Pakkoruotsi osana Suomen historiaa

Tämä on spin-off-tyyppinen kirjoitus Ahvenanmaan kysymys osana Suomen historiaa -kirjoitukselle, se kannattaa lukea ensin.

Suomessa elettiin Ruotsin vallan alla 1200-luvulta vuoteen 1809, koko sen ajan olimme pakkoruotsin alaisia, koska valtion hallintokielenä toimi yleensä ruotsi ja toisinaan puhuttiin myös latinaa. Kalmarin unionin aikana saattoi kuulla tanskaa.

Aatelisto ja porvaristo puhui ruotsia ja latinaa, suomen kieltä pidettiin alhaisena kielenä, jota puhui metsäkansa eli köyhät ja kouluttamattomat talonpojat. Tällaisella kielipolitiikalla yhteiskunta jaettiin "kasteihin" - tiesit mihin ryhmään kuulut. Suomen kieltä ei tuettu, mutta ei myöskään tietoisesti pyritty tuhoamaan, sen annettiin näivettyä.

Jotkin kirkolliset tekstit, kuten Isä meidän -rukous ja uskontunnustus on käännetty suomeksi ja oletettavasti myös kirjoitettu muistiin viimeistään 1400-luvulla. Suomen kirjakieli syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Piispa Mikael Agricola julkaisi ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat, kuten Abckiria vuonna 1543 ja Se Wsi Testamenti vuonna 1548. Raamattu käännettiin kokonaan suomeksi vuonna 1642. Suomenkielinen kirjallisuus oli lähes kokonaan uskonnollista, ja suurin osa teksteistä oli käännetty ruotsista tai latinasta. 1700-luvulla alettiin jo julkaista enemmän muutakin kuin uskonnollista kirjallisuutta. Vuonna 1776 Antti Lizelius alkoi julkaista ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä nimeltään Suomenkieliset Tieto-Sanomat.

1600-luvun lopulla tai 1700-luvun alussa alkoi orastaa fennofiliaksi kutsuttu suomalaisuusliike. Fennofiliassa yhdistyivät suomen kieleen ja suomalaiseen kansanperinteeseen kohdistuva tieteellinen kiinnostus sekä halu kehittää suomen kieltä kansanvalistustyön tarpeisiin. 1700-luvun jälkipuolella Turun akatemian piirissä fennofiliaa edusti erityisesti Henrik Gabriel Porthan. Hän kuitenkin katsoi, että kulttuurin levitessä suomen kieli lopulta häviäisi kokonaan, koska sivistyneen kansan kieleksi nousisi lopulta kokonaan ruotsi.

Kun Suomi vuonna 1809 liitettiin Venäjään ja sai laajan valtiollisen itsenäisyyden, oli suomen kieli edelleen syrjäytetyssä asemassa. Se oli kirjallisesti vähän viljeltyä ja kokonaan poissa virastoista, yliopistosta ja kouluista. Kirkko oli ainoa julkinen paikka, jossa suomea käytettiin. Muutamat isänmaanystävät kuitenkin katsoivat, että perinpohjainen muutos olisi saatava aikaan. Tästä käsityksestä sai alkunsa uusi, valtiollinen suomenmielisyys, joka ei enää tyytynyt pelkkään suomen kielen tieteelliseen tutkimukseen, vaan asetti päämääräkseen maassa enemmistökielenä puhutun suomen kohottamisen sivistys- ja valtakielen asemaan. Tämä toiminta sai pian fennomania-nimen. Tämän ensimmäisen kansallisen herätyksen vaikutuksia lienee ollut, että ylioppilaat vuonna 1820 tekivät anomuksen suomen kielen opettajan asettamisesta. Vuonna 1826 perustettiinkin suomen kielen lehtorin virka. Alku oli nihkeää. Julkinen keskustelu suomen kielen kohottamisesta taukosi parin vuosikymmenen ajaksi.

Sillä aikaa jatkui hiljaisuudessa työ suomen kielen kehittämiseksi kirjallisuuden alalla. Tämän työn keskukseksi tuli vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Se asetti tavoitteekseen suomenkielisen kirjallisuuden luomisen ja suomen kielen aseman parantamisen. Seura tuki myös vanhan kansanrunouden keräämistä ja julkaisemista. Elias Lönnrotin keruumatkojen tuloksena julkaistiin Kalevalan ensimmäinen versio, ns. vanha Kalevala vuonna 1835. Elias Lönnrot keksi sanan kirjallisuus seuran (SKS) nimeä varten. Kansanrunojen myötä suomen itämurteiden asema parani ja vanhan kirjakielen länsisuomalaisuutta alettiin arvostella. Tästä seurasi murteiden taisteluksi kutsuttu ajanjakso, joka päättyi kompromissiin: kirjakielen läntinen pohja säilyi, mutta siihen tuli uusia piirteitä itämurteista. Nykyinen suomen kieli perustuukin melko tasapuolisesti kaikkiin päämurteisiin.

1850-luvulla suomen kieli koki vielä yhden pimeän kauden, kun vuonna 1850 astui voimaan sensuuriasetus. Asetuksella kiellettiin lähes kaikki suomenkielinen julkaisutoiminta. Tätä sensuuria kesti 10 vuotta. Vuonna 1855 Aleksanteri II oli tullut Venäjän keisariksi ja Suomen suuriruhtinaaksi. Hän kumosi vuoden 1850-kieliasetuksen täysin vuonna 1860.

Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjän keisarikuntaan, jonka suunnitelmiin sopi maan henkinenkin irrottaminen Ruotsista. Näin tarjoutui tilaisuus kansan suomenkielisen enemmistön sivistystason kohottamiseen. Suomen kielen asema vahvistettiin virallisesti vuoden 1863 kieliasetuksella (Aleksanteri II:n antama säädös), jonka mukaan suomesta piti tulla 20 vuoden kuluessa ruotsin rinnalla tasa-arvoinen virkakieli. Kansanrunoutta julkaisemalla voitiin kartuttaa vähäistä suomenkielistä kirjallisuutta ja samalla rikastuttaa suomea kansankielen elävillä ilmaisuilla. Suomalaisen kirjallisuuden seura alkoi tuottaa suomeksi sekä tietopuolista että kaunokirjallisuutta: historioita, kielioppeja, sanakirjoja, yleistajuisia esityksiä muun muassa luonnontieteistä ja lainsäädännöstä sekä käännöksiä maailmankirjallisuuden klassikoista. Kirjoituskilpailuin etsittiin uusia tekijöitä kertomuksille ja näytelmille. Ensimmäinen suomenkielinen romaani, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, ilmestyi seuran julkaisemana vuonna 1870.

Suomen itsenäistymisen (vuonna 1917) jälkeen hallitusmuodossa säädettiin (vuonna 1919), että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Suomen kielen asema oli kuitenkin vahvistunut niin paljon, että kyse oli enemmänkin ruotsinkielisen kansanosan oikeuden takaamisesta.

YHTEENVETOA
1200-luvulta vuoteen 1809 Suomen alueella oli enemmän tai vähemmän pakkoruotsia. Aatelisto ja porvaristo puhui ruotsia sekä latinaa, koska ruotsi oli valtion virallinen hallintokieli. Suomen kieltä ei arvostettu, sivistyneet ihmiset puhuivat ruotsia. Vaikka suomen kieli oli ahtaalla, se ei kumminkaan kuollut, vaikka niinkin arveltiin käyvän, kun kansa sivistyy ja valitsee ruotsin kielen. 1500-luvulla uskonpuhdistus antoi potkua suomen kielen kehittämiseen ja leviämiseen. Suomen kielelle käännettiin ja kirjoitettiin lähinnä uskonnollisia tekstejä.

Kirkko olikin suuressa roolissa jo 1600-luvulla, kun kansaa opetettiin lukemaan, lähinnä Raamattua ja kristinoppeja varten. Periaatteessa kaikilla vanhemmilla oli velvollisuus opettaa lapsensa lukemaan ja tuntemaan kristinopin alkeet. Tätä valvottiin 1600-luvun lopulta alkaen kinkereillä, joilla papisto kuulusteli lasten ja aikuisten kristinopin tuntemista. Vanhempien työtä autettiin kuitenkin kirkon järjestämässä kiertokoulussa, jossa opettaja siirtyi opetuspaikasta toiseen useaan kertaan vuoden aikana. Suomen ensimmäinen lukio perustettiin Turkuun vuonna 1630. Suomen ensimmäinen yliopisto oli Kuninkaallinen Turun akatemia, joka perustettiin vuonna 1640.

Vuonna 1863 Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II antoi säädöksen kieliasetuksesta, jonka mukaan suomesta piti tulla 20 vuoden kuluessa ruotsin rinnalla tasa-arvoinen virkakieli. Muutamaa vuotta aiemmin hän oli kumonnut vuoden 1850 suomen kielen sensuurin, jota kesti 10 vuotta. Venäjä tahtoi vahvistaa suomalaisten suomalaisuutta, koska se loitonsi suomalaisia Ruotsista. Suomalaiset olivat niin jääräpäisiä, että Venäjä ei myöskään pakottanut suomalaisille venäläistä kulttuuria. Pakottaminen olisi vain lietsonut vihaa Venäjää kohtaan - ovela taktiikka. Tarinat kertovat myös, että Suomen ollessa Venäjän vallan alla, Venäjä ei ottanut Suomesta miehiä sotiinsa mukaan, koska ei voitu olla varmoja mille puolen suomalaiset sotilaat lopulta asettuvat - olisivat voineet taistella Venäjää vastaan.

Uno Cygnaeus tunnetaan Suomessa kansakoulun isänä. Hän jätti 1857 senaatille esityksen kansakoulusta, ja hänen ehdotustensa mukaan 1866 annettiin kansakouluasetus. Ensimmäiset kansakoulut perustettiin Suomeen jo 1850-luvulla, perustajina olivat yleensä sivistyneet ja kaukonäköiset kartanonomistajat ja tehtailijat. Kansakoulu oli nelivuotinen, ja sellaisen perustaminen oli kunnalle vapaaehtoista. Kirkollinen kiertokoulu elikin vielä vuosikymmeniä kansakoulun rinnalla. Vasta vuoden 1898 piirijakoasetus pakotti kunnat perustamaan kansakouluja kaikkiin alueensa asutuskeskuksiin. Kansakoulun käyminen tuli kuitenkin pakolliseksi vasta vuoden 1921 oppivelvollisuuslain myötä.

Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 suomen kieli oli saavuttanut ruotsin kielen virkakielenä niin hyvin, että Suomen hallitusmuotoon täytyi merkitä suomen ja ruotsin olevan kummatkin Suomen virallisia kieliä. Enää ei täytynyt vahvistaa ja turvata suomen asemaa, vaan turvata ruotsin asema. Venäläisten suunnitelma oli siis onnistunut hyvin, vain noin 50 vuodessa suomen kielistä oli tullut vahva. Suomalaistuminen oli niin vahvaa, että Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi. Aleksanteri II aloitti kunnolla vuonna 1863 suomen kielen aseman vahvistamisen.

2010-luvulla ruotsinkielisiä suomalaisista on noin 5 % ja he asuvat lähinnä rannikolla. Noin 600 vuotta Ruotsin vallan aikaa sekä 5 % väestöstä, näiden vuoksi Suomessa on ollut käsite "pakkoruotsi" vuodesta 1987 lähtien. Pakkoruotsi käsittää noin 40 vuotta, mutta suurempi taakka oli se 600 vuotta pakkoruotsia. Onko pakkoruotsi enää vain ruotsinkielisten joutsenlaulu? Koittaako joskus aika, jolloin Suomessa on vain virallisena kielenä suomi?

Ruotsin ja Venäjän vallan ajat ovat vaikuttaneet pysyvästi suomen kieleen. Meillä on lukuisia sanoja, joiden alkuperä on ruotsi tai venäjä. Suomalaiset käyttävät niitä sanoja tietämättään, että puhuvat ruotsia tai venäjää.

Älä sure ruotsinkielinen, suomen kielikin tulee joskus haihtumaan pois...