torstai 24. elokuuta 2017

Hymiökielioppi 2.0

Kirjoitin hymiökieliopin version 1.0 joskus vuonna 2005 tai 2006. Version 1.5 muotoilin vuonna 2014, siinä lähinnä vain korjailin tekstin ulkoasua siistimpään muotoon. Aiemmat versiot on ollut internetin uumenissa, tämän 2.0 version päätin julkaista täällä, josta sen löytää helpommin.

Jälleen on aika hiukan muotoilla hymiökielioppiani uuteen ilmeeseen, koska hymiöiden käyttö on päässyt uutisiin asti. Vuonna 2016 uutisoitiin, että hymiö on korvannut pisteen.


Hymiökielioppini sai alkunsa ajalla, jolloin hymiöt olivat merkkejä. Kuulun sukupolveen, joka on kokenut internetin tulemisen ja kehittymisen. Voidaan varmaan sanoa, että 2000-luvun puolella syntyneille internet on ollut yhtä selvä asia kuin minun sukupolvelleni on ollut väri-TV - se on aina ollut. Pikaviestintä ohjelmien yleistyessä alkoi hymiöiden käyttö yleistyä. Itse käytin IRC:tä sekä kuuluisaa Meseä eli Windows (Live) Messengeriä. Messenger haudattiin ja siirryttiin Skypeen ja WhatsAppiin.

Vanhan koulukunnan miehenä olen suosinut merkkihymiöitä, mutta nykyään on melkein pakko käyttää graafisia hymiöitä, joista on jossakin välissä tullut emoji (milloin ja miksi?).

HYMIÖKIELIOPIN PERUSTEET
Hymiökielioppi on normaalin kieliopin vaihtoehtoinen laajennusosa, joka muuttaa lähinnä vain pisteeseen koskevat säännöt. Hymiökieliopissa lause ei pääty aina pisteeseen. Hymiöllä voidaan korvata piste. Lauseen lopussa ei ole pistettä sekä hymiötä, vaan piste tai hymiö. Tämä on hymiökieliopin pääsääntö.

Väärin:
Esimerkkilause hymiön käytöstä. 😊

Oikein:
Esimerkkilause hymiön käytöstä 😊

Oikein:
Esimerkkilause hymiön käytöstä.

Hymiö voi myös aloittaa lauseen. Lauseen aloittavan hymiön jälkeen itse lause alkaa normaalisti isolla kirjaimella, mutta ei ole suotavaa lopettaa edellistä lausetta hymiöön ja aloittaa seuraavaa lausetta hymiöllä, vältä sitä.

Väärin:
Esimerkkilause hymiön käytöstä 😊 😊 Esimerkkilause hymiön käytöstä.

Oikein:
Esimerkkilause hymiön käytöstä 😊 Esimerkkilause hymiön käytöstä.

Hymiöllä ei voida luontevasti korvata ! ja ? -merkkejä. Vaan niiden jälkeen voidaan laittaa hymiö.

Ei hyvä visuaalisesti:
Esimerkkilause hymiön käytöstä 😊!

Parempi visuaalisesti:
Esimerkkilause hymiön käytöstä! 😊

Halutessasi päättää lause kolmeen pisteeseen... (jätät ajatuksen ilmaan leijumaan) Suositellaan hymiö laitettavaksi niiden pisteiden jälkeen, koska silloin pisteet eivät ole osa hymiötä.

Näin:
Esimerkkilause hymiön käytöstä... 😊

Pisteet voidaan laittaa myös joissakin tilanteissa myös hymiön jälkeen. Näin hymiön sanomaan saadaan maaginen lisäefekti, jonka merkitys riippuu itse lauseesta/asiayhteydestä.

Normaali:
😉

Maaginen lisäefekti:
😉...
(ehkä hyvin harvoin keksii tälle sopivan käyttökohdan)

Toinen hymiökieliopin pääsääntö on, että älä käytä liikaa hymiöitä. Hymiöiden liikakäyttö johtaa hymiön merkityksen hukkumiseen. Hymiöllähän ilmaistaan millä mielellä teksti on kirjoitettu, kuinka vakavasti teksti kannattaa ottaa. Vaikka teksti olisi painavaakin tekstiä, hymiö voi kääntää lauseen merkityksen kevyeen päin. Kaikki eivät aina ymmärrä hymiön painoa kuin sinä, joten hymiön käyttö on melkein taitolaji, jotta hymiön osaisi laittaa oikeaan kohtaan. Hymiöillä ei korvata jokaista pistettä tai muutakaan välimerkkiä. Hymiöt ripotellaan tekstiin järkevästi. Kannattaa myös miettiä asiayhteyttä ja kohdetta, jos aikoo käyttää hymiöitä. Aina hymiöt eivät ole hyvä idea tekstissä.

Vitsiä kirjoittaessa älä käytä hymiöitä, vitsit kerrotaan aina vakavalla ilmeellä. Vitsiä ei valmiiksi naureta, vaan annetaan lukijan itse tajuta vitsin pointti ja nauraa, jos nauraa.

Nuoriso voi nykyään viestitellä pelkillä hymiö/emoji -jonoilla. Se on jo oma kielensä ja eri juttu kuin hymiökielioppi.

Hymiökielioppi on vain suomen kieliopin laajennusosa (vielä epävirallinen sellainen), joten kielioppi on hyvä osata, näin saat tekstiä, jota on mukava lukea.

8 kommenttia:

  1. Mese oli paras.

    Mitä nuihi hymiöihin tulee niin aikamonella hymiökielioppi on hakusessa.
    En itsekään sitä aina hallitse sattaaisin nauraa kertoessani vitsiä eli plaa plaa ja loppuun xd tai :DD
    Se kertoo että muhu se uppos ainaskis.

    Tärkeisiin ja työposteihin ei saisia ikinä laittaa hymiötä.
    Joskus hymiöstä syntyy väärinkäsityksiä.
    En aina käytä hymiötä pisteenä, joskus kyllä.

    Hymiöinvaasio tosiaan vie sen pointin hukkaan.
    Vihasella hymiöllä saa näytettyä että nyt ollaan vihaisia.
    Kyllä hymiöt kertoo tunnelman..tehostaen.

    Ps. Mullakin on hymiötyyny, sydämet silminä.

    -CE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on lähinnä minun määritelmä, ei näitä lue missään oppikirjoissa =) Jokaisella on oma tyyli. Aikoinaan tuli vain mieleen, että hymiöiden käytössä voisi olla jotkin "säännöt" ja pilke silmäkulmassa tein.

      (näissä kommenteissa ei näemmä toimi graafiset hymiöt)

      Poista
  2. Ajat muuttuvat. TikTok-sukupolvella on aivan oma tyyli.

    Haistattelen tietämättäni =)

    VastaaPoista
  3. Tinderin salakieli.

    Eihän tässä uskalla kohta käyttää mitään hym... eikun siis emojia =)

    VastaaPoista
  4. Onnee hymiöt jos alkaisi käyttää niitä.oi muistan Aapelin hymiöt jotka eli ja sen miten ne tapettiin.
    Käytän eläinhymiöitä eniten mutta nyt en voi enää käyttää persikka- tai pisarahymiöö. Koska herää epäilykset.👀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse joskus kyllästyin pitkäksi aikaa noihin nykyisiin emojeihin, koska jotkut lapsenmieliset alkoi spämmiä niitä youtubessa tai jonkin muun sovelluksen keskustelupalstoilla.. Sama se jos jokainen vastaantuleva kommentti keskustelupalstoilla on jostain muualta kopioitu.. Eikö ihmisillä ole omia ajatuksia enään kun pitää kopioida muiden kommentteja jokaiseen kommenttikenttään.

      Olin onnellinen kun aapeli oli säästynyt pitkään tältä nykypäivän emojivyöryltä, mutta sitten ne meni lisäämään nuo nykypäivän emojit sinne aapelin chattiin. Itse en pidä kun asiat muuttuu, enkä pidä tosi monesta nykypäivän trendeistä, on paljon ihmeellisiä ja omituisia trendejä joista en pidä.

      Perus hymiöistä ikuisiin lemppareihini kuuluu ^^ hymiö jota edelleenkin käytän aika usein. En myöskään ikinä käytä peukkuemojia, vaan jos haluan peukuttaa johonkin, niin kirjotan (y), joka on vanha hymiö peukulle, kun joku kysyy mitä se (y) tarkottaa niin kerron että Thumbs up.

      En käytä viesteissäni koskaan emojeita, tai jos käytän niin erittäin erittäin harkiten ja nirsosti. Sinähän oletkin ainoa kenelle emojeita on helppo lähettää ja olen lähettänytkin niitä sinulle niitä enemmänkin.

      Harmi kyllä jos olet joudunut lopettaa noiden persikka- tai pisarahymiöiden käyttämisen :(

      Aapelissa biljardissa yleisin hymiöni oli ehkä xD ja myöhemmin ^^. Joskus nuorempana käytin myös :) hymiötä, jota en kyllä ymmärrä koska nykyään koen tuon perus :) hymiönaaman erittäin ahdistavana hymiönä.. Siksi miellänkin eniten ^^ hymiötä, joka mielestäni kuvailee paljon paremmin hymyä, eikä ^^ hymiötä voi ikinä luulla sarkastiseksi hymyksi, vaan ^^ on aina aito hymy. Jotkut kun käyttää :) hymiötä myös sarkastisessa mielessä, niin ei voi koskaan tietää onko :) hymy piru||inen hymy vai aito hymy, joten en pysty ikinä luottamaan 100% jos joku käyttää :) hymiötä.

      Toki tuossakin vaikuttaa se että kuka lähettää sen :) hymiön, ja millaisessa viestiyhteydessä se lähetetään, mutta pääosin kuitenkin suosin eniten ^^ hymiötä, koska :) hymiö jättää niin usein epävarmuuden ja ahdistuksen tunteen.

      Eläinemojit ja kasviemojit on ehkä mun lemppareita noista nykyisistä emojeista.

      Poista
  5. Emojeille ei ole olemassa yksiselitteisesti oikeita tai vääriä merkityksiä.

    VastaaPoista