lauantai 9. syyskuuta 2017

Avioliittolaki - kirkon ikuinen päänvaiva

Maaliskuussa astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, jolloin kirjoittelin kapinapapeista. Jatkan nyt samasta aihepiiristä.

Tasa-arvoinen avioliittolaki keräsi painetta kirkon sisään, vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki ei velvoita kirkolta mitään uutta. Maalliset lait ja kirkon käytännöt ovat ristiriidassa, tämä on johtanut "kapinapappeuteen". Maalliset lait sallii papin vihkiä kaikki, jotka eivät ole esteellisiä. Homoseksuaalisuus ei ole laissa este, mutta kirkolle se on. Tästä on kenkä puristanut kauan.

Tammikuussa 2017 piispainkokous päätti laatia kirkolliskokouksen pyytämän selvityksen, niin että kartoitetaan myös avioliittoon vihkimisen merkitystä kirkon identiteetille ja siitä millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään. Taustaselvitystä tekemään kutsuttiin professori emerita Eila Helander. 6.9.2017 selvitys (127 sivua) luovutettiin piispainkokoukselle.

Selvityksen ehkä suurin kulmakivi on kysymys, tuleeko kirkon luopua vihkioikeudestaan? Selvitys on päätynyt johtopäätökseen, ettei siitä tule luopua. Tämänhän olisi osannut sanoa valtaosa suomalaisista. Kirkon tutkimuskeskus tuotti selvitystä varten uutta tutkimusaineistoa teettämällä kyselytutkimuksen huhtikuussa 2017. Sen mukaan suomalaisista vain 18 %:a ja kirkon jäsenistä vain 11 %:a kannattaa vihkioikeudesta luopumista. Selvitys siis selvitti päivänselviä asioita, laki ei velvoita kirkkoa muuttumaan, se voi kulkea omaa polkuaan, jos tahtoo. Eri juttu on, minne se polku johtaa.

Selvitys kehottaa kirkkoa toteamaan, että myös samaa sukupuolta olevien kihlakumppanien kirkolliselle vihkimiselle ja heidän siviilivihityn avioliittonsa siunaamiselle on teologiset perusteet. Samoin sallittaisiin samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kannattaville papeille mahdollisuus toimia omantuntonsa mukaan. Näin poistuisi kapinapapit, kun jokaisella papilla olisi mahdollisuus päättää keitä haluaa vihkiä, rikkomatta mitään sääntöä.

Toisaalta vuonna 2016 kirkon jäsenten avioliitoista 57 %:a solmittiin kirkollisella vihkimisellä ja suunta taitaa olla laskeva. Miksi näin on, siihen saattaa olla moniakin syitä. Ehkä kirkollinen vihkiminen on vain menettänyt arvokkuuttaan ja rahaakin niihin kuluu usein hyvin. Siviilivihkiminen on helpompaa ja halvempaa - yleensä. Onko nykyään avioliiton solminen liian helppoa, ei harkita loppuun asti. Sillä noin puolet avioliitoista päättyy avioeroon. Ennen vuotta 1988 avioerokaan ei ollut vain ilmoitusasia, tarvittiin näyttöä uskottomuudesta - syyllinen täytyi löytää. Tällainen työllisti yksityisetsiviä. Vuoden 1988 muutoksen jälkeen avioeroon ei olla tarvittu mitään syytä ja syyllisiä.

Avioeroista pääsemmekin 1940-luvulle, tai hypätään ensiksi 1920-luvulle. Salavuoteus eli naimattomien miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteyden harjoittaminen oli sakolla rangaistava rikos Suomessa vuoteen 1926 asti. Salavuoteudesta oli luovuttava, sillä varsinkin poliisien perheisiin syntyi ensimmäinen lapsi kummasti aiemmin kuin naimisiin menosta oli kulunut 9 kuukautta - yhtälöt eivät aina täsmänneet. Muistaakseni vielä 1960-luvun alussa samaan hotellihuoneeseen ei päässyt naimattomat pariskunnat. Avioliitossa olleet saivat saman huoneet. Samoihin aikoihin oli voimassa käytäntö ettei nainen voinut mennä ilman miestä tanssiravintolaan - ainakaan, jos oli alle 40-vuotias. Ravintolakäytäntö muuttui 1960-luvun lopulla.

Nyt pääsemme 1940-luvulle, jolloin kirkko oli samalla tavalla puun ja kuoren välissä kuin tänä päivänä. Talvi- ja jatkosodan jälkeen kirkko havahtui avioerojen määrän kasvuun. Kaikki avioliitot eivät kestäneet sotia. Vaikka mies ei olisi fyysisesti haavoittunut, niin useat haavoittuivat henkisesti eli mielenterveys petti. Sodat muutti ihmisiä. Sekä sotarintamalla nuoret miehet solmi avioliittoja muutaman päivän lomillaan. Tyttöä ei ehditty tuntea montakaan päivää, kun jo avioliitto solmittiin. Sota-ajan poikkeusoloissa miesten ja naisten välisen kanssakäymisen todellisuus oli usein etäällä kristillisisänmaallisista ihanteista. Avioeroaaltohan tästä syntyi.

Kirkossa herättiin opilliseen ongelmaan, voiko eronneita vihkiä uudestaan? Ensimmäisessä sodan jälkeisessä kirkolliskokouksessa vuonna 1948 meni läpi aloite, jonka mukaan papin ei tarvitsisi vihkiä avioeron saanutta henkilöä uuteen avioliittoon.
Vuoden 1948 kirkolliskokouksen päätös:
Avioeron saaneiden kuulutusta ja vihkimistä koskevassa asiassa hyväksyttiin lopullisessa äänestyksessä 104 äänellä 7 vastaan kirkkolakiin tällainen määräys:

Avioeron saanutta henkilöä, jonka edellinen aviopuoliso on elossa, älköön vihittäkö kristilliseen avioliittoon älköönkä hänen siviiliavioliittoaan siunattako, jollei pappi katso siihen olevan erittäin painavia syitä.
Silloisen käytännön mukaan maan hallitukselle esiteltävät Kirkkolain muutokset menivät ensin presidentin käsittelyyn. Presidentti J.K. Paasikivi näki lakiesityksessä ongelmia. Neuvoteltuaan arkkipiispa Aleksi Lehtosen kanssa Paasikivi pysäytti Kirkkolain muutosesityksen. Presidentin ja arkkipiispan yhteinen näkemys oli, että sen vieminen eduskuntaan olisi sisältänyt suuria riskejä kirkon ja valtion keskinäisen suhteen kannalta. Eduskunta olisi saattanut hylätä kirkolliskokouksen esityksen. Presidentti katsoi, ettei kirkolliskokous voi säädellä näin tiukasti avioliittoa, joka on myös yhteiskunnallinen instituutio.

Vasta vuonna 1978 piispainkokous antoi seuraavan suosituksen "Pappi, joka omantunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, ilmoittakoon vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten asia on hoidettava." Tämä suositus lienee edelleen voimassa.

Kuten huomaamme, niin kirkko on aiemminkin kipuillut avioliittokysymyksien kanssa. Vuonna 1948 presidentti veti linjan mistä mennään - vastoin kirkon omia toiveita, ehkä hyvä niin? Nyt vuonna 2017 presidentti Sauli Niinistö teki vähän samoin, ehdotti pariliittoja, kun otti kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin, vaikka eihän nykyään presidentillä ole juurikaan mitään valtaa, mutta sentään mielipiteensä voi vielä sanoa.

RAAMATUN SUHTAUTUMINEN AVIOEROON
5. Moos. 24:1-4:
Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. Jos nainen hänen luotaan lähdettyään menee toisen miehen vaimoksi ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee, edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys. Älkää tahratko sellaisella synnillä maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne.
Tämähän ei ole varsinaisesti avioero, vaan mies voi hylätä naisen ja lähettää matkoihinsa. Naiselle täytyy kirjoittaa erokirja, jolla hän voi todistaa ettei ole kenenkään oma. Täytyy muistaa milloin tämä pätkä on kirjoitettu, ehkä vaikea soveltaa nykyaikaan.
Mal. 2:15:
Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan!"
Toisaalta, aviovaimoa ei kannata hylätäkään. Aviovaimon hylkääminen on Jumalan edessä raskas synti. Jo Jeesuksen aikoihin pohdittiin, mikä on tuo "epämieluisa", josta voi laittaa naisen matkoihinsa. Rabbi Hillelin koulukunnan mukaan epämieluisa syy saattoi olla melkein mikä vaan. Riitti, jos nainen teki miehen mielestä huonoa ruokaa. Rabbi Shammain koulukunnan mielestä vaadittiin merkittävästi painavampi syy, kuten seksuaalinen hairahdus, ennen kuin avioliiton saattoi purkaa. Ehkä Shammain jalanjälkiä kristinuskokin on mennyt, ainakin Suomessa sinne 1980-luvun lopulle asti. Nykyäänhän syyn ei tarvitse olla edes se huono ruoka tai jalkahiki.
Mark. 10:2-12:
Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: "Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa. Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen."
Matt. 5:31-32:
On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
Jeesus sanoo, että avioliitossa on pysyttävä, mutta haureuden tähden voi erota. Avioituminen uudestaan onkin mielenkiintoinen juttu. Raamattu kieltää uudelleenavioitumisen, mutta kirkko sallii sen tietyin huomioin. Leskeksi jääminen ei ole avioero, joten siinä ei ole silloin ongelmaa. Kirkon kanta ottaa huomioon ajan, jossa Raamattu on kirjoitettu. Miehen hylkäämä nainen ilman erokirjaa joutuu valitsemaan melkeinpä nälkäkuoleman ja prostituution väliltä. Avioero ei ole suotavaa, mutta ymmärrettävää. Avioero ei ole synti, vaan onnettomuus.

Kun perehdyin tähän aiheeseen, törmäsin vanhoillislestadiolaisten oppeihin avioerosta ja uudelleenavioitumisesta. En tosin nyt pysty linkkaamaan mitään täysin absoluuttista lähdettä tälle osalle. Netistä kyllä löytyy kirjoituksia aiheesta, joissa viitataan Päivämies-lehtiin, mutta niihin johtavat linkit ovat "rikki", kun sivustot ovat muuttuneet. Eikä minulla ole saatavilla Päivämies-lehtiarkistoa, josta voisin tarkistaa faktat, mutta uskon näiden tietojen pitävän pääasiallisesti paikkaansa.

Vanhoillislestadiolaiset eivät voi erota, eikä näin ollen myöskään avioitua uudelleen. Vaikka avioliitto muuttuisi kuinka surkeaksi ja puoliso jättäisi uskonsa sekä harrastaisi haureutta, niin erota ei voi. Asumisero on mahdollinen kyllä, mutta avioero ei. Nämä opit tulivat voimaan vasta 1970-luvulla (samoihin aikoihin tuli voimaan myös TV-kielto), kun jyrkän linjan maallikkosaarnaaja Heikki Saari laittoi "isot pyörät pyörimään" SRK:ssa.

Vanhoillislestadiolaiset on avioliitossa, kunnes puoliso kuolee, asuivatpa he saman katon alla tai ei. Edes virallinen eropaperi ei tähän vaikuta, kun sehän on vain ihmisestä lähtöisin. Ihminen ei voi erottaa sitä, jonka Jumala on yhdistänyt. Toinen puolisko voi toki erota vanhoillislestadiolaisuudesta ja toimittaa eropaperit, elää tämän jälkeen kuin haluaa. Uskoonsa jäänyt vanhoillislestadiolainen ei kumminkaan voi mennä uuteen avioliittoon, ennen kuin ensimmäinen puoliso on kuollut. Mikäli vanhoillislestadiolainen ottaa avioeron, tarkoittaa se, että eroaa samalla uskostaan.
1. Kor. 7:8-10:
Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään.
Näin Paavali muotoilee ajatuksiaan avioerosta. Tuohon kohtaan tukeutuu myös uskonpuhdistaja Martti Luther. Lutherin päälinja on ehdoton: Uutta avioliittoa ei saa solmia toisen eläessä. Poikkeukseksi hän katsoo muutaman tapauksen:

A) toinen osapuoli on alunperin fyysisesti sukupuolielämään kykenemätön
B) toinen on syyllistynyt aviorikokseen
C) toinen osapuoli ei tahdo täyttää aviovelvollisuuttaan

Aviopuolison sairastuminen ei Lutherin mukaan ole missään tapauksessa avioeron syy.

YHTEENVETOA
Kun näitä Raamatun pätkiä lukee, niin huomaa, että mieheen ei kohdistu velvollisuuksia tai mies voi kohdella naista melkein kuin räsynukkea. Tämähän johtuu Raamatun alkusivuista, mies on perheen pää. Naisen kuuluu kuunnella miestään ja olla hyvä vaimo. Varsinkin Vanhan testamentin puolella mies hallitsee ja nainen vikisee. Uuden testamentin puolella Jeesus ehkä hiukan tasoittaa tilannetta. Usein tekstit lähtee naisesta, mies voi hylätä naisen, jos tahtoo. Nainen on pulassa ilman miestä, täytyy löytää joku mies. Vaimo ei saa erota miehestään, kunnes kuolema erottaa. Aika vaikea tällaista jakoa on soveltaa tässä päivässä, siksi ehkä on parempi, jos ajattelee nuo ohjeet tasapuolisesti.

Jeesuksen aikoina juutalaisuudessa avioerot eivät olleet harvinaisia, kun nainen voitiin hylätä pienenkin syyn vuoksi - kaksi koulukuntaa. Kristinuskossa lähdetään siitä, että aviopuolisoa ei voida jättää mitättömän seikan vuoksi. Avioero on mahdollinen, jos toinen harrastaa haureutta tai lopettaa uskomasta.

Kuka on sitten uskovainen, se on hyvin moniselitteinen juttu. Noin 4 miljoonaa suomalaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 2017. Prosentuaalisesti kirkon jäsenyys on 71,9 %:lla suomalaisista. Silti vain noin 37 %:a suomalaisista uskoo luterilaisen kirkon Jumalaan. Näin ollen 63 %:a kirkkoon kuuluvista on ns. tapakristittyjä, jotka kuuluu tavan vuoksi kirkkoon, eikä mieti asiaa sen tarkemmin. Voidaan varmaan olettaa, että 63 %:lle kirkkoon kuuluvista avioerokaan ei ole merkittävä asia - eivät siis mieti uskonnollista painolastia siinä.

Tekeekö kirkkoon kuuluminen ihmisestä uskovaisen? Usko on uskoa ja luottamusta Jumalaan. 37 %:a on tällä kaavalla uskovaisia. uskovaiselle usko ei ole vain tunnetila tai valittu mielipide, vaan luovuttamaton osa omaa identiteettiä.

Jotta kuvio ei olisi näin selkeä, niin lestadiolaisuus (vahva uskonnollinen identiteetti) on luterilaisella pohjalla, mutta lestadiolaiset hyväksyvät uskoviksi usein vain liikkeen omassa vaikutuspiirissä olevat kristityt. Heitä on noin 100 000 siitä 4 miljoonasta, kun näin laskee, niin suomalaisista vain 2,5 %:a on uskovaisia (pääsee Taivaaseen). Hämmennetään vielä hiukan. Esimerkiksi helluntailaiset ja Jehovan todistajat eivät kuulu Suomen ev. lut. kirkkoon, mutta ovat omasta näkökulmastaan tietenkin uskovaisia. Ei pidä myöskään unohtaa maailman lukuisia muitakin uskontoja, hekin on uskovaisia. Kirkkoon kuulumaton (siitä eronnut) henkilö voi myös uskoa Jumalaan ja olla näin ollen uskovainen. Joskus erotellaan uskovainen ja uskova. Uskovainen elää syvemmin uskoaan ja uskova ei kai ihan niin paljon - hiuksien halontaa.

AVIOEROKÄSITYKSIÄ
Raamattu

Avioliitossa tulee pysyä, vain haureus tai ei-uskovan puolison halu erota sallii avioeron. Uusi avioliitto on mahdollinen vain leskille, jos niin tahtovat. Älköön ihminen erottako sitä, minkä Jumala on yhdistänyt (...kunnes kuolema meidät erottaa). Avioituminen uudelleen eron jälkeen on aviorikos ja syntiä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Sallii avioeron. Vuoteen 1988 asti avioeroon tarvittiin pätevä syy, kuten puolison pettäminen. Vuoden 1988 jälkeen avioero on ollut lähinnä vain ilmoitusasia harkinta-ajalla. Avioero ei ole syntiä, vaan ikävä onnettomuus. Eroon ajautuneet tarvitsevat tukea ja rohkaisua ja kykyä antaa toisilleen anteeksi. Kirkko ei halua hylätä tai syyttää ketään avioliitossaan karille joutunutta.

Uusi avioliitto edellyttää sitä, että edellisen liiton kariutumiseen johtaneet ongelmat tiedostetaan ja kohdataan. Kanta ei kumminkaan ole täysin vesiselvä, sillä vuonna 1948 kirkko halusi kieltää uudet avioliitot eronneilta, mutta silloinen presidentti J. K. Paasikivi kumosi tämän idean. Presidentti katsoi, ettei kirkolliskokous voi säädellä näin tiukasti avioliittoa, joka on myös yhteiskunnallinen instituutio.

Vuonna 1978 piispainkokous antoi seuraavan suosituksen "Pappi, joka omantunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, ilmoittakoon vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten asia on hoidettava." Tämä suositus lienee edelleen voimassa.

Kirkko siis halusi mennä enemmän Raamatun linjaa myöten, mutta valtiovalta esti sen, jonka jälkeen eronneiden uusista avioliitoista tuli (vaiettu) omantunnon kysymys. Omantunnon kysymys saattaa tulla nyt myös koskien tasa-arvoista avioliittolakia.

Martti Luther
Lutherin päälinja on ehdoton. Uutta avioliittoa ei saa solmia toisen eläessä. Poikkeukseksi hän katsoo muutaman tapauksen:

A) toinen osapuoli on alunperin fyysisesti sukupuolielämään kykenemätön
B) toinen on syyllistynyt aviorikokseen
C) toinen osapuoli ei tahdo täyttää aviovelvollisuuttaan

Aviopuolison sairastuminen ei Lutherin mukaan ole missään tapauksessa avioeron syy.

(Vanhoillis)lestadiolaisuus
Lestadiolainen menee käytännössä vain kerran avioliittoon ja puolison tulee olla myös lestadiolainen. Puolison pelkkä luterilaisuuskaan ei riitä, sillä lestadiolaisuudessa vain lestadiolainen on uskovainen, muut ei ole uskovaisia - mutta muista voi kyllä tulla uskovaisia eli lestadiolaisia.

Lestadiolaisuudessa avioero on syntiä eli sitä ei ole käytännössä. Mikäli lestadiolainen ottaa avioeron, luopuu hän samalla uskostaan. Avioliitossa pysytään, vaikka suhde puolisoon olisi erittäin huono. Asumisero on mahdollinen, mutta silloinkaan kyse ei ole avioerosta. Avioliitto pysyy, kunnes kuolema erottaa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa on myös lestadiolaisia pappeja, joille myönnettiin 1970-luvulla, Heikki Saaren valtakautena, erityisvapaus vihkiä eronneita pareja uudestaan. Tämä selittyy sillä, että ollessaan kirkon pappeina, he ovat kirkon virkamiehiä, eikä lestadiolaisia sanansaattajia. Lestadiolaisuus luterilaisuudessa on kyllä hiukan outo kuvio, niin monia opillisia poikkeavuuksia. Onkin sanottu, että lestadiolainen suhtautuminen avioeroihin on enemmän kallellaan katoliseen kirkkoon kuin luterilaisuuteen.

Mikä edellä mainituista avioeroista menee Raamatun mukaan, ei oikein mikään. Kirkon kanta oli mennä oikein vuonna 1948, mutta ei mennyt. Vielä vuoteen 1988 asti oltiin oikeilla suunnilla, mutta sen jälkeen pudottiin jopa Rabbi Hillelin riman alle, syynä ei tarvitse mainita mitään, kun eroaa. Olisiko avioerot vähentyneet Suomessa, jos J. K. Paasikivi ei olisi kumonnut piispainkokouksen ehdotusta?

Lestadiolaisuudessa puolestaan rima nostetaan liikaa, kattoon asti. Ei anneta yhtään siimaa ja siinä ollaan sitten avioliitossa. Lestadiolaiset vaalivat vanhoja perinteitä, avoliittoja ei niinkään ole, ei myöskään esiaviollista kanssakäymistä, kuten asia voidaan ilmaista. Yleiskäsitys on, että lestadiolaiset solmivat nuorina avioliiton. Seurusteluaika mahtaa olla näillä ehdoilla tapaamispohjaista ajanviettoa, jonka pohjalta hypätään avioliittoon - vältytään monilta mahdollisilta synneiltä. Tosin näin varmaan ne kaikki 37 %:a kirkon jäsenistä toimii, jos ovat kunnon kirkon jäseniä. Raamattuhan ei tunne käsitettä avoliitto eli yhdessä elämistä ennen avioliittoa. Avoliiton "syntisyys" perustellaan Raamatun rivien väleillä.

Itse asiassa Suomessa avoliitto on melko uusi ilmiö. Avoliitot yleistyivät 1960-luvulla opiskelijoiden piirissä. Sitä aiemmin seurustelu tapahtui varmaankin tanssilavoilla ja maitolavoilla, mutta missään nimessä yhdessä ei vietetty öitä tai muutenkaan oltu liian lähellä toista. Paitsi, että vanhoissa suomielokuvissa näkee (sota-aikaa unohtamatta), että saattoi yöllä se aitan haka "unohtua" auki ja toisinaan heinäladossa heinät pölistä. Kun mentiin äkkiä avioliittoon, ei kylän pastorin tarvinnut katsoa murhaavasti liian lähekkäin kävelevää nuortaparia.

Näin ne ajat muuttuvat. Nykyään avoliitto on se yleisin tyyli tutustua puolisoon paremmin ja katsoa, kuinka elämä sujuu kylmässä arjessakin, sitä puolta ei niinkään voi tietää tapailuseurustelussa. Kun pohtii avoliittoa kirkon näkökulmasta, niin suurinhan haittapuoli on esiaviollisen kanssakäymisen mahdollisuus, joka suurella todennäköisyydellä tapahtuu, kun asutaan yhdessä. Tämän vuoksi jotkut suuntaukset karsastavat avoliittoja. Jotkut ajattelevat nyt, että täytyyhän sekin puoli tietää, toimiiko peiton heiluttaminen. Valitettavasti Raamattu ei niin ajattele. Raamattu tahtoo, että kenen kanssa päädyt samaan vuoteeseen, hänen kanssaan muututte yhdeksi - aviopariksi.
Room. 12:2:
Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.
Kristityn ei pidä lähteä massan mukana maailman hullutuksiin, vaan punnita erikseen, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tähän voidaan kai myös kiteyttää avoliittokielto.

Kirkko on ennenkin poikennut Raamatun linjasta enemmän tai vähemmän, omasta tahdostaan tai jonkun muun tahon toimesta. Eipä se enää varmaan kovinkaan paljon näkyisi suuressa kuvassa, jos kirkkokin antaisi jälleen papeille omantunnon kysymyksen, vihkiä keitä tahtoo. Mitä kirkkoon jää, jos se luopuu vihkioikeudestaan? Vuonna 2016 solmittiin noin 24 500 avioliittoa, joista alle puolet vihittiin kirkollisesti. Mikäli vihkimiset päättyvät kokonaan, niin kirkkojen käyttöaste kyllä laskee sekä seurakunnan työntekijöiden työmäärä laskee. Mihin se taas johtaa, jyrkempään alamäkeen.

3 kommenttia:

  1. Pastori Sadinmaa kiinnitti itsensä jalkapuuhun, kun odotti tuomiota. Sateenkaaripareja vihkinyt pastori Sadinmaa sai vakavan moitteen tuomiokapitulilta. Kirkkolaki ei vaan taida tuntea vakavaa moitetta.

    VastaaPoista
  2. Yhtätyhjän kanssa tuo vakava moite.

    Aika paha:
    "Jos nainut mies teke huorin toisen miehen waimon canssa; olcon molemmat hengens rickonet."

    Ihmettelen kun Sadinmaa ei ole neljään vuoteen toiminut pappina missään seurakunnassa, hän vihki samaa sukupuolta olevat heti kun uusi tasa-arvoisuuslaki astui voimaan.

    Vaikka kirkko tulisi erottaa politiikasta Sadinmaa sanoo jokaisen saarnan olevan poliittinen puhe.
    Jos pappi saarnassaan myötäilee valtaa sitä pidetään evankeliumina, mutta jos valtaa kritisoi se on politiikkaa.

    Kuitenkin moni on sitä mieltä että politiikalla ei ole sijaa kirkossa.

    Olen Sadinmaan kanssa samaa mieltä että nykykirkko on kristinuskon irvikuva.
    Kirkon hierarkkisuus ja vallankeskittyminen on suuri ongelma.

    Jotenkin tuntuu että kirkko polkee paikallaan.
    Ympäristössä kuohuu.

    Intiassa muslimimiehen ei tarvinnut sanoa kuin Talaq kolme kertaa, (otan sinusta eron) Talaq eroja on tehty wassupissa tai skypepuheluissa.
    Pika-avioero astuu voimaan heti, nainen joutuu ajetuksi kodistaan tyhjän päälle.

    Edistystä: Tulossa on lakimuutos joka kieltää pika-avioerot.

    -C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadinmaa on oma persoona, mutta puhuu asiaa. Jalkapuupäivä jää Suomen kirkon historian lehdille, aikana jolloin kirkko oli muutoksen kourissa.

      Talaq-ero muistuttaa Rabbi Hillelin tapaa erota - mitättömät syyt.

      Poista