Kekristä halloweeniin

Ajastaika on vanha vuodenkierto (vuosi, 365 aamunkoita). Ajastaika-kalenteri pohjautui paljon maatalouteen. Vuosi jaettiin 12 osaan, mutta vuosi päättyi ja alkoi kekri-sadonkorjuujuhlassa. Vuoden suurin juhla, joka oli satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kekriä vietettiin loka-marraskuun vaihteessa. Alun perin kyse lienee ollut liikkuvasta juhlasta, jolla ei ollut tarkalleen määrättyä päivää, vaan jokainen talo juhlisti sadonkorjuun päättymistä omien töidensä tahdissa.

1800-luvulla kekri liitettiin kuitenkin yhteen kristillisen pyhäinpäivän kanssa, ja maanviljelykseen liittyvät perinteet saivat seurakseen uusia kristinuskosta peräisin olevia merkityksiä. Monet kekrin tavat ovat sittemmin siirtyneet kansanomaisesta kekristä kristilliseen jouluun. Aikoikaan joulupukki oli häijy mies, pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, vuohipukiksi. Hän laittoi vuohipukin sarvet päähän. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki. Sarvipäinen pukki ei suinkaan jakanut lahjoja, vaan tunkeutui taloihin mässäilemään ruualla ja ennen kaikkea ryyppämään viinaa. Kekripukki perinne siirtyi jouluun, jonka vuoksi meillä on joulupukki. Mikäli kekripukki ei ollut tyytyväinen talon asukkaisiin, he eivät tarjonneet kekripukille mitään, saattoi hän uhata rikkoa talon uunin ("karkki vai kepponen"). Kuten jouluun, niin kekriinkin liittyi notkuvat ruokapöydät, joissa oli satovuoden satoa. Kekriin liittyi joulun tavoin sauna. Kun talon isäntäväki meni saunaan, niin perinteeseen kuului, että pöytään jätettiin ruokaa, jotta kuolleiden henget (martaat) pääsivät syömään. Sama uskomus näkyy joulussakin, silloin pöytään istuvat tontut, kun isäntäväki on saunassa tai nukkuu yöllä. Joulukinkku tulee myös kekrin kautta jouluun - alkujaan kekriporsas. Kekrinä poltettiin lyhtyä, joka tehtiin kovertamalla nauris. Sen sisään asetettiin lampaanrasvaan kastettu tikku palamaan. Lyhtyä kutsuttiin kitupiikiksi johtuen siitä, että se oli valonlähteenä melko heikko.

Kekrin jälkeen oli noin 12 päivää jakoaikaa, jota kesti Martin päivään asti eli 10.11. Jakoaika oli pyhää aikaa (välitila) uuden ja vanhan vuoden välissä. Jakoajalla tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Oikeilla teoilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen. Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana, etenkin meluisat ja sotkuiset työt olivat kiellettyjä. Henkien sanottiin olevan liikkeellä ja taudit tarttuivat helposti.

"Herrain joulu, talonpojan kekri", joulun lisäksi kekrin perinteitä sulautui kristinuskon myötä pyhäinmiestenpäivään eli nykyiseen pyhäinpäivään (Kaikkien pyhien päivä). Nykyinen suomalainen pyhäinpäivä on yhdistelmä kahdesta varsinkin katolisen kirkon keskiajalta lähtien viettämästä juhlasta, jotka ovat kaikkien pyhien päivä 1. marraskuuta ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä 2. marraskuuta. Suomessa pyhäinpäivästä on tullut yleinen vainajien muistopäivä. Silloin monet vievät läheisten haudalle esimerkiksi kynttilän kuolleiden muistoksi.

Roomalaiskatolinen kirkko pyrki alkuaikoinaan muistamaan pyhimyksiään omilla muistopäivillä, mutta vähitellen pyhimysten määrä kasvoi niin suureksi, ettei kaikille riittänyt enää omaa juhlapäivää. Tästä syystä päätettiin perustaa yksi yhteinen muistopäivä, jonka ajankohdaksi vakiintui alun erimielisyyksien jälkeen 800-luvun lopulla marraskuun ensimmäinen päivä. Päivä tunnettiin jo Euroopan kelttiläisillä alueilla eräänä vuoden tärkeimmistä juhlista. Nyt se sai nimekseen Festum omnium sanctorum, ja seurakseen 1000-luvulta eteenpäin myös kaikille uskoville vainajille omistetun muistopäivän, joka tunnettiin nimellä Commemoratio omnium fidelium defunctorum. Uskovien vainajien muistopäivä sijoittui marraskuun toiselle päivälle heti pyhimysten muistopäivän jälkeen.

Irlannin alueella muinaiskeltit viettivät samhain-juhlaa, se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa. Samhain jakoi vuoden kesä- ja talvipuoliskoihin ja aloitti samalla uuden vuoden. Kelttien ajanlaskussa päivä seurasi yötä ja kesä talvea, joten vuorokausi vaihtui jo illalla auringon laskiessa. Näin ollen samhainin juhlinta alkoi jo lokakuun viimeisen päivän iltana, johon mennessä kesätöiden tuli olla suoritettuina. Samhain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samhainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan. Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Perheen nuorempia jäseniä saatettiin myös pelotella pukeutumalla vanhoihin vaatteisiin ja teeskentelemällä, että suvun esi-isät olivat saapuneet heitä tapamaan. Liikkeellä oli myös muita tämänpuoleisen kulkijoita, sillä samhain sai monien muiden juhlapäivien tavoin liikkeelle naamioituneet nuorukaisjoukot, jotka kulkivat talosta taloon pientä lahjaa tai kestitystä pyytäen.

800-luvulla pakanallinen samhain-juhla kohtasi kristinuskon ja siitä muodostui Kaikkien pyhimysten päivän aatto, jota vietettiin 31. lokakuuta. Irlannissa tämä päivä sai nimen All Hallows’ Eve. Marraskuun 1. päivä oli varsinainen juhlapäivä All Hallows’ Day (Kaikkien pyhimysten päivä). Kaikkien pyhimysten päivän aatosta siis muodostui päivä, jonka me nykyään tunnemme nimellä halloween (All Hallows’ Eve).

Vaikka halloween onkin kaikkien pyhimysten päivän aatto, sitä ei pidä sekoittaa kristilliseen (luterilaiseen) pyhäinpäivään, joka sekin on kaikkien pyhien päivä. Nykymuotoisessa halloweenissa ei ole mitään kristillistä, vaan se on pakanallinen juhla. Alun perin pyhäinpäivää on vietetty 1. marraskuuta, mutta nykyään Suomessa sitä vietetään välille 31.10.-6.11. osuvana lauantaina. Tämän vuoksi hieman epämääräinen halloween-juhla on vaikea sijoittaa Suomessa tiettyyn päivään. Parhaimmillaan Suomessa näkee noin viikon ajan halloween-juhlintaa, alkaen 31.10. ja päättyen pyhäinpäivän viikonloppuun. Latinalaisessa Amerikassa vietetään kuolleiden päivää 1.-2. marraskuuta.

Suomen ensimmäinen halloween-juhla järjestettiin vuonna 1950, mutta vasta 1980- ja 1990-luvuilla halloween alkoi hiipiä Suomeen paremmin. Tosin taitaa halloween vieläkin hakea jalansijaa Suomessa - epämääräinen karnevaalijuhla, joka hankalasti uppoaa Suomen kulttuuriin.

Kelttien jälkeläiset, irlantilaiset siirtolaiset, veivät halloween perinteen mukanaan Yhdysvaltoihin 1800-luvulla, jossa siitä muodostui nykyisen kaltainen halloween-karnevaalijuhla, lähinnä lastenjuhla. Samhain naurislyhty vaihtui kurpitsalyhtyyn. Yhdysvalloissa ei nimittäin viljelty sellaisia juurikkaita, joihin irlantilaiset olivat tottuneet kotimaassaan. Sen sijaan siirtolaiset keksivät, että lyhtyjä voitiin valmistaa myös kurpitsoista.

Halloweenin lyhtyyn liittyy eräs tarina pihistä Jack juoposta ja Paholaisesta. Tarinasta on lukuisia versioita englanniksi, mutta yhtään täyspitkää tarinaa suomeksi en ole löytänyt, joten päätin kirjoittaa suomeksi tarinan, jossa on legendan pääkohdat ja hiukan omaani näkemystä tuoden lihaa tarinan luiden päälle.

PIHI JACK
Vanhan irlantilaisen tarinan mukaan maaseudella asusteli pihi Jack, joka tykkäsi vain juopotella - Jack oli siis juoppo. Kännääminen ei ollut ilmaista, jonka vuoksi hänet tunnettiin häikäilemättönä huijarina ja pahantekijänä. Jackin sukulaiset ja ystävät olivat saaneet monesti kokea Jackin kataluuden, joidenkin mielestä Jack olisi valmis jopa myymään äitinsä, jos tilanne sitä vaatisi.

Itse Paholaisen korviin oli kantautunut Jackin maine ja päätti kohdata Jackin itse. Paholainen asettui pimeälle kujalla, jolla tiesi Jackin liikkuvan. Eipä aikaakaan, kun Jack hoiperteli kujaa pitkin. Kohdatessaan virnunaamaisen hahmon kujalla, ymmärsi Jack heti, että nyt taisi tulla lähtö Helvettiin. Paholainen oli tullutkin noutamaan pahansuopaista Jackiä mukaansa. Muutama hikikarpalo kirposi Jackin otsalle, kunnes supliikkimiehenä keksi pyytää viimeistä toivetta ennen kuolemaa.

Jack ehdotti Paholaiselle voivansa juoda vielä yhden tuopillisen läheisessä pubissa. Paholainen suostui tähän ehdotukseen ja niin he menivät pubiin juomaan tuopilliset ohrapirtelöä. Kun tuli maksun aika, käänsi Jack taskunsa nurin, osoittaen ettei hänellä ollut rahaa maksaa juomaansa. Tällöin Paholainen muutti muotonsa kolikoksi, joka kilahti pöydälle. Salaman nopeasti Jack nappasi kolikon pöydältä ja sujautti sen rahakukkaroonsa, jossa ei ollut rahaa, mutta jossa oli kylläkin risti. Paholainen jäi kolikon muotoon vangiksi Jackin rahakukkaroon - risti vei Paholaisen voimat.

Jackillä oli ollut pokkaa huijata Paholaistakin, hänen pahantahtoisuudesta ei tuntunut olevan mitään rajaa. Jack ehdotti Paholaiselle sopimusta, hän päästäisi Paholaisen vapaaksi, jos Paholainen pysyisi kaukana hänestä vuoden. Rahakukkarossa ristin kanssa kärsinyt Paholainen suostui Jackin ehdotukseen ja jätti Jackin rauhaan vuodeksi.

Jack paransi tapojaan elää, mutta minkä Jack luonnolleen mahtoi. Raittiutta ei kestänyt kovinkaan kauan ja örveltäminen jatkui. Kului vuosi ja Jack kohtasi jälleen Paholaisen, tovin luuli hengen lähtevän. Kunnes Jack keksi pyytää viimeistä ateriaa, vatsa kurni tyhjyyttään. Paholainen suistui hakemaan läheisestä omenapuusta Jackille omenan. Paholainen kiipesi omenapuuhun, Jack juoksi perässä kaivertamaan puunrunkoon suuren ristin ja varmuuden vuoksi useamman ristin. Jälleen Paholainen sai huomata tulleen huijatuksi Jackin toimesta. Paholainen oli jäänyt omenapuun vangiksi, koska puunrunkoon kaiverretut ristit esti häntä liikkumasta.

Jack nojaili omenapuuhun, hörppien taskumatistaan miestä väkevämpää. Jack ehdotti taas Paholaiselle sopimusta, hän päästäisi Paholaisen pälkähästä, jos Paholainen ei ottaisi hänen sieluaan Helvettiin kymmeneen vuoteen. Sopimukseen päästiin ja Jack raaputti ristit pois omenapuusta. Paholainen lähti matkoihinsa, jättäen Jackin rauhaan.

Jack jatkoi tuhoisaa elämäänsä, ryypäten ja remuten. Aikaa oli kulunut alle vuosi siitä, kun hän oli viimeksi tavannut Paholaisen. Eräänä iltana kaatokännissä Jack könysi ulkohuussiin asioillle. Örveltäen ja hoiperrellen hän pääsi kuin pääsikin ulkohuussiin sisään - ehkä liian myöhään hajusta päätellen. Hän pudotti housut nilkkoihin, mutta samalla se tapahtui. Jack kompastui ollessaan ulkohuussissa. Hän löi päänsä kaatuessaan ja henkihän siinä lähti.

Seuraavana aamuna Jack löydettiin kuolleena ulkohuussista housut nilkoissa, koska kukaan ei arvostanut yhtään pihiä Jackiä, niin ruipelo Jackin ruumis ängettiin vain ulkohuussin reiästä alas ja hänet unohdettiin lopullisesti. Haiseva loppu, mutta ehkä ansaittu sellainen.

Nyt Jackin sielu kolkutteli Taivaan portteja, mutta Pyhä Pietari, jolla oli Taivasten valtakunnan avaimet, ei päästänyt Jackiä Taivaaseen. Jack oli elänyt liian petollista ja vilpillistä elämää juopotellen. Hän ei ollut tervetullut Taivaaseen. Eipä muu auttanut kuin laahustaa Helvetin porteille, jossa oli ehkä hieman lämpimämpi vastaanotto kuin Taivaan porteilla. Helvetin porteilla Jack kohtasi Paholaisen, jota hän oli huijannut ja tehnyt sopimuksen ettei Paholainen ottaisi hänen sieluaan Helvettiin. Paholainen muisti sopimuksen ja kunnioitti sitä, eikä ottanut Jackiä Helvettiin, pilkkasi vain Jackiä, kun oli ollut niin tyhmä ettei ollut miettinyt loppuun asti mitä oli sopinut. Paholainen kuitenkin merkitsi Jackin kuuluvan hänelle ja heitti Jackille Helvetistä hehkuvan hiilen, joka hehkuin Helvetin tulta - tämä oli varoituksena muille. Jackillä oli mukanaan nauris, jonka oli ottanut mukaan evääksi. Hän koversi nauriin ontoksi ja asetti hehkuvan hiilen nauriin sisään - tehden nauriista lyhdyn. Tämän jälkeen Paholainen tuomitsi Jackin vaeltamaan siitä päivästä lähtien aina ikuisuuden loppuun asti välitilassa, joka on Taivaan ja Helvetin välissä. Paholainen oli kuitenkin niin armelias ettei Jackin tarvinnut vaeltaa täysin pimeässä, lyhty valaisi hiukan.

Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa, saatat nähdä sen kaikkien pyhimysten päivän aattona 31.10.

Kuten huomataan, niin tarina on syntynyt ennen kuin halloween rantautui Yhdysvaltoihin. Tarinassa on mukana nauris, josta tehtiin lyhty. Samhain peruja, joka on joskus rantautunut myös Suomeen ja kekriin, jossa oli mukana myös naurislyhty, joka tunnettiin myös nimellä kitupiikki. Mielenkiintoista on, että kitupiikki tarkoittaa myös pihiä, saitaa, itaraa jne. Tarinassa Jack oli pihi eli kitupiikki. Yhdysvalloissa nauris vaihtui kurpitsaan ja kurpitsalyhty tunnetaan nimellä Jack O’Lantern. Sitä ei kannata miettiä, miksi Jack sai/otti mukaansa kuollessaan nauriin.

Kelttiläisen kansanperinteen mukaan vuoden tärkeimpinä juhlapäivinä oli liikkeellä monenmoista tuonpuoleisen väkeä, muun muassa keijuja, joiden joukossa kulki aina silloin tällöin vainajiakin. Kristinuskon mukaan vainajien oli kuitenkin odotettava haudoissaan kaikessa rauhassa tuomiopäivää, eikä heidän ollut lupa lähteä noin vain käymään entisillä asuinsijoillaan. Tästä syystä vainajien liikkumisen sanottiinkin olevan Paholaisen työtä. Näin myös Paholainen pääsi mukaan halloween-juhlintaan. Noidat, mustat kissat ja lepakot tulivat samaa tietä, erilaisten pahan voimien livahtaessa osaksi aiemmin keijujen dominoimaa halloween-perinnettä. Ehkä vainajien ja Paholaisen vuoksi halloweenin ja pyhäinpäivän väliin halutaan vetää kunnon raja, toinen on pakanajuhla ja toinen kristillinen päivä.

Suomessakin tunnettiin marraskuun martaat. Vainajien henget eli martaat tulivat marraskuussa katsastamaan, kuinka taloissa elettiin ja noudatettiin esivanhempien perinteitä. Samalla he tulivat nauttimaan osaansa satovuoden tuotosta. Marraskuu on kuoleman kuukausi, luonto vaipuu martaalle talvea varten. Kuolema on latinaksi mors.

Pyhä Pietari kuvataan usein olevan Taivaan porteilla, koska:

Matt. 16:18-19:
Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Jackin kohtalo on vaeltaa ikuisesti Taivaan ja Helvetin välitilassa, joka tunnetaan nimellä Limbus. Paholainen kuitenkin merkitsi Jackin itselleen antamalla Jackille hehkuvan hiilen Helvetistä. Näin kaikki tietävät kenelle Jack kuuluu ja tuskin löytää paikkaa, jossa voi levähtää.

Muinaiset keltit tekivät kaikkensa pelottaakseen aaveet pois. Illalla he pukeutuivat valeasuihin petkuttaakseen pahoja henkiä. Naamioiden ja outojen vaatteiden piti uskotella vainajille, että niiden kantajatkin olivat kuolleita, jotka kannatti jättää rauhaan. He käyttivät juurikkaita soihtuina tai lyhtyinä pitääkseen henget loitolla ja veivät ruokaa haudoille, jotta vainajat eivät asettuisi asumaan muualle maan päälle.

Jotta pakanallisista tavoista päästäisiin eroon eikä kansa enää veisi haudoille ruokaa, kirkko antoi kerran vuodessa kerjäläisille luvan kerjätä kansalta "sielunkakkuja". Ovelta ovelle kiersivät siis aikuiset ensin, lapsien "karkki vai kepponen" -perinne tuli paljon myöhemmin halloweeniin. 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa, kun ihmiset alkoivat kyllästyä siihen saakka juhlintaan kuuluneeseen kepposteluun. He eivät tahtoneet enää joutua satunnaisten kolttosten uhreiksi, vaan antoivat mieluummin lapsille ja nuorille pienen palkkion siitä hyvästä, etteivät nämä siirtäisi ulkohuussia paikoiltaan tai nostaisi kärryjä vajan katolle.

Suomessakin kekrinä liikkui kekripukkeja talosta taloon, vaatien ruokaa ja viinaa, jos eivät saaneet, niin uhkasivat rikkoa talon uuniin. Uuni olikin syytä laittaa lämpimäksi ennen kekripukkien saapumista, tällöin kekripukilla ei ollut lupaa rikkoa uunia - kestitys tai kepponen. Myöhemmin kekripukki muuttui joulupukiksi.

Halloween-sanalle ei olla keksitty vakiintunutta suomalaista nimeä. Itse ehdotan Martaiden yö.

Lue myös:
Kiitospäivästä Black fridayn kautta kybermaanantaihin