lauantai 20. huhtikuuta 2013

Miten maailman talousjärjestelmä sai alkunsa

Kun Paratiisissa oltiin koettu maailman ensimmäinen avioero ja Lilith oli lähtenyt Paratiisista sekä Eeva oli luotu Aatamin vaimoksi. Paratiisin elämä oli tasoittunut uomiinsa. Aatami oli tyypillinen mies, joka vain löhöili puun varjossa ja pompotti vaimoaan, Eevaa. Aatamin löhöilessä puiden varjoissa päivät pitkät, keräsi Eeva heille päivän ruuat Paratiisin puutarhasta.

Pidemmän päälle tällainen kuvio alkoi ottaa Eevaa päähän, hän joutuu raatamaan ruuan eteen, kun Aatami vain löhöilee. Niinpä Eeva alkoi miettiä hedelmien keruun lomassa muutosta asiaan. Lukuisat päivät Eeva pohti mikä tämä muutos voisi olla. Paratiisissa oli kovin niukasti eri muuttujia, joiden varaan voisi laatia uuden suunnitelman. Ei Paratiisissa ollut kuin Eeva ja Aatami sekä Jumala asteli silloin tällöin puutarhassaan katsomassa, kuinka hedelmäpuut kasvavat. Näiden varaan pitäisi sitten jotain keksiä.

Eräänä päivänä Eeva löysi kielletyn puun puutarhasta ja samalla hän sai oivalluksen. Hän aloittaa työt ja koska Aatami oli toinen ihminen Paratiisissa, niin Aatami sai olla Eevan asiakas. Näin Paratiisissa muuttui arvoasetelma, Eevalla oli työtä ja Aatami oli työtön luuseri, joka oli sitten Eevan palvelutyön asiakas. Eevan saadessa työtä, niin samalla ilmaantui työntekijän vastakohta eli työtön, jonka virkaa sai esittää nyt Aatami. Koska Jumala oli sallinut Eevan keksiä työ-käsitteen, niin samalla Jumala oli sallinut vastakkainasettelun (polariteetit).

Työstä piti ansaita jotain, joka elättää. Nyt keksittiin raha. Paratiisissa rahahyödyke olivat hedelmät. Jumala rajasi Paratiisin puutarhan kahteen osaan, Eevalle ja Aatamille omat lohkonsa. Tämän lohkomisen jälkeen laiska ja työntön luuseri Aatami joutui keräämään itse omansa hedelmät sekä myös lisähedelmiä, kun joutui maksamaan Eevallekin palkkaa hedelmien muodossa mikäli halusi käyttää Eevan palveluksia hyväkseen.

Tällaisen hyödykesysteemin seurauksena Eevalle jäi enemmän aikaa ottaa aurinkoa eli vapaa-aikaa, koska ei joutunut itse keräämään niin paljon syötäviä hedelmiä, koska hän saisi myös Aatamilta hedelmiä. Mikäli tällainen talousjärjestelmä toimisi, niin Eevan täytyi luottaa siihen, että Aatami toimittaa hänelle päivittäin hedelmiä ja hedelmiä vastaan Aatami saa Eevan palveluksia. Näin ollen Eevan täytyi varmistaa, että Aatami toimittaa päivittäin hänelle hedelmiä.

Talousjärjestelmään luotiin velka-käsite. Aatamin ei ollut pakko ihan joka päivä tuoda Eevalle hedelmiä, mutta sai kumminkin Eevalta palveluksia. Tämä kumminkin tarkoitti sitten, että seuraavalla kertaa Aatamin olisi toimitettava tuplamäärä hedelmiä, jos halusi käyttää Eevan palveluksia. Mikäli velkaa ollessa Aatami toimittaa seuraavalla kertaa vain normaalin määrän hedelmiä, on se vain velanmaksu, eikä hän saa Eevalta palveluksia.

Tässä systeemissä Eevalla on määräysvalta Aatamiin nähden. Eeva pystyy määräämään palveluksiensa päivän hinnan ja Aatamin on elettävä niiden mukaan. Mutta jotta homma ei olisi liian helppoa, niin talousjärjestelmässä täytyy olla myös verotus. Mikäli Eeva nostaa hinnat ns. pilviin ja rikastuu tietyn tason yli, niin silloin ilmenee jumalallinen verotus. Jumalallinen verotus näkyy sillä että tietty osa varastoiduista hedelmistä mätänee pois, tämä hillitsee Eevan hinnoittelua ja rikastumista.

Aatami on siis työtön, niin täytyyhän hänen saada hiukan työttömyyskorvaustakin. Aatamin saama jumalallinen työttömyyskorvaus on suhteessa Eevan verotukseen. Eevalta mätänee esimerkiksi hedelmävarastostaan kolme hedelmää, ilmestyy silloin Aatamin puutarhan osaan yksi lisähedelmä. Jumala verottaa Eevaa, mutta avustaa myös Aatamia, ottaen kumminkin itse välistä vähän. Näin säädellään Eevan hinnoittelua sekä Aatamin kulutuskäyttäytymistä. Eeva ei pysty hinnottelemaan omia työpalveluksiaan miten sattuu, eikä Aatami pysty maksamaan liikoja, ainakaan kauan.

Mikäli Eeva laittaa hinnaksi liian suuren summan ja Aatami maksaa kumminkin sen hinnan. Tämä lopulta johtaa siihen, että Eevan varastoista verotus haihduttaa suuren osan pois ja Aatamilta loppuvat puutarhastaan hedelmät, jolloin hän on varaton ja nälkiintynyt. Aatami on elänyt yli varojensa ja Eevalla on karannut bisnes käsistä. Mikäli näin käy, täytyy Eevan lopettaa työnsä ja jakaa oma puutarhansa hedelmät Aatamin kanssa, koska Aatami on ainoa asiakas, joka on tällöin varaton. Siinä tilanteessa kaksi ihmistä eläisi sillä määrällä, joka oli mitoitettu yhdelle. Päivittäinen ruuan määrä puolittuisi, jos eletään kestävällä taloudella.

Aatamin puutarhan ollessa kaluttu hedelmistä tyhjäksi ja Aatamin ja Eevan eläessä Eevan puutarhan antimilla. Tällöin heidän pitäisi elää niukasti siihen asti, kunnes taas Aatamin puutarhaan on kasvanut syötävän kokoisia hedelmiä. He voivat tehdä vielä yhden virheen. Aatami ja Eeva voivat kuluttaa myös Eevankin puutarhan hedelmät, mikäli he eivät ota huomioon sitä kuinka yhden ihmisen annos annostellaan riittämään kahdelle ihmiselle.

Talousjärjestelmään luodaan sosiaaliturvamaksu silloin, jos Aatamilta ja Eevalta loppuvat kaikki syötävät hedelmät. Tässä tilanteessa Jumala antaa heille päivittäin sen määrän hedelmiä, jolla pysyy hengissä, mutta ei muuten juhlita. Sosiaaliturvamaksu on pienempi määrä hedelmiä, mikä on silloin, kun yhden ihmisen päivittäiset ruuat puolitetaan riittämään kahdelle. Sosiaaliturvaa saa niin kauan kunnes taas jomman kumman puutarhalohko kantaa hedelmiä riittämään kahdelle.

Eihän Eeva halunnut romuttaa hyvää bisnestään, vaan hän oli nainen, jolla oli bisnesälyäkin. Hän ei pitänyt liian korkeita hintoja suhteessa Aatamin maksukykyyn. Joinakin päivinä hän pisti jopa alennusmyynnin ja tämähän vain koukutti Aatamia pysymään Eevan asiakkaana. Eeva piti myös huolen ettei tuonut töitä kotiin, koska sehän merkitsisi huonompaa myyntiä seuraavana päivänä töissä (oliko Eevan työpaikka sitten toisen puun takana, vaiko saman puun toisella puolen?). Toisinaan Eeva harmitteli, sitä kun heitä oli vain kaksi. Hän ei voinut laittaa pystyyn Kaksi yhden hinnalla -kampanjaa.

Tällainen talousjärjestelmä ei olisi toiminut ilman Jumalaa, joka toimi verottajana, välistävetäjänä sekä sosiaalityöntekijänä. Kun sitten eräänä päivänä ihminen potkittiin Paratiisista pois, he pyrkivät luomaan oman talousjärjestelmänsä ilman Jumalaa ja sehän ei vain toimi. Pienen osan ihmisistä täytyi olla Jumalan roolissa, mutta kun hekin olivat vain ihmisiä, niin he eivät voineet itsekään olla talousjärjestelmän ulkopuolella... ahneus ilmestyi...

Mietitkö nyt mikä oli Eevan ammatti, sehän oli tietenkin se "maailman vanhin ammatti".

1 kommentti: