torstai 23. lokakuuta 2025

Salaliittoteoriat muuttuvat faktoiksi

Turbosyöpää, autismia ja yskää

Vuonna 2016 kirjoittelin Salaliittoteorioita moneen lähtöön ja vuonna 2021 Salaliittoteoriat valtamediassa sekä edellinen kirjoitukseni keskittyi ufoihin. Tältä pohjalta on hyvä lähteä tämän kertaiseen aiheeseen, salaliittoteoriat muuttuvat faktoiksi.

2020-luvun alku on hyvä esimerkki, silloin kelpasi vain yksi mieli ja oli paljon vääriä mielipiteitä. Kyseessä on koronapandemia, joka jylläsi 2020-luvun alussa, jos kyseenalaistit silloin asioita, niin olit paha ihminen, jonka päälle sai heittää lokaa ja poliisi pamputtaa jopa vanhuksia, jos niin tahtoi.

Vuonna 2022 viimeistään kyseenalaistamisen muuriin alkoi tulla halkeamia, kun HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen kommentoi.

HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen 19.7.2022: Koronapandemian aikana laajassa käytössä olleiden kasvomaskien merkitys on yhteiskunnalle pitkälti symbolinen.

HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen 12.10.2022: Enkä usko, että saadaan aikaan samanlaista yhteishenkeä ja pelkotilaa, että ihmiset olisivat niitä valmiita käyttämään.

HUS:in ylilääkäri Asko Järvisen mukaan ihmisille ei voitu enää pakottaa kasvomaskeja sekä kasvomaskit olivat tehottomia koronaa vastaan. Vuonna 2023 Asko Järvinen kommentoi, että korona on poliittinen pandemia.

HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen 22.8.2024: Emme hyödy juurikaan koronarokotteesta. Siitä saa lyhytkestoisen, noin pari kuukautta kestävän ja ehkä 50 prosenttisen suojan tautia vastaan, mutta siihen saattaa liittyä riskejä, kun kovin tiuhaan rokotetaan. Tiuhan rokottamisen myötä rokotevaste hiipuu, ja uudet rokotteet eivät jatkossa antaisi enää samanlaista vastetta.

Koronarajoitusten aikaan on sairastettu vähemmän, ja väestöllä ei ole edellisten kausien tuomaa suojaa. Maksamme koronasuluista nyt korkoja, ja infektioita saattaa tulla enemmän ja useamman tyyppisiä.

Vuonna 2024 HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen kommentoi, että emme hyödy juurikaan koronarokotteesta, se voi jopa pahentaa tilannetta. Asko Järvinen siis alkoi puhua samoja asioita, joita koronakriittiset olivat puhuneet jo muutaman vuoden.

Vuoden 2024 syksyllä vielä suositeltiin käsidesien käyttöä ja näkymistä julkisilla paikoilla, mutta 2025 syksyllä tapahtui outo käänne. Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) työryhmän sisäinen suositus 10. lokakuuta määritteli etanolin myrkylliseksi aineeksi, joka lisää syövän ja raskauskomplikaatioiden riskiä. Luokitus käytännössä kieltäisi monet sairaaloissa käytettävät käsidesit ja puhdistusaineet.

Turbosyöpä
Turbosyöpä on epävirallinen termi ajatukselle, että koronarokotteet voivat lisätä syöpien esiintyvyyttä. Wikipediassa turbosyöpä on luokiteltu salaliittoteoriaksi, mutta aiheesta on kyselty myös EU-parlamentin tasollakin.

Yhdysvaltojen terveysministeri Robert F. Kennedy Jr.:n neuvonantaja Aseem Malholtra sanoi syyskuussa 2025, että Britannian kuningasperheen syövät johtuvat koronarokotteista ja siitähän teoriasta ei pidetty.

Huom. Robert F. Kennedy Jr. ja Aseem Malholtra ovat kiisteltyjä hahmoja, kumpaakin on syytetty salaliittoteorioista.

2020-luvun alkuvuodet ihmisten melkein pakotettiin käyttämään käsidesiä, mutta yhtä äkkiä käsidesi onkin vaarallinen aine, joka voi aiheuttaa jopa syöpää - melkoinen juonenkäänne. Entäpä, jos turbosyöpä onkin totta ja koronarokotteet aiheuttavatkin syöpää? Eihän sellaista voida tunnustaa ääneen, niin sitten keksittiin käsidesin vaarallisuus, joka lisää syövän ja raskauskomplikaatioiden riskiä.

Jos sitten käsidesi onkin vaarallinen aine ja minä saankin siitä syövän, niin mitä viranomaistahoa voin syyttää, kun minut on pakolla altistettu myrkylle? Toisaalta, miksi asia huomattiin vasta nyt vuonna 2025. Alkoholiin perustuvat puhdistusaineet ovat EU:ssa hyväksytty turvallisiksi ja ne ovat olleet Maailman terveysjärjestön (WHO) välttämättömien lääkkeiden listalla 1990-luvulta lähtien. Ettei nyt vaan kumminkin syynä olisi ne koronarokotteet.

Syyskuussa 2025 Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi, että Parasetamoli-kipulääke ja MPR-rokote voi aiheuttaa autismia.

Huom. kaksi edellistä linkkiä on Google-käännöslinkkejä.

Presidentti Donald Trumpin tietojen mukaan raskaana olevien naisten ei tulisi ottaa Parasetamolia - se ei ole hyväksi. Naisten tulisi taistella kipuja vastaan helvetisti, hammasta purren ja sisulla. Parasetamolin käytön voi yhdistää autismin riskin merkittävään kasvuun. Donald Trump oli saanut myös kuulla, että MPR-rokote on myös huono asia, sitäkin tulisi välttää. Trumpin lausunnot nostivat vastarintaa Yhdysvalloissa ja Suomessakin.

Faktantarkistajat alkoivat oikoa Donald Trumpin väitteitä, mutta faktantarkistajatkin voivat olla johonkin päin kallellaan. Tämän vuoksi Meta luopuikin vuoden 2025 alussa kolmannen osapuolen suorittamista faktantarkistuksista. Faktantarkistajat ovat olleet liian poliittisesti puolueellisia ja tuhonneet enemmän luottamusta kuin luoneet sitä. Näin muotoili Metan perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg.

Vielä 1990-luvulla ei puhuttu juurikaan autismista, koska se oli silloin hyvin harvinainen. Oikeastaan suomenkieliseen tautiluokitukseen autismi löysi tiensä vasta 1980-luvun lopulla. Aluksi autismi oli hajanainen joukko oireyhtymiä ja silloin diagnosoitiin vain tapauksia, joilla oli vaikea autismi. Klassinen esimerkki on Kim Peek (Sademies).

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun puolella autismi-diagnoosien määrä alkoi lisääntyä huomattavasti ja eri oireyhtymät niputettiin autismikirjo-termin alle. Nykyään on melkein trendikästä olla autismikirjolla, niin monella on se diagnoosi.

Autismin diagnosointi on muuttunut 25 vuodessa, nykyään vähänkin massasta poikkeava henkilö voi saada diagnoosin, että on autismikirjolla, eikä heistä edes huomaa sitä. Kohta jokainen ihminen saa jonkun diagnoosin, kun ihmisten kaikki erityispiirteet halutaan jonkun diagnoosin alle.

Syksyllä 2025 nähtiin myös uutinen ettei yskänlääke auta yskään, vaikka onkin yskänlääke - on kyllä paradoksi.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Kajsa Järvinen 21.10.2025: Hunajasta on olemassa tutkittua tietoa. Käytännössä vain se tepsii yskään. Yskänlääkkeistä ei ole apua. Hunaja voitelee nielun reseptoreita, toimii antibakteerisena aineena ja vähentää yskänärsytystä.

Yskä voi jatkua useita viikkoja ja vain hunaja auttaa yskään. Tästä huolimatta lääketeollisuus valmistaa ja myy yskänlääkkeitä. Tähän voi sanoa kuin Sanna Marin (Wayback machine -linkki) vuonna 2010 blogissaan: Raharikas lääketeollisuus.

Lopuksi vielä Posi TV:n tutkivaa journalismia. Viranomaiset tiesivät jo vuonna 2021, ennen koronapassin voimaantuloa, että kaikki kolme suurinta PCR-testivalmistajaa olivat antaneet varoituksen testien toimimattomuudesta.

YHTEENVETOA
Mitä pitäisi ajatella, kun HUS:in ylilääkäri sanoo, että koronapandemia on poliittinen pandemia, joka perustuu vain pelkotilojen luomiseen (psykologinen operaatio). Koronapandemian aikana tehdyt poliittiset päätökset olivat sekamelskaa, vailla pohjaa. "Emme hyödy juurikaan koronarokotteesta" näin sanoi HUS:in ylilääkäri Asko Järvinen, jos noin olisi sanonut tavallinen Suomen kansalainen, niin hänet oltaisiin leimattu foliohatuksi ja kulkutautimyönteiseksi sekä pahaksi ihmiseksi.

Koronatilastojen mukaan 81 % suomalaisista on saanut vähintään yhden (1) koronarokotteen eli noin 20 % suomalaisista ei ole ottanut yhtäkään koronarokoteannosta.

5 600 000 x 0,20 = yli miljoona suomalaista

20 % on siis yli 1 000 000 suomalaista, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta. Yleisessä keskustelussa sekä valtamedioissa on sorrettu enemmän tai vähemmän näitä yli miljoonaa suomalaista.

Huom. mielenkiintoisaa on, että 4 koronarokotetta on ottanut vain 25 % suomalaisista. Heistä suurin osa on yli 60-vuotiaita.

Kasvomaskit ovat hyödyttömiä - lähinnä lumevaikutus. Ja jopa käsidesi on todettu vaaralliseksi aineeksi, jossa on syöpäriski. Tämä oli aika erikoinen juonenkäänne, onko tämä jokin savuverho, jolla peitellään jotain muuta. Koronarokotteiden on sanottu lisäävän riskiä saada syöpä - turbosyöpä. Mutta eihän turbosyövästä saisi puhua ääneen, koska faktantarkistajat tyrmäävät sen ajatuksen, sehän on vastoin yleistä mielipidettä.

Huom. Johanna Vehkoon mielestä Mark Zuckerberg heitti faktantarkistajat bussin alle.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on nimittänyt ympärilleen asiantuntijoita, joita maailman muut tiedepiirit eivät välttämättä ota kovin vakavasti. Trumpin asiantuntijoilla on "väärät" mielipiteet ja tulkinnat asioista.

Uusin erikoinen uutinen oli, että yskänlääke ei auta yskään, vaan yskään auttaakin hunaja. Näin ollen lääketeollisuus vain tekee bisnestä lääkkeillä, joilla ei ole mitään tehoa. Hyvät rahat käärittiin myös koronapandemialla.

THL:n Jussi Sane 25.1.2022: Pandemia jatkuu niin kauan kuin ihmiset uskovat siihen.

Yskä lähtee yskimällä ja nuha...

4 kommenttia:

  1. Niistämällä etc
    En syytä rokotuksia syytän niitä jotka levittää tauteja ajattelematta.
    Aina pitää olla jotain tauteja jotka luokitellaan
    Ja menen ensi viikolla influenssarokotukseen en tiedä tuleeko siinä yhteydessä muuta kysyn tarpeen pneumoniarokotukseen niin haen sen itse apteekista kuitenkin.

    AI vihjasi kyseessä on sairauksia ja kuolemaa, mitä helvettaa AI.

    Ketä saan syyttää keneltä sain koronan jo ennenkuin siitä puhuttiin ja kenelle sen levitin.
    Vain yksi kysyi olinko sairaalassa 2020 syksyllä kun oli niin pitkä tauti.
    En ollut ajatellut mitä tautia sairastin edes, luulin kuolevani siihen.

    Salaliittoja pitää aina olla, salaliittojen isoäitejä ja -isiä, eikäköhän riitä saippuapesu käsiin, käytän kerran viidessä viikossa maskia, ja olen helpottunut jos tulee hoitopuhelu en vie resursseja.

    En omaa kuin yhden diagnoosin harvinaisen veren ja mystisen.
    Välillä mua ei ole olemassakaan jos CRP on nolla, silloin nipistän itseäni ja sanon olen mä olemassa typerä lääkäri. Niin ja lisäluitakin on, jotkut näkyykin onko ne alienien implantteja, mielenkiintoista.

    Jokaisella on jokin koodi kirjain+numero täten kuuluu johonkin tautiryhmään kuulun myös ryhmä rämään.
    Yksi sai aikuisena ADHD diagnoosin ei halua lääkkeitä joten tahti jatkuu jokainen kissanristiäinen ja meno samassa valittaa tuorepuuro homehtui tai en jaksa, nyt ymmärrän miten on ollut perfektiomainen.

    Trumppa on ympäröinyt itsensä samanhenkisillä idiooteilla.

    Salaliittojen salaisuutta frendini uskoo salaliittoihin ja korona on keksittyä jotta saa rokotteesta pienen sirun joka aktivoituu kun täyttää 70v se poksahtaa.
    En ole kysynyt onko maailma litteä muistelen että on sanonut niin jotta se toinen puoli onkin heijastus, luin eilen ties mitä että olemmekin testipallo uffoille ja ettei uffot tiedä sen enempää kuin ihmiset nyt kyllä pomppas ja pitkälle.

    Jos olen omin silmin nähnyt nopeaan karkaavan uffon ja menettänyt tunnin elämästäni, voin miettiä mitä se oli. Palaan asiaan!

    VastaaPoista
  2. Codeiini tumppaa yskänrefleksiä aivojen kautta, joten kyse ei liene salaliitto- yskänlääkkeestä.
    Omakohtainen kokemus taas limaisesta yskästä, eli usein kuten keuhkoputkentulehdus, niin ei lie kodeiini ok, sillä limahan pitää saada yskittyä ulos, tai se jää pyörimään keuhkoputkeen ja siitähän ei mitään hyvää seuraa.
    Pienellä mainoksella suosittelen Mucomystiä, jos ei allergiaa tms sille ropille. On vanhanajan lääke ja nykyään sillä mm parannellaan paracetamolin tappoannoksia- tosin suoraan suoneen. Irrottaa limaa ja tekee sen joustavaksi eli yskittäväksi. Lima ulos ja sillee.
    no2need/

    VastaaPoista
  3. Alkoholin ulkoinen käyttö kielletään, mutta sen juominen saa jatkua.

    VastaaPoista
  4. Nyt juomaan alkoholia ja kylpemään siinä.
    Typerää sanoisin on mulla käsidesipullo olemassa en ole sitä käyttänyt aikoihin.
    Ristiriitaista pskaa! Ihmiset kun tulette kotiinne peskää kädet, peskää kun alatte tekee ruokaa, ja vessassa käynnin jälkeen peskää kätenne SAIPPUALLA.

    Kun leivon käytän puuteroimattomia kertakäyttöisiä hanskoja (paketissa 100kpl)tai teen lihapullia/piffejä.
    Eiks joku testiki ollu tehty yleisökäymälän edustalla moni myönsi ettei pessy käsiään YÖK.
    Ihminen koskee kasvojaan keskimäärin 23–26 kertaa tunnissa.
    Klassikko on liikennevaloissa kaivertaa omaa nenäänsä, hyh yks syö tulokset!

    En tiedä miten saan kaikki pöpöt herkästi nytki yskää on, avaava lääke joka auttaa, mutta ääni on poissa aamusta ja yhä on käheänä, on normaalistikin matalampi ääni mutta kun puhuin puhelimessa oli helppoa sanoa ei ole ääntä kun hän uskoi sen.

    Yks frendini leffaa katsoen rapsuttaa päätään niin että sanon käsi pois päästä.
    Näen sivusilmällä että taas se rapsuttaa. Ei mua häiri muu kuin jatkuva rapsuttaminen sanon mene lääkäriin. Jos on psoriaasi
    se on voi voi. Näytti yhtä kohtaa sanoin se näyttää isolta luomelta, väittää ettei ole, noh mene sinne lääkärin.

    VastaaPoista