tiistai 14. tammikuuta 2014

Edward Snowdenit VS. Juhan Af Grannit

Vuonna 2010 Bradley Manning julkaisi Wikileaksin kautta noin 700 000 erilaista sotilaallista ja diplomaattista asiakirjaa, jotka olivat salaisia. Manning oli USA:n armeijassa tiedusteluanalyytikkona. Tietovuodosta hän sai 35 vuotta vankeutta.

Myös Wikileaksin perustajan Julian Assangen päätä on vaadittu pölkylle vuodesta 2010 lähtien. Vuonna 2012 Assange pakeni Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön, minkä jälkeen hän ilmoitti hakevansa maasta poliittista turvapaikkaa ja sai turvapaikan. Siitä lähtien hän on majaillut vain Ecuadorin Lontoon suurlähetystön tiloissa, muualla hänet voitaisiin pidättää.

Vuoden 2013 kesäkuussa, CIA:ssa sekä NSA:ssa työskennellyt Edward Snowden paljasti salaisia tietoja, joita hän oli kerännyt ollessaan NSA:ssa töissä. Hän luovutti The Guardian ja The Washington Post -lehdille NSA:n salaiseksi luokiteltua tietoa. Snowden keräsi arviolta 200 000 asiakirjaa, joissa paljastetaan Yhdysvaltain ja sen länsiliittolaisten harrastama puhelin- ja interneturkinta. Koko loppuvuoden saimme lisää lukea Snowdenin keräämiä tietoja, vyyhti vain laajeni. Edward Snowden päätyi Hong Kongin kautta Venäjälle, josta hän sai turvapaikan.

Vuonna 2013 Edward Snowden oli vuoden henkilö The Guardian -lehden äänestyksessä. Vuonna 2012 samaisen äänestyksen oli voittanut myös tietovuotaja, Bradley Manning.

Tällaiset tietovuotajat ovat vainottuja ja heidät halutaan vaientaa - ovat vaaraksi maailmalle. Suurvallat eivät halua totuuksia julki, mutta maailmassa on myös monia henkilöitä, jotka ainakin omasta mielestään puhuvat paljon suurimmista paljastuksista kuin mitä edellä mainitut tietovuotajat ovat tuoneet päivänvaloon. Vaikka he puhuvat suurista salaisuuksista, niin kumminkin he voivat melko vapaasti levittää tietojaan, ilman pidätyksen uhkaa.

Suomestakin löytyy tällaisia henkilöitä, jotka pitävät oikein julkisia luentoja aihepiiristään. Tunnetuimmat ovat Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja Juhan Af Grann.

Juhan Af Grannin haastattelu (n. 45 min):
Osa 1
Osa 2
Osa 3

Rauni-Leena Luukanen-Kilden haastattelu (n. 15 min):
Osa 1
Osa 2
Osa 3

He puhuvat ufoista, maan ulkopuolisista älyistä, vieraista roduista, joilla on tukikohtia maassa. Heidän mukaansa ihminenkin lentää usein kuuhun, Marssiin, Saturnukseen ja jopa Arcturuksen tähtijärjestelmään. Arcturuksen kanssa ihmisillä on vaihto-oppilasohjelma. Nasa puhuu soopaa, ihminen on mennyt Marssiin jo vuonna 1992 jne.

Maailmalla on lukuisia henkilöitä, jotka puhuvat samoista asioista, kuten tiedemies ja kirjailija Dr. Paul LaViolette sekä Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer. Maan ulkopuoliseen älyyn liittyen on myös järjestetty The Citizen Hearing on Disclosure -konferenssi, jossa kerrottiin mm. maassa vierailee ainakin 20 eri avaruusolentorotua.

Ufoista eivät puhu pelkästään siis syrjäytyneet kykähullut, vaan hekin, jotka ovat korkealla yhteiskunnassa. Nyt voimme miettiä, miksi vain Assanget, Manningit ja Snowdenit ovat vainottuja, vaikka heidän paljastukset näyttäisivät olevan vain pieni jäävuoren huippu siitä mitä meiltä salaillaan?

Ufoista saa puhua melko vapaasti, mitä nyt esimerkiksi Rauni-Leena on kokenut jonkinmoista häirintää tiedustelupalvelujen suunnalta jne. Ufoilijoita ei ole kumminkaan jahdattu ja pidätetty, kuten esimerkiksi Snowdenia. Onko näin ollen ufot pelkkää huuhaata, jonka vuoksi niistä saa puhua julkisesti? Vai käyttääkö joku korkeampi taho nyt käänteistä psykologiaa, ufot ovat totta ja ufoilijoiden annetaan puhua totta ja arvailujaan. Mikäli ufoilijoita vaiennettaisiin kovalla kädellä, niin sehän vain vahvistaisi sitä käsitystä, että ufoista ei saa puhua, koska ne ovat totta. Koska ufoista saa vapaasti puhua, niin valtaväestö pitää ufoja vain marginaalijoukon ufohörhöilynä, eivätkä ota todesta heitä, jotka puhuvat ufoista totena. Tällainen ihmisten suhtautuminen ufoilijoihin on juuri sellainen kuin he toivovatkin. Ufoilijat puhuvat totta, mutta heillä on huuhaa-leima, joten heitä ei kukaan (valtaväestö) ota todesta.

Ufoilijoita olisi myös vaikea vaientaa tai pidättää, koska he eivät ole tehneet rikosta. Jotkin ufoilijat ovat itse nähneet ufon ollessaan armeijan palveluksessa jne. mutta näkeminen on harvoin rikos ja sellaista näkemäänsä on myös vaikea unohtaa. Alemman tason ufoilijat ovat saaneet sitten tietonsa näiltä ns. syväkurkuilta, nähneet asiakirjoja, käyneet suljetuissa seminaareissa, joissa on puhunut vaikutusvaltaisia henkilöitä - tällainen on vakea luokitella rikokseksi.

Ufoista voi olla paljon todisteita, mutta vain marginaaliosa ihmisistä ottaa ne todesta. Ufoilijat eivät vain ole saaneet valtaväestöä taakseen, eikä he ole saaneet todisteitaan uskottaviksi. Ufot taitavat olla monelle liian iso pala purtavaksi, eivätkä pysty sulattaa ufoihin liittyviä todisteita. Tämän vuoksi ufopaljastuksista ei ole ollut vielä suurta vaaraa.

Edward Snowdenin paljastukset olivat paljon lähempänä ihmisen käsityskykyä ja siksi paljastukset upposivat valtaväestöön heti. Tästä syystä nämä ns. perinteiset tietovuotajat ovat jollekin taholle vaarallisia, heitä uskotaan, toisin kuin ufohörhöt. Ufohörhöt saattavat olla oikeassa, mutta kukaan ei heitä usko.


Totuus on tuolla jossain...

1 kommentti:

  1. Yhdysvaltain puolustusministeriön asiakirjoja on vuotanut julkisuuteen. Epäillyn kerrotaan olevan 21-vuotias ilmavoimien kansalliskaartilainen Jack Teixeira, joka tekee töitä tiedusteluosastolla.

    VastaaPoista