torstai 9. joulukuuta 2021

Kuun mystinen kuutio

Vuonna 2016 kirjoitin Mars-planeetan Phobos-kuun monoliitista ja vuonna 2017 Mars-planeetan morseviestistä. Nyt Kuussamme on havaittu mystinen kuutio.

Vuonna 2019 Kiinan Yutu 2 -kuukulkija laskeutui kuuluotaimen mukana ensimmäisenä aluksena pehmeästi kuun pimeälle puolelle. Yutu 2 ei ole kovin nopea, vuoden 2021 joulukuuhun mennessä kuukulkija oli matkannut 840 metriä. Kuukulkija sammutetaan aina "yöksi", joka kestää kaksi viikkoa sekä silloin, kun aurinko paahtaa sitä.

Vuoden 2021 joulukuussa uutisoitiin, että Yutu 2 on havainnut noin 80 metrin päässä mystisen kuution. Kuukulkija ohjataan lähemmäksi kohdetta, mutta matka kestää 2-3 kuukautta.

Nyt voimme miettiä, että mikä se kuutio on, onko se muukalaisten tekemä rakennus, vai heidän aluksensa? Onko se hissi kuun uumeniin? Tylsin ja todennäköisin selitys on, että se on vain kivi.

Jos se onkin kivi, niin se voi olla Rosettan kiven kaltainen kivi. Kivi, jossa on ohjeet miten puhutaan ja kirjoitetaan jotain universaalista kieltä, jota kaikki vähintään galaksimme olennot käyttävät. Objekti voi olla laitettu sinne ihmisen löydettäväksi, kun löydämme sen, niin meille selviää moni mysteeri ja muukalaiset näyttäytyvät meille - the julkitulo (disclosure).

Lisäys 8.1.2022:
Se olikin vain jänis, mutta Yutu onkin kuujänis.

Lue myös:
Salaiset kansiot avautuvat

11 kommenttia:

  1. Mystinen kuutio on kyykyssä oleva alien, isompi kuin ihmiset.
    Sitä sitten odotellessa, aina jotain uutta..ehkä rosettakin, voidaan selvittää mystinen punainen väri.
    Ja kun Marsistakin löytynyt runsaasti vettä, piilossa Marsin pölyn alla.
    ”Alueella on epätavallisen suuri määrä vetyä. Olettaen, että vety on osana vesimolekyylejä, jopa 40 prosenttia alueen pintaa lähellä olevasta aineesta näyttää olevan vettä.”

    Marsilaisten uima-allashan se. Kuun pimeällä puolella vasta tapahtuukin ja nyt siis Yutu 2 kuvaamaan.

    VastaaPoista
  2. Huolettaa että kuusta tehdään kaatopaikka, vaikka kivistä naapuriamme ei ole tarkoitettu avaruusromun kaatikseksi.

    Kuuhun on jo ennestään yli 62 vuoden aikana lähetetty tai ohjattu 60 kertaa luotaimia, satelliittejä, ja muita avaruusalusten osia-
    kuuta alettiin pitää kaatiksena jo syyskuussa 1959.

    Silloisen Neukkujen Luna 2 oli ensimmäinen ihmisen valmistama laite, joka otti tuntumaa toiseen taivaankappaleeseen Luna 2 iskeytyi lähelle Kuun päiväntasajaa.

    Monia osia on sittemmin isketty tahallaan Kuun pintaan.
    Jenkitki osas, avaruushallinto NASA iskeytti Apollo-hankkeessa kuurakettiensa osia Kuuhun joskus 1960-1970 taitteessa.
    Esim Apollo 14:n osia ajettiin Kuun pintaan.

    Näin NASA aiheutti tahallaan Kuun maanjäristyksiä ja tutki iskujen avulla Kuun seismistä energiaa.
    Kuun pinnalle on maybe ajautunut myös maapallon elämää.
    Pieniä karhukaisia oli Israelin kuuluotaimen kyydissä 2019-Tämä laskeutuja Beresheet epäonnistui ja iskeytyi Kuun pintaan.
    Lensikö karhukaiset ulos säilytystilastaan, ne tiedetään hyvin sitkeiksi olioiksi.
    Söpöjä? Mielestäni nuo otukset ovat järkyttävän kammottavia!

    Ainakin puoli tusinaa laitetta läheteään Kuuhun tai sen keirtoradalle tänä vuonna! Kuusta tulee nähtävästi niidenkin loppusijoituspaikka!!

    Kuuhun iskeytyi joku osa joka painoi yli neljä tonnia ja oli about 12m pitkä törmäys synnytti myös pienen kraatterin, jonka läpimitaksi on arvioitu about n. 20 m. Kappale jätti Kuun pintaan varmasti merkkejä.

    Tällä kertaa ei mikään laite kuvannut tuota. Teleskoopit Maassa eivät edes näe Kuun kääntöpuolelle. Kuuta tarkkailee kuitenkin parikin satellittia.
    Jenkkien Lunar Reconnaissance Orbiter kiersi Kuuta iskun hetkellä muualla. Satellitti kuvaa iskupaikan maybe tän kuun aikana
    Intian kuuluotain Chandrayaan-2 voi myös paikantaa törmäyksen.

    Isku on tavallaan myös historiallinen. Ensi kertaa kuuhun iskeytyi ihmisen valmistama osa jota sinne ei oltu suunniteltu.

    Isku aiheutti luultavimmin kiinalaisen kantoraketin yksi osa, polttoainetta sisältänyt kantoraketin kolmas vaihe.
    Tämä Kiinan raketti Chang'e 5-T1 lähetettiin Kuuhun 2014.
    Nyt seurattu osa jäi aluksi tyhjänä kaaottiselle radalle avaruuteen.
    siellä se ajelehti peräti seitsemän vuotta, kertoo Tiedelehti Nature.
    Lopulta Kuun vetovoima veti sen puoleensa.

    Kohteen rungosta heijastunut auringonvalo vviittasi siihen että osa tulee Kiinasta. Vuosia sitten luultiin, että se oli avaruusyhtiö SpaceX:n kantoraketin osa.
    Avaruusalalla eri pelurit käyttävät raketeissaan erilaista maalipintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei karhukaisia kannata pitää kammottavina, niitä on kaikkialla =)

      Poista
  3. Hyi sellaisia pieniä imuripiruja, oon aatellu että ku maailmanloppu tulee, jäljelle jää luteet, Ozzy ja karhukaiset..maybe tsäkällä mäkin.
    karhukaisia

    VastaaPoista
  4. Avaruusjärjestö Nasa on julkistanut erikoisen valokuvan Marsista löytyneestä "kukan muotoisesta" kivestä.

    VastaaPoista
  5. No sehän on osa naapurin puutarhaa..ylläreitä putkahtaa.

    Epäonnistuminen prestige(arvovalta)-tehtävässä korostaa Venäjän avaruusvoiman heikkenemistä kylmän sodan kilpailun loistopäivistä, jolloin Moskova laukaisi ensimmäisenä satelliitin maapallon kiertoradalle – Sputnik 1, vuonna 1957 – ja Neuvostoliiton kosmonautti Juri Gagarinista tuli ensimmäinen ihminen matkustaa avaruuteen vuonna 1961.

    Venäjä ei ole yrittänyt tehdä kuulentoa sitten Luna-24:n vuonna 1976, jolloin Leonid Brežnev hallitsi Kremliä. Venäjän avaruusviranomaisten mukaan Luna-25:n piti suorittaa pehmeä lasku Kuun etelänavalle 21. elokuuta.

    Venäjä on kilpaillut Intiaa vastaan, jonka Chandrayaan-3-avaruusaluksen on määrä laskeutua kuun etelänavalle tällä viikolla, ja laajemmin Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan, joilla molemmilla on edistynyt kuun suhteen.

    VastaaPoista
  6. Onnea vain Intialle, mutta tarviiko kuuta roskata enempää, on täysi työ heivata kiertoradalle, sellainne roskarata pyörii maapallon ympäri.
    Yksi Chandrayaan-3:n tärkeimmistä tavoitteista on löytää kuun etelänavalta vesijäätä – tutkijoiden mukaan se voisi tukea pysyvän siirtokunnan rakentamista kuuhun joskus pitkällä tulevaisuudessa. Siis ei!

    VastaaPoista