maanantai 23. toukokuuta 2022

Apinarokko

Kohti loppua?

Vuosi sitten kärvistelimme vielä koronan vuoksi, vuoden 2022 helmikuussa Putin sekosi lopullisesti ja aloitti sodan Ukrainaa vastaan. Tällainen meno jo toi mieleen Raamatun Ilmestyskirjan.

Loppukeväästä 2022 alettiin uutisoida apinarokosta, joka leviää. Keväällä on myös inflaatio kiihtynyt ja sähkön hinta noussut. Raamatun mukaan nämä ovat lopunaikoja - kaikki asiat syöksyy kohti loppuaan. Vaikeudet ja taudit seuraa toisiaan - mutta kuinka pitkään tätä jatkuu?

Isorokkovirukselle sukua oleva apinarokko on lähtöisin Afrikasta, josta se löydettiin vuonna 1958. Ensimmäinen tartunta ihmisellä todettiin vuonna 1970 Kongon demokraattisessa tasavallassa. Euroopassa sairastuneilla on aiemmin lähes poikkeuksetta ollut taustalla matkailua Afrikan mantereella. Viime aikojen tartunnat on kuitenkin todettu henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet apinarokon tyypillisillä esiintymisalueilla.

Apinarokko on kuitenkin hyvin lievä ja tarttuu hyvin huonosti. Lisäksi lähes kaikki tartunnoista ovat tulleet seksin välityksellä. Näin uutisoi MTV, mutta samassa jutussa on myös hyvin outo kohta.

MTV uutisoi 20.05.2022 klo 19:41:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilääkäri Leif Lakoma kertoi MTV Uutiset Liven haastattelussa eilen, että voi Lakoman levitä myös Suomeen, mutta siitä ei tarvitse olla huolossaan.
Eli THL:n Leif Lakoman voi levitä Suomeen, mutta siitä ei tarvitse olla huol(l)ossaan?

Apinarokko on hyvin lievä ja tarttuu hyvin huonosti, mutta kumminkin silläkin voidaan alkaa tehdä rokotebisnestä. Belgia teki järeän päätöksen, apinarokkoon sairastuneet määrätään kolmeksi viikoksi karanteeniin - tästäkö se rumba alkaa? Venäjä hämmentää omaa apinarokkosoppaansa.

Apinoista tuli mieleen AstraZenecan COVID-19 -rokotteen (Vaxzevria) pakkausseloste - jota harvat on jaksanut lukea.

Ote Vaxzevrian pakkausselosteesta:

Mitä Vaxzevria sisältää
Simpanssin adenovirusta, joka koodaa SARS-CoV-2-viruksen piikkiglykoproteiinia (ChAdOx1-S*), vähintään 2,5 × 108 infektoivaa yksikköä.

*Tuotettu muuntogeenisissä ihmisalkion munuaisten 293-soluissa (HEK293) yhdistelmä-DNA-tekniikalla.

THL kertoo adenoviruksesta, mutta ei mainitse simpanssia. Yle osaa kertoa, että rokotteessa on eläviä adenoviruksia, mutta ei sekään mainitse simpanssia. Ihmisalkioista kertoo lähinnä vain lööppilehdet.

Lisäys 25.5.2022:
Biologisten ja ydinaseiden uhkaa vähentämään pyrkivä The Nuclear Threat Initiative -järjestö (NTI) ja Münchenin turvallisuuskonferenssi järjestivät maaliskuussa 2021 pandemiaharjoituksen, jonka kuvitteellisessa skenaariossa epätavallinen apinarokkovirus alkaa levitä toukokuussa 2022 ympäri maailmaa kuvitteellisesta Brinian valtiosta.

Lokakuussa 2019 Event 201 -pandemiaharjoituksen skenaarioissa levisi koronavirus ja sitten näimme termin COVID-19.  Tarvitseeko olla edes kovin salaliittoteoreetikko, kun jo huomaa tietynlaisen kaavan tässä hommassa. Mitähän ne seuraavaksi skenaarioi meille?

57 kommenttia:

  1. Apinarokosta ei tule toista koronaa - ei tarvitse olla huolissaan.

    Nyt leviävä apinarokkovirus on läheistä sukua vuosina 2018–2019 esiintyneille viruskannoille.

    VastaaPoista
  2. Ruoan hinnan ennakoidaan nousevan tänä vuonna jopa 10 %. Samalla ruoan hinnan nousu ylittää yleisen inflaatiovauhdin ja sen myötä ruokamenojen osuus koko kulutuksesta kasvaa.

    VastaaPoista
  3. Hyytävää kyytiä siis.
    Luin muutamia päiviä apinarokosta ja aika paljon on uskomuksiakin, igen.
    Pisin tunnettu tartuntaketju on seitsemän ihmis/apinan mittainen.
    Apinavilkku olisi metka sovellus.

    Jostain kumman syystä mieleen nousi kun läheiselläni oli kova kuume, varmaan oli muutakin mutten muista, kuin sen minkä kuulin lääkärin todettua ettei tiedä, mutta sen verran on vetämättömän näköinen(lapsi about 4v)että los biotosta peliin.
    Kun kuume loppui nahka irtosi kämmenistä ja jalkapohjista.
    olin lapsi silloin itsekin.
    Vesirokkokin kulki hormeja pitkin kun naapurin lapsilla oli piti mennä väkisin sinne tai olla vain virus löysi reittinsä.

    2,5v ollaan tässä korona-ajassa, jossa ihmetyttää vain miksi rajoitukset poistettiin, eikä sairastettu korona ole tae että ei sairastu uudelleen, kuten mä mutta nyt kolmen rokotuksen 6kk sit tuoma suoja kestänyt tai kesti ja lyhensi mutta tiukensi.
    Erilaisia mutta samanlaisia.
    Aiemmin influenssa oli se kauden huippu joka joulu tai uv, nyt luin että sen huippu olisi parhaillaan. Siinä se influenssavirus liikkuu korotsunvarjoissa.

    Luin myös joitain vuosia sitten isorokosta ja olen toki nähnyt historiallisia elokuvia jossa smallpox niitti väkeä.
    Monkeypox, pian sitten Alienpox.

    Apinarokko on parisataavuotta vanha, joka torpattiin kun keksittiin isorokkorokotus-
    Miksi se nyt taas?

    Isorokkorokotusten lopettaminen on luonut vähitellen uuden tilanteen. Isorokkoviruksen sukulaisvirukset pystyvät tarttumaan paremmin ihmisiin, joilla ei ole rokotusta, zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti kertoo.
    Hän mainitsee, että Suomessakin pikkunisäkkäistä tarttuu silloin tällöin ihmisiin lehmärokkoa.

    Ennen isorokkorokotuksista luopumista tutkijat pyrkivät etsimään mahdollisia eläinreservoaareja, joissa isorokko voisi piileksiä. Tällaisia ei löytynyt, mutta löytyi muun muassa isorokon sukulainen Tadaa: apinarokko. Tauti löytyi apinoista, jotka olivat sattuneet saamaan infektion, jonka varsinaisia kantajia ovat kuitenkin jyrsijät tai muut pikkunisäkkäät. Ensimmäiset infektiot ihmisillä havaittiin 1970-luvulla. Siihen asti lähes kaikki olivat olleet siltä suojassa isorokkorokotuksen vuoksi.

    Pienillä lapsilla kuolleisuus oli noin 70 %, ja eloonjääneillä oli usein vaikeita jälkitauteja kuten sokeutta ja vaikeita arpeumia. 1830-luvulla lääkintöhallitus ehdotti rokottamisen muuttamista pakolliseksi, mutta keisari piti sitä maan lakien vastaisena.

    Vielä itsenäisyyden alkuvuosina pakollista isorokkorokotusta vastustettiin aktiivisesti. Hallitus vastaanotti vuonna 1929 yli 20 000 henkilön kirjoittaman adressin, jossa esitettiin pakollisen isorokkorokotuksen lopettamista. Kirjelmässä väitettiin muun muassa, että rokottaminen levitti tuberkuloosia.

    Ainoa mikä maailmassa pyörii on virukset ja rokotevastaiset.
    Sorry.

    Melkosen puppua siis tuo maikkarin uutisointi..ei edes naurattanut..Noh vähän.
    Sähkönhinta nousi, samoin ruoka ja kaffe, oikeasti!

    VastaaPoista
  4. Suomessa on hyvin todennäköisesti todettu ensimmäinen apinarokkotartunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmistus: Suomessa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta.

      Poista
  5. Huomasin valtakunnallisessa että apinarokkoa verrataan sukupuolitautiin, nopea puskahaastis kyse olisi uudesta aidsista,
    Ohoh nyt odotellaan tuleeko isorokkorokotukset back.
    Kuitenkin apinarokko voi levitä pisaratartuntana.
    THL Suurin osa isorokkoon sairastuneista toipuu, mutta jopa 30 % sairastuneista voi menehtyä tautiin. 0_0

    Isorokkovirusta säilytetään kahdessa turvalaboratoriossa, jotka sijaitsevat Yhdysvalloissa ja Venäjällä...Putler kun on seonnut niin..
    Äh en lähde tuolle tielle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka apina haluaisi harrastaa seksiä Putinin kanssa.... oho, lähdinkö minä tälle tielle =)

      Poista
  6. Maailman­pankin pääjohtaja:
    Maailman­laajuinen taantuma siintää horisontissa.

    VastaaPoista
  7. Varmaan joku punapersikkainen paviaani jolla vesikauhu kaupanpäälle..siis Putlerin päälle.

    En kyllä ole ajatellut että vesirokkokin on Chickenpox.
    Onko enää jotain eläintä jota ei voi sanoa rokoksi?
    Puhumattakaan lintuinfluenssasta..Useat ihmiset ovat saaneet tartunnan linnuista ja kuolleet.

    Maailmanloppua kohti siis! Tanssien kuten Titanicilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chisu - Sikainfluenssa

      Chickenpox-nimi on jännä, se ei kai tule kanasta, vaikka onkin kanarokko englanniksi. Lähtökohtana on sanonta "chicken!" eli arka, raukka, pelkuri jne. Suomessa vastaava on "jänistää!". Suomessa siis vesirokko pitäisi olla jänisrokko.

      Vesirokko on rokkomaailman arkajalka, koska on niin lievä... eli chicken! Tällainen selitys ainakin löytyy chickenpoxille.

      Poista
  8. MTK:n Marttila varoittaa HS:ssä:
    "Euroopassa saatetaan nähdä talvella nälkää"

    VastaaPoista
  9. Mä ohitan kaikki maailmanloppu-uutiset yksinkertaisesti en ole ikinä koennut maailmantuskaa vaikkakin suren sotia, joissa on aina liian monta uhria.
    Niin ja tiedän että kuljemme ympyrää kaikki mikä taakse jää tulee eteenkin.
    En voi ajatella maailmantuskaa.

    Kiinnitin vesirokko Homeriin sanomiseen chickenpox kun se oli vesirokko, siitä siis etten ollut ikinä edes ajatellut asiaa.
    Onko sun lapsuudessa hoettu ensin tulee tulirokko sitten vesirokko ja lopuksi ofc tuhkarokko?
    Tokihan MPR rokote on saatu.

    Pienenä luin salaa lastentautikirjaa ja olin varma että mulla on kaikki siinä mainitut taudit ja alkoi pelottamaan, nyt vois sanoa sen ajan kauhukirja.

    "Polio, lepra, rutto ja isorokko ovat hävinneet Euroopasta."
    No enpä ihan usko tuota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, muistan lapsuudesta rokkopuheet. Jotenkin niihin suhtauduttiin erilailla kuin nykyään. Sanottiin, että ei huolta, jos ne on kerran sairastanut, niin ne ei tule toista kertaa (kehittyy immuniteetti niitä vastaan). Vesi- ja tuhkarokko on ainakin tällaisia rokkoja.

      Tosin, lapsuudessani ei käytetty sanaa "immuniteetti".

      Poista
  10. Röda hund kuuluu palettiin elikkä vihurirokko. Miksi swedunkielinen sana on parempi? Vihuri on kuin kova blosa.
    Tosin tuo ihmerokote MPR suojaisi siitäkin. Ja minä suosin rokotteita, on hiukka ollut pakko kun reissannut ja en ole kerjännyt turpiini, ihme tuuri ollut kun ajattelee esim krokon välipalana hrrr.. elii siis sukellukset nosti täpinöitä.
    Enkä ole yllytyshullukaan.

    Sainhan kerran neuvolassa yhen rokotteen joka oli "juuri otettu käyttöön"
    Ainakin siinä The Lost neuvolassa, olin 6v.
    Muistan kun mua vanhemmalla serkulla oli törkeen iso poski, olin varma että siellä oli ruokaa, ei ollut kun oli sikotauti.
    MPR suojaa röhtaudiltakin. En ainakaan minä saanut sitä röhtautia, vaikka olin serkun lähellä inttämässä että huijaa ja on hamsteri..

    En tarjoa sympatiaa saatika teetäkään näitä hmm en tiedä mitä sanaa käyttäisin jotka ei ota rokotteita.
    Ymmärrän kyllä korotsurokotteen vastustamisen, mutta saattaa olla että em vanhempia on olemassa ja he ylläpitävät tauteja.
    En uskaltaisi ottaa riskiä jos lapsia.

    Ottaisin neljännenkin korotsurokotteen mutten saa sitä, toisaalta ei kolme piikkiäkään turvaa tuonut, mutta sairastettu 2,5kk rotakorotsu sen immuniteetin toi peräti niin kauan kuin syntyi covid-19 eli 2,5 vuotta sitten.Kolmannen sain puoli vuotta aiemmin kun sairastuin mihilie omikroniin. Kuten maininnut niin saattoihan sen lyhyys 7 päivää johtua rokotteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röda hund eli punainen koira.
      Vihuri on sama kuin kova tuuli.

      Englanniksi Rubella tai Three-day measles (kolmen päivä tuhkarokko) tai German measles (Saksalainen tuhkarokko).

      On kyllä sekavaa, punainen koira on rokon nimi, joka on myös tuhkarokko. Suomessa se voisi olla vaikka punarokko. Mistä ihmeestä siihen on vihuri saatu.

      Poista
  11. WHO:
    Vielä ei ole huolta, että apinarokko olisi kehittymässä pandemiaksi.

    VastaaPoista
  12. Kyllä jossain oli tyyliin että apinarokko viihtyy juurikin miesten välisissä "juhlissa"
    En ole huolissani jos joku idiootti ympärilläni pärskisi päin, koska yritän välttää idiootteja. Miksi btw covid-19 ei alettu heti 2019 joulukuussa lätisemään vaan lähes puolen vuoden päästä puhuttiin pandemiasta ja joku vielä että ei se mikään pandemia ole..joka päivä saa lukea että menehtyi korotsun takia.
    Jälilöylytkin mahdollisia kuten monessa muussakin taudissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apinarokko leviää siis vain miesten juhlissa - naisilla ei ole huolta =)

      Apinarokon itämisaika on jopa kolme viikkoa.

      Poista
  13. Euroopan unioni on allekirjoittanut sopimuksen Bavarian Nordicin kanssa hankkiakseen 110 000 annosta apinarokko-rokotteita.

    VastaaPoista
  14. WHO pitää ensi viikolla hätäkokouksen pohtiakseen, julistetaanko apinarokon leviäminen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi.
    Tällaiseksi uhaksi on THL mukaan aiemmin julistettu esimerkiksi koronaviruspandemia, Kongon ebolaepidemia ja polioviruksen leviäminen.

    Myös koko apinarokko nimea mietitään muutettavaksi, sillä nykyinen nimi oli heidän mukaansa epätarkka, syrjivä ja leimaava.
    Aika vähän nuita rokotteita on tulossa keillehän ne jaetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WHO hätä­kokoukseen apina­rokon leviämisen takia. Suomessa todettu muutama tapaus.

      Kai se on kohta joku seksirokko.

      Poista
    2. Maailman terveysjärjestö WHO aikoo antaa apinarokolle uuden nimen. Pelkona on leimaavan nimen omaavan taudin aiheuttama syrjintä ja häpeä.

      Poista

  15. Eipä ole lehdistössä puhuttu apinarokosta mitään enää.
    Kovin ihmeelliseksi on muuttunut maailma pakko sanoa, kaikki on niin neutraalia.
    Ei saa haistaa maistaa näkyä. Apinarokkoko rasimista hehehe.

    Pistän tämän tänne sitten.
    Rutto sai alkunsa Keski-Aasiasta eli paiserutto musta surma saapui eurooppaan idästä Silkkitietä pitkin.
    Eli muutakin kulki kuuluisaa Silkkitietä pitkin.
    Se ei siis lähtenyt Kiinasta kauppa(märkätorit)tien varrelta.

    Musta surma tappoi vuosina 1346-1353 about 50-60% läntisen Euroopan ja 50% Lähi-Idän asukkaista.
    Se raivoisi myös Pohjois-Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Kaukasuksella.

    Suositun teorian mukaan kyse oli muuntuneesta paiserutosta, jota aiheuttaa yersinia pestis-örkki, se riivaa jyrsijöitä, siitä sitten ajatellaan muuntuneen niin, että se tarttui jyrsijöiltä kirppuihin jotka taas siirtyi ihmiseen.

    Tiedelehti Naturen tutkijat selvittivät mustan surman alkuperää näytteillä jota saivat keskiaikaisilta hautausmailta Issyk kul-järven lähistöltä, Koillis-Kirgisiassa Keski-Aasiassa Tienšanin vuoristossa.
    Alueella on vuosilta 1338-1339 hautoja,joissa kuolinsyyksi oli mainittu rutto.
    Ryhmä otti DNA-näytteitä seitsemältä alueelle tuolloin haudatulta ruton uhrilta.
    Kolmen naisen jäänteistä löytyivät keskiaikaisen kristillisen yhteisön hautausmaasta, kaikkien hampaista löytyi jäämiä yersina pestiksestä.

    Näytteitä koottiin kaksi örkkikantaa(bakteeri) jonka tiedetään olevan pandemian aiheuttaneen örkkimuunnoksen suora esi-isä.
    Maybe örkki kehittyi murmeleissa.
    Alueen murmelikannoissa on yhä yersina pestistä, joka muistuttaa ruton todennäköistä aiheuttajaa.

    Aatella että Suomestakin löytyy sikabaari joka on tosiaan sikamaisen karu.
    Listeriaa ja hiirenpashaa, hometta kaikkea, miten voi olla noin leväpäistä porukkaa.
    Ruokavirasto määräsi kaiken läskin kaatikselle, omistaja itkee 30000 euroa meni hukkaan, se on voi voi

    VastaaPoista
  16. Apinarokko on mutatoitunut selvästi nopeammin kuin viruksen normaalisti odotetaan tekevän, arvioivat tutkijat. Tuoreen tutkimuksen mukaan virus on todennäköisesti käynyt läpi ”kiihtyneen evoluution” jakson.

    VastaaPoista
  17. Kymmenen apinarokkoa kertoo THL ja ylläri kaikki miehillä.
    Mua ihmetyttää kaikki happeningit ei maskeja tarvi kun korotsurölli sylkee ihmisten päälle. Ymmärrän kyllä että ihmiset ovat uupuneita, mutta silti.

    VastaaPoista
  18. Apinarokosta on muodostunut uudenlainen seksitauti, vai onko? Moni maa varautuu jo rokottamalla kansalaisiaan, mutta kenelle apinarokkorokotteet on tarkoitettu?

    VastaaPoista
  19. Onhan apinarokko vaarallisen pox-viruksen tauti, Brasiliassa on kuollut yksi ihminen apinarokkoon, kertoin maikkari.Suomessa sairastuneet ovat tähän mennessä olleet kaikki aikuisia miehiä. Suurin osa tartunnoista on ulkomailta.
    Riittääkö saatu MPR-rokotus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo yli 18 000 apinarokko­tapausta. WHO kehottaa miehiä vähentämään uusien seksi­kumppaneidensa määrää.

      Espanjassa on raportoitu ensimmäisestä apinarokkoon liittyvästä kuolemasta, kertoo maan terveysministeriö. Tapaus on tiettävästi Euroopan ensimmäinen tautiin liittyvä kuolema sen jälkeen, kun rokko alkoi tänä vuonna levitä.

      Poista
  20. Espanjassa kuollut kaksi apinarokkoon, kuitenkin sivulauseena saattoi kuolla muuhunkin tautiin.

    New York julisti hätätilan apinarokon takia 30.7 koska lisääntynyt, kertoo CNN tää julistus lisää toimenpiteitä joilla taudin leviäminen voidaan hidastaa.
    Miten?? Älkää menkö miesjuhliinko.
    Kaupungin pormestaaja ja terveyskomissaari kertoivat että about 150 000 olevan vaarassa altistua.

    San francisco julisti aiemmin viikolla paikallisen hätätilan joka tuli 1.8 voimaan.

    Niin että anteeksi mitä, eikun kaikki altistumaan vaan, kun rajoitukset ovat purettuja kaikkialta.
    On se niin että näitä poxinseja tulee ja tulee jatkuvasti, vaikka uinuvat satunnaisiin tarttuen, niistä kasvaa juurikin rajoitusten poistumisen takia aina uusi uhka.

    VastaaPoista
  21. Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV).

    VastaaPoista
  22. Langya "Ilmoitetut oireet olivat enimmäkseen vähäisiä − niihin kuuluivat kuume, väsymys, yskä, ruokahalun menetys, lihaskivut, pahoinvointi ja pääsärky − emme tosin tiedä, kuinka kauan potilaat sairastivat."

    Kuulostaa ihan korotsulta ja omikronilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nykyään kaikilla taudeilla on kaikki mahdolliset oireet.

      Poista
  23. Tomaatti-influenssaksi nimitetty virusperäinen tauti leviää intialaisten lasten keskuudessa.

    Kun eläimet loppuvat, niin otetaan kasvit.

    VastaaPoista
  24. Kolme ihmistä on kuollut ja viisi joutunut sairaalaan Argentiinassa mystisen keuhkokuumeen takia. Taudinaiheuttaja ei ole selvillä, mutta ainakin SARS-CoV-2-, influenssa- ja hantavirukset on onnistuttu sulkemaan lääkärien toimesta pois.

    VastaaPoista
  25. Tuonne toisaalle kirjoitin Mars-rutosta, aina jotain.
    Tomaattirutto, perunarutto jaa taitaa olla vain perunoilla esim soffapotuilla.
    Mansikkakuume on true story kun olin ensimmäisessä kesäduunissa mansikkamaalla ja ystäväni veli sai mansikkakuumeen, aina mietin tuota kun mansikoita näen.

    Lisää odottaen, sika- aasi-, lintu-apinaflunssa. Raparperi.influenssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukuni on viljellyt aikoinaan mansikkaa enemmänkin (mansikkatila). Minäkin kuulin lapsena mansikkakuumeesta, jos söi paljon mansikoita. Mutta onkohan kyseessä lämpöhalvaus, jonka saa mansikkapellolla =)

      Poista
  26. Ajattelin se oli vain varotekuume.
    Alussa poimin väärin sanoi paikan pitäjän joku bossinjatke, no mitä mä niille sitten tein onkin jo eri story.
    Lähin mansikkamaa oli tuolloin yli 30km päässä jonne piti usemmiten polkea fillarilla ja takas tullessa stongalla 10 litran ämpäri täynnä mansikkaa=luontaisetu.

    VastaaPoista

  27. Kaipaatko diagnoosia
    Voihan se harmittaa olla "perusterve" kun muilla on kaikenlaisia herkkyyksiä, ja häiriöitä.
    Tässä sullekkin diagnoosi

    1. ALLERGIA-ALLERGIA- Et voi oleskella samassa huoneessa allergisten ihmisten kanssa, elleivät he ole aivan hiljaa allergioistaan.

    2. UKAD Urheilukelloihin liittyvä keskittymisvaikeus, mikä oireilee,niin ettet pysty kuuntelemaan, kun muut vertailevat urheilukellojensa dataa.

    3. KE-AKIA suolesi hylkii keto-ruokavaliota..kyllä siis muutoin ketoilisit.

    4. EOMPP-AHDISTUS vasta viime vuosina on netin lääketiede tunnustanut, että "ei ole mitään päällepantavaa" on tosi asia eikä EOMPP-ahdistuksesta kärsivällä oikeasti ole mitään päällepantavaa.

    5. ERITYIS-TYÖ-HERKKYYS Jotkut kokevat työskentelemisen epämiellyttävinä tuntemuksina vartalossaan, ja tätä on kunnioitettava.

    6. HYPERLAURITÄHKÄ olet herkistynyt Lauri Tähkälle, sekä okulaarein että kuuloluin havaittavalla. Ainoa hoito on välttää Lauri Tähkää kaikissa muodoissaan.

    7. PÄIVÄUNIOIREYHTYMÄ Yli 40 vuotiaiden hyvin yleinen tauti, joka pysyy kurissa päiväunilla.
    Syytä ei tunneta, voi olla lapsuudessa pakottaminen marjametsään, tai se ettei saanut Leviksen farkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että nykyään keksitään diagnoosi kaikelle, jotka ovat ihan normaaleita asioita/ilmiöitä. Kohta sitten jokaisella on joku diagnoosi.

      Poista
  28. RS- ja influenssavirukset pystyvät sulautumaan yhteen muodostaen hybridin, joka pystyy väistämään ihmisen puolustuksen.

    VastaaPoista
  29. Maailman terveysjärjestö WHO nimeää apinarokon uudelleen. Taudin uusi englanninkielinen nimi on ”MPOX”, joka on lyhenne nykyisestä monkeypox-nimestä.

    VastaaPoista
  30. Jalkapallon MM-kisoista palaavat saattavat levittää kameliflunssaa.

    VastaaPoista
  31. Kaneliflunssa on uusi siis kameli, en ole aiemmin kuullutkaan.
    Eräs frendi kysyi innolla seuraanko MM-fudista, minä sanoin en kun boikotoin, paheksun suuresti, nähtyäni erään dokkarin sieltä.
    Muistin sitten kun sitä pömpeliä rakennettiin aika moni menetti henkensä.

    Mpox on kyllä mielikuvittomuuden huippua, voi voi.
    Tai EE en ymmärrä.
    Niin jokaiselle jotain diagnoosia tarjolla ja uusi on kun 40+ saa ADHD diagnoosin ja sitten vasta ymmärsin miksi oli aina kuin tulen päällä hyppien, aina piti mennä ja tehdä sitten valittaa että on väsynyt..mua vois väsyttää pelkkä ajattelu tuosta.
    Eipä näy kuin muutamalla maski, ei enää kukaan jaksa.
    Ainoa missä käytän maskia on sairaala, se saa riittää.

    VastaaPoista
  32. WHO järjestää hätäkokouksen:
    Marburg-virus tappanut 9 Päiväntasaajan Guineassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marburg-viruksen aiheuttaman verenvuotokuumeen kuolleisuus voi olla jopa 88 prosenttia. Hyväksyttyä lääkettä tai rokotetta tautiin ei ole olemassa.

      Poista
  33. Tutkijat kehittivät ensimmäistä kertaa mRNA-rokotteen, joka toimii 100 % bakteereja vastaan.

    Kova lupaus jälleen.

    VastaaPoista
  34. Järkytti kyllä kun Suomessa tarkemmin Jyväskylässä päiväkoti-ikäinen eli siis ainakin alle 6vuotias kuoli streptokokki A, sehän on angiina.
    Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) kertoi joulukuussa, että muun muassa Irlannissa, Ranskassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Britanniassa on todettu alle 10-vuotiailla tavallista enemmän streptokokki A:n aiheuttamia vakavia tautitapauksia. Samaan aikaan alle 10-vuotiaiden kuolleisuus on kasvanut.
    Ei hyvä heilu kun kaikki bakteerit tapetaan.

    Itselläni oli ensimmäisen kerran angiina about 10- vuotiaana, ja pahin suma oli eräs elokuu jolloin angiina uusiutui heti kun antibiootit loppui, kokonainen kuukausi meni mustaan aukkoon!
    Pari kertaa pusutauti, mutta rokotteet otan edelleenkin paitsi apinarokko.

    VastaaPoista
  35. No niin päätös monkeyboxille WHO kertoi torstaina, ettei apinarokko ole enää maailmanlaajuinen terveysuhka. Asiasta uutisoi Reuters.
    Että niin, ja sitten kaikki miehet miestenjuhliin mutta varokaa silti.

    Mitä sitten seuraavaksi WHO kas kun ei dr Who nro 13.
    Tuota tarviikin miettiä ennenkuin suuri musta aukko imaisee koko saastuneen maapallon, mutta sairastuu siitä ja purskauttaa koko pallon peräaukostaan toiseen aurinkokuntaan jossa meidän luihuset ystävät odottaa, kas siinä on ihmeteltävää yllinkyllin idiooteille ja muille.

    VastaaPoista
  36. Tutkijat:
    Siperian arktiset zombivirukset voivat aiheuttaa uuden pandemian.

    VastaaPoista
  37. Voi voi kun ikirouta sulaa tulee sieltä vastaan enon kelsiturkkeja ja örkkejä, ei tarvi olla kovin paljoa zombeilua.
    Kaksi kertaa olen nähnyt/kuullut että next epidemia voi tulla Brasiliasta, ja lepakoista. Kaatakaa sademetsä jonka kaatoraja järkyttää, kokoaika pienempi ja pienempi minne eläimet menee? Ihmisten eli idiottejen luokse ja voilà, voilà, voilà, voilà qui je suis
    Me voilà même si mise à nue j'ai peur, oui
    Me voilà dans le bruit et dans le silence.
    Katsotaan kun idiotit järsii omaa nilkkaa.

    En ole puunhalaaja mutta arvostan puita, oikeastaan rakastan niitä.
    Ja ymmärrän että hukka perii kaiken shitin se on sit bye bye tai paremminkin luihuisten ystäviemme luona tapaamme.
    Humpuukia sanoisi Ebenezer Scrooge
    Ja natinkia natinkia sanoisi Denzel Washington

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WHO on odottanut tauti X:ää vuodesta 2020 lähtien.

      WHO tarkoittaa tauti X:llä hypoteettista tuntematonta taudinaiheuttajaa, joka voi aiheuttaa seuraavan epidemian tai pandemian.

      Poista