tiistai 29. toukokuuta 2018

Kirkko ristivedossa

Maaliskuussa oli tasa-arvoisen avioliittolain vuosipäivä, mutta kirkko kipuilee yhä asian kanssa. Asian, josta sen ei välttämättä tarvitsisi perustaa mitään. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei velvoita kirkkoa mihinkään, mutta jos kirkko tahtoo pysyä nykyajassa mukana, niin jotain on tehtävä. Kirkko on pahassa ristivedossa. Kumpi kannattaa enemmän, pysyä entisellään, vai uudistua? Uudistuminen tarkoittaa, että miellytetään suurta joukkoa ja hintana on ettei mennä aivan Raamatun mukaan. Pysyminen entisellään palvelee pienempää joukkoa, jolloin vaarana on, että kirkon hylkää valtaosa ihmisistä. Se johtaisi siihen, että kirkko olisi enää ainoastaan hautausmaiden vartija ja tyhjien kirkkosalien lämmittäjä - sehän ei kannata.

Paavi Franciscuksen sanotaan ottaneen suvaitsevan kannan homoseksuaalisuuteen sanomalla, että Jumala luo myös homoseksuaallisia ihmisiä ja rakastaa heitä kuin muitakin.
Vuonna 2013 paavi on kommentoinut:
Jos joku on homo ja etsii hyväntahtoisesti Jumalaa, kuka minä olen tuomitsemaan? Näitä ihmisiä ei pidä syrjiä tai marginalisoida.
Jumala luo homot ja näin ollen Jumala rakastaa myös homoja kuin muitakin. Homoja ei tule tuomita ja syrjiä, koska hekin on Jumalan luomuksia ja voivat uskoa Jumalaan. Sanonnan mukaan paavi on Jumalasta seuraava, mutta kumminkaan edes paavi ei ala tuomitsemaan homoja. Tällaisesta ei tosin tykkää kirkon konservatiiviset tahot ja jäsenet (vähemmistö). Konservatiiviset pitävät homoseksuaalisuutta sairautena, josta voi eheytyä/parantua, eikä heidän mielestään Jumala luo ihmistä homoksi.

Suomen Evankelis-luterilainen kirkko pyrkii miellyttämään jokaista ihmistä, josta syntyy kirkon identtiteettikriisi. Mitään ei tarvitsisi muuttaa, mutta kumminkin on jotenkin muututtava. Luterilaisuus on katolisesta kirkosta eronnut (pieni) protestanttinen haara. Eikö siis Suomen piispat voisi edes vähän ottaa mallia paavista?

Kirkosta erotaan enemmän kuin siihen liitytään - jäsenkato. Nippanappa noin puolet vauvoista saa vielä kasteen, samaa tasoa on kirkolliset vihkimiset - kohta näihinkään toimituksiin ei tarvita kirkkoa. Rippikoulu on puolestaan vielä pitänyt pintansa, saapa nähdä miten senkin suosion käy noin 15 vuoden päästä. Toki rippikoulun voi käydä, vaikka ei kuuluisi kirkkoon, mutta silloin rippikoulu on hiukan torso.

Maailma muuttuu ja muuttumaton kirkko yrittää jotenkin räpiköidä - vaikeaa on.

4 kommenttia:

  1. Ei olisi homoja jos Jumala ei olisi sallinut, mutta kun on niin on Jumala niin sallinut.
    As simple as that. Rakkautta on monenlaista.

    Kirkon arvot ja käytännöt ovat liian kaukana toisistaan tasa-arvokysymyksissä sekä sex vähmmistön oikeuksissa.
    Tuo on jo monelle syy erota kirkosta.
    Saksassa on tehty vaikeammaksi kirkosta eroaminen, henk.koht. käynti virastoon ja 30 euron sakko. Siellä on katolisuus hallitsevin muoto.
    Suomi on pieni maa, jossa isänmaallisuus ja kristinusko ovat ehdottomat, siksi ymmärrän kielteisyyden Islamiin.

    "Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo Jumalaan.
    Kirkkohäät, kaste ja sunnuntaipalvelus ovat katoavaa kansanperinnettä Belgiassa ja muualla Euroopassa. Terroristihautomoksi kutsutussa Molenbeekissa imaami kantaa huolta muslimien uskon rapautumisesta: nuorista vain muutama prosentti harjoittaa uskontoa hartaasti."

    Arkkipiispa Kari Mäkinen jäähyväismessussaan:...Jumala on läsnä sielläkin, missä vähiten osaa odottaa. Kuten myös, ettei Jeesuksen läsnäolon lupaus sisältänyt ehtoja.

    ”Kun elätte sen varassa, mitä minusta olette oppineet, niin katso, saatatte tunnistaa läsnäoloni, hämmästyen ehkä, sillä olen myös siellä, missä vähiten osaisi odottaa, elämän syrjäpoluilla, mitättömien, arvottomien, ohi katsottujen keskellä”

    Uusi Arkkipiispa (Tapio Luoma)on konservatiivinen, suosii avioliittoa naisen ja miehen välisenä asiana.

    Voi olla että 15v päästä rippikoulu käydään netissä.
    Vihkimiseen eikä kasteeseen tarvita kirkkoa, mutta itse kyllä voisin haluta kirkon siunaukset."
    (Vaikka kirkko on siellä missä sinäkin)
    Pyrin arvostamaan ja olemaan avoin kaikille uskonnoille, niin pitkälle kuin voin.

    -C Tärkein on näkymätöntä silmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tuore arkkipiispa sanoisi 10-vuotiaalle lapselle, joka kysyy: miksi kahta äitiä ei voi vihkiä kirkossa?

      Kummeja on jo vaikea löytää kaupungeissa, koska niin moni nuori on eronnut kirkosta.

      Lähes 1 000 turvapaikanhakijaa on käyttänyt oleskeluluvan hakemisessa perusteena kääntymystään islamista kristinuskoon - tämäkin on jännä ilmiö.

      Poista
  2. Höpöhöpö hän sanoisi, kautta aikain on tehty niin, mies ja nainen.
    Se on voi voi kun maailma muuttuu, Tapio, muutu sinäkin.

    Kummius on muutenkin nykyään niin katoavaa perinnettä. Harva kummi huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa ja muistaa lasta iltarukouksissa.
    Minä en muista kummejani, sain kyllä mystisesti synttärinä paketin.
    Ja babysta kuusivuotiaaksi hopeisen lusikan.

    On joo hyvin jännä ilmiö, itse ajattelin käännynkö ortodoksisen kirkon puoleen..ihan oikeesti.

    -C aikuisten oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko saattaa loppuvuodesta 2019 virallisesti höllentää vaatimusta, että kummiksi tarvitaan kaksi kirkkoon kuuluvaa.

      Poista