torstai 1. syyskuuta 2016

Planeettoja ja signaaleja

Vuonna 2009 James Cameron lähetti ihmisen Centaurin tähdistöön, kohti Alfa Centauria, joka on kaksoistähti. Kyseisen tähtijärjestelmän eräältä planeetan kuulta löytyi elämää. Tämä tarina tunnetaan nimellä Avatar.

Elokuun puolivälissä saksalainen Der Spiegel -lehti kertoi, että Euroopan eteläisen observatorion (ESO) tutkijat olisivat löytäneet maankaltaisen planeetan. Planeetta tunnetaan nimellä Proxima Centauri b (Proxima b), senkin sanotaan kuuluvan Centaurin tähdistöön ja kiertää Proxima Centauri -kääpiötähteä.

Planeetta kiertää Proxima Centauria maan tavoin elämän vyöhykkeellä. Elämän vyöhyke tarkoittaa sellaista etäisyyttä tähdestä, että lämpötila on elämälle sopiva. Mikäli planeetalta löytyy vettä, se pysyy nestemäisenä eikä jäädy tai haihdu.

Elokuun lopussa uutisoitiin mystisestä radiosignaalista, joka viittaa toiseen sivilisaatioon. Alunperin signaalin havaitsi venäläinen radioteleskooppi RATAN-600 jo 15. toukokuuta vuonna 2015, mutta tuolloin asia pidettiin salassa. Signaali on peräisin tähdeltä, jonka nimi on HD164595. Se sijaitsee Herkuleksen tähdistössä 95 valovuoden päässä Maasta ja on 6,3 miljardia vuotta vanha.

Onko nyt menossa jotain jännää? Vähitellen ihmisille ripotellaan tietoa. Löytyy planeetta, jossa elämä olisi mahdollista - tätä tietoa korostetaan. Tämän perään jo uutisoidaan toisen sivilisaation signaalista. Mitä vielä, seuraavaksiko meille näytetään, kuinka vieraat alukset tulevat maahan? Onko menossa muutos uuteen avaruusaikaan, tapaamme vihdoinkin ne muut?

Komento takaisin! Signaalin myöhempi prosessointi ja analysointi on paljastanut, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta. Viime vuonna tieteilijät selvittivät 17 vuotta kuuluneen signaalin alkuperän, joka oli kuppilan mikroaaltouuni.

Tai hetkinen, entäs jos signaali tulikin toiselta sivilisaatiolta, mutta sitä ei haluttukaan vielä julkistaa. Keksittiin vain mitätöivä verukeuutinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti