maanantai 8. lokakuuta 2018

TV-kanavien taistelu prime timesta

PRIME TIME
Transformers-fanien ei kannata innostua, sillä kyse ei ole Optimus primesta. Prime time tarkoittaa parasta katseluaikaa, jolloin suurimman osan television katselijoista on havaittu tai arvioitu katselevan televisiota. Television prime time on noin klo 19:00-23:00, koska parhaaseen katseluaikaan television katselijamäärä on maksimissaan, siihen aikaan näytetään uusia, lupaavia sarjoja tai ulkomailla suosiota saavuttaneita sarjoja sekä elokuvia.

HYVÄT KATSOJAT
Hyvät katsojat on television ihmeellistä elämä, sen unohtumattomia ohjelmia ja esiintyjiä juhlistava tietokilpailu, jossa TV:stä tutut kasvot kisaavat televisiotietämyksestä. Viikoittain vaihtuvat joukkueet koostuvat television rakastetuista esiintyjistä niin vuosien varrelta kuin nykyhetkestäkin. Edustettuna on koko television kirjo: TV-kuuluttajista näyttelijöihin ja visailujuontajiin ja TV-kokeista urheiluselostajiin ja uutistenlukijoihin.

Kysymykset ja visailut kumpuavat suoraan television maailmasta. Perinteisempien tietovisakysymysten lisäksi nähdään legendaarisia yllätysvieraita, miimikoidaan parhaita TV-sarjoja, katsellaan klassikkohetkiä ja tunnistetaan tunnareita, sekä tietenkin fiilistellään unohtumattomia TV-muistoja. Visailua juontaa Marco Bjurström.

Hyvät katsojat on täysin uusi kotimainen formaatti, jonka ovat kehittäneet yhteistyössä tuotantoyhtiö Endemol Shine Finland ja Yle.

FORT BOYARD SUOMI
Ohjelmassa 18 julkkista taistelee Ranskan länsirannikolla sijaitsevan Napoleonin aikakaudelta peräisin olevan linnakkeen herruudesta. Julkkikset on jaettu kuuteen kolmihenkiseen joukkueeseen, jotka kohtaavat kilpailussa pelkonsa ja venyvät tehtävissä fyysisyytensä äärirajoille.

Joukkueet suorittavat linnakesaarella erilaisia tehtäviä, joissa heillä on tavoitteena voittaa joukkueelleen avaimia. Näitä avaimia tarvitaan Linnakkeen aarrekammiossa, jossa kilpailijoiden tavoitteena on kerätä niin paljon kultaa kuin pystyvät. Kymmenen jakson päätteeksi selviää, mikä joukkueista voittaa linnakkeen herruuden sekä 15 000 euron rahapalkinnon.

Ohjelma nähdään MTV3:lla ja sen tuottaja on Banijay Finland -tuotantoyhtiö.

GAALA
Gaala on koko perheen huikea viihdeshow, jossa kunnia annetaan sille, jolle se kuuluu. Gaalassa otetaan viikottain syväsukellus suomalaisuuden ytimeen ja jaetaan Kultainen Suomi -pystejä aivan kaikenlaisille saavutuksille, ja aivan poskettomille tyypeille. Komiikan mestari Aku Hirviniemi luotsaa näyttävää Gaala-show'ta yhdessä legendaaristen Kummeli-koomikoiden Heikki Silvennoisen, Heikki Helan ja Timo Kahilaisen kanssa.

Gaala-viihdeshow nähdään Nelosella ja sen tuottaja on Rabbit films -tuotantoyhtiö.

THE WALL SUOMI
The Wall -Suomi on täysin ennennäkemätön gameshow, jossa 12 metrinen seinä on valmis muuttamaan kilpailijoiden elämän täydellisesti. Formaatin ovat kehittäneet koripalloilija LeBron James sekä Maveric Carter ja Andrew Glassman.

Heikki Paasosen luotsaamassa ohjelmassa kilpailee kahden hengen joukkue. Kilpailijoiden pitää vastata oikein kysymyksiin ja pelata palloja seinällä. Pelin aikana seinä voi toteuttaa unelmia ennennäkemättömällä tavalla. Vastaamalla oikein kysymykseen, muuttaa seinä pelattavan pallon vihreäksi ja yhdellä pallolla voi voittaa jopa 50 000 Euroa. Mutta jos vastaat kysymykseen väärin, niin seinä rankaisee ja punainen pallo voi viedä kilpailijoilta kaiken.

The wall Suomi -gameshow nähdään Nelosella ja sen tuottaja on Endemol Shine Finland -tuotantoyhtiö.

HALUATKO MILJONÄÄRIKSI?
Haluatko miljonääriksi? on yksi maailman suosituimmista ja tunnetuimmista tv-viihdeohjelmista. Ohjelmaan valituilla kilpailijoilla on mahdollisuus voittaa suuria rahasummia vastaamalla oikein asteittain vaikeutuviin monivalintakysymyksiin, joita on kaikkiaan 15. Vaikeusasteen kasvaessa kilpailija voi myös turvautua oljenkorsiin, joita on kaikkiaan kolme. Panokset ohjelmassa ovat kovat: pääpalkinto on 1 000 000 euroa. Ohjelmaa luotsaa koko kansan suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa.

Ohjelma perustuu Sony Pictures Televisionin formaattiin. Ohjelman Neloselle tuottaa Rabbit films -tuotantoyhtiö.


TILASTOISTA
Keväällä laitoin vastakkain MTV3:n ja Nelosen, silloin punnitsin Haluatko miljonääriksi? -ohjelman suhdelukuja Putoukseen ja Kingiin. Nyt syksyllä tilanne on hieman laajempi ja täytyi huomioida myös Yle sekä muutama ohjelmakin lisää. Alla on taulukko syksyn tilanteesta - keskikatsojamäärät esityspäivänä.

Vk nro Hyvät katsojat

Yle TV1, la, klo 21:15
Fort boyard Suomi

MTV3, la, klo 19:30
Gaala


Nelonen, la, klo 19:30
The wall Suomi

Nelonen, la, klo 21:00
Haluatko miljonääriksi?
Nelonen, la,
klo 20:00-22:00
34. - 506 000
su, 2. jakso
klo 19:30
- - -
35. 295 000 342 000
su, 4. jakso
klo 19:30
- - 445 000
klo 20:00
36. 413 000 281 000 - - 502 000
klo 20:00
37. 282 000 318 000 349 000 - 570 000
klo 21:00
38. 422 000 301 000 295 000 489 000 505 000
klo 22:00
39. 377 000 344 000 255 000 424 000 481 000
klo 22:00
40. 390 000 312 000 185 000 389 000 424 000
klo 22:00
41. Ei mahtunut TOP-20 joukkoon 420 000
Finaali
167 000
klo 22:00
513 000 509 000
klo 20:00
(Taulukon lähteenä on ollut Finnpanel)

Taulukko keskittyy lauantai-iltojen TV-kanavien käymään taisteluun katsojista. Yleensä verrataan lähinnä vain MTV3:a ja Nelosta - Yleä ei niinkään huomioida. Tänä syksynä tilanne on toinen, kanavien ohjelmakartta on poikkeava, tai oikeastaan vain Nelonen tekee vertailusta monimutkaisen ja toisaalta mielenkiintoisen. Aiemmin MTV3 ja Nelonen ovat mitelleet herruudesta klo 19:30-21:00 välillä, tällöin Yleä on ollut turha ottaa huomioon - Uutisvuotokin alkoi vasta klo 21:00 jälkeen. Nyt syksyllä Nelonen sekoitti pakkaa enemmänkin. Ohjelmistoon tuli kaksi uutta ohjelmaa Gaala ja The wall Suomi. Gaala alkaa klo 19:30 ja The wall Suomi sen jälkeen klo 21:00. Haluatko miljonääriksi? työnnettiin alkavan vasta klo 22:00.

Keväällä 2018 Uutisvuoto päättyi Ylellä, jonka vuoksi Yle kehitti lauantai-iltoihinsa uuden visailuohjelman Hyvät katsojat, joka alkaa klo 21:15. Koska Nelonen sekoitti lauantai-illan pakkaansa, niin Hyvät katsojia ja The wall Suomea on hyvä vertalla keskenään - kuinka hyvin Yle pystyy laittamaan kampoihin Neloselle. Alkusyksystä 2018 saimme uutisen, että Uutisvuoto tekee paluun, mutta MTV3:lle. Nähtäväksi jää, että pystyykö MTV3 loihtimaan siitä jälleen katsojamagneetin ehkä lauantai-iltoihin.

Lauantai-illoissa mittelöi klo 21-22 The wall Suomi ja Hyvät katsojat. Prime timen aloitti viikolla 34. lauantaina klo 19:30 Fort boyard Suomi. Klo 20:00 alkoi Nelosella Cheek - Valot sammuu LIVE (Cheekend), joka keräsi 511 000 katsojaa. Iltalehden toimittaja on epähuomiossa vertailut Cheekendiä lauantailta ja Fort boyard Suomea sunnuntailta. Kahtena viikkona Fort boyard Suomi tuli lauantaina ja sunnuntaina. Näin ollen Finnpanel on ottanut huomioon vain sen sunnuntain. Finnpanel muistaa vain viikon uusimman jakson. 2. jakso keräsi 506 000 katsojaa (olisi voinut tavoittaa 970 000) ja 4. jakso (viikko 35.) sai 342 000 katsojaa (olisi voinut tavoittaa 755 000). Viikon 35. kohdalla Iltalehden toimittajan luvut ovat vähän metsässä myös. Kun lukee Finnpanelia, niin täytyy olla tarkkana, sillä uusin viiikkotaulukko on merkitty hiukan erilailla kuin vanhemmat viikot - siinä menee äkkiä sekaisin.

Viikolla 34. Fort boyard Suomen 2. jakso (alkoi klo 19:30) sai sunnuntaina 506 000 katsojaa. Nelosella samana sunnuntaina klo 19:00 alkoi Vain elämää (varmaan joku uusinta), joka sai vain 69 000 katsojaa (olisi voinut tavoittaa 304 000).

Viikolla 35. alkoi myös Haluatko miljonääriksi? klo 20:00, mutta sitä emme voi rinnastaa sunnuntain Fort boyard Suomeen - lauantain tietoja ei ole saatavilla. Viikosta 36. eteenpäin Fort boyard Suomi alkoi tulla kerran viikossa eli lauantaina klo 19:30. Samalla viikolla lauantaina klo 20:00 Nelonen näytti Haluatko miljonääriksi?, jota katsoi 502 000 katsojaa. Samalla Fort boyard Suomen katsojamäärät romahti 281 000 katsojaan. Ylellä klo 21:15 Hyvät katsojat -ohjelma sai 413 000 katsojaa, vaikuttaa siltä, että MTV3:n ja Nelosen ohjelmien jälkeen moni päätyi vielä Ylelle.

Viikolla 37. Nelonen hämmensi soppaa, Gaala aloitti klo 19:30 ja Haluatko miljonääriksi? siirrettiin alkamaan klo 21:00. Ilta-Sanomien TV-toimitus huomasi myös, että Hyvät katsojat -ohjelman katsojamäärät romahtivat viikkoon 36. nähden. Sitä vain ihmettelen, kun sanovat ettei ohjelmalla ole selkeää kilpailijaa. IS-toimitus ei varmaankaan ottanut huomioon, että tuolloin Nelosella Haluatko miljonääriksi alkoi klo 21:00 eli peittosi silloin Hyvät katsojat -ohjelman. Hyvät katsojat -ohjelmaa seurasi 282 000 ja Haluatko miljonääriksi? -visailua katsoi 570 000 katsojaa.

Gaala sai melko surkean alun, vain 349 000 katsojaa. Samaan aikaan MTV3:lla Fort boyard Suomi kokosi 318 000 silmäparia kanavalle.

Viikolla 38. Nelonen jälleen sekoitti pakkaa. Gaalan jälkeen aloitti The wall Suomi klo 21:00 ja Haluatko miljonääriksi lykättiin alkamaan klo 22:00. The wall Suomi sai ruutujen eteen 489 000 katsojaa, tämän olisi olettanut vaikuttavan Hyvät katsojat -ohjelmaan, mutta jotenkin sekin sai 422 000 katsojaa. Klo 22:00 alkanut Haluatko miljonääriksi? sai 505 000 katsojaa, joka on vähemmän kuin edellisellä viikolla, mutta paremmin kuin kaksi ensimmäistä erikoisjaksoa.

Viikoilla 39.-40. voidaan todeta, että Hyvät katsojat -ohjelman katsojamäärissä on paljon heilahtelua ylös ja alas - taitaa johtua viikon kilpailijoistakin osin. Kumminkin Hyvät katsojat näyttää olla voittaja, kirii muita kiinni hyvin. Fort boyard Suomi näyttää jämähtäneen noin 300 000 (ja rapiat) katsojaan. Gaalan suunta on vain alaspäin, viikolla 40. sai vain surkeat 185 000 katsojaa, vaikka tuli prime time aikaan. Gaala jäi reippaasti jopa Kaikki vastaan 1 -ohjelman katsojaluvuista - sanoisin, että Gaalalla ei kyllä hyvin mene. The wall Suomen 3. jakso sai 100 000 vähemmän katsojia kuin sen ensimmäinen jakso.

Haluatko miljonääriksi? katsojamäärät on laskeneet kolmatta viikkoa alaspäin. Kun katsoo viikon 41. ohjelmatietoja, niin huomaa jälleen, että Nelonen on sekoittanut pakkaa. Viikolla 41. Haluatko miljonääriksi? on jälleen laitettu alkavan klo 20:00 ja Gaala alkaa klo 22:00, ihan kuin aiemmin twiitissäni ehdotin. Tämähän on viikon 42. ennakointia, jolloin MTV3:lla alkaa Putous klo 19:30. Gaala ei selvästikään pysty peittoamaan Putousta, vaan Haluatko miljonääriksi? on siinä vahvempi taistelemaan katsojista. Viikolla 42. Putouksen jälkeen klo 21:00 alkaa uusi komediasarja Sunnuntailounas, miten se vaikuttaa Nelosen The wall Suomeen, näemme sitten.

Viikolla 41. tapahtui kummia, Hyvät katsojat ei mahtunut Yle TV1:n TOP-20 joukkoon, joten katsojamääriä on vaikea arvailla. Nelosella The wall Suomi meni Haluatko miljonääriksi? ohi, vaikka Haluatko miljonääriksi? alkoi jo klo 20:00. Gaala jatkoi laskuaan, mutta täytyy ottaa huomioon, että se alkoi vasta klo 22:00. Tosin Haluatko miljonääriksi? on vetänyt klo 22:00 reippaasti enemmän katsojia kuin Gaala veti. Nelosen katsotuin ohjelma viikolla 41. oli Suomen huutokauppakeisari (ti, klo 21:00), 546 000 katsojaa.

YLEISTÄ
Elämme kohta 2020-lukua ja ohjelmatkin näyttävät siltä, monimutkaista ja nopeaa. Nyt vuonna 2018 Fort boyardista tuntuu kadonneen se hohto ja jännitys. 1990-luvulla Suomessa taidettiin näyttää ranskalaista versiota, jossa nähtiin joku Gandalfin näköinen hahmo lukemassa arvoituksiaan, se oli yksi ohjelman kohokohta. Fort boyardissa taisi seikkailla kerralla vain yksi juokkue ja ohjelma oli jotenkin tarinallisempi. Vuoden 2018 versiossa emme ole tainneet nähdä "Gandalfia" ja meno on pelkkää raakaa kilpailua monine joukkueineen. Saattaa olla, että aika kultaa muistot.

The wall Suomi -visailun seinää ja palloja on pohdittu. Onko seinällä näkyvät pallot aitoja vai ei. Seinän pinta on digitaalinen, mutta millä tasolla pallot menee, sitä on vaikea hahmottaa, koska nykyään saadaan hyvää 3D-kuvaakin aikaan. The wall Suomen studioyleisökin on mietittänyt. Ohjelmaa ei kuvata Suomessa, vaan Puolassa. Näin ollen suurin osa The wall Suomen yleisöstä on puolalaisia ammattitaputtajia. Vaikka oltaisiin Suomessa, niin ei yleisö silloinkaan ole niin sponttaani kuin voisi luulla. Putouksessa, Kingissä, Possessa jne. yleisöä suitsii studio-ohjaaja Pasi "Parska" Saharinen, hän määrää milloin taputetaan ja huudetaan. Mikäli et noudata Parskan ohjeita tarpeeksi, saatat lentää yleisöstä vähintään takariviin. Näin kävi Tylerille Trumpin VIP-yleisössä, hänet korvattiin toisella henkilöllä.

Gaalaa ehkä hypettiin vähän liikaa, ei räjäyttänyt katsojamääriä. Sanoisin, että Gaala on Kingi 2.0, fiktiiviset hahmot kilpailee Gaalassa. Putousta on turha yrittää kopioida hahmokilpailujen sarjassa. Gaalassa ja Kingissä on vain pelkkää hahmoshowta, kun taas Putouksessa on muutakin kosketuspintaa. Putouksessa yleisö pääsee paremmin jyvälle myös itse näyttelijöiden persoonista hahmojen takaa. Vaikka Gaalassa on ehkä hyvät ainekset, vanhaa ja uudempaa huumoria, mutta se ei vain nyt oikein toimi. Tai ehkä sketsit toimii, mutta se gaalaosuus ei oikein pelitä. Aku Hirviniemi on tuonut Gaalaan vanhoja hahmojaan, Jorma Sterling Kingistä ja pastori Luttisen sekä Samppa Linnan Putouksesta - ei näin Aku!

Kummeli esittää: Kontio & Parmas -sarjassa toimii nykyinen Kummeli-huumori, vaikkakin siinäkin Aku Hirviniemi vieraili Dimitri Mäkikoski -hahmolla, jonka olemus muistutti paljon Jorma Sterlingiä.

20.10. alkaa 10. Putous-kausi, joten loppuvuodesta tämä kirjoitus saa jatko-osan. Mielenkiintoista nähdä miten uusi Putous sijoittuu katsojamäärissä, suuret on odotukset.

6 kommenttia:

  1. O ya! Minä olen aina pitänyt prime time aikana 18-22. Sehän heittää vain tunnilla molempiin suuntiin.

    Jassoo jos paan nuo allekkain omin merkein + tai -

    - En tykkää Hyvät katsojista, en ole siis nähnytkään sitä pitkään aikaan.

    - Fort Boyardia katseltiin intona sitä oliko ranskalainen alkuperäissarja, /jaa niinhän sanoitkin, tätä suomi-versiota olen satunnaisesti katsonut hetken aikaa.
    Oijoij toi kylmät väreet tuo mitä linkkasit FB 07-07.1990 sille +++++++
    Onko suomi versiossa edes tikruja hikoiluttamassa?!

    + Gaalaa en ymmärrä.. toki katsoin pari kertaa, ja jopa nauroinkin pari kertaa, se on kai tarkoituskin, koska ihanat Kummelit on siinä. Sori Aku, olet yhä väsynyt.

    Puolitoista tuntia kestävän Gaalan flopatessa tilalla esitetään kahdeksalta Haluatko miljonääriksi? -visailuohjelma. Gaala ja Haluatko miljonääriksi? vaihtoivat siis esityspaikkoja lauantai-illassa.
    Voi ei..mutta en silti hylkää GAALAA!

    ++ Kummeli esittää etc

    + The Wall Suomi on aika hyvä, vaikka epäilyksiä on että palloja on rukattu jotenkin, sitä epäili myöskin soffapotut.

    ++ No Miljonääriksi haluaa kaikki, onko joku sanonut koskaan Jaajolle että en halua! (mä sanoisin) Sitä miljoonaa ei kukaan saa.
    Hauska ohjelma, koska siinä voi itsekin osallistua.

    Olenko tullut vanhaksi, kun katsastan aamulehteä lukiessani ensimmäiseksi TV1 illan tarjontaa?

    Risuja Iltalehden toimittajalle!

    + Sunnuntailounasta pitää katsoa, jotta arvioi sen kandeeko Cmorestakaan katsoa.

    Ruutupaitatyypille 10++++++++ ja papukaijamerkki! Sen kaveri naispuolinen kans poistettiin..

    ++ Putous uusi kausi, aina sitä ajattelee joka kauden jälkeen voiko tulla parempaa, on nyt Tanhupallo++++++++++ räjäyttänyt putous-potin, ja pakko ajatella juu..nähtäväksi jää. Putous on yleensä ollut aina hauska, joten sillä asenteella kohti uuttakin.
    Luulen että meitä Putous-faneja on valmiina ootteleen.

    Ai niin Wheel of Fortune
    eli suomalaisittain Onnenpyörä on alun perin yhdysvaltalainen visailuohjelmaformaatti, joka alkoi jo 70-luvulla. Tänä syksynä Yhdysvalloissa televisiossa pyörii visailun 36. kausi.
    Miksi ++++ Wheel of Fortune on sata kertaa parempi kuin nykyinen
    --- (3 miinusta) Onnenpyörä..Kysyn vain.

    + - Et sä tiedä kuka mä oon? Nelonen ja Heikki Paasaa kisailijoille, kyllä se riippuu kuka siinä on pähkäililyttämässä. Studioyleisöäkin on mutta sen tietää vain klap klap äänistä, kun kapteeni käskee taputtakaa.

    + + Vem vet mest?
    Maanantaisin, Yle Teema Fem - Yle Areena 30 pv
    Johan Wester kysyy kilpailijoilta kiperiä kysymyksiä, jotka voivat koskea mitä tahansa Abbasta atomeihin. Kisassa vaaditaan hyvän yleissivistyksen lisäksi aimo annos strategista ajattelua. Ruotsalainen tietokilpailu.

    Tuo pitää katsoa mielellään ilman tekstityksiä, koska huomasin että kysymys tulee tekstien alle, hiemanko häiri.
    Noin selkeää ohjelmaa vois katsoa Suomi-versionakin.
    Ideana tiedät lamppu syttyy, ja et tiedä lamppu sammuu ja vähän sinnepäin.
    Jokaisella 5 lamppua, ei niin iisiä.


    -C -I'm just a normal everyday pervert.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olen miettinyt, että voiko TV-viihteestä jäädä työttömäksi (muuta kuin tekemällä Axl Smithejä). Ohjelmia tehdään ja kun ohjelma loppuu, niin keksitään vähemmän tai enemmän hyvä uusi ohjelma. Samat naamat pyörii ohjelmasta toiseen. Uransa pohjalla olevia muusikoita ja kirjailijoita otetaan paneelishow-ohjelmiin, jotta heille olisi edes jotain virkaa.

      Kun päätyy kerran TV-viihteeseen, niin sieltä ei äkkiä saa lopputiliä. Onko kukaan TV-viihteen konkareista joutunut talsimaan työkkäriin hakemaan töitä, kun ohjelma on päättynyt? Eipä kovin monikaan, kun keksivät aina itselleen uuden ohjelman, jossa vierailee toiset TV-viihteen tunnetut nimet - ruokkivat toisiaan.

      TV-kanavilla on ollut jo noin vuoden tyyli, josta voidaan olla monta mieltä. Satsaavat johonkin ohjelmaan paljon, esittävät ensimmäisen osan ilmaiseksi TV:ssä, mutta jatkuukin maksupalvelussa. Näin toimitaan Yleltä Neloselle hypänneen Syke-sarjan kohdalla. Jotkut luulevat, että se pysyy maksullisena ikuisesti ja maksaa siitä. Kaikki näin mainostetut (katso vain C-morella tai Ruudussa jne.) on kumminkin tulleet nähtäväksi ilmaiseksi TV:n puolellekin. TV-yhtiöt vain nyhtävät ensiksi hätäisimmiltä rahat pois ja noin puolen vuoden jälkeen laittavat ohjelman ilmaiseksi nähtäväksi - onko tässä mitään järkeä, sitä en tiedä. Näin ollen kannattaakin vain rauhallisesti odottaa jotain sarjaa, kyllä sinäkin näet sen lopulta. Ainoa ero on, että ilmaisversiossa on myös mainoksia välissä. Tosin esim. Ruutu-palvelussa olen huomannut, että sielläkin ilmaisohjelmissa on mainostauot, mutta joka tauolla ei ole mainoksia - näin on esim. Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kohdalla.

      Poista
  2. Ahahah toi -ruokkivat toisiaan- kaksi sanaa, kertoo kaiken.
    Olen kyllä tehnyt pieni piiri pyörii havainnon, ja monesti sanonut voi ei taas toi on tossakin, vuorotellen.
    Pidetäänkö meitä katsojia pässeinä ja talutetaan nuorassa.

    Huomasin Syke-sarjan koukun, kuten pidetään maksavasta asiakkaasta kiinni, ripottelemalla sarjan jaksot yksitellen per viikko. Kun esim Netflix, joissain määrin CMore, näyttää sarjan jaksot peräkkäin jopa kausittain.

    -C Vain illuusiolla on merkitystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ja kun Gaala floppasi, niin Vain elämäätäkin on jo sanottu tylsäksi. Maikkarilla floppasi X Factor.

      Poista
  3. Sunnuntailounas käsikirjoittaja ja ohjaaja Atte Järvinen kuulema täyttää hyvän komedian vaatimukset: ytimekäs, oivaltava, briljantisti näytelty ja hauska.
    Järvinen on valinnut sarjan rooleihin juuri oikeat ihmiset: Elena "MITÄ LAITETAAN" Leeven, Taneli "Alpo Hjördis Alarik Kurkinen" Mäkelän, Santtu Karvosen, Jarkko "Holopainen" Niemen ja Samuli Ex-O Niittymäen.
    Alkuun luulin että sunnuntailounas on pienen porukan jutustelua pashantärkeistä asioista, mutta sehän on komediaa, katsonut kaksi osaa Cmoresta.
    ++++ niille sivunäyttelijöille.

    Kyllä Suomessakin osataan tehdä hyviä sarjoja, kuten briljantti #Sorjonen (Areena) levisi maailmalle. Mahtavaa että Areena näyttää koko kauden.
    Uusi kausi vielä kesken.

    En pidä Vain elämäästä, voisi loppua kuten X factor.
    Viihdytin itseäni Britain's Got Talent ja muistelen millaista kuraa suomen talentissa olikaan.

    -C *In life, the monsters win*
    -Sansa Stark

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntailounaan ensimmäisen jakson olen nyt nähnyt, ihan heti en meinannut saada kiinni ohjelmasta. Loppujaksosta pääsin jutun juoneen. Koko perhe oli niin skitso, että aluksi oli vaikeuksia sisäistää idea. Ehkä toinen jakso menee helpommin, kun jo tajuaa, että missä mennään.

      Poista