keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Vatikaani järkiintyy?

Paavi Franciscus on ottanut kantaa niin uskovaisia kuin uskonnottomiakin koskevaan kiistaan maailmankaikkeuden synnystä ja elämän kehittymisestä. Paavin mukaan teoriat alkuräjähdyksestä ja evoluutiosta eivät ole ristiriidassa Jumalan olemassaolon ja luomiskertomuksen kanssa. Samalla kannalla on ollut myös luterilainen kirkko

Paavin mukaan evoluutiota koskevat käsitykset eivät ole ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa, koska evoluutio edellyttää kehittyvien eliölajien luomisen. Jumala loi ihmisen ja antoi hänen kehittyä niiden edellytysten mukaan, jotka kullekin annettiin, jotta he voisivat saavuttaa täyttymyksensä. Jumala ei kuitenkaan ole taikuri, joka voi taikasauvallaan loihtia mitä vain, tuosta noin vaan.

Paavi sanoo myöskin ettei maailman synty ollut seurausta kaaoksesta, eivätkä kristityt voi hyväksyä tätä ajatusta. Alkuräjähdys oli Jumalan tapa luoda maailma 13,8 miljardia vuotta sitten. Eikös tämä ole ristiriidassa Raamatun 6 000 vuotta vanhaan maailmaan ja jos evoluutio nyt hyväksytään, niin loiko Jumala ihmistä? Vai polveutuuko ihminen sittenkin eläimestä, apinasta?

Itse olen pystynyt yhdistämään uskonnon ja tieteen juuri tällä tavalla. Jokin mahdollisti luonnonlait, jokin käynnisti ne. Olkoon tänä jokin sitten Jumala. Paavin mukaan alkuräjähdys ei ollut sattumaa, vaan Jumalan aikaansaannosta. Alkuräjähdys on sen verran käsityskykymme ulkopuolella, ettemme pysty sanomaan mikä sen sai aikaan, mutta olkoon se sitten Jumala, joka mahdollisti elämän kehittymisen. Jumala vain käynnisti elämän, tekemällä alkuräjähdyksen ja määrittämällä luonnonlait. Loppu onkin sitten tiedettä, joka mukailee Jumalan sanelemia luonnonlakeja. Evoluutio on osa Jumalan suunnitelmaa, joka lopulta saavutti myös ihmisen. Näin Jumala loi ihmisen. Jumala ei siis ollut taikuri, joka loi taikasauvallaan suoraan aikuisen ihmisen.

Jumala vain käynnisti evoluution, jonka jälkeen ei ole luonut mitään muuta. Evoluutio on itse luomisprosessi, joka jatkuu yhä. Näin ollen voidaankin sanoa, että Jumala luo koko ajan uutta, mutta evoluution kautta. Evoluutioteoria voisikin olla nimeltään luomisteoria. Teorioiden nimethän ovat vain ihmisen omia termejä, jotka ovat juurtuneet sanastoomme ja niillä on jokin tietty tarkoitus.

Kun vihdoinkin Vatikaanikin alkaa tulla järkiinsä (vaiko harhaoppiseksi?), niin mikä on seuraava Raamatun osa, joka murenee? Voidaanko näin pikku hiljaa murentaa koko Raamattu. Onko kirkko nyt pettänyt jotkin uskovaiset, hyväksymällä tieteen totuuksia? Onko tämä muutos pahuuden aikaansaannosta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti