perjantai 7. marraskuuta 2014

Nooa ja hänen paradoksaalinen arkkinsa

Kaikkihan alkoi siitä, kun Jumala poltti päreensä silloiseen maailman menoon. Oli vain väkivaltaa ja ahneutta eikä oikein kukaan enää muistanut Jumalaa ja hänen oppejaan. Oli vain yksi ihminen, joka oli elänyt Jumalan mielestä hyvin ja se oli Nooa. Jumala päätti sitten armahtaa Nooan ja hänen lähisukulaiset. Jumala käski Nooan rakentaa suuren arkin sillä vedenpaisumus oli tulossa. Vedenpaisumus tuhoaisi kaiken elämän maan päältä. Mutta tuholta säästyisi ne ihmiset ja eläimet, jotka olisivat joukkotuhon alkaessa arkissa.

Ennen vedenpaisumusta oli jumalien pojat huomanneet, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat (1. Moos. 6:2) - makasivat väkisin? Jumalien pojilla tarkoitetaan kapinallisia enkeleitä, jotka olivat tulleet maahan asumaan ihmiskehoissa. Siihen aikaan oli maan päällä myös jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit, kuten Herkules (1. Moos. 6:4).

Jumalien poikien kautta ihmisperimä sai jumalallisia ominaisuuksia, mutta eihän Jumala sitä suvainnut. Vaan määräsi siitä lähtien, että ihminen eläisi enintään 120 vuotta (1. Moos. 6:3). Tosin, muutos ei ollut ihan seinän jyrkkä, mutta siitä lähtien sukupolvien myötä elinikä laski.

Nooa oli 480 vuotias, kun hän alkoi rakentaa arkkia. Apuna oli varmasti Nooan vaimo (jonka nimeä ei mainita missään) sekä hänen poikansa Seem, Haam ja Jafet. Nooalla meni 120 vuotta rakentaessa arkkia. Arkkihan rakennettiin pääosin käsivoimin, kun eipä siihen aikaan kai ollut kovin kummoisia apuvälineitä.

Jumala oli sanellut Nooalle myös arkin vaatimuksia. Arkin pituus tuli olla 300 kyynärää, leveys 50 kyynärää ja korkeuden 30 kyynärää. Kyynärämitta vaihtelee missä päin maapalloa ollaan. Mutta, jos oletetaan, että Nooan käyttämä kyynärä olisi ollut esimerkiksi Egyptiläinen kuninkaallinen kyynärä. Silloin yksi kyynärä on noin 52,30 cm. Näin saadaan arkin mitoiksi, pituus 157 metriä, leveys 26 metriä ja korkeus 16 metriä. Arkissa piti myös olla kolme kerrosta sekä yläreunassa ikkunoita, joiden korkeus olisi kyynärä eli noin 0,5 metriä. Ei siis aivan pieni työ, mutta arkki tuli kuin tulikin valmiiksi 120 vuodessa.

Kun arkki oli valmis, kehotti Jumala Nooan menemään arkkiin vaimonsa, poikiensa ja poikien vaimojen sekä eläinten kanssa. Ihmisiä tulisi arkkiin siis 8 henkeä.

Jos rakennusvaihe ei ollut jo epäilyttävän mielenkiintoinen, niin eläinten sullominen arkkiin se vasta onkin mielenkiintoista. Jumala sanoi, että arkkiin tulee ottaa nisäkkäitä, matelijoita sekä lintuja. Jokaista lajia kaksi, koiras ja naaras - sekä joitakin eläimiä seitsemän, mutta nyt unohdamme sen seikan.

Nykyään tunnetaan noin 5500 nisäkäslajia, matelijoita yli 7000 lajia ja lintuja yli 9000 lajia. Eli eläinlajeja on yli 21500, mutta ihan niin paljon ei kai ollut Nooan aikana. Vaikka silloin eli joitakin lajejakin, jotka ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Helpotetaan siis hiukan tehtävää ja puolitetaan nykyisten lajien määrä, saadaan 10750 lajia. Mutta arkkiin piti laittaa jokaista lajia koiras ja naaras, niin eläinten määräksi tulee lopulta yli 21500 eläintä.

Jotta hahmotat arkin pinta-alaa paremmin, niin on laskettu, että arkin pinta-ala on sama, kuin 600 junavaunua. 600 junavaunun kokoiseen tilaan pitää saada mahdutettua yli 21500 eläintä. Jokaiset lajit piti laittaa niille sopiviin tiloihin, karsinoihin, häkkeihin jne. Joten olikohan arkissa esimerkiksi joitakin matelijoita varten omat vesialtaat?

Nisäkkäistä yli puolet on jyrsijöitä, joten ne menevät teoriassa pieneen tilaan. Samoin useat linnut ovat suhteellisen pieniä. Kirahvi ja norsu on toista ääripäätä. Arkissa on 3 kerrosta, jotka kukin ovat noin 5 metriä korkeita. Kirahvit ovat keskimäärin 4,8 - 5,5 metriä pitkiä, joten voisi tulla hieman ahdasta.

Nooan harteille Jumala ei langettanut eläinten keräämistä, vaan Jumala itse valitsi ne eläimet, jotka arkkiin tulevat ja johdatti valitut eläimet Nooan luo. Jumala oli varmasti niin viisas, että valitsi vain nuoria eläimiä, jotka olisivat valmiita lisääntymään vedenpaisumuksen jälkeen. Näin kirahvitkin säästyivät niskavioilta, kun nuori kirahvi ei ollut yli 5 metriä pitkä.

Oletetaan nyt, että Nooa sai jotenkin järkevästi ahdettua kaikki yli 21500 eläintä arkkiin. Seuraava huomioitava seikka on ruoka. Jumala jätti ruokapuolen Nooan päänvaivaksi, sanoen "Sinun tulee ottaa mukaan arkkiin kaikenlaista syötävää, niin että sinulla ja kaikilla muilla on mitä syödä." (1. Moos. 6:21). Jumala ei siis avustanut tässäkään Nooaa, Jumala ei loihtinut ruokaa tyhjästä.

21500 eläintä syö päivässä melko paljon ja pitää ottaa huomioon, joka lajin oma ruokavalio. Kun arkissa on 21500 eläintä, niin pitää olla vielä tilaa suurille ruokamäärille, ottaen huomioon eri eläinlajit. Pientä helpotusta tuo muun muassa jotkin matelijat, jotka selviävät pitkiäkin aikoja ilman ruokaa. Käärmeet voivat sulatella ruokaa kuukausiakin ja isoimmat krokotiilit pystyvät paastoamaan 2 vuottakin. Sekä jotkin eläimet voivat vaipua horrokseen arkin alakerran viileydessä ja pimeydessä, näin ollen ne kuluttavat vähän ravintoa. Mutta on lukuisia lajeja, joiden pitää saada ravintoa päivittäin.

Ruoka säilyy parhaiten kuivattuna tai sitten elävänä. Kaikki ruoka ei voi olla kuivamuonaa. Joten arkkiin täytyy ottaa vielä mukaan myös eläimiä, joita syödäänkin ja näillekin täytyy olla varattuna jokin tila arkissa. Ne ruokaeläimetkin tarvitsee ruokaa, jotta ne eivät kuole heti alkumatkasta.

Jos nyt uskotaan, että Nooa saa mahtumaan arkkiinsa 21500 eläintä sekä tarvittavan ruokamäärän. Silloin eläimet pitää ruokkia päivittäin. Arkissa on 8 ihmistä, näin ollen jokaisen vastuulla on päivittäin noin 2600 eri eläintä. Jos he valvoisivat päivässä 16 tuntia, niin silloin tunnissa pitäisi ruokkia heidän jokaisen noin 162 eläintä.

Jos edelleen uskomme on niin vahva, että kaikki edellä mainittu on mahdollista, niin täytyy muistaa myös arkin siisteys. Kun eläimiä ruokitaan, niin syntyy ulostetta. Voimme vain kuvitella niitä määriä mitä noin 21500 eläintä tuottaa päivässä ulostetta. Jokaisen arkissa olevan ihmisen on siis tunnissa ruokittava ja muutenkin hoidettava 162 eläintä tunnissa.

Laskentatyylilläni eläimen ruokinta ja hoito tapahtuu kerran päivässä ja silloinkin pitää ehtiä hoitaa 162 eläintä tunnissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ulostetta on moniakin tunteja eläinten karsinoissa. Syntyy metaanikaasuja ja hajuhaittoja. Vaikka arkin yläreunan pienet ikkunat olisivat koko ajan auki, niin se ei paljoakaan vähentäisi hajuja. Sekä arkin sisään muodostuisi metaania kivasti. Arkki olisi, kuin kelluva metaaniydinpommi. Pitäisi olla tarkkana ettei vaan sytytä tulta, muuten ulapalla voisi kajahtaa kovaakin ja näkyä huikea vesipatsas, kun arkki räjähtää. Siinä menisi sitten elämän viimeisetkin rippeet. Vanha viisaus sanoo, että hajussa kasvaa.

Kun nuo edellä mainitut käytännön ongelmat ovat saatu jotenkin ratkaistua, niin seuraava haaste onkin aika, jonka Nooa sukulaisineen viettää arkissa eläinten kanssa.

Seitsemän päivää ennen vedenpaisumista Jumala ilmoittaa Nooalle, että mene arkkiin sukulaisten ja eläinten kanssa. Nooa teki niin, muut ihmiset vain syövät, juovat ja naivat kaikessa rauhassa, kuten normaalistikin ovat tehneet. Kunnes sitten taivaan vedet satoivat alas ja maan syvyyksien vesivarastot pulppusivat ylös.

Jumalien pojat eivät kuolleet, mutta he poistuivat ihmiskehoistaan ja menivät takaisin Taivaaseen muiden enkelien joukkoon. Mutta heitä ei enää hyväksytty Taivaan enkelien joukkoon, koska olivat kapinoineet Jumalaa vastaan. Näin heistä tuli Helvetin enkeleitä eli demoneja. Vedenpaisumus hävitti myös muutkin yliluonnolliset jättiläiset ja olennot maasta.

Näin huuhtoutuu pois kaikki se pahuus ja vääryys mikä oli ihmisiin pesiytynyt. kaikki muut kuolevat paitsi arkissa olleet.

Vettä sataa tuona aikana, niin paljon, että korkeimmatkin vuoren huiput jäävät 8 metriä veden alle. Maailman korkein huippu on Mount Everest, joka on 8850 metriä. Näin ollen vettä on täytynyt olla ympäri maapalloa vajaat 9 kilometriä. Mutta se vaikuttaa jotenkin uskomattomalta määrältä. 40 päivässä vettä niin paljon, että ympäri maapalloa vesiraja on noin 9 kilometrissä. Vaikka ilmakehässä olisi ollut jokin vesihöyrykerrostuma, kuten jotkut sanovat olleen, niin silti sellainen määrä vaikuttaa melko paljolta.

Mistä tämä tieto, on peräisin, että korkeimmatkin huiput peittyivät? Eihän vedenpaisumuksen jälkeen ollut ketään kertomassa Nooalle, että näin oli. Nooa on itse vain voinut todeta vedenpaisumuksen jälkeen, että Ararat oli ollut veden alla kokonaan. Tosin Araratkin on 5 137 metriä korkea, sellainenkin määrä vettä on jo paljon. Teoriaa voisi helpottaa sillä, että vuoret kohoavat mannerlaattojen liikkeen vaikutuksesta. Tosin Ararat on tulivuori, niin sillä on hieman toisenlainen tapa kohota tai lahota.

Nooan aikoina vuoret ovat saattaneet olla siis paljon matalemmalla, kuin nykyään. Mutta tätä teoriaa vastaan laittaa ne uskovaiset, jotka uskovat, että maa on luotu noin 6000 vuotta sitten ja maa ei ole muuttunut mihinkään sen jälkeen - fossiilitkin ovat luotu kivien sisään.

Vesien nousu lakkasi 40 päivän jälkeen, mutta sitten 150 päivän aikoihin Jumala muistikin, että Nooa seilaa vetten päällä arkissaan. Jolloin Jumala laittoi tuulet puhaltamaan ja vesi alkoi laskea. Kului vielä kuukausia, kunnes arkki pysähtyi, kun oltiin kökötetty arkissa 210 päivää. Siinä oltiin sitten kolmisen kuukautta paikoillaan, kunnes 300 päivänä korkeimpien vuorien huiput tulivat esiin. Kun Nooa oli ollut arkissa 347 päivää, päästin hän korpin ikkunasta ulos, mutta korppi ei löytänyt sopivaa maata, mihin olisi voinut laskeutua ja palasi arkkiin. Nooa odotti 7 päivää ja nyt hän päästi kyyhkysen lentoon, joka palasi oliivipuun lehti mukanaan. Nyt Nooa tiesi, että vesi oli edelleen laskenut. Nooa päätti odottaa vielä 7 päivää ja päästi jälleen kyyhkysen lentoon, joka ei palannutkaan. Nyt vesi oli laskenut tarpeeksi. Arkissa oli vierähtänyt noin vuosi, 361 päivää, Nooa poistui arkistaan sukulaisineen sekä myös eläimet.

Se on vaan kummaa, kun noin 9 kuukautta meni, että vesi laski noin 10 metriä ja loput vajaasta 9 kilometristä laski noin kahdessa kuukaudessa.

Arkissa siis vietettiin noin vuosi 21500 eläimen kanssa. Tuollainen määrä eläimiä syö jo päivässä paljon. Eli arkissa on täytynyt olla melkoisesti ruokaakin mukana ja sehän on pienentänyt sitä tilaa mihin eläimet ovat ahdettu. Mitähän eläinsuojelijat olisivat tuumanneet arkin oloista. 21500 eläintä ahdettu suhteellisen pieneen tilaan, pienet karsinat ja häkit jne. hygieniataso surkea, ruokinta kerran päivässä, eläimillä ei ole juurikaan liikkumatilaa. Näissä oloissa sitten pitää olla vuosi.

Arkissa oli 8 ihmistä, he eivät voineet poistua arkista. Ahtaanpaikankammo on saattanut iskeä sekä samojen naamojen katsominen on saattanut ottamaan päähän. Tekemistä heillä on kyllä riittänyt, kun päivässä heidän on pitänyt ruokkia ja hoitaa 21500 eläintä 16 tunnissa. 16 tuntia töitä ja 8 tuntia unta, tällaista tahtia noin vuosi, niin kenen mielenterveys kestää sellaista? Varsinkin, kun olosuhteet on mitä on, ahdasta, hämärää, epäpuhdasta, meluisaa ja kiirettä.

Kuinkahan skitsofreenisia arkin ihmiset olivat tuon vuoden jälkeen, eikä eläimetkään tainneet sen paremmin olla järjissään ja voimissaan - apatiaa ja vainoharhaa. Sekä miltähän tuntuu olla ensiksi vuosi suljetussa ja epämiellyttävässä tilassa. Astua sitten ulos typötyhjään maailmaan. Tilaa on enemmän, mutta ei ainuttakaan uutta naamaa ympärillä.

Jumala käski nyt Nooan suvun lisääntyä täyttää maa, samoin eläinten, mutta mitenköhän oli sitten geeniperimän puhtaus ja monimuotoisuus. Nooalla oli sentään kolme poikaa ja heillä vaimot eli oli hiukan vaihtelua jo perimän suhteen. Kun veljien ja siskojen ei kannata yhtyä keskenään, niin ainoa keino lisääntyä oli yhtyä serkkujen kesken. Näin geeniperimä pysyi jokseenkin monimuotoisena ainakin jonkin aikaa. Eihän se ole ihme, kun vedenpaisumuksen jälkeen ihmisen elinikä alkoi laskea sukupolvien myötä, kun oli tuollaiset lähtökohdat. Geeniperimään alkoi tulla virheitä, kun perimään ei saatu tarpeeksi vaihtelua.

(Tosin olihan tilanne ollut vieläkin huonompi Aatamin ja Eevan ilmestyttyä, heidän lasten täytyi yhtyä logiikan mukaan keskenään. Kaiken lisäksi Jumala oli ensiksi potkinut Aatamin ja Eevan pois Paratiisista.)

Mutta uskokaamme, että ihmiskunnan uusi alku pystyi ponnistamaan näin kehnoista lähtökohdista. Niin Nooan poikien jälkeläisistä tuli eri kansoja, jotka voidaan jakaa seemiläisiin, haamilaisiin ja jaafetilaisiin. Polveudumme näistä alkukansoista ja hyvin hyvin ohuen pullonkaulan kautta Aatamista ja Eevasta. Ainoa mikä meitä yhdistää Aatamin ja Eevan perimään on Nooa (lähisukuineen), joka ainoana Aatamin ja Eevan sukupuusta selvisi elossa. Toisin sanoen Jumala tuhosi sen aidon ja alkuperäisen alun, jota monesti mainostetaan ihmisten alkuna.

Kun ihmisten ja eläinten tulevaisuus oli jotenkin turvattu, niin miten kävi hyönteisten? Nykyään hyönteisiä tunnetaan yli 1 000 000 lajia, niin mistä ne ovat tulleet, kun Jumala hylkäsi ne - ei ottanut arkkiin mukaan. Voi olla, että arkissa on ollut salamatkustajia. Eläinten mukana tulleet - sontakärpäset sun muut ötökät. Täit ovat pelastuneet ihmisissä. Harva hyönteinen selviää vuoden vesimaailmassa. Valtaosa tarvitsee selviytyäkseen kasveja ja eläimiä. Toukkina tai koteloituneina jotkut ovat saattaneet selvitä kelluvissa puunrungoissa. Tai sitten maan uumeniin on jäänyt luolia ja muita ilmataskuja, joissa hyönteinen on saattanut selvitä.

Jatkuvuuden varmistuttua, Jumala teki liiton Nooan kanssa. Jumala ei enää koskaan hävittäisi koko ihmiskuntaa. Tämän lupauksen merkiksi Jumala laittoi taivaalle kaaren. Tämä kaari oli sateenkaari. Seuraavalla kertaa, kun sataa ja näet sateenkaaren, niin voit olla varma ettei tule uutta vedenpaisumusta.

Arkki-episodin jälkeen Nooa eli vielä 350 vuotta. Nooa oli 600 vuotias, kun arkki valmistui. Nooa siis eli kaiken kaikkiaan 950 vuotiaaksi. Nooan isoisä Metusalem laittoi vieläkin paremmaksi ja eli 969 vuotiaaksi.

Viisaat ovat sanoneet, että tällaiset Raamatulliset huippukorkeat iät johtuvat siitä, että ihminen on ensimmäiset 200 vuotta hengellisellä tasolla nuori. Ensimmäiset 200 vuotta eletään ja opitaan elämästä. Vasta sen jälkeen ihminen on tarpeeksi nähnyt ja kokenut sekä valmis työstämään ja jalostamaan sitä tietoutta mikä hänelle on kertynyt. 200 jälkeen ihminen alkaa vasta kasvaa hengellisestikin aikuiseen suuntaan, elämän viisaus täydentyy. Tosin tämä kaava ei tainnut toimia ihan täydellisesti vedenpaisumusta edeltävinä aikoina - maa oli turmeltunut ja se piti resetoida.

Mutta, jos kerta ensimmäiset 200 vuotta on kokemuksien keruuta ja ihminen elää enintään 120 vuotta, niin mättääkö jutussa joku? Ei mätä, sanovat viisaat. Tämän vuoksi nykyihmisen sielu syntyy uudelleen. Sielu valitsee noin suunnilleen yhtä monta kertaa elämän naisena ja miehenä. Näin sielun kokemuspiiri on mahdollisimman vakaa ja laaja. Toisin sanoen sielu ei ole kumpaakaan sukupuolta oleva, se ei ole sukupuolisidonnainen. Mies ja nainen ovat vain sielu-funktion attribuutteja, joilla sielu pystyy elämään ja kokemaan erilaisia elämiä. Kun sielulle on sitten kertynyt tarpeeksi elämien kautta hengellistä ymmärrystä, siirtyy hän seuraavalle elämän tasolle.


Kirjoitettu alun perin 26.09.2010

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä kiehtova kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti nyt itsekin lukea, että muistan mitä olen tuolloin kirjoittanut.

      Muistin, että olen kirjoittanut myös:
      Nooan arkki ja vedenpaisumus

      Poista