lauantai 2. kesäkuuta 2018

Rinnakkaistodellisuudet

Cambridgen yliopiston edesmenneen teoreettisen fysiikan professorin Stephen Hawkingin viimeisin tieteellinen artikkeli julkaistiin kymmenen päivää ennen hänen kuolemaansa. Artikkelin mukaan meidän universumimme ei välttämättä ole kovin ainutlaatuinen - siitä saattaa olla olemassa useita erilaisia versioita. Alkuräjähdyksen yhteydessä ei syntynyt vain yhtä universumia vaan niitä syntyi loputon määrä.

Osa näistä universumeista olisi hyvin samankaltaisia meidän universumimme kanssa: niissä voisi olla Maan kaltaisia planeettoja, samankaltaisia yhteiskuntia ja jopa samankaltaisia yksilöitä kuin meidän universumissamme. Jotkut universumit taas ovat hieman erilaisia. Teorian mukaan niissä saattaa olla Maan kaltaisia planeettoja, joissa dinosaurukset eivät ole kuolleet. Lisäksi jotkut universumit ovat teorian mukaan täysin erilaisia kuin meidän universumimme ja niissä fysiikan laitkin saattavat olla täysin erilaisia. Tutkijat arvelevat, ettei toisesta universumista voi hypätä toiseen. Eli jos on olemassa tismalleen meidän universumimme kaltainen universumi, jossa elää tismalleen sinun kaltaisesi yksilö, ette tule todennäköisesti tapaamaan toisianne.

Olisiko tähän ideaan voinut tullla ilman Cambridgen yliopistoa, kuinka paljon todisteita tutkijoilla on toisista universumeista? Taitaa olla yhtä paljon kuin Kuopion mummolla, joten minäkin olisin voinut julkaista tuollaisen tieteellisen tutkimuksen, mutta eihän sitä kukaan olisi edes lukenut.

Ihan mielenkiintoinen tutkimus kyllä, joka selittäisi monia muitakin teorioita. Kuten Raamatun Taivaan ja sielu on jakanut itsensä moneen todellisuuteen samaan aikaa (kuoleman jälkeen tietoisuus ymmärtää sen). Näin sielu voi elää monia eri vaihtoehtoja samasta elämästä, varsinkin, jos niitä on loputon määrä. Ehkä osa unistakin selittyy rinnakkaistodellisuuksilla.

Interstellar-elokuvassa mainitaan olennot, jotka eläisivät kolmiulotteisen maailman sijaan viisiulotteisessa maailmassa. Viisiulotteisen maailman aika on kuin kiinteä maa, siinä voi liikkua haluamaansa aikaan, paikan sijaan.

Onhan näitä teorioita moneen lähtöön.

10 kommenttia:

  1. Kyllä mä ainakin oisin lukenut sun skrivaamas tieteellisen akateemisen tutkimuksen!
    Teoria on hyvin mielenkiintoinen, ja helppo uskoa.
    En kuitenkaan dinosauruksiin, vaan vielä kehittyneempään sivilisaatioon.
    Ainakin uskon sielujen vaellukseen, osa vaan jää välitilaan syystä jos toisesta.
    Mullakin on pari ehdokasta kun näin miettinyt asioita mitä olen ollut ennen minua.
    Interstellar oli hyvä leffa, tulee tänään 2.6 tv 23.40.

    -C matkalla madonreikään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläinen fyysikko pohtii, karsiiko avaruuden darvinismi elämää muiden tähtien ympäriltä.

      Poista
  2. 9 kysymystä avaruuden vieraasta älystä, ihmislajin tulevaisuudesta ja maailmankaikkeudesta.

    Teorian mukaan elät myös toisessa paikassa ja toisessa ajassa.

    VastaaPoista
  3. Oletko koskaan törmännyt kaksoisolentoosi?
    Tulee aika weird olo, törmäsin yksi kesä vilkkaalla kadulla vastaan tulevaan jolla hulmusi sama kesämekko, mulla oli kirpparilta ostettu alushame, joka nostaa ohutta kesämekkoa, ohitimme toisemme, sekin oli yllättävä kohtaaminen.
    Kun tutustuin uuteen ihmiseen, hän kertoo ketä julkkista muistuttaa, se pitikin paikaansa kun tavattiin.
    Final Destination 5 siinä oli köyhän miehen Tom Cruise, ollakseen viides osa, se oli yllättävän hyvä.
    Olen usein miettinytkin että mua elää toisessakin paikassa kenties toisessa ajassakin.

    C- pitäisimme marmoripallostamme huoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräässä koulussa ollessani, niin koululla kävi joku vieraileva ryhmä. Siinä ryhmässä oli ihmeen saman näköinen tyyppi kuin itse olen, menin ohi kauempaa, niin piti toisenkin kerran vilkaista, että näinkö oikein. Myöhemmin joku henkilö tuli minun luokse ja kysyi, että olenko eksynyt, kun en ole ryhmän mukana. Vähän siinä ihmettelin, kunnes selvisi, että minua luultiin toiseksi henkilöksi. Tämä on ainoa tapaus, jolloin voin sanoa nähneeni kaksoisolentoni.

      Kerran kaupassa näin kuin erään sukulaiseni, mutta eihän se ollut sukulaiseni, koska tiesin hänen olevan silloin täysin muualla.

      Poista
  4. Suomalaistutkija Tommi Tenkanen uskoo, että oman horisonttimme ulkopuolella on todella paljon alueita, joita emme pysty havainnoimaan.

    VastaaPoista
  5. "Mutta nykyisin yhä useammat tutkijat pitävät täysin mahdollisena, että universumejakin on vaikka kuinka paljon – siellä jossain..."

    Siihen uskon yhä, on sivilisaatio jossa on kehittyneempää kuin tällä marmoripallolla, joka on niin kaunis.
    Uskotko Area51 alueella on uffoaluksia ja alieneita ronkittavana? Ovat äimänkäkenä tutkijat.
    Ei voi kovin mainita asioita, jottei kansa repeäisi.

    Jos Stephen Hawking eläisi, hän varmaan olisi ratkaissut probleman; mustasta aukosta putkahtaa uffoja.

    Itse olen alkanut puhumaan väärälle henkilölle vain siksi että luulin se oikea on siinä. Viimeksi katsoin, että mitä hittoa tuo kaverini tekee tuolla, ruumiinrakenne, vaatetus ja hiuslook samoja, mutta kun hän kääntyi näin parran pitkän joka oli laitettu kolmelle pompulalle, noh olin hämmentynyt että hyvä etten mennyt jotain puhumaan.

    Joskus taas olen jo ehtinyt vetäsemään henkeä, että sanoo jtn ja huomaakin että kohde on "eri tasolla" elikkä väärä.

    C- Oh where can I go to and what can I do?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelämantereen oudot hiukkaset synnyttivät villejä teorioita jopa rinnakkaisista peilikuvauniversumeista.

      Poista
  6. En pidä ”Occamin partaterästä” vaan "toinen toistaan eksoottisempia teorioita hiukkasten alkuperästä."
    Yli 40 erilaista tieteellistä artikkelia, hej halloo!
    Mystinen, jopa tuo rinnakkainen peilikuvauniversumi kiinnostaa tuhat kertaa enemmän.
    Mitä jos ihmisten sielut siirtyy jättäessään pölyisen ruumiin, tuonne...jos eivät siirry toiselle tasolle eri ruumiiseen.

    C- villeihin teorioihin uskoen

    VastaaPoista
  7. Maailmankaikkeutemme on ehkä vain yksi lukuisista. Tutkijoiden mukaan omamme ei ole kaikkein elinkelpoisin kaikista mahdollisista universumeista.

    VastaaPoista