maanantai 20. heinäkuuta 2015

Tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen tähtäävä kansalaisaloite

Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi on kerännyt Kansalaisaloite.fi-palveluun ilmoitettujen tietojen mukaan vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Aito avioliitto -yhdistyksen tukeman aloitteen tavoitteena on kumota eduskunnan viime vuoden puolella hyväksymä lakialoite avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Uuden avioliittolain on määrä tulla voimaan vuonna maaliskuussa 2017.

Homma menee nyt kyllä jännäksi. Eduskunta hyväksyi sekä presidentti vahvisti kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamisesta, vuoden 2014 lopussa. Ennen kuin laki on tullut edes voimaan, halutaan se jo kumota vuonna 2015.

Mielenkiintoisen jutusta tekee myös keväällä muuttunut eduskunta. Suomen hallituksen muodostavat nyt Keskusta (pääministeri Juha Sipilä), Perussuomalaiset (ulkoasiainministeri Timo Soini) ja Kokoomus (valtiovarainministeri Alexander Stubb). Vielä vuonna 2014 Stubb oli pääministeri, mutta nyt pääministeri onkin Sipilä. Stubb oli pääministerinä julkisesti tasa-arvoisen avioliiton kannattaja, siitä eivät kaikki olleet mielissään. Sipilä kuuluu Rauhansanalaisuuteen, mutta sanoo ettei ole lestadiolainen kumminkaan. Hämmentävää, ei varmaan sitten halua leimautua. Timo Soini on roomalaiskatolinen.

Edellä mainitut hallituspuolueiden puheenjohtajien suuntaukset ovat hyvä mauste tähän tasa-arvoinen avioliittosoppaan. Vaikka kaikki jo tietävät Juha Sipilän kannan asiaan, niin pystyykö hän olemaan neutraali julkisesti kuin Stubbinkin olisi varmaankin pitänyt olla? Ei kannata myöskään unohtaa surullisen kuuluisaa Kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Päivi Räsästä, joka kylläkin lopettaa puheenjohtajan työt. Kristillisdemokraattien kanta on selvä, mutta ehkä kirkosta eroaa vähemmän jäseniä, kun Räsänen on toivottavasti hieman hiljempaa tulevaisuudessa.

Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla mainitaan, että yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Yhdistys mainitsee myös muutamia pelkojaan. Kuten, klassisen avioliiton kannattajat joutuvat marginalisoinnin ja julkisen nimittelyn kohteeksi. Jos kerran avioliitto voidaan määritellä toisin, mikä estää määrittelemästä sitä polygamiseen suuntaan?

Nyt voisin kysyä, että mikä ihmisryhmä on tällä hetkellä marginaalissa ja syrjinnän kohteena? Polygamian (moniavioisuus) pelko on tällä hetkellä liioiteltu pelko. Tuskin näemme Suomessa virallista moniavioisuutta minun elinaikanakaan. En usko, että Suomi on vielä pitkään aikaan siihen valmis. Maahanmuutto taitaa olla ainoa, joka voi edistää sitä. Eri kulttuurit sulautuvat vähitellen Suomeen ja sitä myöten ajatusmalli voi muuttua. Kantasuomalaisuus vähenee ja sekoittuu eri kulttuurien fuusioon. Joten moniavioisuus tuskin on aivan nurkan takana oleva mörkö. Ennen polygamiaa edessä on translaki, joka on mikä on tällä hetkellä.

Presidentti Sauli Niinistöllä oli hyvä idea tähän pattitilanteeseen. Hän ehdotti pariliitto-käsitettä. Kaikki olisi pariliitossa ja sitten jokainen saa tuntea ihan vapaasti ja hahmottaa sen avioliiton tai naimisissa olemisen käsitteen. Mikäli uusi eduskunta saa tästä sekavan sopan aikaan, on mielenkiintoisaa nähdä, esittääkö presidentti oman mielipiteensä käyttämällä lykkäävää eli suspensiivistä veto-oikeuttaan ja ei vahvista mahdollista Aito avioliitto -muutosta.

Eikö voitaisi katsoa edes 5 vuotta, kuinka tasa-arvoinen avioliittolaki alkaa toimia käytännössä, onko järkeä tuomita ennen kuin tiedämme toimiiko systeemi vai ei? Tosin, eihän tasa-arvoinen avioliittolaki edes velvoita kirkkoa mihinkään. Kirkko saa toimia, kuten on tähänkin asti toiminut. Kirkko on kylläkin muutoksen alaisena, maailma muuttuu ja kirkosta eroaa jäseniä. Kirkon täytyy miettiä suuntaa johon lähteä. Kirkko on melkein umpikujassa, lähtee se mihin suuntaan tahansa, ei taida hyvin käydä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti