Keijo Pumpkin kuului kuuluisaan ja suureen Atlantic Giant sukuun. Keijo oli pienen pieni kurpitsan alku, kun hän havahtui päiväuniltaan siihen, kun hento tuulenvire ja auringonsäteet osuivat häneen. Oli kesäkuun alku ja puutarhuri oli vienyt hänet ensimmäistä kertaa ulos. Hallayöt olivat takana ja Keijon saattoi jo viedä ulos kasvamaan. Keijo oli pienen pieni kurpitsan alku suuren suurissa puutarhurin käsissä, hän oli kuin laiva aallokossa. Puutarhurin kävely oli hieman keinahtelevaa, kun hän vei Keijoa käsissään pihan poikki. Keijo kummasteli suurta ja ihmeellistä maailmaa, vaikka eihän hän nähnyt kuin lähinnä pihapiirin, mutta sekin tuntui Keijosta suunnattomalta maailmalta.
Pian puutarhuri saapuikin kasvimaan viereen, jossa oli komposti. Hän asetteli Keijon kompostin multaan huolellisesti ja kasteli lopuksi Keijon raikkaalla vedellä. Keijo sai uutta puhtia kasvamiseen, oli hyvä kasvualusta ja vettä. Kun puutarhuri oli istuttanut Keijon kompostiin, mutisi hän Keijolle "Kasva suureksi ja maukkaaksi", astellen pois.
Puutarhurin lähdettyä Keijo tarkasteli uutta kasvuympäristöään, hän oli ravinteikkaassa kompostimullassa kasvimaan vieressä ja omenapuitakin oli näköpiirissä. Aurinko lämmitti Keijoa ja tuntui kuin hän olisi saanut siitä energiaa.
Keijon tarkastellessa ympäristöään alkoi hän kuulla kasvimaalta supinaa ja hihitystä. Kasvimaan asukit olivat huomanneet Keijon saapumisen, mutta eivät tienneet mikä oli tuo uusi tulokas. Pienet perunan mukulat ujostelivat Keijoa ja hihittäen kurkkivat multapaakkujen takaa häntä. Jolloin Keijo esittäytyi "Minä olen Keijo Pumpkin, mutta sanokaa vaan Keijoksi... puutarhuri kutsuu minua kurpitsaksi". Keijon kerrottuaan itsestään muille, rohkaistuivat muutkin esittäytymään, myös ujot perunan mukulat sekä kauempaa omenatkin huutelivat, toivottaen Keijon tervetulleeksi joukkoon.
Päivät kuluivat, puutarhuri kävi päivittäin katsomassa Keijoa ja kasvimaataan kastellen ja muutenkin hoitaen. Toisinaan sade piiskasi heitä kunnolla, mutta sateen jälkeen taas paistoi aurinko. Joinakin päivinä jopa Keijonkin mielestä oli vähän liian kuuma, mutta puutarhuri tiesi tämän ja kantoi enemmän vettä heille. Silloin tällöin variksen pojat Väke ja Kake tulivat rääkymään ja ilkkumaan "Haahaaha... oranssi läskipallero!", mutta Keijo ei välittänyt niistä huudoista, kun tiesi, että hänen kuuluikin olla oranssi ja pyöreähkö.
Joskus puutarhurin mukana oli pienempi puutarhuri. Silloin puutarhurin tytär oli käymässä kotonaan ja tämä pieni puutarhurin alku oli puutarhurin tyttären lapsi, pikku Iida. Iida oli noin 3-vuotias ja innokas hoitamaan Keijoa. Toisinaan Iida taputti Keijoa hieman kovakouraisesti ja kasteli vähän liikaa. Mutta Keijo tiesi, että Iida oli vaan niin innokas ja pieni, että ei Iida tahallaan niin tehnyt, hyvä vaan kun joku on tarmokas pitämään huolta.
Kesä oli vierähtänyt yli puolen välin jonkun matkaa jo. Tällä kertaa puutarhurin saapuessa oli hänellä mukanaan kuokat ja lapiot. Mitä ihmettä nyt tapahtuu tuumi Keijo, katsellessaan puutarhurin touhuja. Kauhukseen hän huomasi puutarhurin vievän kaikki hänen ystävät pois kasvimaalta, hän jäi nyt ypöyksin!
Syksyiset tuulet olivat jo alkaneet puhaltaa, varsinkin öisin oli viileä sekä pimeää. Keijo mietti, miksi häntä ei ollut otettu muiden mukaan, olihan hänkin jo iso ja mahtava kurpitsa. Jolloin paikalle lennähtivät Väke ja Kake ja olivat tuttuun tapaan ivallisia "Tiiäks sä Keijo mikä on Halloween?", mutta eihän Keijo ollut kuullutkaan moisesta. Variksen pojat jatkoivat "Keijo, kyl se sulle aikanaan selviää, kunhan hiukan vielä kasvat... hahahhaa!".
Keijon vietettyä yksinään joitakin viikkoja, vain silloin tällöin Väke ja Kake seuranaan. Tuli puutarhuri Keijon luo kottikärryjensä kanssa ja nosti ison Keijon puhkuen niihin. Keijo oli innoissaan kottikärrykyydistä, olihan hän ollut paikallaan jo noin 130 päivää ja nyt hän pääsi kiertoajelulle tai niin hän ainakin luuli.
Keijon kiertoajelu päättyi talon taakse kellarin eteen, puutarhuri meni avaamaan kellarin ovea...
(Sillä välin kellarissakin tapahtui laulun sanoin...)
Kukkuu kukkuu, pikkupottu nukkuu,
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi.
Pikkupottu kurkkua potkaisi.
Kurkku se parkas ja nurkkahan karkas,
porkkana paineli perässä.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se omenaa lohdutti.
Tomaatti se suuttui ja punaiseksi muuttui
punajuuri punoitti vieressä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinään mökötti.
Suut meni tukkoon, kun aivan kävi lukkoon,
tarhuri kurkisti ovesta.
Ollaan me ihan kiltisti,
vihannekset yhdessä vakuutti.
Ollaan me ihan kiltisti
vihannekset yhdessä vakuutti.
Iso ja kovapäinen Keijo vieri rymisten kellarin rappusia alas, kun puutarhuri kippasi hänet ovesta sisään pimeään kellariin. Keijo vieri peränurkkaan, pää pyörällä vierimisestä. Hetken oli aivan pimeää ja hiljaista, kun ovi meni kiinni. Kunnes Keijo tottui hämärään ja jostain läheltä kuului tuttu ääni sanoen "Onko se Keijo?". Hän tunnisti ilokseen äänen, ääni oli Kalle kaalin, joka oli ollut kasvimaalla. Mutta Kallekaan ei ole ollut yksin kellarissa, vaan Kallen kysymyksen jälkeen Keijo kuuli tuttuja muitakin ääniä ympäriltään. Kellarissa oli monia tuttuja kasvimaalta, mutta ei kaikkia. Heidän siinä jutellessa Keijolle kerrottiin miten joka päivä puutarhuri haki joitakin heistä ja kukaan ei ole palannut...
Koitti sekin päivä jolloin puutarhuri tuli ja haki Keijon. Kellarin ovella päivänvalo sokaisi hetkeksi Keijon, talon räystäällä hän näki Väken ja Kaken katsomassa, kun puutarhuri haki häntä. Kake rääkäisi "The green mile..." ja Väke jatkoi "Dead man walking!".
Puutarhuri vie Keijon taloon sisään, Keijo huomasi, että nyt taitaa olla jotkut juhlat, kun paikalla oli iloisia ihmisiä. Keijoonkin tarttui juhlatunnelma, kun hänet vietiin keskelle pöytää ja ympärillä oli tuttuja kasvoja. Puutarhurin tytär oli tullut lapsensa, Iidan kanssa juhlimaan. Keijo oletti, että juhlat ovat hänen vuokseen järjestetty, kunnes huomasikin ettei asia taidakaan olla aivan niin... Yht'äkkiä Keijo huomasi, kuinka puutarhurin tyttären käsi nousi kovaa vauhtia ylös, kädessä ollut iso veitsenterä vain välkähti valossa. Samalla veitsi jo iskeytyikin Keijon päähän, lävistäen kovan kuoren. Keijon päälaki leikattiin irti.
Kun päälaki oli irrotettu, niin pikku Iida oli jo innoissaan lusikka kädessään "kuupitsa, kuupitsa!" ja alkoi kaivaa lusikalla Keijon sisälmyksiä pois päälakeen tehdyn aukon kautta. Keijon olo keveni kummasti ja Keijon editse vilahti koko hänen elämänsä, pienestä siemenestä tähän päivään. Lopuksi Iida teki äitinsä kanssa veitsellä Keijo kurpitsaan silmät ja suun.
Kun Keijo oli tyhjennetty ja viimeistelty, niin veivät kaikki yhdessä Keijon ulos, syksyiseen pimeään iltaan. Vielä puuttui jotain, niinpä Iida laittoi äitinsä avustuksella Keijon sisään kynttilän loistamaan. "Nyt on kurpitsalyhtymme täysin valmis" sanoi Iidan äiti ja he kaikki katsoivat lyhtyä hiljaa hetken.
Muut jo hieman poistuivat kurpitsalyhdyn luota, mutta pikku Iida jäi vielä katsomaan lumoutuneena hieman pelottavaakin kurpitsalyhtyä. Kurpitsalyhdyn valo leikki pihapiirin varjojen kanssa, saaden ne liikkumaankin.
Iidan katsoessa lumoutuneena kurpitsalyhtyä, pyllähti hän istumaan hämmästyneenä, kun yht'äkkiä Keijo kurpitsalyhty iskikin Iidalle silmää, toivottaen "Hyvää Halloweenia...".
Kirjoitettu alun perin 27.10.2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti