lauantai 16. syyskuuta 2017

Syntyvyyden säännöstelystä synnytystalkoisiin

Antti Rinne ja synnytystalkoot -kirjoituksessani todettiin, että Suomessa syntyvyys on laskenut ja jotain tarttis tehdä. Syntyvyys laskee, missä vika? -kirjoituksessani pohdittiin sinkkuja ja ensisynnyttäjiä. Avioliittolaki - kirkon ikuinen päänvaiva -kirjoituksessani tutkittiin avioliittoa ja avioeroa. Tällä kertaa pyrin jotenkin niputtamaan nuo kaikki yhteen ja löytämään perimmäisen syyn synnytystalkoisiin, miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Alkulähde taitaa olla syntyvyyden säännöstely eli lyhyemmin ehkäisy. Suomen evankelisluterilainen kirkko hyväksyi ehkäisyn vuonna 1952. Kannan mukaan ehkäisyvälineiden käyttöä voidaan tietyin edellytyksin puoltaa. Harkitessaan ehkäisyvälineiden käyttöä, aviopuolisoiden on kannettava vastuunsa niin, että he kristillisen uskonsa pohjalta harkitsevat ratkaisunsa vaikuttimia ja seurauksia - mitähän tuokin sitten tarkoittaa?

Palataanpa muutama vuosi taaksepäin tuosta vuodesta 1952. Sotavuosien jälkeen syntyi ns. suuret ikäluokat, vuodet 1946-1949. Sota nosti syntyvyyttä, mutta myös samalla tuli avioeroaalto. Jo 1800-luvun lopulta sotavuosiin oli syntyvyys laskenut, mutta sotavuosien jälkeen oli noin viiden vuoden jakso, jolloin tuli syntyvyyspiikki - suuret ikäluokat. Saattaa olla, että silloin 1900-luvun alussa jo syntyvyyttä säännösteltiin jotenkin, vaikka kirkko ei ollut sellaiseen vielä myönteinen. Vaikka kirkko antoi oman "siunauksensa" ehkäisylle vuonna 1952, niin eihän se vaikuttanut asiaan kuin seinään. Suurten ikäluokkien vanhemmat jatkoivat samalla tavalla kuin aiemminkin. 1960-luvun lopulla avoliitot yleistyivät opiskelijoiden piirissä ja 1970-luvulle tultaessa suuret ikäluokat olivat saavuttaneet parhaan lastentekoiän, noin 20 vuoden tuntumassa. Suurten ikäluokkien jälkeen syntyvyys Suomessa laski nopeasti. Vuonna 1973 naiset synnyttivät elämänsä aikana laskennallisesti keskimäärin vain 1,5 lasta - pohjakosketus.

1970-luvulla elintaso nousi ja muutettiin kaupunkeihin, maaseudun vetovoima laski. Suurimpiin kaupunkeihin lähdettiin maaseudulta opiskelemaan ja töihin. Alettiin suunnitella elämää eri tavalla, opiskelu ja sitten töihin. Suurperhe ei ollut enää pakollinen tapa saada leipää pöytään - ei viljelty jne. Elintaso nousi, mutta asunnot pienenivät, kun muutettiin maaseudulta kerrostaloihin, joissa lähinnä käytiin nukkumassa töiden ohella. Pieniin asuntoihin ei olisikaan suurta perhettä mahtunut. Vuodesta 1969 lähtien kokonaishedelmällisyysluku on pysynyt alle 2,1, joka on uusiutumisraja, kasvanut maahanmuutto on kompensoinut Suomen laskevaa syntyvyyttä.

Suurten ikäluokkien lapset ovat jatkaneet 1970-luvulla kasvanutta ilmiötä. Nykyään avoliitot ennen avioliittoa on normaalia, usein myös ensimmäinen lapsi syntyy ennen avioliittoa. Koulutukseen ja työhön panostetaan, tämä johtaa siihen, että perhe perustetaan yhä myöhemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäinen lapsi saadaan yhä vanhempana. Tilastollisesti lapsisuotuisia vuosia ei jää montaa, joten lapsia ei saadakaan monta. Tyydytään kahteenkin lapseen, jolloin tilanne on plusmiinusnolla - eikä se 2,1 lasta. Sinkkuus (yksin eläminen) on yleistynyt 2000-luvulla, asutaan väestöllisesti tiheissä kaupungeissa, mutta sinkut eivät vain kohtaa toisiaan - jotkut ovat nirsoja. Nykyään ehkäisy taitaa olla kuin viihdekäyttöä, harrastetaan yhden yön juttuja ja se siitä. Avioliitto menettää merkitystään.

Ennen kaupunkilaistumista elettiin maaseudulla peltojen ja heinälatojen keskellä, joihin nuorten oli helppo kellahtaa, kun siltä tuntui (ja pastorin silmä vältti). Teepä nykyään puistossa samoin, niin johan rapsahtaa sakot. Tällainen sakottaminen ei ainakaan edistä syntyvyyttä. Tosin aikoinaan naisilla oli hamepakko, kesät ja talvet. Housullista naista pidettiin syntisenä. Nainen ei saanut pukeutua kuin miehet eli käyttää housuja. Kukahan (mies) tämänkin säännön on keksinyt ja miksi.

Kirkonkin hyväksymä ehkäisy, ja kaupunkilaistuminen romahdutti Suomessa syntyvyyden. Tämän vuoksi puhutaan nyt jo synnytystalkoistakin. Ehkä nykyään kyllä harjoitellaan ennätysmäärin lastentekoa, mutta mukana on se ehkäisy, jolloin voimme ehkä vain puhua viihdekäyttäytymisestä - pelkkää seksiä.

ONKO RATKAISUJA?
Pitäisikö poliitikkojen alkaa kannustaa maaseudulle muuttoa, isoihin maataloihin - maanviljely ja karjankasvatus jälleen kunniaan? Naisille takaisin hamepakko, helpottaa joitakin juttuja. Ehkäisyn kieltäminen on nykyään jo vaikeampaa, sen on huomannut myös katolinen kirkko, joka sallii ehkäisyn joissain tapauksissa, paitsi raskauden ehkäisyyn - jännä juttu kyllä. Katolisen kirkon ainoa ehkäisytyyli on luonnollinen perhesuunnittelu (LPS). Suomen evankelisluterilainen kirkko tuskin voi kovin äkkiä kieltää ehkäisyn tässä sukupuolitautien valtaamassa maailmassa. Mikäli ehkäisy kiellettäisiin, niin silloin täytyisi jälleen ottaa jyrkkä linja avoliittoihin ja esiaviollisiin suhteisiin. Peitto ei heiluisi ennen avioliittoa kenenkään kanssa. Eri juttu on, että vaikuttaisiko tuollainen käytäntö nostavasti avioliittojen määriin ja sitä kautta syntyvyyden nousuun?

Vanhoillislestadiolaisilla on tällainen jyrkkä ehkäisykielto, jolla he ovatkin pitäneet Pohjois-pohjanmaan syntyvyyden nousussa (yli 2,1 lasta) - melkein ainoita osia Suomesta, jossa syntyvyys on ollut hyvä. Ehkäisy nousi vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestön SRK:n puhujainkokouksessa keskustelun aiheeksi vuonna 1945. Alustajana oli kirkkoherra Kullervo Hulkko. Hulkon mukaan lapsirajoitus on Jumalan sanaa ja hyvää omaatuntoa vastaan. Vanhoillislestadiolaisten puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa keskusteltiin uudelleen ehkäisystä vuonna 1967. Alustajana toimi Lauri Taskila. Sen mukaan lapsirajoitus on syntiä kaikissa muodoissaan. Ehkäisyä on kutsuttu myös murhan synniksi.

Vanhoillislestadiolaisilla ei ole omasta mielestään kieltoja, joten ns. kiellot kierretään muilla ilmaisuilla. Ehkäisykielto on lapsirajoitus, ehkäisyoppi jne. kielto-sanassa on ikävä kaiku. Vanhoillislestadiolaiset avioparien ei tule edes vältellä seksiä, koska sekin on jo ehkäisyä, kun tietoisesti välttää lapsen mahdollisuutta. Vain Jumalalla on valta antaa elämä tai olla antamatta sitä. Peiton tulee heilua ja avioparin tulee täyttää aviovelvollisuudet, miettimättä tuleeko lapsi vai ei, sen päättää vain Jumala. Ehkäisykiellosta voidaan jotenkin joustaa vakavan sairauden kohdalla ja ehkä nykyään joustetaan vakavan mielenterveysongelman kohdallakin, yleisesti ottaen siitä ei jousteta. Toisaalta, jos vanhoillislestadiolainen ei puhu ääneen ehkäisystä, niin silloin hän voi niin tehdä - paitsi, jos jää kiinni. Mikäli kaikin puoli terve vanhoillislestadiolainen menee uskonsa oppeja vastaan, niin onko hän silloin aidosti mukana uskossaan, tätä voimme pohtia. Nuorena, oikein ilman kunnon seurustelua, avioliittoon tyyli saattaa olla joillekin arpapeliä.

Aina se suunnitelmallisuus ei auta, tämän koki 27-vuotias Pia. Hän sai kuulla olevansa seitsemännellä kuulla raskaana, eikä meinannut tajuta asiaa, sillä hänhän oli käyttänyt ehkäisyä. Suunnitelmissa oli odottaa vielä muutama vuosi.

Jos nyt kaikki mahdolliset (järkevässä lisääntymisiässä) olevat avioparit sekä kaikki sinkutkin löytäisivät parit toisistaan ja alkaisivat Antti Rinteen synnytystalkoisiin. Tapahtuisiko Suomessa hallitsematon väestöräjähdys, lopulta asuntoja olisi aivan liian vähän jne. Jo nyt Henkilötunnukset uhkaavat loppua kesken.

Onko Suomessa syntyvyyden huima nousu nykyään vain mahdoton tehtävä? Toisaalta, vaikka Suomessa syntyvyys laskee, niin maapallo on ylikansoitettu jo aikoja sitten.
1. Moos. 1:28:
Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
Olemmeko jo menneet tässä hiukan yli?

6 kommenttia:

  1. "Naisille takaisin hamepakko, helpottaa joitakin juttuja."

    Niin ja back sukkanauhohin, nyk. stayupit. On paljon vitsejä miten sukkikset ovat tiellä.
    Kumma kun jos on hame kesällä päällä kuulee usein olevansa tosi naisellinen, miettii sitten wht, luonnostaanhan sitä tuntee ittesä naiselliseksi, jos tytöksi syntynyt.

    Korostaahan hame sitä, vaikka monet naiset viihtyy housuissa paremmin, jopa on heitä jotka ei ikinä pue itseään hameeseen.
    Ymmärrän kyllä niitäkin jotka sattuvat tuntemaan itsensä olevan väärä sukupuoli.

    Mitä historiaa on lukenut niin vapautuminen kahleista alkoi "kukkauskautena" eli 1960 luvun lopulla, koska psykedeelisyys ja seksuaalinen vapaamielisyys (vallankumous) ja ennenkaikkea naisten itsenäisyys vahvistui. Joo ajattelen hippiliikkeen syntyä Woodstockia.
    Hipit ovat niin luomuja.

    LPS on kans jotenkin niin luomua, tuo 99% varmuus takaakin sen että rakasteluja on harvoin.
    (Rakastelu kuulostaakin paremmalta kuin sextaaminen)
    Sanotaanhan että ehkäisy ei ole koskaan takuuvarmaa, on jopa lapsi syntynyt kierukka kädessä.

    Vastuullisuutta on tunnettava ennekuin aloittaa edes suhdetta, voi olla pelottavaa jos epäilee että ehkäisy ei toimi. Jostain luin että joku (typerys) saattaa ajatella että katumuspilleri toimii ehkäisynä.

    Miten maailmassa vanhoillislestoissa liike tarkkailee käyttääkö joku ehkäisyä. (kurkkii ikkunoista)

    Tuo arpapeli juttu, mutta elämähän on yksi suuri arpapeli, ei tosiaan voi tietää miten avioliitto sujuu, tai montako lasta, luterilaisilla on helpompaa, nykyään.
    Mielestäni seurusteluajalla on testattava kaikkea, ja puhua tulevaisuudesta,(eri asia sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan) muutoin voi käydä ohraisesti.

    Vitsillä voi ajatella jos näkee suurperheen, ettei heidän tarvitsisi täyttää maata.

    Muutoin pidän nuita asioita henk koht kaikilla, on törkeetä jos läheiset painostavat tekemään lapsia, tai kysymään koska niitä lapsia tulee.

    Moni ajattelee että lapset ovat Jumalan (Luojan) lahjoja.
    Lapsia ei tehdä.

    -C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylen arkistosta löytyy Kuinka nainen sai housut -sarja. Onhan ainakin Suomessa housut käytännöllisemmät kuin hame, ainakin talvella.

      Hippiliike rantautui tänne peräpohjolaan vaimentuneena aaltona. Suomessa hippien valtakausi oli 1960-1970 -lukujen taitteessa, silloin juu naisten itsemääräys parani sekä seksuaalisuus muuttui. Ehkäisynkin suosio nousi, ei ehkä luomuhipeillä, mutta muuten yhteiskunnassa.

      Rakastelu on syvällisempää kuin pelkkä seksi. Seksi on jyystöä, mutta rakastelu vähän muutakin.

      Juttu kierukkavauvasta.

      Jos vanhoillislestadiolainen aviopari on ollut yhdessä muutaman vuoden, eikä lasta näy. Saattaa silloin muut ruveta nostelemaan silmäkulmiaan ja kyselemään. Jotain on vialla, jos aviovelvollisuudet hoidetaan, mutta lapsia ei tule. Yksi syy voi olla ehkäisy. Yhteisössä voi olla painostava ilmapiiri. (pelkkä) luterilainenkin voi joutua samaan tilanteeseen suvun suunnalta - sukulaiset alkaa kysellä lapsista.

      Tapakristityt yleensä seurustelee avoliitossa X aikaa eli asuvat yhdessä, jolloin ehkä nähdään paremmin, miten yhdessä eläminen luonnistuu. Raamatun sanan mukaan elävillä homma menee vähän toisin. Muuttavat saman katon alle, vasta avioliitossa.

      Juu, lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan.

      Poista
  2. Vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidipäästöt on saatava vähenemään kahteen tonniin per henkilö per vuosi, jotta ilmaston lämpeneminen hidastuu radikaalisti. Lapsenteosta pidättyminen vähentää hiilidioksidipäästöjä moninkertaisesti muihin yksilötason ekotekoihin verrattuna. Paremmuusjärjestyksessä seuraavaksi suurimpia tekoja ovat henkilöautosta luopuminen, mannertenvälisten lentojen välttäminen sekä kasvissyöjäksi ryhtyminen.

    VastaaPoista
  3. Suomen syntyvyys laahaa edelleen nälkävuosien tasolla - väestönkasvu maahanmuuton varassa.

    VastaaPoista
  4. Liki yhdeksän kymmenestä nuoresta miehestä jää ilman lasta.

    VastaaPoista