lauantai 22. toukokuuta 2021

Tosi-TV-ohjelmien salaiset sopimukset

Syksyllä 2020 kirjoittelin Big Brotherin jälkeinen masennus -kirjoituksen, jossa nostin esiin Eeviksen, Tarinan ja Jussin BB-kokemuksia. Keväällä 2021 Yle MOT teki jutun samasta aiheesta, mutta laajemmin.

Yle haastatteli 36 henkilöä, jotka ovat olleet Temptation Island Suomi, Big Brother Suomi tai Au pairit -ohjelmaformaatissa mukana. Yle haastatteli myös Eevistä, Tarinaa (joka tunnetaan nykyään nimellä Arion Rau) ja Jussiakin, joista minäkin kirjoittelin syksyllä 2020. MOT:in selvityksen mukaan Big Brother on pahin formaatti, joita MOT tutki.

Big Brother -sopimus sai asiantuntijoilta runsaasti kritiikkiä. Se oli tarkastelun alla olevista sopimuksista pisin ja yksityiskohtaisin. Olli Norroksen ja Niklas Bruunin mukaan sopimusteksti sisältää runsaasti kohtia, jotka vaikuttavat osallistujia kohtaan kohtuuttomilta tai jopa lainvastaisilta.

Big Brother -sopimus rajoittaa osallistujien vapautta jo ennen ohjelman teon aloittamista, sillä sopimukseen on kirjattu läsnäolovelvollisuus. Sopimus sitoo kilpailijoita pitkään myös ohjelman teon jälkeen. Tuotantoyhtiö päättää peräti vuoden ajan kaikista kilpailijan yhteistyökuvioista ja kaupallisista sopimuksista. Kilpailija ei myöskään ole oikeutettu erillisiin korvauksiin sopimuksessa luovuttamistaan oikeuksista. Sopimuksen mukaan allekirjoittajien tulee vuoden ajan raportoida kaikki heille tulevat ohjelmaan liittyvät yhteydenotot tuotantoyhtiölle. Esimerkiksi toimittajille juttelu ilman tuotantoyhtiön lupaa ei ole sallittua. Muistaakseni Eevis on kertonut, että haastatteluissa on ollut mukana myös BB-tuotannon jäsen, joka on vahtinut mitä Eevis puhuu. Näin ollen, osallistujan on puhuttava vuoden ajan myönteisesti BB:stä - riistoa.

  • Professori Olli Norros on tutkinut yksityisoikeutta laaja-alaisesti.
  • Yksityisoikeuteen erikoistunut emeritusprofessori Niklas Bruun on tekijänoikeuden asiantuntija.

EEVIS
10 tuotantokautta (2005-2014) Big Brotheria esitettiin Sub-kanavalla, jonka jälkeen tuli viiden vuoden tauko. Vuonna 2019 Nelonen nappasi BB-formaatin itselleen. Nelosella Big Brotherin sanottiin jättävän taakseen alkoholilla ja seksillä mässäillyn, näin lupasi BB:n pääohjaaja Janne Virtanen. Jos peitto alkaa heilua, niin kamera kääntyy pois.

Kuinkas kävikään. Kun Eevis pääsi pois BB-talosta, niin hänelle selvisi, että hänen seksiaktinsa oli näytetty TV:ssä - vaikka toisin oli luvattu.

Eeviksen ajatuksia:
Jälkikäteen on tullut olo, että minulta on riistetty ihmisarvo kokonaan ja minusta on tehty kauppatavara.

Eeviksen mielenterveys alkoi järkkyä, lopulta Eeviksellä todettiin traumaperäinen stressihäiriö (PTSD). Hän purki pahaa oloaan ja kokemuksiaan tuotannosta blogissaan. BB-tuotantohan ei tykännyt moisesta, varsinkin, kun Eevis oli silloin vielä BB-sopimuksen alainen - kuuluisa vuosi. Jopa lääkäri kirjoitti lausunnon, jossa suositteli vapauttamaan Eeviksen yhteydenotoista ja velvoitteista, sillä ne pahensivat psyykkistä oireilua.

Syksyllä 2020 moni epäili Eeviksen juttuja, mutta nyt MOT:in jälkeen ei ole enää syytä epäillä.

ARION RAU (aiemmin Tarina)
Arion Raun mukaan Big Brother -formaatissa hyväksikäytettiin hänen traumojaan. Castingissa Rau kertoi BB-psykologille, että pahinta, mitä hänelle voisi talossa tapahtua, olisi joutua kiusatuksi. Hän kertoi myös, että oli aiemmin kokenut koulukiusaamista.

Raun BB-kokemus ei alkanut hyvin, kaikki alkoi mennä heti vähän vinoon - hänestä BB-tuotanto muovasi oudon persoonan. BB-talossa häntä mitätöitiin, haukuttiin ja nälvittiin toistuvasti. Raun mukaan tuotanto ei puuttunut kiusaamiseen, vaan kehotti häntä itse nousemaan kiusaajiaan vastaan.

Arion Raun ajatuksia:
Koko ohjelma leikattiin sillä tavalla, että minä olin tosi konfiliktinhaluinen ja sitä kiusaamista häivytettiin pois.

Osallistumisesta seurasi todella voimakas epäoikeudenmukaisuuden ja hyväksikäytetyksi tulemisen tunne. BB oli se, mikä hajotti minut.

Edelliset 1,5 vuotta hän on kärsinyt mielenterveysongelmista. Raulla diagnosoitiin kuvausten jälkeen traumaperäinen stressihäiriö eli PTSD.

YHTEENVETOA
Nelosella Big Brotherin piti olla siistimpi kuin oli Sub-kanavalla, mutta vuoden 2019 kaudella ainakin kaksi osallistujaa sai PTSD-diagnoosin ja samaiseen BB-kauteen liittyy raiskaustapaus, josta kaikki haluaa vaieta, niin menikö homma ihan suunnitelmien mukaan? Eikä se Krisun alkoholin käyttökään ollut kovin nättiä katsottavaa.

Noin 10 vuotta sitten Big Brotherin mässäily oli hyvin arveluttavaa. Oli maksullisia suihkukameroita ja alastomuudella myytiin ohjelmaa. Joillekin osallistujille oli tullut epämiellyttävänä yllätyksenä, että suihkukäynnit oli laitettu koko kansan nähtäville.

Big Brotheriin 2014 osallistunut Joni Hesselgren kertoi, että hänelle luvattiin suullisesti, ettei suihkussa käyntiä näytetä, jos tilanteessa ei käydä esimerkiksi mielenkiintoista keskustelua. BB-talosta päästyään Hesselgren järkyttyi siitä, että hänet oli näytetty suihkussa alasti.

Jonin ajatuksia:
Koin sen tosi loukkaavaksi, koska meillä oli suullinen sopimus siitä, että kun olen yksin, niin mitään tällaista ei näytetä. Minulla oli tosi häpäisty ja nolattu olo.

Ainakin vuosina 2008-2014 meno oli tällaista. Mitä me tästä opimme, kaikki sopimukset täytyy olla paperilla ja tuotantojen sopimuksia täytyy uskaltaa kyseenalaistaa. Tosin, todennäköisesti et pääse ohjelmaan, jos alat vaatia oikeuksiasi etukäteen. Jos jälkikäteen kyseenalaistat tuotannon toimia, niin saat vastaasi uhkailuja, kiristystä sekä sinut litistetään kuin mitätön kärpänen.

Tosi-TV-osallistuja on vain tuotannon orja, jolla voi tehdä ohjelmaa ja rahaa miten huvittaa. Tuotanto voi leikata ohjelmaa oman käsikirjoituksensa mukaan. Osallistujan sanomisia ja tekemisiä voidaan muokata, että todellisuus vääristyy TV-katsojalle.

"Sattumalta" 2021 toukokuun alussa MOT julkaisi tämän tutkimuksensa, kun Nelosella alkoi Big Brother Suomi VIP -kausi. Vuoden 2020 Eevis taisteli yksin BB-tuotannon kanssa ja moni epäili Eeviksen väitteitä, mutta mitähän tapahtui talven aikana? Nappasiko MOT kiinni Eeviksen koukkuun ja alkoi tutkia aihetta paremmin, vai mitä taustalla tapahtui? Eevis oli hiljaa jouluaatosta 2020 toukokuun 2021 alkuun.

Seuraava BB-kausi alkaa syksyllä, saapa nähdä, että näkyykö tämä "keskustelu" silloin mitenkään. TV-kanava Nelonen ilmoitti tutkivansa tuotantoyhtiöiden kanssa, onko sen esittämissä tosi-TV-ohjelmissa syyllistytty osallistujien huonoon kohteluun.

Eevis kirjoitti toukokuussa 2021 hyvän koosteen omasta näkökulmasta, miten kaikki on mennyt - mainitaan myös mm. Arion Rau.

Big Brotherin pääohjaaja:
"Mitä tapahtuu silloin, kun ei mitään tapahdu -  niin se on mielenkiintoista".

3 kommenttia:

  1. Niin kauan aikaa kun tavikset tahtovat tosi-tv:n ja jotkut vielä sirkushuveja, BB jatkuu..kunnes se kuoloo.

    Mua entistä vähemmän kiinnostaa BB julkkis BB oli kyl pehmeilyä mutta syksyllä taas rikotaan mieliä, noh noh sanon itselleni kun meinas äske lähtee mopo käsistäni.
    Salaiset kansiotha ne on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Big Brother VIP: julkkikset
      Farmi Suomi: Julkkikset
      Selviytyjät Suomi: Julkkikset
      Kokkisota: Julkkikset

      Kaikissa tuollaisissa pyörii nykyään samat naamat. Itseäni kiinnostaisi nähdä taviksia.

      Jopa Huvila & Huussiin on "eksynyt" monia julkkiksia - pilaa idean.

      Poista
  2. Temptation Islandin tuotanto ei tiennyt kaikkien osallistujiensa rikostaustoista.

    VastaaPoista