Oli jouluaatonaaton aamu, kun 5-vuotias Tuomas laittoi ulkovaatteita päälleen, hän oli innoissaan - huomenna olisi jouluaatto. Tuomaksen isä oli jo tuonut sisälle joulukuusen ja Tuomaksen äiti teki heti aamusta jo joulupipareita- sekä torttuja.
Tuomaksen isä käveli Tuomaksen ohi ja laittoi myssyn kunnolla Tuomaksen päähän.
Äiti leipoi joulutorttuja ja katseli keittiön ikkunasta, kuinka Tuomas määrätietoisesti tarpoi kohti pihavarastoa, läpi lumen ja tuulen.
Tuomas haki pihavarastosta pienen sahansa, jolla hän sahaisi kuusen. Lumisade oli hieman yltynyt, kun Tuomas lähti kohti metsänreunaa, johon hänellä oli ollut lupa mennä. Tuomaksen isä luki sohvalla lehteä, vilkaisten ikkunasta ulos ja näki, kun Tuomas käveli saha kädessä metsänraunaa kohti. Isä syventyi uudestaan lukemaan lehteä, jossa oli uutinen koronapandemian uusista käänteistä.
"Hän saisi mennä metsänreunaan, mutta ei niin syvälle metsään ettei enää näkisi kotitaloa."
Tuomas tutkaili pieniä kuusia ja näkikin hyviä kuusia mielestään, mutta hiukan syvemmällä metsässä häämötti lumituiskun seassa vähän parempi kuusi. Hän katsoi taakseen ja erotti vielä aamuhämärissä kotitalonsa ikkunoista loistaneet valot. Tuomas tarpoi vielä vähän syvemmälle metsään, kun näki siellä jälleen vähän paremman kuuseen.
Kuusen takaa Tuomaksen eteen loikkasi valkoinen tupsukorva eli metsäjänis, joka tuijotti hetken Tuomasta ja lähti loikkimaan rauhallisesti syvemmälle metsään. Tuomas kiinnostui valkoisesta jäniksestä ja alkoi seurata sitä innokkaana.
Lumituiskun seassa oleva hahmo alkoi hiljalleen lähestyä Tuomasta, kunnes hän näki, että häntä kohti astelee säyseä kauris. Kauris tuli aivan Tuomaksen eteen ja nuuhkaisi häntä, jonka jälkeen kauris kääntyi, ottaen muutaman askeleen sekä käänsi päätään, katsoen Tuomasta silmiin. Kauris kuin pyysi Tuomasta seuraamaan sitä ja niin Tuomas käveli kauriin kanssa keskellä lumipyryä.
Tuomakselta oli kadonnut ajan ja paikan taju.
Sillä aikaa, kun Tuomas oli tarponut lumessa ja tuiskussa yhä syvemmälle metsään, havahtuivat äiti ja isä. Äiti valmisti joulutorttuja ja pipareita keittiössä ja isä luki olohuoneen sohvalla lehteä.
Ulkona lunta pyrytti, kun isä asteli metsänreunaan, jossa hän viimeksi näki Tuomaksen.
Isä käveli hieman syvemmälle metsään, samalla huudellen Tuomasta. Syvemmällä metsässä isä huomasi, että lumesta näkyi jotain oranssia, hän otti muutaman juoksuaskeleen ja löysi pyryttävään lumeen hautautuneen Tuomaksen pienen sahan. Saha löytyi, mutta ei poikaa.
Koska kyseessä oli vasta 5-vuotias lapsi, päätyivät vanhemmat pian siihen ajatukseen, että nyt täytyi ilmoittaa poliisille, koska he eivät löytäneet naapureidenkaan avulla poikaa. Poliisi tuli paikalle ja pyysi vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa) apuun. Tuomaksen kotitalosta tehtiin tukikohta, johon kaikki etsijät kokoontuivat ja saapuivat sekä levähtivät. Muutamat naapurit pitivät huolen järkyttyneestä Tuomaksen äidistä, jonka ei ollut järkevää harhailla ulkona, koska apuvoimia oli jo sen verran paljon. Tunnin päästä saapuivat ensimmäiset vapepalaiset, joilla oli pelastuskoiriakin mukana.
Tunnit kuluivat ja etsintöjä laajennettiin, metsä oli todennäköisin katoamissuunta, mutta muualtakin ympäristöstä Tuomasta etsittiin. Tuomaksen äidillä oli jäänyt aamulla joululeipomiset kesken, joten muutamat naapurit tekivät joulutortut ja piparit loppuun kaiken hulinan keskellä.
Tuomaksella ei ollut mitään hätää, hän ei ollut tajunnut ajankulua, kun seurasi metsässä kaurista, joka oli kuin pyytänyt Tuomasta seuraamaan sitä. Oma kuusi ja saha oli unohtunut, kun hän oli nähnyt valkoisen jäniksen.
Kauris johdatti Tuomaksen vanhalle tielle keskelle metsää, vanhaa tietä ei ollut käytetty aikoihin, sillä se oli kasvanut umpeen, mutta siitä vielä näki, että siinä on mennyt joskus tie. Tuomas silmäili tietä, eikä huomannut, että mihin kauris katosi. Kauris oli loikkinut pois Tuomaksen näköpiiristä.
Aamuinen lumipyry oli hieman laantunut ja Tuomas huomasi, että melkein umpeenkasvanut tie johti johonkin suureen kartanoon. Tien suuntaisesti edessä päin, puiden lomitse näkyi suuri valaistu kartano. Tuomas suuntasi kulkunsa suurta valaistua kartanoa kohti, mitä lähemmäksi hän pääsi kartanoa, niin sitä selkeämmin kartano näkyi.
Tuomas saapui kartanon portille, joka oli jykevä koristeltu rautaportti ja portti oli auki. Portilta johti pitkä ja leveä pihatie kartanon pääoville. Pihatietä reunusti isot valaisevat kynttilät, jotka olivat lyhdyissä. Joku oli myös taiteillut kartanon piha-alueelle monia lumiveistoksia.
Suurien kartanon ovien edessä ollessaan, katsoi Tuomas taakseen, lyhdyt valaisivat pitkää pihatietä, jossa näkyi hänen jälkensä.
Suuressa ovessa oli iso ovenkolkutin, johon Tuomas ylettyi juuri ja juuri, kun kurkotti. Ovi kumahteli, kun Tuomas kolkutti ovea. Hetken päästä oven lukko naksahteli auki ja ovi narahteli auki.
Tuomaksen kotitalolla oli hulinaa, ihmisiä tuli ja meni, tehtiin etsintäsuunnitelmia, osa levähti keräten voimia. Keittiössä tuoksui kaikesta huolimatta joulu, joulutortut ja piparit oltiin saatu tehtyä valmiiksi.
Talon pihalla hulinaa katseli vakavana Irma-mummo, joka oli saapunut paikalle potkukelkallaan.
Irma-mummon vieressä sattui olemaan noin 15-vuotias teinityttö, joka oli tullut striimaamaan tapahtumia, kun kerrankin kylällä tapahtui jotain kuvaamisen arvoista.
"Metsänpeitto tarkoittaa joillekin vain eksymistä metsään, mutta todellisuudessa se on vakavampi juttu. Ihminen voi joutua tutussakin metsässä metsänpeittoon. Metsäneläin saattaa johdattaa ihmisen rinnakkaistodellisuuteen, jossa tuttu metsä alkaa tuntua oudolta ja vieraalta sekä suuntavaisto hukkuu. Mitään selkeää rajaa ei huomaa, kun joutuu metsänpeittoon. Jos huomaa kävelevänsä metsässä ympyrää, silloin on saattanut joutua metsänpeittoon. Eksyneen ihmisen etsijätkään eivät löydä eksynyttä, sillä metsänpeitossa oleva saattaa näyttää suurelta kiveltä tai puulta - etsijät menevät ohi.
Metsänpeitosta voi päästä pois, jos esimerkiksi kävelee taaksepäin, koska metsänpeitossa asiat ovat nurinkurin, vasen on oikea ja oikea on vasen. Metsänpeitto on metsänhenkien maailma, siksi niitä näkee harvoin."
Tuomaksen seisoessa kartanon suuren oven edessä, oven lukko naksahteli ja ovi narahteli auki. Ovi avautui ja Tuomas tunsi, kuinka ovesta vyöryi jouluinen lämpö. Oven avasi iloinen nainen, jonka takaa kurkisti pieni poika ja tyttö, jotka olivat Tuomaksen ikäisiä.
Tuomas ihmetteli mielessään, että miten tuo hänelle tuntematon nainen tiesi, että hänen nimi on Tuomas. Astuessaan kartanon ovesta sisään, hän näki kartanon valtavan eteissalin, josta nousi suuret portaat yläkerroksiin. Joulukoristeita oli kaikkialla ja paljon, oleskelusalissa kohosi suurin joulukuusi, jonka Tuomas oli koskaan nähnyt.
Tuomas istui sohvalla ja Albert sekä Lydia olivat tulleet istumaan hänen viereensä. Elisa Toi Tuomaksen harteille viltin sekä jokaiselle lapselle kuumat kaakaojuomat. Tuomas istui sohvalla takan lämmössä, juoden kaakaota ja napostellen joulupiparia, jonka Elisa oli heille tuonut myös. Tuomas kastoi piparin kaakaoon, jota Albert ja Lydia hieman kummastelivat, mutta kokeilivat itsekin ja totesivat, että sillainkin pipari maistui hyvältä.
Päivä oli alkanut taittua iltaan ja päivän vähäinen valo hämärtynyt. Tuomasta oltiin etsitty koko päivä, mutta tuloksetta. Lumisade oli vaikeuttanut pojan etsintöjä, koska ei ollut jäänyt näkyviä jälkiä, mihin Tuomas olisi voinut mennä. Tieto kadonneesta pikkupojasta oli kiirinyt medioillekin, lehdet tekivät uutisen nettisivuilleen ja TV:ssäkin tapaus mainittiin. Teinitytön kuvaamasta videosta, jolla Irma-mummo kertoi metsänpeitosta, oli tullut YouTubessa viraalihitti. Pienen kylän ihmiset toimivat kaikki yhdessä, auttaen löytämään Tuomaksen.
Kun kello löi viisi, laittoi Irma-mummo ikkunalleen palamaan kaksi kynttilää ja toivoi Tuomaksen näkevän ne metsään. Muuten hän ei oikein voinut auttaa Tuomasta, sillä olihan Irma jo noin 90-vuotias.
Kun Irma oli laittanut ikkunalleen palamaan kaksi kynttilää, tarjosi hän pöydän ääressä teinitytölle jouluglögiä. Teinityttö oli sanonut Irmalle, että hän striimaa Irmaa, mutta eihän Irma ollut sisäistänyt mitä striimaus tarkoittaa, tai "riimaus", kuten Irma sen sanoi.
"Vanhan perinteen mukaan 6.12. eli Suomen itsenäisyyspäivänä ikkunalle voidaan laittaa palamaan kaksi kynttilää kello 18-20 välisenä aikana. Tapa on vanha Eurooppalainen perinne. Suomen alueella jo 1700-luvulla, kun Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, poltettiin kynttilöitä tiettyinä merkkipäivinä kuningasperheen kunniaksi.
1800-luvulla, kun Suomen alue oli Venäjän vallan alaisuudessa, niin silloin kynttilöitä poltettiin ikkunoilla keisariperheen merkkipäivien kunniaksi. Sortovuosina, joita kutsuttiin myös routavuosiksi eli vuodet 1899-1917, tyyli muuttui. Tuolloin Suomen suuriruhtinas oli Nikolai II ja Suomen aluetta alettiin venäläistämään määrätietoisesti, mutta sehän ei ollut suomalaisten mieleen. Kynttilöistä ikkunalla tuli kapinan ele ja niitä poltettiin helmikuun 5. päivänä, joka on kansallismielisen runoilijan J. L. Runebergin syntymäpäivä.
Suomi itsenäistyi vuonna 1917 ja vuoden 1919 marraskuussa valtioneuvosto päätti, että Suomen itsenäisyyspäivä on joulukuun 6. päivä. Vähitellen kynttilöitä alettiin polttaa ikkunoilla Suomen itsenäisyyspäivänä. Sattumalta se on Nikolain nimipäivä. Nikolai oli ollut myös sortovuosien Suomen suuriruhtinas.
Vuonna 1927 Itsenäisyyden liitto -järjestö antoi suosituksen, että ikkunoilla poltettaisiin kynttilöitä 6.12. eli Suomen itsenäisyyspäivänä.
Vuonna 1914 perustettiin Jääkäriliike, jonka miehiä lähti sotilaalliseen koulutukseen Ruotsin kautta Saksaan. Suomi oli silloin vielä Venäjän vallan alla, joten aihe oli arka. Kynttilät ikkunalla oli merkki jääkärille, että talossa on heille suojapaikka. Sotavuosina toinen kynttilä syttyi rintamalle jääneille ja toinen kynttilä rintamalta palanneille miehille.
Kaksi kynttilää vakiintui määräksi ehkä siksi, että ennen ikkunoissa oli ruudut, oli loogista laittaa kumpaakin alaruutuun kynttilä."
Kartanossa Tuomas oli saanut lämmiteltyä illan tullen ja tutustunut paremmin kartanossa asuviin ihmisiin. Lapset leikkivät kuusen ympärillä ja Elisa soitti pianolla joululauluja.
Lapset nauroivat Erichille ja Elisalle, kunnes kartanon ovenkolkutin kumahteli.
Lapset seurasivat Elisan perässä aavistuksen epäröiden.
Vaikka oli vasta jouluaatonaatto, niin kumminkin joulupukki tuli käymään jo kartanolla. Joulupukki selitti, että tämä perhe ja kartano oli erikoistapaus, siksi hän tuli jo käymään. Joulupukki ei myöskään hämmästellyt, että Tuomas oli kartanossa. Joulupukki kyllä tiesi jo miten Tuomas oli saapunut kartanoon.
Ilta taipui yöhön ja yön pimeydessä Tuomaksen etsinnästä päätettiin pitää joidenkin tuntien mittainen tauko. Tuomaksen äiti tuli talonsa kuistin portaille.
Samalla taivaalle leimahtivat loistavan kirkkaan ja eläväiset revontulet sekä pihapiirin halki juoksi valkoinen jänis.
Tuomaksen isä tuli myös kuistille ja toi vaimolleen lämpimän viltin harteille.
"Niin löytyy." - vaikka ei itse ollut asiasta niin varma.
Tuomaksen isä ja äiti menivät sisään, yrittäen nukkua edes muutaman tunnin. Taivaalla leimusivat revontulet.
Joulupukki oli tullut yllättäen käymään kartanoon, johon Tuomaskin oli aamupäivällä päätynyt. Kartano oli täynnä joulun taikaa. Tuomaksella ei ollut koti-ikävä, varsinkaan sen jälkeen, kun joulupukki oli sanonut, että Tuomaksen äiti oli saanut viestin, että Tuomas tulee kotiin huomenna eli jouluaattona. Ulkona oli pimeä, kylmä sekä luntakin satoi, joten Tuomaksen oli parempi jäädä yöksi lämpöiseen kartanoon.
Erich ja Elisa kantoivat lisäsängyn Albertin ja Lydian huoneeseen, jotta Tuomaksen ei tarvitsisi yksin nukkua. Aamusella koko perhe lähtisi saattamaan Tuomasta kotiin metsän halki. Elisa ja Erich peittelivät lapset lämpöisesti.
Päivä oli ollut tapahtumia ja jännitystä täynnä, se kyllä väsyttikin lapsia. Kun Elisa oli mennyt pois, niin oli Lydia kysynyt Tuomakselta, että tunteeko hän Irma-nimistä nuorta naista. Irma oli käynyt silloin tällöin hoitamassa kartanossa Lydiaa ja Albertia. Mutta Tuomas oli vain todennut ettei taida tuntea, hän tunsi kyllä yhden Irman, joka oli vanha mummo. Keskustelu päättyi siihen ja lapset nukahtivat.
Lapset nukkuivat vielä, kun Erich otti jo joulukinkkua uunista ulos, kinkkua oli paistettu perinteisesti yön yli. Elisa keitti jouluriisipuuroa, jossa on yksi manteli. Kartano täyttyi jouluisista tuoksuista. Elisa laittoi päähänsä tonttulakin ja meni herättämään tuhisevia lapsia. Herättyään Tuomas haistoi heti ilmassa leijuneet jouluiset tuoksut, kinkun ja riisipuuron.
Eilen joulupukki oli jättänyt Lydian ja Albertin lahjat joulukuusen alle, jotka avattaisiin sitten, kun Tuomas oli saateltu kotiin.
Lapset laahustivat keittiöön, jossa Erich kuorrutti kinkkua sinapilla ja Elisa laittoi lapsille lautasille riisipuuroa.
"Riisipuuroon on piilotettu manteli. Mantelin löytäminen tuo onnea sen löytäjälle.
Tapa on vanha, mutta aina se ei ole ollut manteli, vaan antiikin Kreikassa ruokaan piilotettiin papu. Pavun löytäjä oli lllan kuningas tai kuningatar, joka sai määrätä muille juhlijoille erilaisia hölmöjä tehtäviä. Tämä hassu tapa levisi Eurooppaan ja Ruotsin kautta Suomeen. Suomeen tullessaan papu oli muuttunut manteliksi ja hölmöt tehtävät vaihtuneet onneksi."
Tuomas kuunteli Elisan kertomusta mantelin historiaa puurossa, kunnes...
Yksi vapepa-ryhmä oli saapunut metsässä eräälle aukiolle, jossa kuin yksi pelastuskoira sai vainun jostakin. Koira lähti etenemään määrätietoisesti vieläkin syvemmälle metsään.
Kartanossa Tuomas ja muutkin olivat saaneet syötyä maittavan aamupalan ja oli aika lähteä saattelemaan Tuomasta kotiin. Niinpä Albert, Lydia, Erich ja Elisa lähtivät Tuomaksen kanssa ulos kartanosta. Tuomas kulki muutaman askeleen muita edellä. Kartanon pihatietä valaisi lyhdyt ja piha-alueella näkyi lumiveistokset, joita perhe oli tehnyt.
Kun he kävelivät pitkää pihatietä, kohti porttia... tapahtui jotain kummaa. Tuomas kuuli, kuinka koira haukahti jossakin metsänreunassa ja samalla joku koira ilmestyi kartanon portille, jolloin Tuomas pysähtyi. Siinä hetkessä Tuomaksen ympärillä maisema muuttui muutamissa sekunneissa, pihatien lyhdyt sammuivat ja kuin haihtuivat ilmaan, lumiveistokset tuuli puhalsi pois. Maailma ympärillä hämärtyi ja pihatietä ei voinut enää sanoa tieksi, koska oli vain lunta. Kartanon portti oli romahtanut maahan.
Tuomas katsoi taakseen, ketään muita ei näkynyt, Albert, Lydia, Elisa ja Erich olivat kadonneet hänen takaa. Kartanon ikkunoista ei enää loistaneet valot, vaan se oli pimeä.
Kartanon ruostuneella ja osin romahtaneella portilla seisova koira haukkui ja katsoi Tuomasta. Koira lähti loikkimaan paksussa lumihangessa haukkuen kohti Tuomasta. Koira pysähtyi muutaman metrin päähän Tuomaksesta ja samalla Tuomas näki metsänreunassa kuin taskulamppujen valot puiden välissä. Koiralla oli yllään oranssin värinen liivi.
"Koira löysi jotain... se on pikkupoika. Koira löysi Tuomaksen, ilmoittakaa kaikille!"
Tuomas seisoi hämillään vanhan ränsistyneen suuren kartanon edessä, pelastuskoira edessään, joka ilmoitti, että löysi ihmisen. Kartanon portille ilmestyi lisää ihmisiä metsän pimeydestä ja he soittivat muille, että Tuomas on löytynyt.
Riemu ja ilo valtasi kaikki, kun suuri ilouutinen tuli, Tuomas on löytynyt. Kaikkia kiinnosti heti tietää, että mistä poika löytyi. Irma-mummo kuuli sanottavan, että poika löytyi syvältä metsästä, ränsistyneen suuren kartanon pihalta yksin seisomassa.
"Vai, että syvällä metsässä suuri kartano, kuinka poika olikaan sinne asti päätynyt? Sen täytyy olla Elisan ja Erichin kartano, jossa kävin töissä noin 20-vuotiaana, hoitamassa heidän lapsiaan, joiden nimet ehkä olivat Lydia ja Albert. He olivat suomalais-saksalainen perhe, Erich oli saksalainen, mutta puhui hyvin suomeakin. Kartanon väki oli ollut ystävällistä, mutta hieman erikoista väkeä. He halusivat asua kaukana muista ja muuttivat syrjäiseen kartanoon syvälle metsään. Sattumalta päädyin heille hoitamaan lapsia nuorena, joten siitä on aikaa monia vuosikymmeniä.
Nykyään ani harva edes tietää, että syvällä metsässä on suuri kartano. Kartanossa tapahtui jotain kummaa. Kukaan ei ollut nähnyt perhettä pitkään aikaan käymässä kylällä, joten joku kävi kartanolla ja totesi, että kartano on kuin hylätty, perhettä ei näkynyt missään. Kaikki tavarat olivat kyllä paikallaan, joten perhe ei ollut muuttanut pois - perhe oli vain kadonnut. Asiasta puhuttiin kyläläisten kesken muutaman vuoden, mutta sitten asia unohtui vähitellen sekä kartano unohtui metsän kätköihin, tie kartanoon kasvoi umpeen, koska kukaan ei kulkenut sitä metsätietä enää. Perheen kohtalo on jäänyt mysteeriksi, että mitä heille tapahtui, sitä ei tiedä kukaan."
"Kartano syvällä metsässä, oma äitini oli joskus sanonut, kun olin pieni lapsi, että syvälle metsään ei saa mennä, siellä on kartano, jossa on tapahtunut jotain kummaa. Luulin, että se oli vain äidin keksimä tarina, jolla lapsia peloteltiin menemästä syvälle metsään."
Tuomas seisoi yksinään ränsistyneen kartanon edessä, joitakin hetkiä sitten maailma oli muuttunut muutamissa sekunneissa hänen ympärillään. Loistava kartano oli muuttunut ränsistyneeksi, ikkunat ja ovet rikki, seinät rapistuneet, puuosat lahonneet. Pihapuukin oli aikoja sitten kaatunut kartanon päälle, tehden tuhoja. Kukaan ei ollut pitänyt huolta kartanosta vuosikymmeniin. Tuomaksen oli vaikea ymmärtää, mitä hänen ympärillä tapahtui. Ihan äskenhän hän oli ollut kartanossa asuvan perheen kanssa.
Pelastuskoira oli lopettanut haukkumisen, kun kartanon portille oli ilmestynyt ihmisiä, joilla oli kuin huomioliivit yllään kuin oli koirallakin. Koira asteli varovasti lähemmäksi Tuomasta ja nuuhki.
"Älä pelkää koiraa, se ei tee muuta kuin haistelee. Tuo koira löysi sinut."
Hämmentyneelle Tuomakselle selitettiin, että he ovat vapaaehtoisia pelastuspalveluhenkilöitä eli vapepalaisia ja koira on koulutettu pelastuskoira. Tuomas tuntui voivan hyvin, vaikka yöllä oli ollut hyvin pakkasta. Tuomas selitti yöpyneensä kartanossa, siinä asuvan perheen kanssa. Vapepalaiset katsoivat toisiaan, kun Tuomas selitti yöstä, he ajattelivat, että pojalla taitaa sittenkin olla hypotermia, kun puhuu vähän sekavia.
Vapepalaisilla oli mukanaan vetoahkio, johon Tuomas laitettiin istumaan ja käärittiin viltein. Yhdellä pelastushenkilöllä oli päällään vetovaljaat.
Tuomas ihmetteli, että mikä ihmeen joulukuusi. Hän ei ollut itse tiedostanut, että oli seissyt ränsistyneen kartanon edessä, vierellään pieni kuusi, josta oli pidellyt kiinnni. Kuusi oli ilmeisesti ilmestynyt hänelle silloin, kun maailma oli muuttunut hänen ympärillään.
Kun muut vapepalaiset laittoivat Tuomasta vetoahkioon, niin yksi vapepalainen tarkasteli ympäristöä ja totesi, että kartanon ovelta tulevat vain yhdet jalanjäljet ja ne kuuluvat Tuomakselle. Vapepalainen lähti tarpomaan kartanon ovelle, koska pitihän se tarkistaa ettei siellä todellekaan ole muitakin ihmisiä.
Kartanon ovella vapepalainen otti taskulampun esiin, koska kartanon sisällä oli kolkkoa ja pimeää. Hän asteli varovaisesti pimeään kartanoon sisään, koska se oli ränsistyneenä vaaroja täynnä, lattia saattoi lahota alta, jos olisi huono tuuri.
Kartanon eteissalissa taskulampun valoon osuivat suuret koristeelliset portaat yläkertoihin, katossa maalit olivat rapistuneet ja tapetit seinillä irronneet. Joitakin suuria tauluja oli pysynyt seinillä. Yhtäkkiä vapepalaisen pään yli, yläkerran pimeydestä suhahti ääntelevä pöllö, joka lensi kartanon ovesta ulos. Vaistomaisesti vapepalainen hiukan kyykistyi ja osoitti taskulampullaan pöllöä kohti, joka viuhahti ulos.
Hän tutki kartanon eteissalia taskulampullaan ja huomasi, että Tuomaksen lumisia kengänjälkiä näkyi ympäri kartanoa - poika oli siis ainakin ollut pimeän kartanon sisällä.
Kartano oli sen verran karmaiseva, että vapepalainen totesi ettei kartanossa ole muita ihmisiä ja kääntyi kohti ulko-ovea, lähteäkseen pois. Samalla hän alkoi kuulla takaansa outoa ääntä, joka kuin lähestyi häntä. Hän käännähti ympäri ja osoitti taskulampullaan ääntä kohti. Yläkerran pimeydestä suuria portaita alas vieri pieni pyöreä kulkunen, se kilisi pomppiessaan portaita alas. Lopulta kulkunen vieri ja pysähtyi vapepalaisen jalkojen juureen.
Kun hän tuijotti lattialla olevaa kulkusta taskulampun valossa. Kuului jostain portaikon yläpään pimeydestä kuin tuulen huminan tuomana kylmäävä ääni, josta erotti sanat "Hyvää joulua...".
Perheen kohtaloa moni oli miettinyt, mutta kukaan ei ollut käynyt vesikaivolla, joka sijaitsi kartanon pihan perällä. Vuosikymmenien saatossa kaivo oli peittynyt piiloon pensaikkoon. Jos joku laskeutuisi vesikaivon pohjalle, hän saattaisi löytää arvoitukseen selityksen...
Ajankohtainen siis!
VastaaPoistaOdotellessa jatkoa, kiva kun joulutarinaa lukea saa!
Pitihän jotain vuoteen 2021 mainita =)
PoistaVinkki:
Laittamalla hiiren osoittimen tekstin päälle, näkee luukkujaon... ehkä joskus vähän muutakin.
Jee The Joulutarina!! Kännykällä lukiessa luukkujaon näkee napauttamalla tekstiä. Kiva, kun jaksat näitä väsätä :) - tuulenhenki
VastaaPoistaOho, tuulenhenkikin henkäilee. Se oli kiva yllätys =)
PoistaVuosi sitten ei vaan irronnut tarinaa, eikä se nytkään ollut helppoa saada ideaa. Mutta sitten sain pienestä juonesta kiinni, josta tuli mitä tuli.
Paljon aikaa meni myös koodin vääntämiseen. Joulutarina on modernimpi kuin ennen, siis tekniikaltaan. Luukkujako korostuu oikein numeron kanssa. Sain kuin sainkin moottorin kasaan (se on fiksuvekotin), joka toimii kuin visioin.
Tuota mietinkin, että mitenköhän toimii kännykällä, mutta se toimii siis silläkin =)
Hyvä ja kiintoisa alku joulutarinaan, jatkoa odotellessa!
VastaaPoistaHienosti nuo punaiset "päivämerkit" laitettu, tarina eteni sutjakasti, ja vaikuttaakin mystiseltä ja jännältä.
VastaaPoistaTuttuun tyyliin olen pyrkinyt laittaa mukaan jotain sivistävääkin, kuten vanhat uskomukset metsänpeitosta ja kynttilät ikkunalla historian sekä vapepa-toiminnan =)
PoistaKyllä ja tuo manteli riisipuurossa, meidän kotona piti sen laulaa joka sai mantelin! Joskus se olikin rusina joka sinne laitettiin, johtui yhden veljeni allergiasta. Pähkinät/mantelit.
VastaaPoistaSiitä aasinsilta skolen laulukokeeseen, jonne valitsin aina simppelin laulun ja porukka korvat kii ovessa kuunnellen, ja kun palasin muiden joukkoon joku sanoi niin ku sulla on nuha.
Öh no ei ollut nuha edes, mutta kiitettävän sain vaikka se biisi oli nolon simppeli.
Nastempaa oli kun se joka sai mantelin niin sai avata yhden lahjan.
Tuota perinnettä voisin jopa jatkaa.
No olipa jännää, varsinainen kummituskartano!
VastaaPoistaMielenkiintoinen käänne, pakko lukea koko tarina sitten uudelleen, vaikka nuo palkit helpottaa lukemistakin.
Nyt tarviikin maistella käännettä!
Kai jo voin sanoa, että käänne ei välttämättä ole yksiselitteinen. Lukija saa itse ajatella käänteen miten ajattelee =)
PoistaEn ajatellut että kaivosta löytyisi totuus, minkälainen?
VastaaPoistaPitäähän kerran joulussa olla jotain mystistä taikaa.
Hyvän tarinan teit odotan jo ensi vuotta.
Niin no, kaivoohan ei mainittu itse tarinassa, vaan hiukan piilotettuna bonuksena oli sellainenkin vaihtoehto =)
PoistaNyt voi tulla sekavaa juonen avaamista:
- Kartanon lapset kysyivät Tuomakselta, että tunteeko hän nuorta naista nimeltään Irma. Mutta Tuomas tunsi vain Irma-mummon.
- Irma-mummo muisteli olleensa nuorena lastenhoitaja metsässä olevassa kartanossa.
- Yksi vaihtoehto voi olla, että Tuomas käveli metsässä aikavääristymään, jolloin hän joutui menneisyyteen noin 24 tunnin ajaksi.
- Toinen vaihtoehto on, että aina joulun aikaan kartanossa tapahtuu outoja. Perhe kuoli jotenkin noin 70 vuotta sitten, mutta jokin aikasilmukka tuo heidät kuin eloon, joka joulu - kummittelevat, vaikka eivät itse sitä tiedä.
- Mutta kenen pieni kulkunen vieri lopussa portaita alas, niin sitä minäkään en kai tiedä. Ehkä joku riivattu tonttu... jolla saattoi olla osuutta siihen mitä perheelle kävi.
- Kaivosta saattaa löytyä selitys, että mihin perhe katosi... tai sitten sieltä saattaa alkaa uusi tarina... ehkä siellä on luola johonkin...
Tällainen viaton joulutarina, joka saattoikin olla kaamea kauhutarina =)