Joulutarina 2016

Elettiin joulukuun alkua, kun Matilda ojensi äidilleen itse tekemänsä julisteen repustaan. Matildan äiti kiinnitti julisteen tolppaan. Sää ei ollut parhain mahdollinen, lunta pyrytti sakeasti ja pakkastakin oli. Vaikeasta säästä huolimatta Matilda tahtoi tehdä tämän tehtävän loppuun - tehtävä oli tärkeä. He tarpoivat kaduilla, läpi lumen ja tuiskun, kiinnittäen julisteita katujen tolppiin. Repussa oli vielä muutama juliste.

Aiemmin päivällä keittiön pöydän äärellä 4-vuotias Matilda oli askarrellut äitinsä kanssa julisteita, he tekivät niitä kaikkiaan kymmenen kappaletta. Kymmenen kuulosti Matildan mielestä hurjan paljolta ja kyllähän heillä menikin aikaa julisteita tehdessä.

Äidin kiinnitettyä viimeisen julisteen kaupan seinään, katsoi Matilda julistetta haikeana. Juliste oli Kadonnut koira -ilmoitus, Matildan koira oli kadonnut pari päivää aiemmin. Koiraa ei vain ollut löytynyt, vaikka he olivat yrittäneet etsiä sitä. He olivat tehneet julisteita, jossa oli Matildan koiran kuva ja muita tietoja.

"Mustavalkoinen Tipsu-koiramme, rodultaan perhoskoira on kadonnut. Mikäli näet Tipsu-koiraa, otathan yhteyttä. Alla on yhteystiedot. Matilda kaipaa Tipsu-koiraansa."

Näin luki Matildan julisteissa, joita he olivat koko illan kiinnittäneet tolppiin ja seiniin.

Matildan katsoessa omaa julistetta kaupan ulkoseinällä, katseli Matildan äiti ympärilleen. Tilanne oli epätodellinen, liikkeellä oli monia lapsia vanhempineen, tekemässä samaa kuin hekin. Katujen varret ja rakennuksien seinät olivat täynnä ilmoituksia kadonneista lemmikeistä, kaikilta tuntui olevan lemmikki kadonnut.

Tämä outous oli saanut alkunsa pari päivää sitten. Matildan äiti oli herännyt aamulla normaalisti, keittänyt kahvit ja hakenut lehden postilaatikosta. Hänellä oli tapana avata myös televisio ja katsoa Aamu-TV:n uutiset. Niin hän teki sinäkin aamuna, mutta huomasi heti, jotain kummallista oli tapahtunut. Televisiosta tulikin erikoisuutislähetys, hän oli laittanut ääntä kovemmalle ja alkanut seurata mitä oli tapahtunut. Uutisankkuri oli selostanut:

"Viime yön aikana ympäri maailmaa on havaittu lemmikkien massakatoamisia, ne on kadonneet jälkiä jättämättä. Kukaan ei ole tietoinen mitä on tapahtunut, minne sellainen määrä lemmikkejä voi kadota samana yönä.

Ufo-kiihkoilijat sanoivat avaruuden muukalaisten vieneen lemmikit. Eräs kirkon edustaja oli jo ehtinyt lausua Jumalan olleen asialla. Tästähän saivat pontta maailmanlopun odottajat, joiden mielestä maailmanloppu oli koittanut. Jumala ylöstemmannut lemmikit."

Matildan äiti oli käynyt herättämässä miehensäkin katsomaan uutisia, koska jotain kummaa oli menossa. Matildan isän ollessa puoliunessa, eikä ymmärtänyt, miksi häntä tönittiin sängystä ylös.

Tämän jälkeen äiti oli suunnannut Matildan huoneeseen, jonka ovi oli raollaan. Hän kurkkasi ovesta Matildan huoneeseen, Matilda nukkui tuhisten. Katse siirtyi Matildan sängyn viereen lattialle. Koirantyyny oli, mutta missä on Tipsu! Epäuskoisena kurkkasi oven taakse ja Matildan sängyn alle, mutta heidän koiraa ei näkynyt missään.

"Tämä ei ole todellista!" - hän ajatteli.

Tipsu on Matildaa vuoden vanhempi eli 5-vuotias perhoskoira, tarkemmin sanottuna Papillon. Tipsun ja Matildan ensikohtaaminen tapahtui, kun Matilda syntyi ja tuli kotiin. Matilda makasi lattialla, Tipsu lähestyi tuota uutta talon asukkia hieman varovasti. Se kiersi lattialla makaavan vauvan nuuhkien vauvaa, lopuksi lipaisi kielellä varovasti Matildan päälakea. Matildan äiti oli naurahtanut tapahtuneelle, joka oli hieman jännittänyt, miten Tipsu suhtautuu vauvaan, mutta hyvinhän se oli mennyt. Siitä lähtien Tipsu ja Matilda olivat olleet parhaat kaverukset, Tipsu vartioinut Matildaa ja haukahtamalla ilmoittanut äidille, mikäli Matilda tehnyt jotain epäilyttävää - suojellut Matildaa.

Matildan äiti oli kiirehtinyt olohuoneeseen, jossa miehensä istunut unisena ja koittanut ymmärtää, miksi hänet oli nostettu ylös katsomaan uutisia, joissa puhuttiin vain jotain lemmikkikeskustelua, mitä ihmeellistä siinä on.

"Tipsukin on kadonnut!" - Oli sanonut Matildan äiti uniselle miehelleen, joka ei vielä ollut ymmärtänyt mistään mitään.

"Kadonnut... Tipsu... mihin... miksi?" - oli Matildan isä yrittänyt tajuta, mistä on kyse.

Tämän jälkeen isä oli karistanut unet silmistään lopullisesti ja alkanut paremmin seurata uutisia ja äiti kertoi samalla mitä oli aiemmin kerrottu uutisissa. Niin uskomatonta kuin se olikin, niin lemmikkien massakatoaminen tuntui olevan totta ja heidän Tipsu-koirakin oli kadonnut.

Matildan äidin katsellessa ympärilleen kaupan edustalla ja uppoutuneena muistelemaan, kuinka tämä kaikki oli saanut alkunsa. Havahtui hän mietteistään, kun Matilda otti häntä kädestä kiinni, sanoen - "Äiti, katso." ja osoitti kädellään heidän Tipsu-ilmoituksen viereen. Siihen eräs perhe kiinnitti apein mielin ilmoitusta, jossa haettiin kadonnutta kissaa, jonka mustan hännän pää oli valkoinen.

Lumipyryssä he lähtivät laahustamaan takaisin kotia kohti ja toivoen, että joku tietäisi missä Tipsu on. Matkalla kotiin, he tapasivat monia tuttuja ja tuntemattomia, jotka etsivät omia lemmikkejään. Koko maailma etsi niitä.

(Mitä oikein oli tapahtunut, onko syynä avaruuden muukalaiset vai Jumala?... Seuraavaksi alkaa valjeta totuus.)

NÄIN KAIKKI TODELLISUUDESSA ALKOI
Hyppäämme aikaan, joka sijoittuu noin päivää aiemmin kuin maailmassa tapahtui lemmikkien massakatoaminen.

Kaukana, jossain pohjoisessa, syrjäisten tunturien keskellä, tiettömien taipaleiden takana sijaitsee luminen laakso, jossa on piilossa Joulumaa. Joulumaassa on joulupukin kylä, siellä asuu joulupukin lisäksi muutkin jouluhahmot. Joulun lähestyessä Joulumaassa on vilinää ja vilskettä pienten tonttujen. Joulukiire painoi päälle tontuillakin.

Joulumaan laitamilla, erään tunturin tuulisella laella hänen raskas hengitys höyrystyi pakkasessa, kun hän raahasi suurta säkkiään paukku pakkasessa. Yötaivaan täysikuu loisti valoaan lumihangelle, johon oli piirtynyt hänen laahustama polku. Valonsäteet loikki lumikiteeltä toiselle, valaisten paljaan tunturinlaen. Hän ei ollut enää nuori, vaan vanha. Oli ollut jo aika jäädä eläkkeelle työstään, jota hän oli tehnyt niin kauan kuin vain muisti.

Eläkkeelle jäätyään, oli päättänyt lähteä tapaamaan vanhaa ystäväänsä joulupukkia. Seisoessaan tunturinlaen reunalla, katseli hän alas suureen laaksoon, Joulumaahan. Laaksossa hän näki lukuisia isompia ja pienempiä rakennuksia. Oli monia työpajoja, asuinmökkejä, porotalleja, postitoimisto sekä keskellä joulupukin toimisto, johon kuului myös uusi datakeskusrakennus. Punanuttuisia hahmoja vipelsi ympäri Joulumaata.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan... Hänen suuren suuri ja raskaan raskas säkki luiskahti maahan olkapäältä, säkin naru kiedottuna hänen ranteessaan. Suuren säkin paino heilautti hänet vierimään säkin kanssa tunturin jyrkkää rinnettä alas, kiihtyvällä vauhdilla.

Alhaalla laaksossa havahduttiin voimistuvaan tärinään ja jylinään. Kun jokin vyöryi suoraan heitä kohti, laaksossa syöksyttiin suojaan, pois alta. Eikä aikaakaan, kun tärinä ja jylinä päättyi valtaisaan mäjähdykseen ja BUFF-ääneen - jokin repesi räjähtäen.

Joulumaan laakson toisella puolen, tunturilla jänönen söi kaikessa rauhassa vaivaiskoivun runkoa, kun laaksosta oli kuulunut tuo valtava repivä pamaus. Jänönen nosti katsettaan ja näki kuinka Joulumaan keskeltä, joulupukin toimiston kohdilta nousi suuren suuri sienimäinen räjähdyspilvi. Pilvi oli harmahtava, mutta se myös kimalteli mystisesti. Muutamassa hetkessä tuo harmaa pilvi oli levittäytynyt koko laakson ylle ja alkoi vajota alas. Jänöä pelotti, että työnsi päänsä hankeen ja toivoi olevansa turvassa.

Nukkumatti virkosi tömähdyksestä, avaten silmiään. Hän oli pyörinyt ja kierinyt suuren unihiekkasäkkinsä kanssa tunturin rinnettä alas, keskelle Joulumaata, törmäten joulupukin toimistoon. Unihiekkasäkki oli revennyt räjähtäen. Availlessa silmiään, hän näki kuinka viimeiset unihiekat leijaili alas laaksoon.

"Voi kamalaa, mitä minä vanha höppänä olen mennyt tekemään. Tällä unihiekka määrällä Joulumaan väki nukkuu muutaman viikon!" - sanoi Nukkumatti ääneen kauhuissaan.

Harmaan kimaltelevaa unihiekkaa oli kaikkialla Joulumaassa, vallitsi syvä hiljaisuus. Vain tunturituulen ujellus sävytti äänimaailmaa laaksossa, kun Nukkumatti kömpi jaloilleen. Muut laaksossa olivat vaipuneet uneen.

"Nukkuliisan olikin jo aika korvata minut, koska olen jo vanha kömpelö ja aiheuttanut tällaisen sotkun, joulukin oli nyt vaarassa." - Nukkumatti mietti.

Nuori ja tarmokas Nukkuliisa oli valittu Nukkumatin seuraajaksi, kun hän oli jäänyt eläkkeelle. Viimeisen työpäivän jälkeen hän oli päättänyt mennä tapaamaan hyvää ystäväänsä joulupukkia, mutta olikin nukuttanut koko Joulumaan, nyt hän oli pahassa pulassa.

Nukkumatti kierteli Joulumaata ja kuten odottaa saattoi, kaikki nukkuivat. Jotkut nojasivat seinään, useat olivat nukahtaneet pöytiensä ääreen, toiset tuupertuneet lattialle, jopa porotkin nukkuivat. Nukkumatti mietti mitä hän nyt tekisi, unihiekalle ei ollut vastalääkettä. Unihiekka piti nukkua pois. Noin päivän ajan Nukkumatti koitti yksinään setviä aiheuttamaansa sotkua, hän raahasi ulos nukahtaneet sisätiloihin. Kun kaikki olivat nukkumassa sisällä lämpimässä, hänen ei auttanut muuta kuin soittaa hammaskeijulle ja selittää tilanne.

Aina niin positiivinen hammaskeiju keksi heti mitä oli tehtävä. Ratkaisu oli niin harvinainen, että siitä oli saattanut lukea vain Joulumaan kirjaston pölyttyneiden hyllyjen Joulumaan aikakirjoista, joihin oli kirjoitettu Joulumaan koko kulunut historia. Se mitä hammaskeiju ehdotti, tehtiin noin kerran tuhannessa vuodessa.

Lopetettuaan puhelun hammaskeijun kanssa, hän kiirehti joulupukin toimistoon, sillä hammaskeiju oli käskenyt etsiä ensiksi joulupukin. Rämpiessään vanhoilla jaloillaan kohti joulupukin toimistoa, hän toivoi joulupukin olevan työhuoneessaan, muuten tehtävä menisi vaikeaksi.

Saavuttuaan toimistolle ja avattuaan joulupukin työhuoneen oven, huokasi Nukkumatti helpotuksestaan. Hän näki joulupukin työhuoneessaan, suuren puupöytänsä vieressä. Työpöytä oli täynnä lasten lahjatoivekirjeitä, joulupukki oli nukahtanut niitä lukiessaan. Pälvikaljuinen, valkopartainen ja mahakas joulupukki röhnötti työtuolissaan kuorsaten syvään. Joulupukilla oli lukulasit nenällään ja naaman päälle oli tipahtanut yksi lahjatoivekirje, joka nousi ilmaan ja laskeutui alas kuorsauksen tahtiin. Nukkumattikaan ei tiennyt sitä, että tuo koomisesti joulupukin kuorsauksen tahtiin leijuva kirje oli Matildan lahjatoivekirje, jossa Matilda toivoi Tipsu-koiralleen uutta kaulapantaa.

Vaikka oli kiire toimia, niin työhuoneen ovelta katsottuna joulupukin nukkumisasento oli niin hassu, että Nukkumatti räpsäsi älypuhelimellaan tilannekuvan ja lähetti kuvan hammaskeijulle.

Ei Nukkumatti ollut tullut naureskelemaan joulupukille, joten hän meni lähemmäksi joulupukkia ja näki, että asia oli kuin hammaskeiju oli aiemmin kertonut puhelimessa. Joulupukin kaulalla oli ikijäästä taottu jääavain. Jääavain oli taika-avain äärimmäisiä tilanteita varten. Hammaskeijun ohjeita noudattaen Nukkumatti otti jääavaimen.

Jääavaimen killuessa Nukkumatin kaulalla, alkoi hän työntää hyvin mahakasta joulupukkia työtuoleineen syrjään. Sillä joulupukin työtuolin alla oli salainen luukku erittäin salaiseen jääkammioon, johon Nukkumatin täytyisi päästä - näin hammaskeiju oli ohjeistanut.

Saatuaan joulupukin siirrettyä sivummalle, hän löysi kuin löysikin lattiasta luukun, joka aukesi taianomaisella jääavaimella. Erittäin salaisen jääkammion luukku kirskahti auki. Nukkumatti kurkkasi varovasti hämärään jääkammioon, johon valo lankesi vain luukun kautta. Ensisilmäyksellä jääkammiossa ei näyttänyt olevan mitään, mutta sitä Nukkumatti olikin osannut odottaa. Hän lähti kapuamaan natisevia puurappuja alas jääkammioon, hieman puhisten ja ähisten. Alas päästyään ja silmien tottuessa hämäryyteen, hän näki jääkammion, jossa ei oltu käyty noin tuhanteen vuoteen. Kammion lattia ja seinät olivat ikijäätä, kammio oli kuin louhittu jäähän. Peräseinällä Nukkumatti näki sen mitä hammaskeiju oli käskenyt etsiä. Seinässä oli avaimenreikä.

Jääseinän avaimenreiän yläpuolelle oli kiinnitetty puinen kyltti, jossa luki vanhalla kirjoituksella "Vain äärimmäisiä tilanteita varten". Joulu oli vaarassa, se oli äärimmäinen tilanne. Hieman liukastellen Nukkumatti siirtyi jääkammiossa seinässä olevan avaimenreiän eteen. Otti jääavaimen kaulaltaan pois ja varovasti työnsi avaimen seinässä olevaan reikään. Avain loksahti pohjaan, jolloin hän väänsi avainta, tietämättä mitä tapahtuisi.

Nukkumatin käännettyä jääavainta, kuului humahdus ja sokaiseva valo täytti erittäin salaisen jääkammion. Nukkumatti pyllähti lattialle istumaan. Muutaman sekunnin kuluttua sokaiseva valo hiipui pois ja Nukkumatti näki, kuinka avaimenreiässä oleva jääavain kääntyi itsellään takaisin päin ja putosi kilahtaen kammion lattialle. Jääkammio oli jälleen hämärä, eikä näkynyt mitään ihmeellistä, muuta kuin taika-avain kammion lattialla, jonka hän poimi kaulaansa roikkumaan.

Nukkumatti kampesi itsensä ylös seisomaan ja suoristi lakkinsa. Pohtien -
"Tässäkö se oli, eikö muuta, miten tämä auttaisi minua?"

Hammaskeijun ohje oli toiminut, jotain kyllä tapahtui. Hammaskeiju oli kertonut, että taika-avainta käännettäessä jääkammion avaimenreiässä, tapahtuu jotain, kukaan ei vain koskaan tiedä mitä tapahtuu. Taika-avain katsoo avaimen käyttäjän mieleen, löytäen sieltä syyn, miksi avainta käytetään ja sen mukaan auttaa äärimmäisessä tilanteessa. Se miten avain auttaa, on aina arvoitus - sitä ei voi tietää etukäteen.

Koska mitään näkyvää ei ollut jääkammioon ilmestynyt, päätti Nukkumatti kavuta ylös joulupukin huoneen alla olevasta erittäin salaisesta jääkammiosta. Puiset rappuset natisivat, kun hän ähki ylös. Valon määrä kasvoi, mitä ylemmäksi hän pääsi. Rappusten yläpäässä hän kurkkasi joulupukin työhuoneeseen, olisiko joulupukki herännyt taika-avaimen voimasta.

Pettymyksekseen Nukkumatti sai todeta, että joulupukki nukkui kuorsaten edelleen. Mitä ihmettä taika-avain oli sitten tehnyt, kun kaikki olivat edelleen unessa?

Päästyään ylös jääkammiosta, lukitsi Nukkumatti kammion luukun ja työnsi pälvikaljuisen ja mahakkaan joulupukin tuolinsa kanssa luukun päälle. Tämän jälkeen hän kuunteli ja katseli ympärilleen tarkemmin, mutta ei edelleenkään havainnut mitään, joka voisi auttaa häntä pelastamaan joulun. Olisiko ulkona jotain?

Nukkumatti löntysti joulupukin työhuoneesta ulos ovesta, kurkkasi pihalle ovella, mutta ei nähnyt mitään ihmeellistä. Epäuskoisena käveli keskemmälle pihaa, todeten -

"Se siitä joulun ihmeestä..."

Mutta sitten tapahtui jotain. Kaukana, porotallin edustalla välähti sininen leimahdus ja jokin hahmo ilmestyi valon saattelemana Joulumaan hiljaisiin varjoihin. Nukkumatti tihrusti vanhoilla silmillään, tumma hahmo tuli häntä kohti hieman oudosti vaappuen ja kummasti huitoi käsillään, jotka nekin oli oudon suuret suhteessa hahmon kokoon nähden. Mikä ihme se saattoi olla?

Hahmon tullessa lähemmäksi ja kuunloisteeseen, Nukkumatti hieraisi silmiään -

"Ei ole todellista, sehän on oranki, oranki Joulumaassa!"

Oranki vaappui Nukkumatin luo - "TeRve kaveRi."

Nukkumatti jatkoi - "Oranki, joka puhuu!"

Nukkumatti ei ehtinyt ihmetellä enempää puhuvaa orankia, kun jo vieressä välähti sininen valo. Siihen ilmestyi minipossu, joka käveli ihmismäisesti. Jälleen välähti, hänen taakseen ilmestyi perhoskoira, joka sekin puhui ja käveli kahdella jalalla. Siniset valonvälähdykset vain kiihtyivät. Kohta Joulumaa kylpi tovin sinisessä valossa, kun kaiken maailman eläimiä teleporttasi Joulumaahan. Kotvasen kuluttua Joulumaa ja sen lähitienoot oli täynnä eläimiä, maailman joka kolkasta.

Kaukana, kaukana Joulumaasta muuan samoilija oli erämaassa nuotiollaan, kun huomasi oudon sinisen hehkun taivaanrannassa loistavan hetken. Samoilija piti ilmiötä revontulena, eikä sen syvemmin jäänyt ihmettelemään asiaa. Avaruudessa Joulumaan yli kiitänyt satelliittikin havaitsi kaukaisilla tuntureilla oudon valoilmiön ja otti siitä kuvankin. Menisi vuosia, kunnes tiedemiehet löytäisivät kyseisen kuvan tuhansien kuvien joukosta. Silloin Joulumaa olisi jo jälleen verhoutunut salaisuuksien peitteeseen.

Joulukuun alun yössä, Joulumaan kohdalta kohti taivasta oli hetken kohonnut kuin valopilari, koska lukemattomat eläimet olivat ilmestyneet yhtä aikaa Joulumaahan. Joulumaan eläimillä oli joulun taikaa, ne kaikki puhuivat ja kävelivät kuin ihmiset.

(Nyt meille selvisi mistä johtui eläinten massakatoamiset. Nukkumatti oli kömpelyydellään nukuttanut koko Joulumaan muutamaksi viikkoa.)

Eikä aikaakaan, kun Joulumaa oli täynnä hulinaa jälleen. Taika-avain oli sittenkin toiminut, se toi lukuisat eläimet Joulumaahan, omaperäinen ratkaisu, mutta se saattoi auttaa Nukkumattia selviytymään joulusta. Kaiken lisäksi Taika-avain oli saanut kaikki eläimet puhumaan ja kävelemään kuin ihmiset, eikä eri lajien kesken ollut yhtään eripuraa.

Nukkumatilla meni tovi, jos toinenkin, kun hän ohjeisti eläimiä tehtäviin. Loput lahjat täytyi valmistaa, viimeiset lahjatoiveet lukea. Joulumaan omaa jouluakaan ei saanut unohtaa, osa eläimistä valmisteli Joulumaan joulua. Tosin, tänä jouluna Joulumaan joulu olisi eksoottinen. Eri puolilta maailmaa tulleet eläimet antoivat ripauksen oman alueensa kulttuuria jouluun.

Kaukana Joulumaasta, ihmiset olivat autuaan tietämättömiä mitä Joulumaassa oli meneillään. Televisiokeskusteluissa ja lehdissä toinen toistaan viisaammat tiedeihmiset yrittivät päivästä toiseen selittää teorioitaan mitä maailmassa oli tapahtunut. Matilda ei ymmärtänyt aikuisten teorioista juuri mitään, mutta hän oli varma, että Tipsu-koira tulisi vielä kotiin

Päivät kuluivat ja joulu lähestyi vääjäämättä. Lemmikkien lisäksi oli huomattu, että osa villieläimistäkin oli kadonnut, metsissä näkyi normaalia vähemmän eläimiä.

"Enää kolme yötä jouluaattoon." - Matilda laski.

Eläinten jouluvalmistelut Joulumaassa oli loppusuoralla, aika oli kulunut nopeasti ja työtä oli riittänyt, mutta mukavaa oli ollut.

Eläimet oli viimeistellyt lahjat ja paketoinut ne valmiiksi. Joulumaakin oltiin saatu joulukuntoon. Joulupukin kuorsaus oli loppunut ja Matildan lahjatoivekirje laskeutunut joulupukin kasvoille, jonka alakulmaa hän nyt unissaan mutusteli. Joulupukki näki unta suuresta kinkkuvoileivästä, jota unissaan söi. Joulupukki ei enää nukkunut syvää unta, se oli sen merkki, että joulupukki ja muutkin Joulumaan vakioasukkaat heräisivät kohta, juuri sopivasti jouluksi.

Vielä oli tehtävä yksi asia, Nukkumatin täytyi päästä jälleen joulupukin työhuoneen alla olevaan erittäin salaiseen jääkammioon. Tällä kertaa sinne meneminen oli teoriassa ainakin helpompaa, koska apuna oli joukko eläimiä, siirtämään mahakas joulupukki syrjään luukun päältä.

Nukkumatti ja joukko eläimiä hiipivät joulupukin työhuoneeseen, koska joulupukki oli jo heräämässä muutaman viikon uniltaan. Pekoni-minipossua ja Laku-kissaa nauratti, kun ne näkivät pälvikaljuisen ja mahakkaan joulupukin mutustelemassa unissaan lahjatoivekirjettä. Nukkumatti syöksyi käsillään tukkimaan kissan ja minipossun suut, koska joulupukki vaihtoi hieman jo asentoa. Varmuuden vuoksi Titi-talitiainen alkoi laulaa Lapin äidin kehtolaulua -

"Äiti lasta tuudittaa,
lasta tuntureiden.
Päivä taakse kaikkoaa
ylhäin tähtivöiden.
Vaikka kylmä hallayö
toiveet usein maahan lyö,
kerran lapsein lahjaks saa
nää kairain kultamaat..."

Laulu tuntui tepsivän ja ryhmä rämä jatkoi hiipimistään kohti joulupukkia. Joulupukki nukkui tuhisten, kun häntä siirrettiin lattialuukun päältä syrjään eläinryhmän voimin. Suurella ryhmällä se oli helppoa, vaikka joulupukille oli kertynyt vuosien saatossa hyvin painoa. Homma sujui hyvin, joulupukki ei herännyt.

"Kiitos teille suuresti avusta. Menkää ulos ja kertokaa muillekin eläimille, että kohta tapahtuu jotain ihmeellistä jälleen." - sanoi Nukkumatti hänen mukana olleille eläimille.

Eläimet menivät ulos joulupukin työhuoneesta, kertomaan muille eläimille mitä he olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki eläimet ulkona olivat iloisia siitä, mitä he olivat juuri kuulleet. He olivat pelastaneet joulun. Eläimet seisoivat joulupukin toimistorakennuksen ympärillä, odottaen jotain ihmeellistä tapahtuvan. Vallitsi hiirenhiljaisuus, paitsi Hipi-hiiri aivasti, jota Norsku-norsu pelästyi.

Sisällä joulupukin työhuoneessa, Nukkumatti avasi erittäin salaisen jääkammion luukun, joka jälleen kirskahti auetessaan. Joulupukki mumisi hetken unissaan jotain, mutta jatkoi vielä nukkumistaan. Nukkumatti laskeutui varovasti alas jääkammioon puisten rappusten vaikeroiden vanhuuttaan - natisivat. Jääkammioon lankeavassa valokeilassa näkyi Nukkumatin kylmä höyrystynyt hengitys, kun hän suuntasi peräseinän jäiselle avaimenreiälle.

Taika-avain loksahti avaimenreikään, kun Nukkumatti työnsi sen siihen. Hän sulki silmänsä ja väänsi avainta. Kuului humahdus ja jääkammio täyttyi jälleen valosta, joka hiipui nopeasti. Tämä oli viimeinen vaihe, jonka hammaskeiju oli neuvonut tekemään, nyt kaiken pitäisi olla normaalisti. Ikijäästä taottu jääavain täytyisi vielä palauttaa joulupukille.

Nukkumatti poistui erittäin salaisesta jääkammiosta ja sulki sen luukun, jota tuskin jouduttaisiin avaamaan seuraavaan tuhanteen vuoteen. Jääkammioon tuli pilkkopimeys, jossa oli eräs salaisuus, jonka kaikki olivat jo unohtaneet. Nukkumattikaan ei ollut huomannut, että jääkammion puisten rappusten alla, varjoissa oli malja ja maljaan asetettu kultainen risti. Tämä varjoissa lymyävä malja oli kuuluisa mysteerinen Graalin malja. Joulumaan aikakirjatkaan ei sitä maininnut, ei siis tiedetä, kuinka malja on päätynyt jääkammioon.

Nukkumatti asetti taika-avaimen takaisin joulupukin kaulaan, jolloin joulupukki heräsi.

Kun Nukkumatti oli kääntänyt taika-avainta, oli jääkammio täyttynyt valosta, mutta valo oli myös syöksynyt 360° halki Joulumaan, läpäisten kaiken. Valo pyyhkäisi eläimet, jolloin Joulumaa täyttyi sinisestä valosta, kun kaikki teleportaatiolla tulleet eläimet poistuivat samalla tavalla kuin olivatkin ilmestyneet. Eläimet olivat poissa Joulumaasta.

Sisällä Joulupukin työhuoneessa, joulupukki heräili -

"Kas, Nukkumatti... taisin hieman torkahtaa... miten suussani on paperinen maku?..." - tuumi joulupukki.

"Niin... tuota... ihan vähän vain torkahdit..." - sopersi Nukkumatti.

Sillä välin, kun joulupukki ja Nukkumatti vaihtoivat viime aikaiset kuulumiset, syntyi Joulumaan työpajoilla ja varastoilla paniikki. Tontutkin heräilivät muutaman viikon uniltaan ja kauhukseen huomasivat, että kaikki lasten lahjat olivat poissa. Lahjat olivat varastettu sillä aikaa, kun he olivat vain vähän torkahtaneet. Sen sijaan Joulumaan keittiöllä oltiin ihmeissään, kun unien aikana kaikki jouluherkut olivat tulleet valmiiksi, mukana oli kyllä eksoottisiakin ruokia, joita ei yleensä oltu nähty Joulumaassa. Joulumuorikin oli ihmeissään, hän oli torkahtanut ja sillä välin Joulumaa oli koristeltu joulujuhlaa varten.

Viestinviejätonttu ryntäsi joulupukin työhuoneeseen -

"Joulupukki!... Lah... lahjat, ne on poissa, varastettu! Mitä me nyt teemme! - panikoi tonttu pää punaisena.

"Hoh, hoh, hoh... Rauhoitu tonttu hyvä. Odotas, kun selitämme Nukkumatin kanssa tämän lahjamysteerin." - nauroi joulupukki ja rauhoitteli tonttua, joka oli melkein oven läpi juossut huoneeseen.

Ja niin joulupukki ja Nukkumatti alkoi kertoa tontulle ihmeellistä tarinaa, kuinka Nukkumatti oli kompuroinut ja nukuttanut kaikki Joulumaassa silloin olleet muutamaksi viikkoa. Tonttu kuunteli puhetulvaa ja samalla näpytteli tarinan älypuhelimellaan Joulumaan omaan sosiaaliseen mediaan, jotta kaikki tietäisivät nopeasti, mistä on kysymys. Viesti päättyi lauseeseen, jossa joulupukki totesi, että tänä jouluna Joulumaassakin olisi rauhallinen joulu. Lahjat kyllä jaettaisiin lapsille, mutta eri tavalla kuin totuttu. Sana oli kiirinyt kaikkialle Joulumaahan, kaikki sen asukkaat lukivat kuumeisesti Joulumaan SoMea.

Myös hammaskeiju luki Joulumaan SoMea ja päätti liittää tontun kirjoittamaan tarinaan Nukkumatin muutama viikko sitten lähettämän kuvan joulupukista. Siitäkös nauru repesi.

Tällä välin Joulupukki oli jäänyt jo yksin työhuoneeseensa, kun Nukkumatti oli mennyt vierashuoneeseen oikomaan vanhaa selkäänsä. Joulupukki röhnötti tuttuun tyyliinsä suurella työtuolillaan ja ihmetteli, miten nyt hänen älypuhelimensa XmasApp-sovellus piippaili yhtenään. Hän otti käteensä puhelimensa ja avasi XmasAppin sekä laittoi lukulasit nenälle.

"Hmmm... jollekin täällä nyt naureskellaan." - joulupukki mietti, kun selasi viestejä.

Kunnes - "Mitä, mikä tämä on! Voihan kuusenoksa sentään!"

Joulupukki näki sen kuvan, josta oli tullut SoMe-hitti Joulumaassa. Hammaskeiju oli julkaissut kuvan hänestä, jonka Nukkumatti oli ottanut hänestä silloin, kun hän oli nukkunut. Kuvassa hän röhnötti työhuoneen tuolillaan, pälvikaljuisena ja mahakkaana sekä lukulasit vinossa. Kuvan kruunasi lahjatoivekirje, joka leijui hänen kuorsauksen voimasta naaman yllä.

Kuvan nähtyään Joulupukki yskäisi virkayskän ja nopeasti kohensi asentoaan, selkä suoraksi ja meni lähemmäksi työpöytää. Maha litistyi hieman pienemmäksi. Paremmassa asennossa istuessaan, alkoi tarkemmin lukea SoMen viestejä. Monet tontut nauroivat kuvalle, jotkut olivat kommentoineet "LOL". Joulumuorikin oli heittänyt oman lusikkansa soppaan ja laittanut nuorekkaan "OMG" -viestin tonttuhymiön kera. Nukkumattikin oli kommentoinut "Sorgen Klaus =)". Kuvasta muodostui myös heti meemi, Joulumaan asukkaat kuvasivat omia röhnötyskuviaan, lisäten ne SoMeen.

"Että tällainen jouluvillitys tänä vuonna." - joulupukki tuumi pilke silmäkulmassa.

Myöhemmin tämä jouluinen selkkaus kirjoitettiin uutena lukuna Joulumaan kirjaston pölyisten hyllyjen Joulumaan aikakirjoihin. Tekstin kuvituskuvaksi laitettiin SoMe-hitiksi nousut joulupukin kuorsauskuva. Näin tämäkin tarina jäi luettavaksi tuleville tonttusukupolville.

MATILDAN JOULUAATTOAAMU
Aikaisin jouluaattoaamuna kevyttä pakkaslunta leijaili maahan ja ikkunoihin laitetut jouluvalot valaisivat puhdasta hankea pihassa. Matilda tuhisi vielä sängyssään, sängyn vieressä oli tyhjillään Tipsu-koiran tyyny. Siitä lähtien, kun Tipsu oli kadonnut, oli Matilda, joka aamu herätessään ensimmäisenä kurkannut, onko Tipsu palannut.

Jouluaattoaamu oli erilainen, ilmassa oli joulun taikaa. Matilda havahtui unistaan, koiran haukahdukseen, se kuului toisenkin kerran.

"Tipsu, se on Tipsu!" - Matilda huusi ja loikkasi sängystä ylös.

Matildan äiti oli herännyt Matildan riemunkiljahdukseen ja laahusti silmät ristissä makuuhuoneesta. Matilda juoksi äidin ohitse, tarrasi ohimennen äidin kädestä kiinni, ohjaten ulko-ovelle.

Äiti avasi ulko-oven, vaikka ei vielä aivan tajunnut tilannetta. Oven auetessa, he näkivät rappusilla istuvan pää kenossa Tipsun, kieli hieman ulkona suusta. Tipsukin oli innoissaan, se oli jälleen kotona Matildan luona!

Tipsu oli ollut muutaman viikon Joulumaassa ja Nukkumatin käännettyä viimeisen kerran taika-avainta, oli Tipsu teleportannut takaisin kotiin.

Tipsu hyppäsi heti Matildan syliin, häntä heiluen ja nuoli Matildan nenää. Matilda pyllähti eteisen matolle, äidin koittaessa karistaa unet silmistään pois. Matildan ja Tipsun jo rynnätessä Matildan huoneeseen, könkyili Matildan isäkin ulko-ovelle.

"Mitä täällä tapahtuu?" - kysyen Matildan äidiltä.

Joka vastasi - "En oikein itsekään tiedä, Tipsu palasi kotiin... mutta katso..."

He kummatkin seisoivat pöllästyneinä ulko-ovella, katsoen naapurustoa. Monissa naapureissa koettiin parhaillaan samaa. Lemmikit palasivat kotiin, massapaluu. Äiti meinasi jo laittaa oven kiinni, kunnes huomasi, että Tipsun mukana rappusille oli ilmestynyt pieni joululahjapaketti. Hän noukki paketin käsiinsä, paketin päällä oli kortti, jossa luki "Matildalle, terveisin joulupukki". Äiti ja isä katsoivat toisiaan epäuskoisina, mutta veivät lahjapaketin Matildalle, joka telmi huoneessaan Tipsun kanssa.

Matildan isä alkoi katsoa televisiosta uutisia, jossa oli jouluaattoaamuna pääuutisena Lemmikkien paluu. Lemmikit oli ilmestyneet yhtä mysteerisesti kuin ne oli kadonneetkin. Jotkut olivat saaneet kuvattua paluuhetken turvakameroihin, lemmikit olivat vain ilmestyneet talojen oville ja pihoille sinisen valon leimahduksessa. Lemmikkien mukana oli tullut myös joululahjapaketit. Tämä ilmiö sai ihmiset ymmärtämään, kuka oli ollut yliluonnollisen tapahtuman takana. Kaikki liittyi joulupukkiin ja tämän jälkeen jokainen aikuinenkin uskoin jälleen joulupukkiin. Kukaan ei vain tiennyt, mitä sen muutaman viikon aikana oli tapahtunut, mutta mitä ilmeisemmin eläimet olivat tavanneet joulupukin. Ihmiset eivät koskaan saisi tietää jännää tarinaa Joulumaasta, koska viimeinen teleporttaaminen teki eläimistä taas normaaleita, ne eivät enää puhuneet kuin ihmiset.

"Matilda, Tipsun lisäksi rappusilla oli myös tämä lahjapaketti. Se on joulupukilta sinulle. Tipsu on siis varmaan käynyt joulupukin luona." - sanoi Matildan äiti, kun ojensi lahjapakettia Matildalle.

Äiti poistui Matildan huoneesta, katsomaan uutisia isän kanssa. Kaikki alkoi palata normaaliin uomiin, lemmikit olivat palanneet, niitä ei enää tarvinnut etsiä. Tämän mysteerin jälkeen maailma oli kumminkin muuttunut. Ihmiskunta uskoi ihmeisiin ja rauha laskeutui maailmaan.

Matilda istui Tipsun kanssa sängyllä, Tipsu Matildan vieressä. Lahjapaketti oli Matildan sylissä, Tipsu nuuhki sitä. Matilda avasi joululahjapaketin pienillä käsillään, avasi kannen -

"Tipsulle uusi kaulapanta, kuten toivoin! Kiitos joulupukki!" - Matilda riemuitsi ja Tipsu vinkui ilosta.

Kaulapanta ei ollut aivan normaali, siinä oli ripaus taikaa. Kaulapanta hehkui himmeästi punaista taikaa, kun Matilda kiinnitti sen Tipsun kaulaan. Ripaus taikaa siirtyi Tipsuun.

Matilda hämmästyi, kun Tipsu sanoi - "Hyvää ja rauhallista joulua."

Yllättyneen hiljaisella äänellä Matilda kuiskasi - "Sinähän puhut."

Ripaus taikaa haihtui Tipsusta, joka painoi päänsä Matildan polvelle. Tämän jälkeen Tipsu oli täysin normaali itsensä, eikä puhunut enää. He alkoivat katsoa Matildan huoneen televisiosta ohjelmaa. Tämä perinteinen jouluaaton ohjelma alkoi sanoilla:

Muistan, että sinä talvena lunta oli valtavasti. Lunta oli pyryttänyt koko yön, ja kun aamulla heräsin, huone oli täynnä valoa ja hiljaisuutta. Koko maailma tuntui epätodelliselta kuin uni. Se oli lumottu päivä ja sinä päivänä minä tein lumiukon.