lauantai 25. lokakuuta 2014

Alkoholi ja tupakka

Alkoholi tappaa enemmän ihmisiä vuodessa kuin aids, tuberkuloosi ja väkivalta yhteensä, kertoo Maailman terveysjärjestö. Viime vuonna alkoholiin kuoli noin 3,3 miljoonaa ihmistä. Tämä tarkoittaa, että noin joka kymmenes sekunti joku menehtyy alkoholiin. Suomessakin alkoholiin kuoli 2012 vuonna yhteensä 1 960 henkeä, eli neljä prosenttia 51 737 kuolleesta, kertoo Tilastokeskuksen Kuolinsyyt 2012 -tilasto.

Maailmassa noin joka kymmenes sekunti joku menehtyy alkoholiin. Suomen lukujen perusteella, osuutemme on 5 alkoholiin menehtynyttä suomalaista päivässä. Alkoholisyyt ovat olleet jo useita vuosia työikäisten yleisimpiä kuolemansyitä sekä miehillä että naisilla. Työikäisillä alkoholiperäiset kuolinsyyt, eli alkoholitaudit tai tapaturmainen alkoholimyrkytys, olivat 16 %. Suomessa vuonna 2012 kuoli yhteensä 51 737 henkilöä, noin 142 henkilöä päivässä, joista noin 5 henkilöä kuoli alkoholin vuoksi. Voimme todeta, vaikka maailmassa menehtyy joku joka kymmenes sekunti alkoholiin, Suomessa tupakka tappaa enemmän kuin alkoholi. Tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee Suomessa keskimäärin 5 000 ihmistä joka vuosi. Määrä on enemmän kuin Suomessa vuoden aikana huumeiden, alkoholin, liikenneonnettomuuksien, aidsin, itsemurhien ja murhien seurauksena kuolleiden määrä yhteensä. Joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama ja joka viiden sydän- ja verenkiertoelinten sairaus on aiheutuu tupakoinnista. Samoin kuin tupakkalakia halutaan kiristää, niin 1.1.2015 kiristyy myös alkoholimainonta.

Eri uskonsuuntauksien suhtautuminen päihteisiin on myös mielenkiintoinen seikka. Suomen Ev.Lut. kirkko ei pidä alkoholinkäyttöä syntinä, mutta pitää liiallista alkoholinkäyttöä vaarallisena. Alkoholi saattaa aiheuttaa paitsi terveydellisiä, myös sosiaalisia ja taloudellisia haittoja. Suomen Ev.Lut. kirkko suhtautuu myös vakavasti tupakoinnin haittoihin ja pyrkii toimimaan tupakkalain hengessä. Terveysriskien vuoksi kirkko haluaa kannustaa nuorta savuttomaan valintaan omassa elämässään. Kirkolle terveysriskit ovat siis syitä välttää päihteitä, mutta ei kiellä niitä jyrkästi. Ortodoksit suhtautuvat näihin samoin.

Jehovan todistajat kieltävät kohtuuttoman alkoholinkäytön ja tupakoinnin, joka on joidenkin lähteiden mukaan vakava rike. Alkoholia voi siis nauttia, mutta ei liikaa. Tupakoinnin suhteen on jyrkkä kielto, he löytävät perustelut Raamatusta.

Lestadiolaisilla alkoholinkäyttö (juopottelu) on syntiä, koska Raamattu varoittaa alkoholin käytöstä. Juopottelu on sen mukaan syntiä. Se, ettei alkoholia käytetä, perustuu siis Jumalan sanaan. Tupakointi taas on paha tapa ja epäterveellistä. Suotavaa on, että kukaan ei tupakoisi. Tupakointia Jumalan sana ei kuitenkaan pidä syntinä.

Kristoffer Kolumbuksen löydettyä uuden maailman vuonna 1492, levisi tupakka intiaaneilta vanhaan maailmaan. Ensimmäinen eurooppalainen tupakoitsija vangittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen, koska "savun juonti" oli kauhistuttavaa. Kirkon piirissä tupakointi tuomittiin sen pakanallisen alkuperän vuoksi (samalla syyllä voisi kieltää mm. popcornit), kummallista tässä on, että kumminkin myös lähetyssaarnaajat toivat Amerikasta tupakkaa Eurooppaan.

Tupakan alkuperä on se syy, miksi kukaan ei löydä Raamatusta suoraa viittausta tupakkaan. Tupakkaa ei tunnettu vanhassa maailmassa kuin vasta 1500-luvulta lähtien, kun Amerikka oli löydetty. Jeesus ei poltellut tupakkaa, Hän lipitti vain viiniä, joka on mainittu Raamatussa - tupakkaa ei vain tunnettu silloin, kun Raamattua on kirjoitettu. Tupakkakieltoja ei näin ollen löydy suoraan Raamatusta. Tupakan syntisyys täytyy etsiä kiertoteitse. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, pitää miettiä, onko tupakka hyödyksi, hallitseeko se (riippuvuus syrjäyttää Jumalaa), tekeekö se kunniaa Jumalalle kehossasi? Tästä päädymme siihen, että Raamattu ei salli tupakkaa, mutta samalla testillä monta muutakaan asiaa ei saisi tehdä.

Miksi raitis joutuu selittelemään raittiuttaan, mutta alkoholinkäyttäjä ei joudu selittelemään juomistaan? Se ihmeellistä on...

Tämä oli päihdetrilogian viimeinen osa, johon kuuluvat myös Kahvin uhrit- ja Nurkkaan ahdetut savuttajat -kirjoitukset.

1 kommentti:

  1. Vuoden 2017 Suviseurojen aikoihin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Juha Kaarivaara selitti alkoholia ja tupakkaa.

    Alkoholi:
    Siinä on pohjana Jumalan sanan opetus alkoholin käytöstä. Ei pidä juopua viinasta, mistä paha meno tulee.

    Tupakka:
    Tupakka ei ole samalla tavalla aiheuttamassa pahaa menoa kuin alkoholia, vaikka tupakka onkin turmiollinen asia. Sitä olisi hyvä kaikin keinoin välttää.

    VastaaPoista