sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Sisäinen kello ja nukkuminen

Kuinka paljon unta on tarpeeksi?

Huonosti nukkuville sanotaan ettei ennen nukkumaanmenoa saisi selata puhelinta, koska puhelimen ruudun tuottama valo sekoittaa nukahtamisprosessia. Mutta näin ei välttämättä olekaan.

Sveitsiläis-brittiläinen tutkijaryhmä ainakin osittain kumoaa säännön, ettei ennen nukahtamista saisi selata puhelinta. Unentarve on yksilöllinen ominaisuus, johon vaikuttavat geenit sekä osittain myös elämäntavat ja -tilanne.

Kuinka paljon unta sitten on tarpeeksi? Terveellisimpänä unen pituutena pidetään 7-8:aa tuntia, sillä näin nukkuvilla on tilastojen mukaan vähiten sairauksia ja he elävät pisimpään. Miksi jotkut pärjäävät vain 4-5 tunnin yöunilla? Luontaisesti lyhytunisia ihmisiä on noin 2,5 prosenttia väestöstä.

Unta ei voi nukkua varastoon, joka yö pitäisi saada nukuttua itselle sopiva aika. Hyvin nukkuvillakin voi olla viikossa muutama yö, jotka eivät ole täydellisiä - se on normaalia vaihtelua. Unta ei voi nukkua varastoon, mutta voi nukkua liikaa - jopa vaarallista.

Itse taidan kuulua lyhytunisiin, usein nukun 5-6 tuntia ja se tuntuu riittävän. Voi sanoa, että aina katson vähintään tunnin TV:tä ennen nukkumista, kun jo makaan sängyssä - tapani laskeutua rauhalliseen "moodiin". TV:n katselu ennen nukkumista ei näytä minua haittaavan, paitsi jos torkahdan esimerkiksi 15 minuutiksi (niissäkin ehdin näkeä unia), kun katson TV:tä. Lyhyistäkin unista saan vireyttä hyvin, jolloin nukahtaminen uudestaan voi olla hankalaa. Tämän vuoksi pyrin välttämään torkahtelua ennen kuin sammutan TV:n.

Pidän kiinni myös säännöllisyydestä, lopetan TV:n katselun viimeistään klo 23:00 ja alan nukkua - yleensä nukahdan pian. Sisäinen kello pysyy ajassa (sen verran kuin pysyy), kun on säännöllinen rytmi. Tällä metodilla herään yleensä aamulla (joidenkin mielestä aamuyöllä) klo 05-06, varsinkin kesäaikaan, kun aamulla aikaisin aurinkokin nousee. Nukkumaan täytyy mennä silloin, kun sisäinen kello ilmoittaa. Paras nukahtamishetki voi mennä ohi, jolloin yö voi mennä pyörimiseksi sängyssä.

Unirytmilläni päivästä saa paljon irti, kun herää aikaisin. Mielestäni päivä on pilalla, jos nukkuu esimerkiksi klo 10:00 asti. Parhaimpina päivinä olen tehnyt klo 10:00 mennessä noin puolet päivän pakollisista menoista, kuten käynyt kaupassa ja parturissa - jotkut availevat silloin vasta rähmäisiä silmiään. Mutta, kuten sanottu, jokaisella on oma rytminsä, toiset tarvitsee enemmän unta kuin toiset.

En oikein ymmärrä ihmisiä (usein nuoret), jotka elävät "Amerikan aikaa" eli nukkuvat päivät ja valvovat yöt ilman järkevää syytä. Oli kyllä minullakin kausi, jolloin saatoin valvoa yöllä klo 02:00 asti. Tietoisesti muutin sitten rytmiäni järkevämpään suuntaan. Yö on luovaa aikaa, senkin olen huomannut, silloin on rauhallista ja pääsee helposti flow-tilaan.

Luovaan flow-tilaan pääsee myös musiikin avulla. Itse kun kirjoittelen blogia, niin yleensä avaan taustalle YouTubesta randomina valitun trance- tai ambient-tyylilajin kappaleen (joissa ei ole juurikaan sanoja) soimaan. Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan, niin taustalla soi trance (3 tunnin pätkä - ei heti lopu). Jollekin muulle toimii, joku muu tyylilaji. Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan musiikista on hyötyä myös lukemisen ja kirjoittamisen opettelussa.

Yhdysvaltalaisen Virginian teknillisen yliopiston historian professori Roger Ekirchin mukaan, ainakin jossakin päin maailmaa, ennen teollista aikakautta, ihmiset jakoivat yön "ensimmäiseen uneen" ja "toiseen uneen". Unien välissä saatettiin tehdä pieniä puhdetöitä. Kun saimme sähköt, niin nukkuminenkin muuttui, alettiin nukkua yhteen pötköön unet.

Nerot ihmiset nukkuvat vähän, nukkuminen kuluttaa vain aikaa turhaan.

17 kommenttia:

  1. Mulla ei pahemmin jetlageja ole joskus kylläkin eikä tarvi reissaa edes kovinkaan kauas kun menee unirytmi hakuseen.
    Olen varsinkin työviikoin vapailla halunut valvoa muttei rytmille mitään voi.
    Nukun about 7-8h ja välttelen katsomasta kännyä sängyssä, koska muutaman kerran olen nukahtanut känny kädessä/allani.
    Joskus latasin sinivalon kännyyni aktivoitu kello 22 päättyen 07.

    Eräs frendini alkoi nukkumaan 16h ja kertoi oli todella väsynyt, kehotin lekuriin, ja tulos olikin kilpirauhasen vajaatoiminta, kun sai siihen lääkityksen alkoi nukkumaan 5-6h ja suosii päikkäreitä, mä en nuku päikkäreitä, yhden kanssa jutellessa hän suosii vartin päikkäriunia, kun mä sanoin mulla kestää vartti että pääsen uneen, nukun päikkäreitä vain jos on sairaana, silloin sitä konttaa seiniäpitkin petiin.

    Joskus vahva kipulääke (jalka poikki)teki että olin nukahtaa istualleni.
    Harmi ettei ihminen voi olla nukkumatta, mutta yleensä menen sänkyyn 22-24 ja herään 7-8h päästä.
    Joskus kun stressaavaa ollut, uni ei tule vaan valvoo, viimeksi valvoin klo 05 ja pakko nukkua tunti pari, ja kyllä olo oli kuin kankkusessa, sanotaan univelkaakin että se on kuin olisi muutaman promillen humalassa.

    Menen nukkumaan säännöllisesti ja lasken että ehdin sen 8h nukkua.
    Joskus jos tuosta luistaa voin sanoa että tehounta 5h.
    Olen aamuvirkku mieluummin, mulla niin että jos nukkuu kello 11 on päivä pilalla.
    Kaikkein ihanteellisintä olis mennä nukkumaan kun aurinko laskee, ja nousta kun aurinko nousee.
    Rytmi kuitenkin tärkeintä. Lomalla ollessani tykkään yökävelyistä.

    On mulla muutamia frendiä jotka valvoo kaikki yöt ja nukkuu päivät.
    Tiedän tuon että luovuus kukkii öisin mutta aina ei tarvi olla luovakaan.

    Mä kuuntelen Spotifystä musiikkia juuri nytkin, vain yhen kerran se unohtu koko yöksi itsekseen soimaan, ja joskus mentyäni petiin saatan miettiä kai muistin sammuttaa Spotin, Spotin kanssa on niin jos kuuntelee vaikka soulmusaa ja se lista loppuu Spot hakee syövereistään samantyylistä musiikkia.

    Mua kiinostaa suden hetki:
    "Tarkoittaa aikaa varhain aamuyöllä noin kello 3.00–5.00, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan. Jo muinaiset roomalaiset arvelivat, että suden hetkellä useampi ihminen kuolee sairauteen tai vanhuuteen kuin muina aikoina vuorokaudesta. He olivat myös sitä mieltä, että suden hetkellä unet ovat voimakkaimpia. Tyypillistä vuorokausirytmiä noudattavalla henkilöllä suden hetki ajoittuu vilkeuneen, jolloin alitajunta on voimakkaimmillaan. Suden hetkeä on pidetty myös paranormaalina ja siihen liittyy taikauskoisuutta. Suden hetkellä myös pelättyjen susien on arveltu saalistavan.

    Kansanperinne kertoo, että suden hetkellä ihminen helposti torkahtaa, esimerkiksi nuotiolla, jolloin susi pääsee hyökkäämään."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan tuon kun olit unohtanut spotifyn koko yöksi soimaan. Muistan kun sinä yönä en saanut unta kun mun mieltä vaivasi se kun sinulla spotify soi ja soi, olin huolissani. Viimein nukahdin kännykkä kädessä joskus aamuyöllä ja parin tunnin päästä herätessäni ensitöikseni kävin katsoon ja huomasin olit juuri niillä minuuteilla sammuttanut spotifyn, sit ajattelin että olit unohtanut spotifyn yöksi päälle.

      Poista
    2. Suden hetkestä tuli mieleen sininen hetki, joka ei kyllä suoraan liity aiheeseen.

      Poista
    3. Piti vielä sanoa että itsehän pidän aina kännykässä päällä silmien mukavuussuojaa kellonajasta riippumatta (sinisen valon suodatin), sekä pyrin aina pitämään kännykän kirkkaustason niin matalalla kun voin.

      Usein kun olen ilta-yökävelyllä, niin silmät sokaistuu kun avaan esimerkiks kännykän kameran halutessani ottaa jostain yöllisestä objektista kuvaa; kun kännykän näyttö on edelleen sillä kirkkaudella millä olen päivällä sitä pitänyt niin silmät sokaistuu. Hyvin harvoin unohdan ennen yöllistä kävelylenkkiä säätää kirkkauden pienemmälle, vaikka Sport Trackerinkin säädän ennen jokaista yökävelyä päälle, mutta ei vaan tule ikinä mieleen säätää näytön kirkkautta pienemmälle.

      Poista
  2. Itsellä oli nuoruudessa aika kun heräsin joka aamuyö samaan kellon aikaan painajaiseen, joskus pahoinvointiin ja joskus ilman syytä; en tarkkaa kellonaikaa enään muista, mutta aika sijoittui johonkin 3-5 välille ja kun katsoin kelloa; kellonaika oli aina saman verran, sitä kesti niin pitkään että tajusin pikkuhiljaa minuuttiviisarin olevan aina samassa kohtaa herätessäni.

    Itse pärjään helposti 5h yöunilla pitkänkin aikaa, mutta välillä pitää satunnaisesti nukkua pidempään. Tällä hetkellä on uni maittanut tavallista enemmän ja olen myös valvonut tavallista pidempään.

    VastaaPoista
  3. On mulla yksi creepy asia, yhteen aikaan heräsin joka yö kello 05.
    Sitten sain puhelinsoiton jota välttelin aikani kunnes en enää kehdannut vältellä.
    Sainkin kuolinilmoituksen läheinen ystäväni menehtynyt kello 05.
    Sen jälkeen en enää heräillyt tuohon aikaan.
    Nyt unia näkemään ja kohti seuraavaa kosmisesta portaalia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aforismi:
      Näin unta todellisuudesta, heräsin painajaiseen.

      Poista
  4. Horisontti on taas
    Kultainen ilmojen sinisten seimi.
    Sinisiä hetkiä voihan sitä aatella että kello on viittä vailla hämärää.
    Uni on ikkuna sieluun.
    Please turn on your magic beam
    Mr Sandman bring me a dream!

    VastaaPoista
  5. Siivosin yhtä kaappia ja löysin voidenäytepussin, jossa luki että auttaa nukkumiseen,mietein onko se joku tehoaine jota laittaa nassuun ja alkaa nukuttaa.
    En testannu koska haisi mielestäni pahalle, heitin roskiin.
    Enkä usko että tuoksut mitään auttaa, ja itse inhoon minttua ja laventelia yli kaiken.
    Mielestäni paras unettaja on puhtaat (ei valkeat)lakanat joihin suihkunraikkaana pujahtaa.
    Koko päivän töitä tehden sitä kaatuu sänkyyn.
    Kerran juuri noin niin hyvä kun pystyssä pysyin kaaduin sänkyyn ja naapurissa oli järkky meteli, ei haitannut kun nukkumatti vei.

    Frendillä oli sumutettavaa unettavaa juttua sitä siis ruiskutettiin kielelle.
    En usko tommosiin.
    Yhteen aikaan sain troppia joka toi ankarat nightmaret, mutta siitäki on vuosia.
    En siis usko poppakonsteihin ainoa on herätä varhain ja mennä nukkumaan ajoissa.
    Parina päivänä olen huomannut että olen nukkunut liikaa=kellon ympäri.
    Silloin on veto poissa.
    Mutta jos olen rättipoikkipuhkiväsynyt voin mennä nukkumaan kun pikku kakkonen loppuu niin menen, ei tarvi katsoa kelloakaan, mutta herään sitten sudenaikoihin. Tuo pikku kakkonen on kaveripiirin vitsi.

    Jännä että kun laitan kellon soimaan, se harvoin soi koska herään aina ennen sitä. Se varmaan on sisäinen kello se.

    VastaaPoista
  6. Finntop5: Oletko unessa?

    Unessa voi elää koko elämän...

    VastaaPoista
  7. Ihmisten pitäisi sittenkin nukkua ”talviunta”.

    VastaaPoista
  8. Säännöllinen laadukas uni voi pidentää elinikää vuosilla.

    VastaaPoista
  9. Joillain on taipumus nähdä enemmän painajaisia kuin toisilla.

    VastaaPoista
  10. Tuoreen tutkimuksen mukaan optimaalinen nukkumisympäristön lämpötila ikääntyneille aikuisille on 20–25 celsiusastetta.

    VastaaPoista
  11. Halo-nimisen puettavan otsapannan lupaillaan saavan aikaan selkounia. Sen kerrotaan saapuvan markkinoille keväällä 2025. Hintojen arvellaan sijoittuvan noin 1 500–2 000 dollarin tietämille eli euroiksi muutettuna noin 1 400–1 900 euroa.

    VastaaPoista