torstai 7. heinäkuuta 2016

Mysteeriset kuvat

Ruotsalaistyttö otti kuvan kavereistaan uimassa, kuvaan tallentui myös pelottava hahmo. Ruotsalaistytön kuvaan ilmestynyt omituinen hahmo kummastuttaa myös asiantuntijoita.

Itse päädyn siihen, että ruotsalaistytön kuvan "olento" on vain vedessä olevan tytön jalka (vesi taittaa valoa) ja olennon silmä on vedenpinnalla oleva kupla.

Toinen kuvamysteeri on, että UFO-harrastajat väittävät löytäneensä Marsin pinnalta ikuistetusta valokuvasta avaruusolion hahmon. Heidän mukaansa noin kuusituumainen (noin 15 cm) hahmo nähdään kuvassa piilottelemassa erään suuren kiven vierustalla.

NASA on tavoistaan poiketen kommentoinut väitteitä ja todennut, että kyse on luonnollisesta muodostelmasta, mutta se ei ole epäilyksiä hälventänyt. Hahmo on suurin piirtein saman kokoinen kuin Chilestä toistakymmentä vuotta sitten löytynyt Atacaman avaruusolio, joka on sittemmin todettu epämuodostuneen ihmisen jäännökseksi. Sirius-dokumentissa kerrotaan muun muassa Atacaman avaruusoliosta.

Kolmas kuvamysteeri on, jossa 116 vuotta vanhassa kuvassa on käsi, joka ei näytä kuuluvan kenellekään kuvassa olevalle. Samanlainen käsimysteeri sanotaan olevan myös kuuluisassa Pyhä ehtoollinen -maalauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti