keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Suomessa kallista jääkiekkohuumaa

Jääkiekon MM-kilpailut 2022 ja 2023

Suomen 2022 Jääkiekon MM-kilpailujen pääarenaanalla Nokia-areenalla oli vaiherikas alku. Areenan nimikin muuttui ennen avajaisia pari kertaa sekä areenan ensimmäinen pääsponsori meni konkurssiin ja siitä tehtiin rikostutkinta. Mutta Tampere sai kuin saikin areenansa kasaan ennen jääkiekon MM-kilpailuja.

Jääkiekon MM-kisojen taloudelliset vaikutukset kisakaupunkina toimivalle Tampereelle ja koko talousalueelle ovat merkittävät. Ennakkoon on arvioitu alueelle jäävän tuloina noin 30–40 miljoonaa euroa.

Tampereen apulaispormestari Pekka Salmi kommentoi:
Kuitenkaan raha ei ole ainoa positiivinen asia, mitä kisoista Tampereelle jää. Taloudellisen hyödyn lisäksi Tampere saa tunnettavuutta lisää. Pelkästään TV-katsojia kisoilla on arvioitu olevan 1,6 miljardia. Tampere pääsee positiivisessa mielessä esille ja saa julkisuutta.
Mitä MM-kisaturistit sanovat?

"Aivan älyttömiä hintoja!"

"Tampereella majoittuminen on superkallista"

"Tämä on liian kallis maa: ruoka, juoma, majoitukset, otteluliput ja kaikki. Ei slovakialaisilla ole varaa"

"Olut on kallista eikä sitä saanut viedä katsomoon"

"Vesipullo maksaa 3 euroa! Ratkaisin ongelman hakemalla järjestäjien pahvimukiin WC:stä hanasta vettä!"

Näinkö Suomi ja Tampere pääsee positiivisessa mielessä esille?

Tampere on valittu miesten jääkiekon MM-kisojen pääpelipaikaksi myös vuodelle 2023, Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF vahvisti kokouksessaan. Tampere järjestää ensi vuoden MM-kisat yhdessä Latvian pääkaupunki Riian kanssa.

Huom. vuonna 2023 MM-kisat piti olla Venäjällä, mutta suunnitelmat muuttuivat, koska Putinilla nousi neste päähän.

Saapa nähdä miten Tampere - kiekon koti -kampanja on onnistunut, muistaakohan kisaturistit vuonna 2023 Tampereen sikahinnat ja jättää tulematta. Vai ottaako järjestäjät vinkin palautteesta ja hiukan pitävät hintoja aisoissa vuonna 2023.

Nokia-areenan vieressä ruokakaupassa pullolähdevesi maksaa 0,63 euroa/litra ja MM-kisa-alueilla vesipullo (0,5 l) maksaa useita euroja - eikä omia juomia saa viedä mihinkään katsomoalueille, ei edes vettä. Voi bisnestä tehdä, mutta jossakin on järkevyyden raja.

Onnea Leijonat!

4 kommenttia:

  1. Oikein hienoa mainontaa Manse ja mansen areena taitaa olla koko areena kirottu.
    Ofc lypsetään vaikka kohde olisi ummessa.
    Hmm kyllähän kapakkakierroskin maksaa, järkyttähä se kun valkkaria ostetaan senteissä ja maksu sen mukaan.
    Salakuljettaisin vesipullon.

    Ihmetyttää miksi mopo karkaa kun suomalainen juhlii jellonia, miksi pitää kavuta autojen päälle jokaiseen tolppaan ja katoille?
    Taisin jostain lukea että sakkoja tuli yhelle juhlijalle kun eksyi pollariauton katolle tanssimaan.
    Ja joku tahvo putosi raflan katolta, joku yleisössä vinkkas että luullaanko parin metrin korkuisen aitauksen pitävän porukan poissa, että pian Manta romahtaa.

    Ofc punakone kärsii ja arvostelu alkaa koska niin pska Putler.
    Onko Putlerilla syöpä joku taho sanoo leukemia ainakin minä sanon että Putlerilla on turvonnu nassu. Ainakin pari ruuvia pudonnut.

    PS. En katsonut finaalia, vähän harmitti mutta kun univelka.

    VastaaPoista
  2. Jääkiekon MM-kisat Tampereella nosti NoHO Parnersin ennätystulokseen toukokuussa.

    VastaaPoista