keskiviikko 11. elokuuta 2021

Valta Kuuluu Kansalle (VKK)

Tiettyä perussuomalaista kaikua

5.6.2021 järjestäytyi eduskuntaryhmä Valta Kuuluu Kansalle (VKK), jonka keulahahmo on Ano Turtiainen. Kesäkuussa uutisoitiin myös, että VKK:sta tehdään puolue.

Nyt Valta Kuuluu Kansalle on alkanut kerätä kannatusääniä, jotta siitä voisi tulla puolue - tarvitaan 5000 kannattajaa. VKK:n taustalta löytyy myös Ilkka Tiainen, jonka TV-ohjelma lopetettiin AlfaTV:llä, syynä ehkä eräs mielenosoitusepisodi.

En tue Ano Turtiaisen jokaista mielipidettä, mutta liityin VKK:n kannattajiin. Annoin tukeni keväällä myös Kristallipuolueellekin, kun siitä muodostettiin puolue. Heikkoja ja pieniä täytyy tukea, VKK ja Kristallipuolue on hyvää vastapainoa sammaloituneille vanhoille valtapuolueille.

En ole itse poliittinen ihminen, tai siis minulle ei ole puoluetta, mutta VKK ja Kristallipuolue on jotain sinne päin, johon voisin liittyä - ehkä liityn Ihmisten puolueeseen.

Lisäys 12.8.2021:
Ano Turtiaisen puoluehanke keräsi tarvittavat kannatusilmoitukset päivässä.

42 kommenttia:

  1. Pienten pitää yrittää!
    Hieno kiri, pakko sanoa.
    VKK voisi olla myös EVVK. Enemmän yhteen hiileen puhaltajia kaivataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "The server is temporarily unable to service your request due to the site owner reaching his/her bandwidth limit. Please try again later."

      VKK:n sivuilla on näemmä vähän ollut ruuhkaa. Serveriltä loppunut puhti.

      Poista
  2. Perussuomalaiset on erottanut puolueesta LEVELI-podcastin juontajat Milad "Slim Mill" Dehghanin ja Nico "Junnu" Giansantin.

    Slim Mill on selvä roolihahmo, roolin takaa löytyy nerouttakin, mutta Junnusta en ole niin varma, löytyykö kultahampaiden takaa neroutta. Junnu kyllä päätyi VKK:n kesäkokoukseen.

    VastaaPoista
  3. Ano Turtiaisen "natsipassi" oli liikaa puhemies Rinteelle.

    VastaaPoista
  4. Lohjan kaupunginvaltuutettu Ossi Tiihonen erosi Perussuomalaisista. Hän siirtyi Valta Kuuluu Kansalle -puolueeseen.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Lyhyestä taipaleestaan huolimatta puolue on ehtinyt kerätä vaikuttavan ehdokaslistan ja sillä on yhteensä 204 ehdokasta kaikilla muilla hyvinvointialueilla paitsi Itä-Uudellamaalla.

      Poista
  6. Nyt tuli jytky!

    Valta kuuluu kansalle -puolue saamassa kymmenen edustajaa alue­valtuustoihin.

    VastaaPoista
  7. Iltalehti:

    "Perussuomalaisen unelman suurimman puolueen paikasta saattaa kuitenkin romuttaa myös Ano Turtiaisen räyhähenkinen ja tiede- ja rokotevastainen Valta kuuluu kansalle -puolue."

    Miksi tuohonon on täytynyt lisätä nuo ihmeelliset lisämääritelmät. Olisi voinut olla vain:

    "...Ano Turtiaisen Valta kuuluu kansalle -puolue."

    VastaaPoista
  8. Asiantuntijat pelästyivät VKK:ta.

    Karina Jutila:
    "Tämä ei ole vertailukelpoinen puolue muiden kanssa."

    Aika ikävästi sanottu.

    VastaaPoista
  9. Valta kuuluu kansalle -puolue haluaa tarkastaa tuhansia äänestyslippuja Pirkanmaalla.

    VastaaPoista
  10. Yle selvitti, minkälainen VKK-puolue on. Taitaa muutama JSN-kantelu lähteä tuon jutun tiimoilta.

    Hallitus jakoi puolueavustukset – VKK ei saanut rahaa.

    VastaaPoista
  11. Ilkka Tiaisen ja VKK:n kannanotto #ConvoyFinland2022:een.

    Ano Turtiainen: Saatanan tollot...

    Haluaakohan Turtiainen nyt VKK:sta tehdä KD 2.0 -puolueen.

    VastaaPoista
  12. Valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan kansanedustaja Ano Turtiaisen Twitter-kirjoituksista.

    VastaaPoista
  13. VKK:n rivit rakoilevat: Ano Turtiaisen Venäjä-puheet, autoritaarinen johtajuus ja uskonnolliset kannanotot ajavat pois puolueesta.

    VastaaPoista
  14. Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen putoaa pois eduskunnan puolustusvaliokunnan varajäsenen paikalta. Valiokunnan varsinaiset jäsenet ja varajäsenet saavat salaiseksi luokiteltua tietoa ja siksi muut puolueet eivät halua, että Turtiainen osallistuu puolustusvaliokunnan kokouksiin.

    VastaaPoista
  15. Ano Turtiainen kertoi Venäjän TV:ssä "globalistien" vallankaappauksesta Suomessa.

    VastaaPoista

  16. Ano Turtiainen
    Sosiaali-ja terveysministeriksi
    ulko-ja turvallisuus politiikan jättiläinen.
    Paljasti analyyseillään että korotsu on tavallinen flunssa.
    Tuo valtioneuvoston työskentelyyn mukanaan myös Jumalan siunausta.

    VastaaPoista
  17. Vastaukset
    1. Noin 150 henkilöä kokoontui Mikkelissä järjestettyyn VKK:n puoluekokoukseen.

      Poista
  18. VKK:ssa kuohuu, Ano Turtiaisen väitetään järjestävän laitonta puoluekokousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin käräjäoikeuden tuomion mukaan Valta kuuluu kansalle -puolueen helmikuussa Juvalla pidetyn ylimääräisen kokouksen kaksi päätöstä mitätöidään.

      Poista
  19. Oivoi kun kuohuu yli laidan
    Ano tuntee olevansa pohjassa ojan.
    Ojan pohjasta pyristää jannu
    Ottaa pienet naukut mut hukassa kannu.
    Kun vene uppoaa ei käy flaksi
    Ei edes vaikka ohjaamassa ois kaksi.
    Osa hyppää syvään päätyy
    Anon kaikki syy!
    Kun laiva uppoaa
    Ano se vaan porskuttaa.
    En äänestänyt VKK vaan
    Toista puoluetta äänestää saan.
    Pieni on piiri
    Ano on kuin hiiri.

    VastaaPoista
  20. Valta kuuluu kansalle -puolueen eduskuntavaaliehdokas Sofia Kazakov sanoo olevansa transkolmekymppinen ja aikoo vaatia korvauksia, jos hänen (oikea) syntymävuotensa paljastetaan.

    Opin taas uutta, minullakin on näemmä transikä, koska koen olevani nuorempi kuin on fyysinen ikäni - mutta eikös näin ole useimpien kohdalla? Melkein kaikilla on transikä.

    VastaaPoista
  21. Likaista peliä mutta idiotteja on maailma pullollaan.
    Onhan se niin että ihmisellä on kolme ikää fyysinen, koettu ja toivottu ikä.
    Fyysinen ikä on totuus, henkinen ikä on puoliväli, toivottua ikää on kai sitten se transikä.
    Henkinen ikä on mielestäni se tärkein jos 80 vuotias tuntee itsensä nuoreksi se on hieno juttu.
    Vähän kuin ee
    Politiikassa ei saisi valehdella mutta kun valehdellaan ja vastuuta harva tuntee, tunsikohan PPP?

    VastaaPoista
  22. Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen lähti Venäjän junailemana Pietarin talousfoorumiin. Turtiainen väittää videoillaan ”edustavansa Suomea”. Ulkoministeriön mukaan mitään virallista edustusta ei ole.

    VastaaPoista
  23. Ano Turtiaisen yllätysilmoitus:
    VKK vaihtaa nimensä - Valta kuuluu Kristukselle (VKK).

    VastaaPoista
  24. Viranomainen kiinnostui Ano Turtiaisen puolueesta.

    Jonka jälkeen Valta Kuuluu Kansalle puolueen ylimääräinen puoluekokous syrjäytti Ano Turtiaisen puheenjohtajan paikalta.

    VastaaPoista