Orjuus osana Yhdysvaltojen historiaa

MIKÄ AMERIKKAA OIKEIN VAIVAA?
Valkoihoinen nainen soitti poliisille, koska näki paikallisen Walmartin pihassa mustaihoisen miehen kahden valkoihoisen lapsen kanssa.

Nainen syytti tummaihoista lasta seksuaalisesta väkivallasta, kun tämän reppu osui häneen ruokakaupassa.

Yhdysvalloissa valkoihoinen Hilary Brooke Mueller on irtisanottu työstään, koska hän yritti estää mustaihoista nuorukaista menemästä kotiin samaan rakennukseen, jossa hän itse asuu. Mueller myös soitti poliisit miehen perään.

Kanadalaisravintola vaati mustaihoiset asiakkaat maksamaan ruokansa etukäteen.

Näiden lisäksi olemme saaneet lukea, kuinka herkkä on Yhdysvalloissa poliisin liipasinsormi, varsinkin tummaihoisia kohtaan. Miksi meno on siellä tällaista, jotta voisimme jotenkin ymmärtää syitä, täytyy meidän kelata historiaa noin 500 vuotta taaksepäin.

AMERIKKA - UUSI MAAILMA
Kuka löysi Amerikan, se ei olekaan ihan selkeä juttu. Yleisesti sanotaan, että Amerikan löysi Kristoffer Kolumbus vuonna 1492, tosin hän luuli tulleensa Intiaan, jonka vuoksi Amerikan alkuperäiskansoja kutsutaan intiaaneiksi. Itse asiassa Kolumbus rantautui ensiksi saarille. Noin 500 vuotta aiemmin viikinnit olivat löytäneet Amerikan mantereen 1000-luvun alussa. Amerigo Vespucci oli vuonna 1501 (tai 1503, lähteestä riippuen) ensimmäinen löytöretkeilijä, joka tiesi käyneensä uudella mantereella eikä Aasiassa. Amerikka onkin saanut nimensä Amerigo Vespuccin mukaan. Saksalainen kartantekijä Martin Waldseemüller nimesi uuden maailman vuonna 1507 Amerigon mukaan latinaksi Americus (tämä on vain yksi tarina Amerikka-nimestä). Ensimmäisiä valloittajamaita olivat Espanja (Kolumbus tuli espanjalaisten kanssa) ja Portugali, jotka Tordesillasin sopimuksessa 1494 jakoivat Euroopan ulkopuolisen maailman keskenään. Sopimukseen kirjattiin myös kohta Etelä-Amerikan jakamisesta. Sopimuksella voidaan sanoa olevan huomattava vaikutus vielä nykyäänkin, sillä Portugalille sopimuksen mukaan kuuluneessa Brasiliassa on portugalin kieli edelleen valtakielenä, kun taas lähes koko muussa Etelä-Amerikassa se on espanja. Omia ongelmia toi se, että Ranska ja Englanti eivät olleet mukana sopimusneuvotteluissa. Voidaan kai todeta, että Amerikka löytyi vasta 1400-luvun lopulla, koska eurooppalaisilla taisi olla huonot välit viikinkeihin. Etelä-eurooppalaiset veivät kunnian Amerikan löytymisestä.

Espanjalaisten ja portugalilaisten riehuttua Amerikassa noin 50-vuotta, oli Amerikan alkuperäiskansat tapettu ja orjuutettu ahdinkoon. Eurooppalaiset toi mukanaan myös tauteja, joille intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä ja taudit kaatoi lukuisia intiaaneja. Eurooppalaiset valtasivat vähitellen lisää maa-alaa, Ranska ja Englantikin kiinnostuivat vähitellen enemmänkin Amerikasta. Ranskalaiset ja englantilaiset alkoivat asuttaa nykyistä Yhdysvaltojen aluetta, lopulta ranskalaiset asettuivat nykyisen Kanadan alueelle. Nykyään Kanadan virallisia kieliä onkin englanti (58 %) ja ranska (30 %).

Ensimmäinen brittien siirtokunta oli Roanoke. Siirtokunta sijaitsi Roanokensaarella, joka on nykyisen Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan rannikon edustalla (nykyään saari on Hatteras Island -niminen). Vuonna 1585 Roanokeen yritettiin asettua asumaan, mutta ruoka loppui ja välit intiaaneihin tulehtui sen verran ikävästi, että oli parempi poistua. Vuodesta 1587 katsotaan alkaneen Yhdysvaltojen siirtokunta-aika, kun britit palasivat sinne. Roanoken tarina päättyi mystisesti, kun vuonna 1590 brittilaivat palasivat Roanokeen, oli siirtokunta täysin autio. Roanokelaisten kohtalosta on vain arvailuja.

Vuonna 1607 britit perustivat nykyiseen Virginiaan Jamestownin siirtokunnan, joka oli pysyvä ja kehittyvä. Helppoa elämä ei kumminkaan ollut. Siirtokunnan kuolleisuus oli korkea ja asukasluku kasvoi vain hitaasti. Vuonna 1622 intiaanit tappoivat lähes 350 uudisasukasta. Virginiaan oli tullut 1600-luvun puoliväliin mennessä jo noin 40 000 englantilaista siirtolaista. 1620-luvulla kaikki siirtolaiset eivät sotineet intiaanien kanssa, vaan pystyivät solmimaan rauhankin. Yhdysvaltalainen Kiitospäivä-juhla juontaa juurensa 1620-luvulle, jolloin intiaanit auttoivat avuttomia Euroopasta tulleita.

Toisaalla, kun vietettiin kiitospäiviä, niin nykyisten Yhdysvaltojen alueelle ensimmäiset afrikkalaisperäiset orjat tuotiin vuonna 1619 Virginiaan. Intiaaniorjat eivät kestäneet raskasta työtä ja kuolleisuus oli korkeaa, kun intiaaneihin tarttui helposti eurooppalaisten taudit - vastustuskyky niitä vastaan puuttui. Eurooppalaiset keksi, että Länsi-Afrikasta saa helposti tuotua orjia. Tai no, helposti ja helposti. Kun laivalla rahtaa tarpeeksi monta, niin osa säilyy hengissä Atlantin yli Amerikkaan. Arabit olivat jo vuosisatoja ottaneet Saharan eteläpuolelta orjia. Kukaan ei tuntunut arvostavan afrikkalaisia, pidettiin villi-ihmisinä. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät laitettiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Englantilaiset harjoittivat erityisesti kolmiokauppaa, jossa Englannista Afrikkaan kuljetettiin teollisuustuotteita, Afrikasta Amerikkaan orjia sekä Amerikasta Englantiin sokeria, puuvillaa ja tupakkaa. Amerikkalaisten tehtävänä oli tuottaa emämaalle (Englantiin) raaka-aineita. kaupankäynti oli monopolisoitu amerikkalaisten ja englantilaisten yksinoikeudeksi, ja ulkomainen kilpailu oli kielletty. Tämä asetti tiettyjä esteitä siirtokuntien talouselämän kehitykselle, vaikka se takasikin hyvät markkinat amerikkalaisille tuotteille. Amerikkalaiset kävivät myös salakauppaa espanjalaisten ja ranskalaisten kanssa Länsi-Intian saarilla.

TAPAUS MANHATTAN
Vuonna 1609 meritietä Intiaan etsinyt englantilainen Henry Hudson totesi Hudsonjoen suun erinomaiseksi satamapaikaksi ja havaitsi joen varrella runsaasti majavia, joiden turkiksille oli Euroopassa suuri kysyntä. Henry Hudson oli Hollannin kauppalaivastoon kuuluneen Halve Maen -laivan kapteeni ja jonka mukaan Hudsonjoki myöhemmin nimettiin.

Vaikka Manna-hata (kukkulainen saari) -saarta asuttivat intiaaniheimot, niin hollantilaiset pystyivät asettumaan sinne myös. Hollantilaiset asuttivat saaren 1613 turkisten kauppapaikaksi. Vuonna 1625 aloitettiin Fort Amsterdamin rakentaminen Manna-hatan saarelle, näinä vuosina katsotaan New yorkin perustetun. Legendan mukaan vuonna 1626 hollantilainen Peter Minuit osti Manna-hatan alkuasukkailta 60 guldenilla, jonka usein sanotaan olleen sama arvo kuin 24 dollaria, mutta joidenkin mukaan 60 guldenia vastasi jopa 700 euroa. Oli miten oli, niin halvalla lähti Manna-hata. Kaupassa kävi vain pienoinen moka, Peter Minuit maksoi Canarsee-heimolle, mutta saarella asui myös weckquaesgeeksien heimo, jotka luonnollisesti hermostuivat tilanteesta - maat myytiin heidän alta. Vuonna 1632 hollantilaiset perustivat Manna-hatan saaren eteläkärkeen Nieuw Amsterdam (Uusi Amsterdam) kaupungin. Elämä ei ollut kumminkaan helppoa ja kaupunki alkoi lahota käsiin. Englantilaiset valloittivat siirtokunnan itselleen rauhanomaisesti vuonna 1664. Kymmenisen vuotta siinä vielä oli käsirysyä Hollannin ja englannin välillä, kunnes vuonna 1674 englantilaiset vaihtoivat siirtokunnan nimen New Yorkiksi ja jossakin vaiheessa myös intiaanien Manna-hatakin muutettiin paremmin sopivaksi englantilaisten suuhun, jolloin tuli Manhattan.

New york oli pääkaupunki, kunnes perustettiin pääkaupunki Washington, D.C. vuonna 1790.

Noin 200 vuotta (1600-1800-luvuilla) Amerikassa käytiin isompia tai pienempiäkin sotia liittyen maa-alan omistuksiin. Eurooppalaiset sotivat keskenään tai intiaaneja vastaan. Intiaaneja myös liittoutui eri maiden kanssa, näin eurooppalaiset joukot saivat avukseen myös intiaaneja. Jotkin intiaanit kääntyivät kristinuskoonkin, jolloin liittoutuminen oli helpompaa. Euroopan puolella eli vanhassa maailmassa käydyt sodat saattoivat vaikuttaa myös Amerikassa asti siirtokuntien rajoihin.

KOLMETOISTA SIIRTOKUNTAA JA YHDYSVALLAT SEKÄ VÄHÄN KANADAA
Pohjois-Amerikan itärannikolle oli 1740-lukuun mennessä muodostunut kolmentoista brittisiirtokunnan ketju pohjoisen New Hampshirestä etelän Georgiaan. Rannikosta 150 kilometriä sisämaahan oli asuttua aluetta, sen takana oli intiaanien ja ranskalaisten maata. Florida kuului tuolloin Espanjalle ja Kanada Ranskalle. Englanti ja Ranska kilpailivat Pohjois-Amerikan herruudesta lähes kahden vuosisadan ajan.

Suuri siirtomaasota oli alkukipinä Yhdysvalloille, sota oli osa Seitsenvuotista sotaa (1754-1763). Siirtomaasota sai alkunsa turkiskauppasotkuista. Turkiskauppa muodosti tärkeän tekijän sekä Ranskan hallitseman Uuden Ranskan, että englantilaisten siirtokuntien asukkaille Amerikassa. Englantilaiset turkiskauppiaat olivat levittäytyneet alueille, jotka kuuluivat ranskalaisten mielestä heille. Ranskalaiset alkoivat karkottaa englantilaistaustaisia kauppiaita kiistellyltä alueelta väkivalloin vuonna 1752. Tuolloin nuori eversti George Washington liittyy Yhdysvaltojen historiaan, hän ärsyttää vastatoimillaan ranskalaisia niin paljon, että joutuu perääntymään ja pyytämään emämaalta eli Englannista apua. Englanti tuleekin apuun ja siitähän syttyi laajempikin sota Ranskaa vastaan - tämä kaikki vain turkiskaupan vuoksi.

Seisenvuotinen sota päättyi vuonna 1763 Pariisin rauhansopimukseen. Ranska joutui luopumaan kaikista alueistaan Pohjois-Amerikan mantereella, näin myös Kanadan alue siirtyi ranskalaisilta briteille. Sotiminen ei ollut halpaa puuhaa, joten Englanti päätti maksattaa sodan siirtomailla. Uusia veroja keksittiin ja edelleen siirtokunnat olivat vain raaka-aineen tuottajia emämaalleen. Tällainen meno alkoi kypsyttää siirtokuntia ja siitä se ajatus sitten lähti. Itsenäistytään, kun enää Ranskastakaan ei ollut päänvaivaa Amerikassa - siirtokunnat ei tarvinneet emämaansa tukea.

Kolmetoista siirtokuntaa alkoi laittaa emämaalleen vastaan, joista yksi tapaus oli ns. Bostonin teekutsut. Ison-Britannian parlamentti sääti vuonna 1774 "Sietämättömät lait", joiden tarkoitus oli palauttaa Pohjois-Amerikan siirtokunnat emämaan otteeseen, mutta niiden vaikutus muodostui päinvastaiseksi. Vihatut lait johtivat siihen, että brittiviranomaiset menettivät vähitellen auktoriteettinsa, kun amerikkalaiset ryhtyivät luomaan omaa poliittista järjestelmää. 15. kesäkuuta 1775 George Washington nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Siirtokunnat julistautuivat itsenäisiksi 4. heinäkuuta 1776. Ranska liittoutui siirtokuntien kanssa taistelemaan Englantia vastaan.

Vuonna 1781 Amerikan siirtokunnat ja Ranska sai britit niin ahtaalle sodassa, joka johti Pariisin sopimukseen vuonna 1783. Tällöin Britannia tunnusti Yhdysvaltojen itsenäisyyden ja määriteltiin raja Yhdysvaltojen ja Britannian siirtokuntien (myöhemmin Kanada) välille. Vuonna 1789 George Washington valittiin Yhdysvaltojen ensimmäiseksi presidentiksi.

INTIAANIEN JA MUSTIEN KOHTALO
Kun kolmetoista siirtokuntaa itsenäistyi Yhdysvalloiksi, menettivät intiaanit lähes kaikki maat. Eurooppalaiset ajoi intiaanit reservaatteihin ja heistä tuli sorrettu vähemmistö. Intiaaneille myönnettiin Yhdysvaltojen kansalaisoikeus lopulta vuonna 1924.

1700-luku oli Yhdysvalloissa orjakaupan kulta-aikaa, mutta jo silloin jotkin pienet uskonnolliset ryhmät olivat alkaneet arvostella orjakauppaa. Itsenäistymisen jälkeen, vuoteen 1804 mennessä orjuuden lakkauttamisesta oli päätetty jo kaikissa niin kutsutun Masonin–Dixonin linjan pohjoispuolisissa pohjoisvaltioissa, joissa orjia tosin oli ennestäänkin ollut jokseenkin vähän. Sitä vastoin linjan eteläpuolisissa etelävaltioissa käytettiin runsaasti orjatyövoimaa erityisesti 1800-luvulla laajentuneen puuvillateollisuuden tarpeisiin vielä vuosikymmeniä.

Yhdysvaltoihin tuotiin noin 400 000-600 000 orjaa ja koko Amerikan mantereelle 12-14 miljoonaa orjaa Afrikasta. Saman verran arabit olivat vieneet Etelä-Afrikasta orjia toiseen suuntaan. Afrikka vaikutti olevan vain joku orjahautomo, josta käytiin hakemassa mustaihoisia valkoisen miehen orjiksi. Jotkin afrikkalaiset heimot säästyivät orjuudelta, kun myivät heimosotiensa sotavankeja orjiksi eurooppalaisille. Vuonna 1807 säädettiin laki, joka kielsi uusien orjien tuomisen Yhdysvaltoihin. Orjien syntyvyys olikin selvästi korkeampi kuin kuolleisuus, joten orjia ei tarvinnutkaan enää tuoda muualta, kun niitä syntyi Yhdysvalloissa. Vuonna 1790 orjia oli lähes viidesosa Yhdysvaltojen väestöstä.

1800-luvulla Yhdysvallat (kolmetoista siirtokuntaa) laajeni itärannikolta länteen, uusia alueita liittyi mukaan. Orjuus oli 1800-luvulla Yhdysvaltojen suurimpia sisäisiä kiistakysymyksiä. Pohjoisvaltioissa mustat olivat valkoisten veroisia, saivat palkkaakin. Etelävaltioissa orjia alistettiin. Vuosien mittaan tehtiin kompromisseja orjuuden suhteen.

Masonin–Dixonin linja (raja, joka jakoi orjuuden) oli vuonna 1860 kuin tulehtunut haava keskellä Yhdysvaltoja. Merkittäväksi käännekohdaksi muodostuivat vuoden 1860 presidentinvaalit. Republikaanipuolue nimitti presidenttiehdokkaakseen orjuuden vastustajana tunnetun Abraham Lincolnin ja silloin tulehtunut haava repesi auki, kun tieto Lincolnin valinnasta tuli julki. 11 Masonin–Dixonin linjan alapuolella olevaa liittovaltiota irtaantui Yhdysvalloista noin puolessa vuodessa pääosin vuoden 1861 keväällä ja julistautuivat itsenäiseksi - eivät halunneet lopettaa orjuutta.

Pohjoisvaltioissa ei katsottu hyvällä tätä jakautumista, mutta Abraham Lincoln ei halunnut olla se, joka aloittaa sodan. Pohjoisesta lähetettiin laivalla muonaa erääseen etelässä olevaan sotilastukikohtaan, tämä episodi pakotti etelävaltioiden aloittamaan sisällissodan vuonna 1861. Sisällissota alkoi hitaasti, kun kummallakin osapuolella oli resurssipula, tosin pohjoisen joukoilla oli kyllä miesylivoima. Sodan aikana Lincoln antoi vuonna 1863 presidentillisen vapautusjulistuksen (engl. Emancipation Proclamation), jossa luvattiin pysyvä vapautus suurimmalle osalle Yhdysvaltojen orjista. Sisällissota päättyi vuonna 1865, jonka jälkeen säädettiin Yhdysvaltojen perustuslain 13. lisäys, joka kielsi kokonaan orjuuden kaikkialla Yhdys­valtojen alueella. Orjuus oli poissa, noin 4 miljoonaa orjaa sai vapauden.

Etelän kapinavaltiot liitettiin takaisin Yhdysvaltoihin asteittain vuosina 1866-1870.

ELÄMÄÄ VAPAUDESSA
Vuoden 1776 Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus teoriassa lopetti vuonna 1619 alkaneen mustien orjuuden Yhdysvalloissa.

Ote Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksesta:
Meille nämä totuudet ovat itsestään selviä: että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä luovuttamattomia Oikeuksia, että näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen.

Tasa-arvo ja vapaus ei toteutunut mustilla ainakaan vielä noin 90 vuoteen, sillä Yhdysvalloissa orjuus päättyi vasta vuonna 1865. Sisällissodan jälkeen armeija ryhtyi miehittämään antautuneita etelävaltioita, ja vapautetuille orjille sekä muillekin mustille luvattiin kansalaisoikeudet. Seurasi rekonstruktiona (jälleenrakentaminen) tunnettu sotilasvallan kausi. Sillä pyrittiin purkamaan Yhdysvaltojen etelää edeltävän vuosisadan hallinnut orjayhteiskunta, parantamaan etelän taloudellisia oloja ja nykyaikaistamaan sen yhteiskuntaa sekä takaamaan kaikille asukkaille yhdenvertaiset oikeudet. Ennen sisällissotaa orjuuden sallineet osavaltiot loivat pian sodan päättymisen jälkeen niin kutsuttuja Mustia lakeja (Black Codes), joilla juuri vapautettujen mustien oikeuksia kavennettiin. Mustia lakeja ehdittiin luoda reilun vuoden ajan, ennen kuin kongressi, jossa enemmistössä oli orjuutta vastustanut republikaanipuolue, hyväksyi kansalaisoikeuslain sekä perustuslain 14. ja 15. lisäyksen.

Uutta järjestystä vastaan nousi etelän valkoisen eliitin ja entisten orjanomistajien ääriliikkeitä, tunnetuimpana Ku Klux Klan. Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen alkuperäisen Ku Klux Klanin (KKK) perustivat 24. joulukuuta 1865 kuusi koulutettua, keskiluokkaista Konfederaation (etelävaltioiden) armeijan veteraaniupseeria. He olivat turhautuneita eivätkä olleet sopeutuneet sodan loppumiseen ja oman kotimaansa sekä sen armeijan tappioon. Tavoitteena oli jatkaa sotaa Unionia eli "jenkkejä" ja näiden liittolaisia vastaan terrorin ja sissisodan keinoin. KKK ei siis alunperin vihannut pelkästään mustia, vaan jenkkejä eli lähinnä koilisrannikon asukkaita, jotka olivat niitä kolmetoista siirtokuntaa, joista alkoi muodostua Yhdysvallat. Epämääräinen KKK hajosikin jo 1870-luvulla. Klaani-ilmiöiden kitkeminen vei useita vuosia. Pääsiäissunnuntaina 1873 tapahtui Colfaxin verilöyly, tuloksena oli se, että auringon laskiessa illalla pääsiäissunnuntaina vuonna 1873 maassa makasi 280 neekerin ruumiit.

Vuosikymmeniä alkuperäisen klaanin hajottamisen jälkeen rotujen väliset suhteet pysyivät edelleen erittäin huonoina. Yleensä Amerikan rotujen välisten suhteiden synkin aika ajoitetaan juuri KKK:n loppumisen jälkeiselle ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun. Tuona aikana väkivaltaisuudet ja murhat olivat itse asiassa paljon yleisempiä kuin KKK:n aikoina.

Ku Klux Klanin toinen tuleminen nähtiin 1900-luvun alussa, jonka kulta-aikaa oli 1920-luku, kun 15 % järjestön jäseniksi kelpaavista Yhdysvaltojen valkoisista miehistä kuului järjestöön. Vuonna 1924 KKK:hon kuului 6 miljoonaa jäsentä, mutta sitten tapahtui jälleen hajonta ja vuonna 1930 jäseniä oli enää 30 000.

Siirtolaisuuden ensimmäinen piikki Yhdysvaltoinen nähtiin Kalifornian kultaryntäyksen aikoihin (1848-1855). Euroopasta tuli yhä enemmän ihmisiä Yhdysvaltoihin, 1900-luvun alussa ihmisiä virtasi Yhdysvaltoihin. Suomesta Yhdysvaltoihin muutti 350 000 siirtolaista. Asutus levisi ja tiheni nopeasti idästä länteen, koska maa-ala oli ilmaista, ainakin siirtolaisten mielestä. Lännessä vastassa olivat intiaanit (alue oli heille luvattu) ja muutenkin lain valvova silmä oli kaukana, jonka vuoksi lännen syrjämailla sattui ja tapahtui asioita, joista ei aina puhuttu ääneen. Tämän vuoksi meillä on käsite villi länsi. Intiaanit kuoli tauteihin tai heidät tapettiin. Jossakin välissä intiaanien yritettiin unohtaa omat tavat ja mukautua eurooppalaisten tyyliin asua ja viljellä maata sekä maksaa veroja, mutta eihän se onnistunut. Intiaanit olivat pahemmassa ahdingossa kuin entiset mustat orjat. Intiaanit saivat kansalaisoikeudet vasta vuonna 1924.

Kun Mustat- lait oltiin saatu kumottua 1870-lukuun mennessä, niin niiden jälkeen tulivat ns. Jim Crow -lait. Jim Crow -lakien perusteella mustalla väestöllä oli erilliset mutta "yhtäläiset" oikeudet. Todellisuudessa lait olivat osa järjestelmällistä rotusyrjintää, jolla rajoitettiin mustan väestön tavallista elämää. Pääosin ne pyrkivät erottamaan mustan väestön valkoisesta muun muassa kouluissa ja useimmissa julkisissa paikoissa, erityisesti junissa ja busseissa. Vuonna 1914 jokaisessa etelävaltiossa oli Jim Crow -lakeja.

I HAVE A DREAM! - MINULLA ON UNELMA!
1. joulukuuta 1955 ompelijatar Rosa Parks oli lähdössä töistä kotiin Montgomeryssa Alabamassa. Hän nousi bussiin, maksoi lippunsa ja istuutui mustille osoitetun osaston ensimmäiselle penkkiriville. Pari pysäkkiä myöhemmin olivat täynnä kaikki 22 mustille sallittua paikkaa ja bussin etuosaan valkoisille varatut 14 istuinta. Jim Crow -lakien mukaan Rosan olisi tullut antaa tilaa tässä tapauksessa valkoihoiselle, mutta hän ei tehnyt niin. Parks tuomittiin häiriköinnistä, 14 dollarin sakot.

Rosa Parksin saama tuomio johti 381 päivän bussiboikottiin, tämä näkyi ja tuntui bussiliikenteessä. Sillä noin 75 % bussilla kulkijoista oli mustia, jotka jättivät boikotin ajan käyttämättä bussia. Bussiyhtiöiltä jäi paljon rahaa saamatta, kymmenet tuhanannet ihmiset boikotoivat busseja. Boikotin aikana mustat kokivat väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä - heitä yritettiin lopettamaan boikotti. Lopulta Yhdysvaltain korkein oikeus teki päätöksen 13.11.1956, jonka mukaan busseissa tapahtuva rotuerottelu on perustuslain vastaista ja boikotti päättyi siihen. Tämä ei kuitenkaan lopettanut kaikkea rotuerottelua. Martin Luther King toimi bussiboikotin johtohahmona.

Rosa Parksin aloittaman tapahtumaketjun vuoksi Martin Luther King nousi kansalaisoikeusliikkeen keskeiseksi hahmoksi. King kannatti väkivallatonta vastarintaa. 1960-luvulla yleistyivät Sit-in -mielenosoitukset, mustat istuivat valkoisille varatuissa baareissa, kunnes olivat saaneet palvelua tai heidät häädetty ulos.

1960-luku oli kuohunnan ja käännekohtien aikaa. Vuonna 1963 Martin Luther King piti historiallisen I have a dream -puheensa. Samana vuonna Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy murhattiin. Seuraava vuonna 1964 Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Lyndon B. Johnson. Johnsonin puhe "suuresta yhteiskunnasta" toukokuussa 1964 ennakoi kansalaisoikeuksien laajentamista Yhdysvaltojen mustalle väestönosalle. Lyndon Johnson jatkoi John F. Kennedyn aloittamia uudistuksia ja sai kongressin suostumaan näihin. Johnson allekirjoitti kansalaisoikeuslain 2. heinäkuuta 1964. Laki kielsi rotuerottelun hotelleissa, ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa. Laki antoi liittohallituksen oikeusministeriölle mahdollisuuden puuttua syrjintään. Laki kielsi työnantajia ja ammattiliittoja harjoittamasta rotuerottelua. Tämä periaatteessa lopetti rotuerottelut. Vuonna 1964 Martin Luther King sai 34 vuotiaana Nobelin rauhanpalkinnon.

Vuonna 1965 poliisi pahoinpiteli raa'asti äänioikeutta vaativia mustia mielenosoittajia Alabaman Selmassa. King järjesti vastalausemarssin. Kongressi hyväksyi äänioikeuslain, joka takasi kaikille kansalaisille yhtäläisen äänioikeuden. Samana vuonna musta kansalaisoikeusaktivisti Malcolm X murhattiin. Vaikka Malcolm X kulki hiukan eri polkua kuin Martin Luther King, niin kumminkaan häntä ei pidä unohtaa tässä yhteydessä.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1968 Martin Luther King murhattiin.

KRISTOFFER KOLUMBUKSESTA DONALD TRUMPIIN - YHTEENVETOA
Nykytieteen mukaan ihminen kehittyi Afrikassa, josta se levisi ympäri maapalloa. Raamatun Eedenin puutarha on saattanut sijaita Persianlahdella tai sitten kertomus syntiinlankeemuksesta kertoo kuinka ihminen joutui poistumaan Saharan alueelta (oli ennen rehevää aluetta) sen aavikoiduttua nopeasti.

Ensimmäiset ihmiset löysivät Beringinsalmen kautta Amerikan mantereen noin 35 000-13 000 eaa., kun paleointiaanit saapuivat sinne. Lopulta merenpinta nousi ja Beringinsalmi meni umpeen - merta. Yhteys Aasiaan katkesi ja tieto Amerikasta jäi unholaan tuhansiksi vuosiksi. Amerikan mantereelle jääneet ihmiset elivät vuosituhansia Amerikassa, jakautuen eri intiaaniheimoihin, jotka kehittivät oman kulttuurinsa. Afrikassa, Euroopassa ja Aasiassa elettiin omaa elämää autuaan tietämättöminä Amerikan mantereesta.

Kunnes Euroopan valkoinen valloittaja rotu löysi uudelleen reitin Amerikkaan vuonna 1492, tällä kertaa ihminen kulki Atlantin valtameren yli. Näistä Kolumbuksen löytöretkistä alkaen voidaan sanoa alkaneen valkoinen ylivalta. Alkuperäisväestö, esimerkiksi intiaanit Yhdysvalloissa ja Kanadassa, sekä aboriginaalit Australiassa nähtiin enemmänkin esteenä kuin ihmisolentoina oikeuksineen. Afrikka ihmisen alkukehtona oltiin tyystin unohdettu ja Afrikan mustia kansoja riistettiin ja pakkosiirrettiin armotta valkoisten orjiksi. Tekoja perusteltiin ei-valkoisten kansojen esitetyllä biologisella alempiarvoisuudella.

Eurooppalainen toi tietämättään Amerikkaan kuoleman, jota ei voinut nähdä. Amerikan alkuperäisväestöltä puuttui vastustuskyky eurooppalaisia tauteja vastaa. Tauti, joka aiheutti eurooppalaiselle vähän vain nuhaa, saattoi olla kuolemaksi intiaanille. Aluksi eurooppalaiset otti intiaaneja orjiksi, mutta kuolleisuus oli niin suurta, että jotain muuta oli keksittävä. Vuonna 1619 Yhdysvaltoihin tuotiin ensimmäiset parikymmentä orjaa Afrikasta. Mustat osoittautuivat paremmiksi orjiksi kuin intiaanit, joten mustien orjuuttaminen kasvoi nopeasti. 1700-luku oli Yhdysvaltojen orjakaupan kulta-aikaa, Yhdysvaltoihin tuotiin 400 000-600 000 orjaa (monikohan menehtyi jo laivamatkalla), puuvillapellot tarvitsi eniten orjia. Yhdysvaltojen ns. etelävaltiot olivat enemmän riippuvaisia orjista kuin vauraammat pohjoisvaltiot.

Pohjois-Amerikkaa hallitsi lähinnä Englanti ja Ranska. Oli itärannikon kolmetoista siirtokuntaa (Yhdysvallat) ja sen vieressä oli ranskalaisten Uusi Ranska - loppua länttä asuttivat intiaanit. Turkiskauppakiistoista lähti vyörymään tapahtumaketju, joka johti Yhdysvaltojen syntyyn. Aluksi suuttuivat ranskalaiset turkiskauppiaat, kun englantilaiset valtasivat heidän reviireitään. Englantilaiset ajettiin pois väkivalloin, joka johti lopulta siihen, että syttyi suuri siirtomaasota, joka oli osa seitsenvuotistasotaa. Sodan jälkeen Ranska luopui alueistaan ja luovutti ne Englannille - Pariisin sopimus 1763. Amerikassa jo olleet ranskalaiset jäivät asuttamaan alueita, jotka olivat nyt Englannin alaisena.

Koska Ranska oli poistunut Amerikasta ja emämaa Englanti alkoi lisäämään Amerikan siirtokuntiensa verotusta mm. teelailla ja muilla sietämättömillä lailla - Englanti halusi maksattaa sotien kulut siirtokunnilla. Amerikan siirtokunnille tämä oli jo liikaa ja halusivat irti emämaansa ikeestä. Vuonna 1776 kolmetoista siirtokuntaa itärannikolla julistautuivat itsenäiseksi Yhdysvalloiksi. Tämähän ei sopinut Englannille ja alkoi sotia Yhdysvaltoja vastaan. Ranska liittoutui Yhdysvaltojen kanssa, Amerikan vallankumous päättyi vuonna 1783 Pariisin rauhansopimukseen. Englanti tunnusti Yhdysvallat valtioksi sekä Yhdysvaltojen ja Kanadan (jota hallitsi silloin britit) välinen raja määriteltiin.

Yhdysvallat oli nyt saatu kasaan ja se laajeni vähitellen kohti länttä, jossa vastaan tulivat intiaanit. Syntyi villi länsi, kun kiihtyvään tahtiin lisääntyvät eurooppalaiset valtasivat maita itselleen. Intiaaneille ei annettu mitään arvoa, heidät ja heidän kulttuuri tuhottiin. Lännessä rikollisuus rehotti ja intiaanisotia käytiin vailla mitään lakia.

Vuoteen 1804 mennessä orjuuden lakkauttamisesta oli päätetty pohjoisvaltioissa, mutta Yhdysvaltojen eteläosissa orjuudesta ei haluttu luopua ja orjilla oli kehnot olosuhteet. Pohjoisessa orjat olivat saaneet palkkaakin, mutta etelävaltioissa orjia alistettiin. Vuonna 1807 orjien tuonti kiellettiin Yhdysvalloissa, tämä sopi etelävaltioillekin, koska orjien syntyvyys oli kuolleisuutta suurempaa - enää niitä ei tarvinnut laivalla tuoda Afrikasta.

Vuoden 1776 Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus ei tuntunut vaikuttavan mitenkään orjiin, vaikka siinä puhuttiin kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja vapaudesta sekä onnesta. Orjuus-kysymys hiersi pohjoisen ja etelän välejä vuosikymmeniä, kompromisseja yritettiin tehdä. Vuosikymmeniä painetta kerännyt tilanne räjähti vuonna 1860, kun orjuutta vastustava Abraham Lincoln valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Vuoden 1861 keväällä 11 etelävaltiota julistautui itsenäiseksi, jotta voisivat jatkaa orjuutta kuten tahtoivat. Pohjoisvaltiot eivät katsoneet hyvällä tällaista menoa ja sisällissotahan siitä alkoi vuonna 1861. Sisällissotaa kesti vuoteen 1865 asti, mutta jo vuonna 1863 Abraham Lincoln antoi presidentillisen vapautusjulistuksen, jossa luvattiin pysyvä vapautus suurimmalle osalle Yhdysvaltojen orjista. Sisällissodan jälkeen säädettiin Yhdysvaltojen perustuslain 13. lisäys, joka kielsi kokonaan orjuuden kaikkialla Yhdys­valtojen alueella.

Vuonna 1865 sisällissodan päätyttyä, niin pian sen jälkeen Abraham Lincoln murhattiin, kun hän oli teatterissa. Murhaaja oli varsin tunnettu ja suosittu näyttelijä John Wilkes Booth. Hän oli etelävaltioiden kannattaja ja katkeroitunut etelän hävittyä Yhdysvaltojen sisällissodan. Lincolnin ampuminen oli Yhdysvaltojen ensimmäinen onnistunut presidentin murha. Lincolnin murhan jälkeen presidentiksi nousi varapresidentti Andrew Johnson, sisällissodan ainoa Unionille uskollinen etelävaltiolainen senaattori, joka kuitenkin kannatti osavaltioiden itsemääräämisoikeutta ja orjuutta. Johnson pyrki presidenttinä jarruttamaan erityisesti orjuuden lakkauttamista ja käytti useasti veto-oikeuttaan kongressin päätösten estämiseksi.

Sisällissota periaatteessa lopetti orjuuden Yhdysvalloissa, mutta sen jälkeen alkoi rotusyrjintä. Etelävaltiot otettiin takaisin osaksi Yhdysvaltoja. Etelävaltioissa rotuasenteet olivat niin syvälle juurtuneet ettei niistä ollut helppo päästää irti. Orjuuden jälkeen keksittiin Mustat-lait, jotka pyrki heikentämään entisten orjien asemaa yhteiskunnassa. Näihin mustiin lakeihin puututtiin vuodessa ja ne lopetettiin. Kumminkin ilmestyi ns. Jim Crow -lait, jotka oli järjestelmällistä rotuerottelua. Pääosin ne pyrkivät erottamaan mustan väestön valkoisesta muun muassa kouluissa ja useimmissa julkisissa paikoissa, erityisesti junissa ja busseissa. Heti sisällissodan jälkeen ilmestyi myös ensimmäinen Ku Klux Klan, jonka perustivat turhautuneet veteraaniupseerit. Ku Klux Klanin kulta-aikaa oli 1920-luku, jolloin siinä oli noin 6 miljoonaa jäsentä. Nykyään Ku Klux Klan -nimen alla pyörii vain joitakin tuhansia ihmisiä.

Jim Crow -lait olivat käytössä vielä 1950-luvulla, jolloin niitä alettiin vastustamaan enemmänkin. Vuonna 1955 alkoi Rosa Parks käynnistämä mustien bussiboikotti, joka kesti yli vuoden. Bussiboikotin yhteydessä Martin Luther King nousi kansalaisoikeusliikkeen keskeiseksi hahmoksi, joka kannatti väkivallatonta vastarintaa - mustat istuivat valkoisille varatuissa baareissa, odottaen palvelua 1960-luvulla. TV-sarja Doctor Whon 11. kauden 3. jakson nimi oli Rosa. Jaksossa kerrottiin Rosa Parksin tarina (Yle näytti jakson 25.10.2018). Hänen mukaansa on myös nimetty asteroidi.

Vuonna 1963 Martin Luther King piti historiallisen puheensa I have a dream, vuonna 1999 se valittiin 1900-luvun parhaaksi yhdysvaltalaiseksi puheeksi. Mikäli olet lukenut tämän koko tekstin, niin silloin ymmärrät mistä I have a dream -puhe kertoo, miksi siinä korostetaan tiettyjä osavaltioita jne.

Vuonna 1963 Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy murhattiin, mutta vuonna 1964 Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Lyndon B. Johnson, joka allekirjoitti kansalaisoikeuslain 2. heinäkuuta 1964. Laki kielsi rotuerottelun hotelleissa, ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa. Tämä poisti periaatteessa lopullisesti hiljaa hyväksynyt Jim Crow -lait. Seuraavana vuonna hyväksyttiin äänioikeuslaki, joka takasi kaikille kansalaisille yhtäläisen äänioikeuden. Absurdia, mutta totta, vuonna 2013 Yhdysvaltojen korkein oikeus kumosi kansalaisoikeuslain perustuslain vastaisena. Tuolloin Yhdysvaltojen presidenttinä oli ensimmäistä kertaa tummaihoinen Barack Obama, hän ilmaisi pettymyksensä korkeimman oikeuden päätöksestä.

Kun Yhdysvaltojen sisällissota päättyi, vapautettiin 4 miljoonaa mustaa orjaa. 4 miljoonaa mustaa on aikas näkyvä osa Yhdysvaltojen geeniperimässä. Aika monen Yhdysvaltalaisen tummaihoisen sukupuusta löytyy lopulta orja. Orjat pakkosiirrettiin Yhdysvaltoihin, ei he vapaaehtoisesti tulleet. Kumminkin heitä syrjitään, vaikka itsehän eurooppalaiset ovat mustat tuonneet Amerikkaan. Vapautuneita orjia tuli paljon New yorkiin, jotka pakenivat etelävaltioiden surkeita oloja. He saivat asuntoja Harlemin alueelta, josta muodostui vähitellen mustien asuinalue. Muistien ja valkoisten välille muodostui jännitteitä, valkoiset muuttivat pois Harlemista. Aikojen saatossa Harlem slummiutui vähän epämääräiseksi alueeksi.

Yhdysvallat pyrittiin tehdä paremmaksi kuin Eurooppa on, mutta enpä tiedä, onko siinä onnistuttu. Kaikki voi toki olla suurempaa ja hienompaa, mutta sehän on vain pintaa - sisältä Yhdysvallat on mätä. Nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kehunut ettei Yhdysvalloissa ole juurikaan terrorismiä. Ei ehkä terrorismiä, mutta omat kansalaiset kyllä ammuskelevat kouluissa noin kerran viikossa ja lähettelevät pommipaketteja. Donald Trump on valkoisen ylivallan perikuva, Barack Obaman vastakohta, mutta toivottavasti Trump on vain joku maailman väliaikainen virheryppy tilastoissa, joka korjaantuu aikanaan. Aamulla Donald Trump saattaa puhua jotain positiivista, mutta jo illalla pyörää sanansa - hänen sanaansa ei voi luottaa. Sisällissodan jälkeen nähtiin samanlainen kuvio. Uudistaja Lincolnin jälkeen valtaan astui Johnson, joka pyrki kumoamaan Lincolnin saavuttamia uudistuksia. Tätä samaa tekee nyt Trump, hän kumoaa Obaman tekemiä uudistuksia.

Yhdysvaltojen perustuslain 2. lisäys on mielestäni kuin muinaisjäänne: "Oikeus omistaa ja kantaa aseita". Tämä on yksi väkivaltaisuutta lisäävä seikka, jokaisella on oikeus kantaa asetta ja puolustaa itseään. Yhdysvaltojen kansallinen kivääriyhdistys (NRA) on ollut tietenkin hanakasti aseiden kannalla ja vetoaa aina perustuslakiin - sen bisnestä. Donald Trump ehdotti aseita opettajille, estäisi kouluampumisia. Perustuslain 2. lisäys on ns. villin lännen ajoilta, jolloin meno oli toinen. Silloin tällainen lisäys olikin ehkä tarpeen, kun asuttiin keskellä erämaita ja ehkä henkeä uhattiin päivittäin. Yhdysvallat ei ole päässyt koskaan irti väkivallan uhasta, eikä aseoikeutta voida helposti kumota - pelkäävät toisiaan.

Mikä Amerikkaa oikein vaivaa? Tällä kysymyksellä aloitin tämän kirjoituksen. Intiaanien kansanmurhan, orjuuden ja sisällissodan kaltaisista traumoista ei vallitse konsensusta Yhdysvaltojen yhteiskunnassa, ja tämä lietsoo uutta väkivaltaa. Tuntuu, että vielä vuonna 2018 kuulemme Jim Crow -lakien kaukaisaa kaiuntaa, vaikka niiden oli tarkoitus päättyä jo viimeistään 1960-luvulla. Ehkä syvällä yhdysvaltalaisten asenteissa on jokin menneisyyden arpi, joka ei tunnu parantuvan koskaan - kuin perisynti, joka periytyy sukupolvelta toiselle.

Olemme kohta 2020-luvulla, kyllä meidän ihmisten täytyisi alkaa hyväksyä kaikki saman arvoisina ihmisinä. Ei kukaan voi valita väriään tai etnisiä taustojaan, se meidän ihmisten tulisi jo hyväksyä. Ei ihmisarvoa laske ihonväri.

Neljä merkittävää seikkaa, jotka ovat vaikuttaneet Yhdysvaltojen historiaan:

• Turkiskauppa
• Tee
• Orjuus
• Suurhenkilöiden murhat

Jokainen sukupolvi on edeltäjäänsä viisaampi.
Tulevaisuus on mahdollisuus.
Nuorissa on tulevaisuus.

Lue myös:
Afrikan tähdestä woke-kulttuuriin
Black Lives Matter