torstai 18. kesäkuuta 2020

Suomen politiikan historiaa 2000-luvulla

Kuivaa politiikkaa ja poliittista vehkeilyä

Aluksi tämän kirjoituksen otsikko oli "Taksitolpalta kusitolpalle", mutta aihe hieman veneyi ja laajeni koskemaan politiikan historiaakin. Politiikka on ehkä yleisesti ottaen kuiva aihe, mutta koitin tehdä siitä edes vähän kiinnostavaa luettavaa.

JUHA SIPILÄ
Vuonna 1996 tuntematon Juha Sipilä tienasi Suomessa eniten, yli 12 miljoonaa euroa - aikana, jolloin IT-kupla vielä paisui. Juha toimi johtajana eri yrityksissä, kunnes vuonna 2011 Sipilä päätyi politiikkaan, kansanedustajaksi Keskusta-puolueeseen. Vuonna 2012 Sipilä nousi Keskustan puheenjohtajaksi.

Vuonna 2015 Keskusta voitti eduskuntavaalit ja Juha Sipilästä tuli Suomen pääministeri. Suomi sai ns. Sipilän hallituksen.

ANNE BERNER
Vuonna 2011 todettiin, että 1940-luvulla rakennettu Helsingin Lastenklinikka oli lahoamassa käsiin, tarvitaan uusi lastensairaalaVallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner valittiin vuoden 2012 kesäkuussa Uusi lastensairaala 2017 -tukiyhdistyksen puheenjohtajaksi. Anne Berner toimi Uusi lastensairaala -hankkeen näkyvänä keulahahmona. Rahat saatiin kasaan ja Uusi lastensairaala valmistui vuonna 2018.

Kolmisen vuotta hyvää näkyvyyttä lastensairaalahankkeen parissa saanut Anne Berner päätyi politiikkaan, Juha Sipilä sai ylipuhuttua Bernerin Keskustan leiriin vuonna 2015 - Sipilä ja Berner ovat kummatkin olleet menestyviä toimitusjohtajia.

Uusimaa ei mielestäni ole Keskustan perinteistä aluetta, mutta sieltä Anne Berner sai äänensä. Anne Berner teki oharit Kokoomukselle, jota hän oli vuosia tukenut. Anne Berner oli selvästi tehnyt hyvän diilin Juha Sipilän kanssa, koska Sipilä valitsi hänet suoraan Liikenne- ja viestintäministeriksi.

Sipilän hallitus runnoi Anne Bernerin kanssa kuuluisan taksiuudistuksen vuonna 2018, joka oli floppi jo syntyessään.

KAIKEN MAAILMAN DOSENTIT
Yrityksien johtajana Juha Sipilä oli tottunut, että hommat menee vauhdilla eteenpäin. Politiikassa ei toimi liike-elämän lait ja sen huomasi myös Sipilä.
Juha Sipilän kommentti vuonna 2015:
Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä. Nyt hallitus ei vain voi seisoa kädet taskuissa ja katsoa, kuinka työttömyys kasvaa. Meidän täytyy nyt tehdä jotakin.
Kohuhan siitäkin nousi. Sipilän hallitus rämpi suosta suohon, oli taksiuudistusta ja Kiky. Eikä SOTE-sotkutaan edennyt, joten noin 5 viikkoa ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja, päätti Sipilä hajottaa hallituksen - hän oli epäonnistunut.

Syksyllä 2019 Keskustan puheenjohtajaksi valittiin Katri Kulmuni.

KATRI KULMUNI
2010-luvun alussa Kulmuni työskenteli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Politiikan ikirouta Paavo Väyrynen oli soittanut myöhään eräänä iltana Kulmunille ja pyytänyt avustajakseen, näin Katri Kulmuni päätyi Väyrysen opetuslapseksi. Kulmuni oli lapsena luullut, että Paavo Väyrynen on Suomen kuningas - pieni maailma lapissa?

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Katri Kulmuni sai äänivyöryn ja jätti taakseen jopa oppi-isänsä Paavo Väyrysen. Vuonna 2016 Kulmuni päätyi Keskustan varapuheenjohtajaksi.

Vuonna 2019 eduskuntavaaleissa Kulmuni pääsi jatkokaudelle Rinteen hallitukseen, joka pysyi kasassa noin puolivuotta ja kaatui Posti-jupakkaan. Rinteen hallituksessa Katri Kulmuni oli elinkeinoministeri. Antti Rinne sössi pääministerinä ja joulukuussa 2019 saimme pääministeriksi Sanna Marinin. Marinin hallituksessa Katri Kulmuni oli valtiovarainministeri.

Katri Kulmunin oppi-isän eli Paavo Väyrysen poliittiset manööverit ovat niin sekavia, että sanonpa vain, että Katri Kulmuni on pyytänyt palaamaan takaisin Keskustaan.

ERITYISAVUSTAJA KARI JÄÄSKELÄINEN
Kesäkuussa 2020 Katri Kulmuni joutui jättämään valtiovarainministerin työnsä rahasotkujen vuoksi. Kulmuni oli syksystä lähtien saanut viestintävalmennuksia, jotka tuli maksamaan yli 56 000 euroa - veronmaksajien piikkiin. Kulmuni ei ollut itse näitä sopimuksia tehnyt, vaan hänen erityisavustajansa Kari Jääskeläinen, mutta Kulmuni otti tietenkin vastuun asiasta. Jääskeläinen pyyteli anteeksi ja teki omat ratkaisunsa.

Kari Jääskeläinen on ollut avustaja Juha Sipilälle ja Paavo Väyrysellekin. Kukas muukaan kuin Paavo Väyrynen kiiruhti apuun, kun hänen suojattinsa oli joutunut pulaan ja tarjoutui maksamaan osan Kulmunin esiintymiskoulutuskuluista.

UUSI VALTIOVARAINMINISTERI
Uudeksi valtiovarainministeriksi valittiin Matti Vanhanen ja hän on myös osa kuuluisaa johtoviisikkoa. Vanhasen ansiosta kaikki tietää, että mikä on tuppeensahattu puu. Mutta juurikaan kukaan ei kai ole lukenut Pääministerin morsian -kirjaa.

kun Juha Sipilältä kysyttiin halukkuutta valtiovarainministerin tehtävään, niin hän vastasi.
Juha Sipilän kommentti:
Kyllä minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät.
Selvästi jotain on jäänyt Sipilän hampaankoloon - katkeruutta omaan hallituskauteensa.

SIPILÄN, STUBBIN JA KATAISEN HALLITUKSET
Sipilän hallituksen ensimmäisen vuoden valtiovarainministeri oli Alexander Stubb, joka joutui jo loppuvuodesta 2015 (aloitti kesällä 2015) ihmeelliseen hallintarekisterikohuun. Stubb veti prosenttilukuja omasta päästään, koska lukuja voidaan tulkita monella tapaa. Tämän kohun yhteydessä kuultiin legendaarinen anteeksipyyntö "Sori siitä" - Porin Sori siitä -taideteos. Silloinen pääministeri Juha Sipilä tuki Stubbia.

Välihuomio: Paavo Lipponen laittoi paremmaksi, kun vuonna 2011 hänet liitettiin Wikileaks-paljastuksiin, niin hän tokaisi vain "So what".

Kesällä 2016 Alexsander Stubb ilmoitti, että jättää ministerin työt, sen jälkeen, kun hän ei voinut enää jatkaa puolueensa puheenjohtajana. Stubb istui Kokoomuksen riveissä tavallisena kansanedustajana kesään 2017 asti, kunnes hän sai vapautuksen kansanedustajan työstä - ei halunnut olla kehäraakki. Jo vuonna 2016 Stubb vaikeni suomalaisille medioille, ei antanut haastatteluita. Stubb karisti Suomen pölyt ja palasi Euroopan sydämeen, jossa on kuin kotonaan. Hän teki kuin Jyrki Katainen.

Ennen Sipilän hallitusta Alexsander Stubb oli ollut pääministeri noin vuoden - Stubbin hallitus. Stubb sai hallituksensa, kun Jyrki Katainen lopetti pääministerin tehtävät ja siirtyi Euroopan komissioon - pakeni Suomesta. Katainen oli jo kauan tiennyt ettei ole loppuun asti omaa hallituskauttaan.

FILOSOFI PEKKA HIMANEN
Alexsander Stubb muistetaan prosenttiluvuista, ihmistikkataulusta ja shortseista. Jyrki Katainen ja hänen hallituksensa muistetaan Kestävän kasvun malli -raportista, joka tilattiin Pekka Himaselta, josta veronmaksajat maksoivat 700 000 euroa. Raportti oli täyttä hölynpölyä. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo piti raporttia pikemminkin pamflettina kuin tutkimuksena. Himasen raportista tehtiin myös tutkintapyyntökin, mutta Katainen ei katunut. Vuonna 2015 Pekka Himasen horinat eivät kelvanneet Sipilän hallitukselle. Raporttia on sanottu myös "Guggenheimilaiseksi sumutukseksi". Kyllä tämän jälkeen Jyrki Kataisen olikin parempi poistua Suomesta.

SUOMEN RIKKONAISET HALLITUKSET
Suomessa ei ole vuosikausiin hallitus pysynyt kasassa täyttä neljää vuotta. Sipilän hallitus melkein pysyi, mutta maalisuoralla sekin hajosi Sote-sotkujen vuoksi. Jyrki Katainen jätti kesken ja liukeni Suomesta - Himanen voi olla osasyy. Kataisen jälkeen Alexsander Stubb jatkoi vuoden.

Matti Vanhasen II hallitus kaatui vaalirahasotkuihin vuonna 2010. Mari Kiviniemen hallitus jatkoi puuttuvan vuoden. Anneli Jäätteenmäen hallitus aloitti vuonna 2003, mutta pysyi kasassa vain 69 päivää (his­to­rian nel­jän­nek­si lyhin), jonka jälkeen jatkoi Vanhasen I hallitus.

Jäätteenmäen hallitus kaatui kuuluisaan Irak-vuotoon, josta kansakunnan muistiin on jäänyt sanonta "Pyytämättä ja yllätyksenä" sekä "Puhun niin totta kuin osaan". Irak-vuotoa puitiin oikeudessakin.

Paavo Lipposen II hallitus (vuodet 1999-2003) on Suomen viimeisin koko vaalikauden toimintakykyisenä istunut hallitus.

HAVAINTOJA
Lipposen II hallitus alkoi vuonna 1999, näin ollen 2000-luvulla ei ole ollut vielä yhtäkään ehjää nelivuotista vaalikautta.

SUOMEN 2000-LUVUN HALLITUKSET
Hallitus Vuodet
Lipposen II hallitus 1999-2003 (koko kausi)
Jäätteenmäen hallitus 2003-2003 (69 päivää)
Vanhasen I hallitus 2003-2007 (jatkoi)
Vanhasen II hallitus 2007-2010 (3 vuotta)
Kiviniemen hallitus 2010-2011 (jatkoi)
Kataisen hallitus 2011-2014 (3 vuotta)
Stubbin hallitus 2014-2015 (jatkoi)
Sipilän hallitus 2015-2019 (hajosi noin kuukautta ennen aikojaan)
Rinteen hallitus 2019-2019 (noin 6 kuukautta)
Marinin hallitus 2019-2023 (jatkoi)
Orpon hallitus 2023-????

Anneli Jäätteenmäki oli ensimmäinen naispääministeri, mutta sitä harvinaisuutta kesti vain 69 päivää. Mari Kiviniemi oli Suomen toinen naispääministeri, mutta hän oli tehtävässään vuoden, jatkoi Vanhasen vaalikautta. Jäätteenmäen ja Kiviniemen aikaan meillä oli myös nainen presidenttinä - Tarja Halonen.

2020-luvulla meillä on kolmas naispääministeri, Sanna Marin, joka ponnisti kaupan kassalta pääministeriksi. Sanna Marin on myös sateenkaariperheestä. Marinin hallituskaan ei voi rikkoa kirousta, sillä se voi olla koossa vain 3,5 vuotta, koska se on Rinteen hallituksen jatko vuoteen 2023 asti.

Sipilän hallituksella oli noin 40 erityisavustajaa. Rinteen hallitus lisäsi roimasti avustajien määrää. Hyvä veli -verkosto toimi, sillä usea vuonna 2019 eduskunnasta pudonnut henkilö palkattiin hallituksen avustajaksi 10 000 €/kk palkalla. Marinin hallituksella määrä nousi edelleen.

Erityisavustaja Kari Jääskeläinen tuhosi Katri Kulmunin ministeriyden. Jääskeläinen on ollut myös Juha Sipilän sekä Paavo Väyrysen avustaja. Kulmunikin on ollut Väyrysen avustaja, josta Kulmuni sai lisävauhtia politiikkaan. Kun Kulmuni joutui jättämään valtiovarainministerin työnsä, niin tueksi riensi Keskustan lihassa oleva piikki eli Paavo Väyrynen ja kertoili omia ennustuksiaan tulevasta syksystä 2020.

Syksyllä 2020 politiikkaan palaava Annika Saarikko syrjäyttää Katri Kulmunin puolueen puheenjohtajan paikalta. Tai ainakin näin Väyrynen uskoo Keskustan liberaalipuoliskon junailevan. Keskusta on puolueena jakautunut kahtia liberaaleihin (uudismielisiin) ja konservatiivisiin (vanhoillisiin) eli Väyrysläisiin. Katri Kulmuni kuuluu selvästi Väyrysen talliin, mutta Annika Saarikko ei taida kuulua, vaikka hänenkin poliittinen ura on alkanut Paavo Väyrysen avustajana. Kaiken takana on Väyrynen, mutta joskus hän joutuu myöntämään virheensäkin, mutta kaikki on kumminkin aina median syytä eli mediapeliä. Paavo Väyrynen ei luovuta koskaan.

Poliitikkoa ei voida syyttää rikoksesta puheista, joita hän puhuu eduskuntasalissa - hänellä on syytesuoja. Syytesuoja ei kumminkaan ole rajaton, eduskunta voi kumota sen, mutta harvoin niin on tehty. Eduskuntasalin ulkopuolella tehdyt lausunnot, kuten twitter-viestit johtavat helpommin syytteeseen. Jopa Päivi Räsänen on kokenut sen.

Entäpä sitten poliittiset päätökset, niistä kukaan ei tunnu olevan vastuussa. Sipilän hallitus muistetaan Kiky-sopimuksesta, aktiivimallista ja taksiuudistuksista, näitä herrat laativat nyrkkitervehdyksin. Vuonna 2020 näitä Sipilän "pakkouudistuksia" on purettu. Aktiivimalli purettiin, Kiky-tunnit heitettiin roskiin ja taksiuudistusta paikkaillaan suurilla päivityksillä. Kukaan ei ota näistä mitään vastuuta, poliitikot voivat tehdä hölmöjä päätöksiä minkä ehtivät, jonka jälkeen voivat vain poistua areenalta - paeta muihin virkoihin ulkomaille, kuten Berner, Katainen ja Stubb tekivät. Vaikka lukuisat työryhmät valmistelevat päätöksiä, niin jonkun pitäisi kantaa niistä vastuu, ei tulisi koko ajan torsoja päätöksiä.

Sanna Marin presidentiksi, hänellä on pokkaa kannattaa eutanasiaa.
Sanna Marinin kommentti:
Mielestäni Suomessa pitäisi sallia eutanasia. Vakavasti sairaalla ihmisellä pitää olla oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemastaan. Terveydenhuollon henkilökunnalla pitää olla oikeus päättää haluaako avustaa tässä vai ei.
Sanna Marin olisi myös kerrankin nuori presidentti - aina presidentit ovat jotain ikäloppuja. Tosin Markus Kuotesaho olisi kova vastaehdokas.

Lue myös:
Suomen pääministeri

17 kommenttia:

  1. Pitääkö kansanedustajan sananvapaudella olla raja? Täytyykö olla myös sananvastuu?

    Voiko Tekir laskuttaa vähintään 1000 euroa, kun "vilkaisee" instagram-viestiä?

    VastaaPoista
  2. Eduskunta ei antanut lupaa syyttää perussuomalaisten Juha Mäenpäätä.

    VastaaPoista
  3. Minua kyllä raivostuttaa koko apinaorkesteri, kohta savu nousee korvistani, jokaisella on ahneus silmissään, olen niiiiin kypsynyt suurimpaan osaan politiikkoon, eikä homma parantunut kun huumoriveikko apuwa, pääsi apinaorkesteriin muuttui tekopyhäksi ja huumori loppui siihen. Voi voi ihan paras tyyppi ja noin käänsi takkinsa.

    Apinaorkesteriin pääsee nykyään kaikki näyttelijät, muusikot ja urheilijat, kuten jenkeissä ihan sama juttu!

    "Sipilä ei kannata perustuloa. Sipilän mielestä sosiaaliturvan uudistamisen ydin on aktiivisuudessa. Sipilän mukaan Suomella ei ole varaa passivoiviin perustulomalleihin." Sipilä ja aktviimalli.

    "Aktiivimallin leikkuri osui erityisesti vanhimpiin työttömiin: yli 55-vuotiaista työttömistä päiväraha pieneni noin puolella." Hienoa Sippimiehen apinaorkesteri Arkadianmäellä.

    Luinkin että tulisi aktiivimalli nro 2 kertoo Iltalehti.
    Oivoi kyllä säälittää etukäteen, jos semmonen tulee.

    Onnekseni missasin Sipilän ala-arvoisen kommentin, nytkin kusitolppa sana saa niskakarvat pörheiksi!

    Mitä muuta voisi odottaa kun kaksi itsekästä päätä isketään yhteen syntyy vain floppeja.
    Muistan hypetyksen kun taksina sai olla vaikka naapurin jaska, joka sattui saamaan lainaan auton, sinne katolle vaan valokyltti jossa lukee ısʞɐʇ sitten kyttäämään kieli kuolaten kyytiin tulevia.
    Villit lait viidakossa ja apinaorkesteri harjoittelee yhä.

    Muistan kun kerran tarvitsin taxia niin tulikin alttaritaxi jota ohjasi vanhempi turbaanipäinen intialainen, ei muuta mutta hänellä oli alttari kojelaudan päällä ja mikä lie mahorkkamirhami hais jouduin koko matkan pitämään huivia naaman edessä, haju oli tyrmäävä ja etten olisi oksentanut..Silloin mietein että tuo ei ollut hyvä kokemus.

    "Kulmuni kysyi joulukuussa Instagram-tarinassaan, mitä mieltä ihmiset ovat siitä, pitäisikö al-Holin leiriltä tuoda Suomeen vain lapset vai lapset ja äidit."

    Mitä pahaa tuossa oli? Siis joulukuussa, nyt on heinäkuu pian, ja Al-holilta on kipattu naisia ja lapsia Suomeen. Ylitti siis uutiskynnyksen, mutta Kulmunihan poisti jutun, miksi?

    Mutta pahaa teki Kulmuni nauttia tuollaista palkkaa ja silti ratsastaa veronmaksajien päälle. TÖRKEÄÄ!
    Jep jep helppoa on sälyttää syyt avustajille..varmaan raha puhunut jotta ottaa syyt kontolleen.

    Stubbin 90% ja 10% meni siis sekasin kuin jokisen eväät.
    Kukaan apinaorkesterin jäsen ei ole luotettava, kaikki sekoilee mutta apinaorkesteri on toisten jalkoihin kusevia rakkeja.
    Aivan, vastuuta kaikki apinaorkesterilaiset väistelee.

    Kuka keksikään ihmisroskan?

    Niin, Paavo Lipposesta pidin paljon, kuten hänen vaimostaan.

    Olisipa kiintoisaa tietää mitä tarkottaa "Guggenheimilaiseksi sumutukseksi"
    Guggenheimin naurettavan museohankkeen kyllä tiedän ja että Titanicilla menehtyi kuuluisa rikas Guggenheim-sumuttaako Guggenheim?!

    Kyyyllä Jyrkiboy suosi kaveriaan Pekkaa, joka kirjotti kirjan mutta se olikin pamfletti. Ja taas kusetettiin veronmaksajia.
    Erityisavustajia on pian enempi kuin itse apinaorkesterilaisia.

    Kyllä mä pidän presidenteistä niin Sahtivaarista, Manusta, Harjasta kuin Salesta. Mitenhän Kekkonen vietti ikuisena pressana, sitä ihmettelen, kun satuin lukemaan asioita Urhosta.

    Voi Puavo sentään, 73 vuotta ohoho noh vielä on aikaa Puavo, voit elää vaikka satavuotiaaks, ei ikinä kannata luovuttaa jos jotain oikein kovasti haluaa..en tiedä mitä sanoa, syön mielelläni kyllä väyrysenpää-nameja.

    Saamani pamfletti kyllä mustamaalasi Salenkin siinä missä kuulennon ja rokotukset.

    Marinin arvot ovat kohdillaan, hyvä pressa hän olisikin., jos siis Sale ei jatka.
    Markus markus, olisi kova vastaehdokas, true!

    Eipä niin Mäenpää nauttii hyväveli-etuutta.


    C- Saan sähköpostia, olen siis olemassa...
    ...mutta jos olenkin vain oman mielikuvitukseni luomus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuonna 2018 Oulun keskustalainen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen puhui "ihmisroskan" siivoamisesta.

      Vuonna 2018 Perjantai-ohjelmassa miljonääri Kyösti Kakkonen kyykytti köyhiä.

      Katri Kulmuni aikoo edelleen maksaa viestintäkoulutukset itse.

      Sanna Marin nousee presidenttikyselyissä.

      Poista
  4. No niin, kyllä mua masensi sana ihmisroska, jätekasa hyi pois tienaavien silmien alta, lakaskaa ne sinne IT pellen luokse viemäriin, haisemaan.

    Ei imisen köyhänkää tarvi olla nöyrä, kumartaa tuonne ja pyllistää sinne.
    Ainoa mitä ei köyhiltä viedä onkin itsetunto..tottakai on noita kyöstejä jotka haluaa köyhät matelemaan. En ihmettele jos pehkonen sai vihapalautetta ja ressu teki rikosilmoituksen, vaikka olen sitä mieltä että netissä on helppoa olla vihainen, mutta silti en hyväksy uhkailuja etc.

    Ei kai huutokauppakeisari palauttanut tukirahoja vain siksi että jotkut uhkasi polttaa huutiksen ja jotain muutakin kauheaa, ne varmaan aatteli että he lähtevät porskuttlemaan tukirahoilla Epsanjoihin, ja Karibian ripsalle.
    Miksi sen piti olla julkista kuka sai tukirahaa?

    "Katri Kulmuni lupasi maksaa 50 000 euron koulutukset itse – ei ole maksanut vielä euroakaan" ja tuskin maksakaan.

    Ai siellä oli Haavistokin, ihan hyvä ehdokas pressaksi, ainakin kaikki sateenkaarelaiset olisivat riemullisia. GO PEKKA!
    Olli reki, voi ei niin last season että
    Tykkään erilaisista ja olen heidän puolella, vähemmistöt, köyhät kaikki jotka rikkoo yhteiskunnan määritelmät olla normaali..Noh normaaleja kaikki on ihan kaikki Jumalan luomat!

    C- On jumalallista ajatella aina jotain kaunista.
    – Demokritos

    VastaaPoista
  5. Onhan se hyvä, että tiedetään ketkä kaikki Tinzet niitä rahoja sai =)

    Itsekin olen Haaviston puolella, mutta jos Sanna Marin päättää lähteä ehdokkaaksi, niin sitten varmaan käännyn nuoremman Marinin messiin - edustaa myös sateenkaarta.

    (BB-)Sebastian Tynkkysen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pysyi ennallaan hovioikeudessa. Aikoo viedä korkeimpaan oikeuteen.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni oli hyvä ettei Mäenpään syytesuojaa murrettu, tällä on perustuslaissa tarkotuksensa. Mutta toisaalta oli hyvä että toi asia nyt koeponnistettiin, nimittäin mitä sattuu ei suustansa kannata päästellä, vaikka kuinka olis vitsi. Ei ainakaan missä sattuu, eli sananvastuuki on keksitty. Oon kyllä laajan sananvapauden kannattaja, enkä voi ymmärtää tommosia kuten Kiina ja venäjä, missä tukahdutetaan kovalla kädellä toisinajattelijat.

    Tynkkysen juttuja oon jonkin verran kuunnellut, eikä toi sinänsä hullummalta vaikuta koska kuitenkin perustelee näkemyksiään. Lienee ainoa homo, josta voi julkisesti vääntää homovitsinki, kuten Husu Hussein taannoin teki twitterissä, ja sai siihen vielä peukutuksenkin Eva biaudetilta(entinen tasa arvovaltuutettu). Molemmat ilmeisesti selvitti tilanteen ettei kattonut kuvaa tarkasti, joku peräsuoli läppä se oli. Mutta jos kannatetaan. Tasa arvoa ni luulis ettei tommosia tule. Kuka peukuttelee twitteris kuvia mitä ei katto? No jes! Husulla varmaan vaikuttaa koska on muslimi, ja nehän ei homppeleita kattele. Iranissa niitä on heitetty katoilta alas, kivitetty ja tiäs mitä.

    Pekan pressa haaveet tais mennä rikosepäilyihin. Aika heikolta tilanne näyttää kun vastassa on ilmeisesti ansioitunut virkamies, joka ei suostunut laittomuuksiin ni Pekkapa siirsi hänet toisiin tehtäviin tieltä pois.
    Marin on kova ehdokas pressaksi, mutta eipä häntä ole vielä kokeiltu kovasti. Mutta voi sanoa että loppuvuodesta tapahtuu sekin. On pakko tehdä kovia päätöksiä, ja toisaalta hallitukses on vihreät ainaki keskustan kanssa hieman eripurassa koko ajan. Voi hyvin kaatua hallitus jo syksyllä, mutta voiko marinia syyttää koska ei hän hallitusneuvottelujakaan käynyt, vaan sammakkopääsisuustaAntti.
    T,R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Husu on vain ollut Helsingin kaupunginvaltuutettu, siitäkin hän pääsi jäähylle taksikohun vuoksi. Vaikka Husu on ollut Suomessa jo 26 vuotta, niin vaikuttaa ettei hän vielä hallitse kaikkia Suomen kielen nyansseja. Sitten menee heittämään peräsuoliläppää. Hautaa oman poliittisen uransa näillä.

      (Oulunkin kaupunginvaltuusto on ihme paikka, sieltäkin löytyy erikoista sakkia)

      Presidenttivaaleihin on juu vielä aikaa, tässä voi sattua ja tapahtua vaikka mitä.

      Poista
  7. https://m.youtube.com/watch?v=eOelh77BZ2I

    Kyllä kun totaki juttua kuuntelee ni vois ajatella että mihkä ollaan menossa. Samaan aikaan sanotaan että ei saisi yleistää, ja olla ennakkoluuloinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mies on uhka..." jutut kuulostaa melkein jo trollilta ja voisi melkeinpä kuitata ne vain sanomalla hohhoijaa =)

      Tynkkysen sanoin, mies ei ole ainakaan Suomessa uhka, mutta jossakin muussa maassa miehet unohtavat, että ketkä heidätkin on synnyttänyt tähän maailmaan.

      Poista
    2. Turkki vetäytyy Istanbulin sopimuksesta eli Turkissa heikentyy naisten asema.

      Poista
  8. https://m.youtube.com/watch?v=-V1tyq8PwXs
    Lisää tynkkystä ja tästä uudesta tulevasta muoti ilmiöstä?

    Jokatapauksessa joskus muhun koitti ladyboy kovasti tehdä vaikutusta, ja selitin kyllä että oon vähä toisemmoinen. Ymmärsi kyllä hyvin asian, eikä siinä. Oli muuten semmonen flirttailija etten oo toista nähnyt. Pelmautteli pitkiä hiuksiaanki oikeen kunnolla ja muuta. No ei yrittänyttä laiteta. Mutta tynkkys jutun mukaan olisin voinu olla sex rasisti?

    Emmä tynkkysen kans samaa mieltä oo aina, tai hänen juttunsa välillä vähä turhan puolue pitoisia. Mutta onhan tolla aika paljo katsojia tuubis ja muualla ilmeisesti kans. Alkaa suoratoistopalvelut ja some syömään normi medialta leivän?

    Saleki siellä noussu takajaloilleen. Muistasin että Halonenki pressana joskus nousi hiukan liittyen pressan valtasuhteisiin. Saa nähä mitä saleki meinaa ku istuvana pressana ura loppuu.
    T,R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi täytyy olla puolueet - retorinen kysymys =) Aina syytetään jotain vihervasemmistoa jne. Itse en ole niin syvällä politiikkakuplassa, että ymmärtäisin täysin nuo jakolinjat. Minullakin voisi ehkä olla poliittisia mielipiteitä, mutta jos menen johonkin puolueeseen, niin olen sitten sen puolueen "vanki". En sovi mihinkään puolueeseen, jokaisesta voi löytyä omat hyvät puolensa. Minun pitäisi kyhätä joku oma puolue. Ihmisten puolue!

      Sen tiedän, että Tinderissä sulkisin miehet pois, mutta en ole mikään miesrasisti. En kyllä syty kaikille naisillekaan. En voi sanoa, että minkälainen nainen kiinnostaa - sen näkee sitten. Persoonalliset naiset herättää huomion, mutta persoonallisuuttakin on moneen junaan. Pikkasen vinksahtanut kai täytyy olla, jos mua kestää ja ymmärtää.

      Suomalaisuudenkin sisältä löytyy kulttuurieroja, jotka ei vain osu yhteen - tavat ja arvot.

      En ole rasisti, jos tiedän oman mieltymykseni =) Katsotaan sitten 3000-luvulla, että onko maailmasta poistunut sukupuoliset rajat ja rajoitteet, mutta tuskin kovin äkkiä niin tapahtuu.

      Poista
  9. MT-gallup: Sanna Marin selvästi suosituin seuraavaksi pääministeriksi.

    VastaaPoista
  10. Anneli Jäätteenmäen ura pääministerinä kaatui fakseihin 20 vuotta sitten.

    VastaaPoista