on vuonna 2021 ostettu Samsung galaxy S20 FE 5G -puhelin, joka ei tue Aitoa 5G:tä, mutta Samsung galaxy S21 -sarjan puhelimet olisi jo tukenutkin sitä. Vuonna 2025 hyppäsin 5.5G-valmiuteen ja minulla on Huawei 5.5G CPE H165 -reititin, joka tukee Aitoa 5G:tä, joten ehdin testailla sitä noin puolivuotta, ennen kuin saan valokuidun.
Huom. Aito 5G -liittymä toimii kyllä 5G-laitteissa, jotka eivät tue Aitoa 5G:tä, mutta silloin se toimii perinteisenä 5G:nä ja ei saa irti Aito 5G:n hyötyjä.
Alla on viime vuosien hintakehitystä.
Tuote tai palvelu
Vuoden 2023 hinta
Vuoden 2024 hinta
Vuoden 2025 hinta
Vuoden 2026 hinta
Puhelinliittymä
25,99 €/kk (4G, 200 Mbit/s)
29,34 €/kk (4G, 200 Mbit/s)
22,99 €/kk (4G, 200 Mbit/s)
26,99 €/kk (5G, 200 Mbit/s)
Nettiliittymä
25,91 €/kk (5G, 300 Mbit/s)
26,23 €/kk (5G, 300 Mbit/s)
27,99 €/kk (5G, 300 Mbit/s)
*24,99 €/kk (5G, 300 Mbit/s)
Sähköpostipal.
4,99 €/kk
5,99 €/kk
5,99 €/kk
**7,99 €/kk
Hinnat yhteensä
56,89 €/kk
61,56 €/kk
56,97 €/kk **58,97 €/kk
59,97 €/kk
Huom. *tammikuussa 2027 saan valokuituyhteyden, jonka hinta on 300 Mbit/s 24,99 €/kk, 24 kk. Näin ollen maksan nettiliittymästä noin 2,5 vuotta 24,99 €/kk.
Huom. **Sähköpostipalvelun hinta nousi 1.11.2025 nousi 7,99 €/kk.
9 VUODEN KUUKAUSIMAKSUKEHITYSJANA
2018
2019
2020
2021
2022
2023
2024
2025
2026
35,79
35,80
49,70
51,70
52,70
56,89
61,56
56,97
59,97
EUROA/KUUKAUDESSA
Muutama päivä minun jälkeeni, äitinikin sai Elisalta viestin, liittyen päättyvään tarjoushintaan.
Muistin, että lähi K-Citymarketissa on Elisan myyntipiste, joten mentiin äidin kanssa sinne, oikein kasvotusten puhumaan liittymäasiat kuntoon. Elisan myyntipisteellä oli 3-4 nuorta myyjää pöytien takana. Kun avasimme suumme ja selitimme asiamme, niin meille kerrottiin ettei he palvele Elisan vanhoja asiakkaita, vaan (metsästävät) uusia asiakkaita. Myyjä olisi kyllä voinut antaa meille puhelinnumeron liittymäasioita varten, mutta poistuimme vähän hölmöinä (WTF!) paikalta, en jäänyt turhia keskustelemaan, kun vastaanotto oli tuollainen. Kotiin palattuani, etsin Elisan sivuilta kyseisen myyntipisteen tiedot, jossa oli mainoslause "Elisan myyntipisteellä saat hoidettua liittymäasiat kätevästi kauppareissulla". No, enpä saanut!
Lueteltiin myös palvelut
Liittymät heti käyttöösi
Laitteet toimitusmyyntinä
Rajoitettu valikoima esittelylaitteita
Ei laitteiden huoltoa/asiakaspalautuksia
Näillä tiedoilla meidän olisi täytynyt saada vanhoinakin asiakkaina liittymäpalvelua kyseisellä Elisan myyntipisteellä. Mutta emme saaneet.
Tämän jälkeen päätimme ottaa Elisaan yhteyttä netin kautta.
ÄIDILLE MYÖS UUSI PUHELINLIITTYMÄTARJOUS
Kirjoiteltiin sitten äidinkin kanssa Elisan asiakaspalveluun, ensimmäinen vastaus tuli viidessä päivässä. Alla on viestittely.
Elisan asiakaspalvelun kanssa käyty viestittely
Huom. näistä viesteistä on poistettu henkilöiden nimet ja turhat loppukaneetit.
Koitimme saada äidille samalla hintaa puhelinliittymän kuin mitä minäkin sain eli Elisa huoleton 5G 200M liittymäturva, 26,99 €/kk, 12 kk, mutta jotenkin tiesin, ettei onnistu. Elisan asiakaspalvelija otti tarjouksen suoraan OmaElisasta eli Elisa huoleton 5G 200M liittymäturva -liittymä, hintaan 29.99 €/kk 12 kk. Tämän jälkeen totesin, että siinä tapauksessa sitten riittääkin Elisa huoleton 4G 200M liittymäturva -liittymä, hintaan 28.99 €/kk 12 kk. Tämän jälkeen Elisan asiakaspalvelija kertoi tekevänsä poikkeuksen ja tarjosi Elisa huoleton 5G 200M liittymäturva -liittymän, hintaan 28.99 €/kk 12 kk eli sainkin 5G-liittymän 4G-liittymän hinnalla - eihän se ollut kuin euron ero. Kun vaan jaksaa vääntää kättä, niin kummasti näitä poikkeuksia tulee.
Vähän koomistakin, että Elisan asiakaspalvelun ensimmäisessä viestissä yli puolet oli oheismainontaa. Koitettiin myydä Kuka soittaa -palvelua, suoratoistoja ja Elisan tietoturvaa. Loppuun vielä kysymys "Vai laitetaanko kaikki?". Näin niitä amatöörejä koitetaan saada ostamaan asioita, joita he eivät välttämättä edes tarvitse.
LAPSET JA VANHUKSET
Kaikki vanhukset eivät käytä älypuhelinta, vaan helppokäyttöisiä puhelimia, kuten lapset, mutta kumminkin puhelinliittymien osalta heitä kohdellaan eri tavoin.
Lapsille ja nuorille Elisalla on omat puhelinliittymät, vanhuksien täytyy käyttää tavallisia puhelinliittymiä. Vaikka kummallakin ikäryhmällä on samanlaiset puhelimet, jotka eivät tarvitse nettiä, ainoa ero on, että vanhuksien puhelimissa on enemmän fyysisiä painikkeita.
Täysin samat puhelinliittymät, mutta ikäluokka ratkaisee, että millä hinnalla sen saa, eihän tässä ole mitään järkeä. Puhelinliittymät pitäisi myydä tarpeen mukaan, eikä ikäluokan mukaan.
Huom. Elisalla on kyllä vanhuksille Kotipuhelin-liittymä 29,99 €/kk, mutta sitä ei voi oikein ottaa mukaan tähän vertailuun, on vähän eri juttu.
Ilta-Sanomat on uutisoinut, että "Elisa pommitti eläkeläistä samalla hinnalla".
Vanhuksiin liittyen kyselin myös Elisalta.
Elisan asiakaspalvelun kanssa käyty viestittely
Huom. näistä viesteistä on poistettu henkilöiden nimet ja turhat loppukaneetit.
Jälleen korostui liittymien uusmyynti - uusia asiakkaita palvellaan paremmin kuin jo Elisan liittymän omistavia. Eikä perusteltu itse asiaa mitenkään.
YHTEENVETOA
Jos saat Elisalta tekstiviestillä liittymätarjouksen, niin sitä ei välttämättä kannata suoraan hyväksyä, eikä edes OmaElisassa näkyviä päivitystarjouksia, koska kuten on huomattu, niin Elisan asiakaspalvelijat tekevät poikkeuksia useinkin. Liittymätarjouksista kannattaa neuvotella OmaElisan Tuki-osiosta löytyvän viestisysteemin kautta, koska sinne jää viestikeskustelut talteen. Elisalta voi myös tulla tekstiviesti, että heiltä päin voidaan soittaa, mutta silloinkin kannattaa itse lähettää viesti.
Asiakaspalvelussa saattaa olla nuoria henkilöitä, jotka on koulutettu tiettyyn muottiin ja siksi aluksi tarjoavat vähän mitä sattuu ja tyrkyttävät ties mitä oheispalveluita - kyllä joku amatööri niihin lankeaa. Asiakkaan vaan täytyy olla määrätietoinen ja pitää puolensa, kun vääntää Elisan kanssa kättä. Joskus kyllä vähän "kylmää", kun tietää, että asiakaspalvelija saattaa olla nuori ja sitten minä vedän tiukkaa linjaa.
On ihan päivästä ja asiakaspalvelijasta kiinni, millä hinnalla saa milloin minkäkin liittymän. Erikoista on se, että uusia ja vanhoja asiakkaita kohdellaan eri tavoin. Välillä tuntuu, että uudet asiakkaat ovat etusijalla, koska he voivat saada liittymiä halvemmalla (sisäänheittohinnat) kuin jo Elisan asiakkaana olleet.
Lapsilla ja vanhuksilla on samanlaiset liittymätarpeet, mutta ikäluokka ratkaisee, että millä hinnalla saa täysin saman puhelinliittymän - Elisa on vain päättänyt tällaisen hintalogiikan.
Elisa on nykyään vähintään joka toinen viikko hämärissä uutisotsikoissa. Elisasta tuli 938 KKV-yhteydenottoa kuluneen vuoden aikana, joka on 61 % kaikista, DNA:ta koski 379 ja Teliaa koski 216 yhteydenottoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti