perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tasa-arvon päivä

Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa, kun katsotaan sukupuolten välisiä eroja. Indeksissä tarkastellaan, kuinka hyvin maat jakavat saatavilla olevat resurssinsa naisten ja miesten välillä. Mikäli sitten tarkastellaan tasa-arvoa, joka kohdistuu ihmisryhmiin. Silloin Suomella ei mene hyvin, Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole voimassa tasa-arvoinen avioliittolaki. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan Norjassa vuonna 2008, Ruotsissa vuonna 2009, Islannissa vuonna 2010 ja Tanskassa vuonna 2012. Tosin Suomi kuuluu vielä pieneen ryhmään maista, joissa homoseksuaalisuus ei ole rikos, tältä näkökulmalta Suomella menee hyvin tässäkin asiassa.

Kirkon nihkeä suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittolakiin on tekopyhää. Raamattuun tukeutuvat ihmiset vetoavat Raamatun kohtaan, jossa sanotaan, että mies ja nainen muodostavat perheen. He eivät ota huomioon, että Jumala on luonut myös homoseksuaaliset ihmiset, miksi Jumala loisi jotain mikä ei olisi Jumalan mielestä oikein - eihän Jumala tee virheitä. Homoseksuaalit ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, tälle Raamatun viisaudelle jotkut ovat sokeita, heidän ennakkoluulot sokaisevat heidät.

Se on myös kummaa, kun homoseksuaaliset ihmiset hyväksytään seurakuntaan ja he voivat liittyä Kirkkoon sekä heiltä peritään kirkollisvero, mutta he eivät kumminkaan saa samoja palveluita, kuin muut. Tekopyhää tällainen rahastaminen, kun ei kumminkaan voi saada samoja palveluita Kirkolta, kuin muut.

Kansanedustaja Mika Niikko (PS) on puolestaan todennut ettei avioliitto-instituutiota saisi rikkoa tasa-arvoisella avioliittolailla. Mikäli kyseinen laki tulee voimaan, täytyisi hänen aina tarkentaa olevansa naisen kanssa avioliitossa, jos hän sanoo olevansa avioliitossa. "Olen avioliitossa" ei riittäisi silloin enää, vaan pitäisi kuulemma sanoa "Olen avioliitossa naisen kanssa", muuten hänet voitaisiin ymmärtää väärin. Tämän vuoksi hän toivookin, että samaa sukupuolta olevien liittoja sanottaisiin esimerkiksi pariliitoiksi. Hän on myös todennut, että tasa-arvoinen avioliittolaki ei olisi tasa-arvoinen heteroita kohtaan. Ihmettelen vain, että millä tavalla tasa-arvoinen avioliittolaki ei olisi tasa-arvoinen kaikkia kohtaan, saahan siinä kaikki samat oikeudet. Avioliitto ei ole heteroiden yksinoikeus.

Jos sanoo olevansa avioliitossa, niin eihän sitä tarvitse tarkentaa missään tilanteessa. Sama, jos sanon, että minulla on auto, niin eihän minun tarvitse tarkentaa, että autoni on merkkiä X. Aviopuoliso, kuin aviopuoliso ja auto, kuin auto - ei sillä ole väliä. On konservatiivista ajatella, että aviopuoliso olisi aina vastakkaista sukupuolta oleva. Pitäisi olla normaalia mieltää, että se voi olla myös samaa sukupuolta oleva.

Tahdon 2013 »

Lisäys 23.3.2013
Kuulin Jussi Halla-Aholta miettimisen arvoisen kommentin (ihme on kyllä, että Jussilta kuulee mitään järkevää). Hän on tietysti Tahdon 2013 -kampanjaa vastaan ja oli sitten kysellyt tasa-arvoista avioliittolakia kannattavilta, kun he kerta kannattavat homoliittoja, niin olisivatko he valmiita kannattamaan moniavioisuutta?

Homous tuntuu olevan Raamatussa selkeästi kielletty, mutta moniavioisuus (polygamia) on ainakin ollut sallittua. Vanhassa testamentissa esiintyy moniavioisia miehiä, kuten Abraham, Jaakob, Daavid, Salomo (satoja vaimoja) ja taisi Mooseksellakin olla muutama vaimo. Jumala salli tämän jonkun aikaa, mutta se ei ollut Jumalasta lähtöisin, koska Jumala antoi Aatamille vain yhden vaimon - eräs tulkinta.

Tältä pohjalta moniavioisuus voisikin olla lähempänä Raamattua, kuin homoliitot. Ruotsissa ollaankin jo pohdittu sitäkin ja Suomessakin se on heitetty ilmoille jo vuonna 2011, mutta ei ole saanut vielä tuulta purjeisiin.

Ehkä aika ei ole vielä aivan valmis tälle ajatukselle, ottaen huomioon, että "Homoseksuaaliset teot" olivat vuoteen 1971 asti rikos ja vuoteen 1981 asti homoutta pidettiin sairautena. Ensiksi pitäisi saada tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliittolaki voimaan ja ehkä sitten sen jälkeen 10:n tai 20:n vuoden päästä aika on valmis moniavioisuuteen Suomessakin.

Lisäys 26.3.2013
Arkkipiispa Mäkinen tukee tasa-arvoista avioliittolakia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti