maanantai 25. tammikuuta 2016

Löysikö plutontappaja Nibirun?

Uusimpien tutkimuksien mukaan Aurinkoa kiertää planeetta, jota ei ole aiemmin havaittu. Uuden tutkimuksen takana on kaksi Kalifornian teknillisen instituutin Caltechin tutkijaa, Konstantin Batygin ja Michael Brown, jälkimmäinen tunnetaan paremmin lempinimellä "plutontappaja".

Planeetta X:stä on spekuloitu jo sata vuotta, mutta tutkija Michael Brown uskoo löytäneensä toistaiseksi parhaat todisteet planeetan olemassaolosta. Planeetta X tunnetaan myös nimellä Nibiru, X on roomalainen numero 10. Planeetta X olisikin aurinkokunnan kymmenes planeetta, mikäli vuonna 2006 Pluto-planeetta ei olisi menettänyt planeetta-statustaan, kääpiöplaneetaksi. Planeetta X on yhdeksäs planeetta, jos siitä saadaan näköhavaintokin.

Vuonna 2012 Planeetta X eli Nibiru oli paljon keskusteluissa mukana. Vuonna 2012 odotettiin muun muassa Nibirun tulevan esiin ja aiheuttavan katastrofin maapallolla. Venäjälle perustettiin jopa Volja-puolue, joka puhui Nibirun vaaroista. Nibiruksi on myös ehdotettu hypoteettista Nemesis-tähteä, joka olisi Aurinkomme kaksoistähti. Kaikkien tuntema Esko Valtaoja pitää Nibiru-planeettaa täytenä huuhaana. Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri on tarjottu noin 3600 vuotta. Tämä ei täsmää ainakaan nyt tehtyihin havaintoihin, sillä yhdeksännen planeetan kiertoajaksi on arvioitu 10 000 - 20 000 vuotta ja massaltaan noin 10-kertainen maapalloon verrattuna.

Tiedemiehiä askarruttaa edelleen myös Tabbyn tähtenä tunnettu kohde, josta kirjoitin edellisen kerran vähän lokakuussa.

1 kommentti: