tiistai 7. maaliskuuta 2023

Megarakennuksia

Saudi-Arabian tulevaisuussuunnitelmia

Scifi-elokuvissa on nähty megakaupunkeja, vesimaailmoja ja jopa renkailla liikkuvia kaupunkeja. Scifistä on alkanut tulla totta. Saudi-Arabialla on Saudi vision 2030 -kehityssuunnitelma, johon liittyy kaikenlaista.

NEOM - visio siitä, miltä uusi tulevaisuus voisi näyttää
NEOM on aluekokonaisuus, joka koostuu alueista, se ei ole siis kaupunki. NEOM sijaitsee Saudi-Arabian Tabukin alueella. Vaikka Saudi-Arabia on öljyvaltio ja rikastunut sillä, niin Saudi vision 2030 -kehityssuunnitelmalla suunta koitetaan kääntää. Öljyriippuvuutta halutaan vähentää ja suunnataan uusiutuviin energioihin - NEOM:issa keskiössä on uusiutuva energia ja tekoäly. Saudi-Arabia haluaa alkaa vaurastua muulla kuin öljyllä, jota ei ole maailmassa loputtomasti.

NEOM:in kokonaispinta-ala on 26 5006 km2 eli 33 kertaa New Yorkin kokoinen tai melkein Belgian kokoinen.

NEOMIN KOHTEITA

THE LINE
The Line koostuu kahdesta pilvenpiirtäjästä, jotka ovat 500 metriä korkeita ja niiden yhteisleveys on 200 metriä. Erikoisen siitä tekee sen pituus, joka on huimat 170 kilometriä. Kaksi pilvenpiirtäjää ovat siis kuin kaksi 500 metriä korkeaa ja 170 kilometriä pitkää muuria vierekkäin. Niiden välissä on ulkoilutilaa sekä niiden katoilla.

Huom. Helsingin Rautatieasemalta Ylöjärven kirkolle (Tampereen vieressä) on noin 170 kilometriä. Pohjoisempi esimerkki, Oulun kauppatorilta Rovaniemen Joulupukin pajakylään (napapiiri) on noin 170 kilometriä.

The Line ei ole siis enää talo, vaan kaupunki, johon mahtuu 9 miljoonaa asukasta. The Line -kaupungissa ei ole autoteitä, eikä näin ollen autojakaan, kaupunki on päästötön, joka toimii 100 % uusiutuvalla energialla. Pidemmät siirtymämatkat mennään Hyperloopilla.

Huom. Suomessa on noin 5,5 miljoonaa asukasta ja The Lineen mahtuu 9 miljoonaa. Näin ollen kaikki suomalaiset mahtuisivat noin 104 kilometriseen (Helsinki-Salo) The Lineen.

Googlen kartassa näkyy NEOM-alue, jossa rakentajat voivat elää ja majoittua.

TROJENA
Trojena on elämys- ja ulkoilualue vuoristossa, jonka sisäänkäyntinä toimii The vault (holvi) - pystysuuntainen "taitekylä". Näyttävin osa on tekojärvi ja sen keula (Bow). Alueella on tuhansia majoitustiloja, laskettelurinteitä, villieläinalue, melkein mitä vaan, jopa tähtitorni.

SINDALAH
Sindalah on luksussaarikohde, jossa on 3 luksushotellia ja oma laivasatama. Lyhyesti sanottuna, luksusta joka lähtöön.

OXAGON
Oxagon on 48 km2 kelluva teollisuussaari, joka on muodoltaan 8-kulmainen. Oxagonin halkaisija on 7 km, 7 x 7 = 49, josta pois kulmat, niin saadaan 48 km2. Oxagon tulee olemaan maailman suurin kelluva kokonaisuus. Saarta halkoo kanava, jonka läpi odotetaan kulkevan 13 % maailman kauppalaivoista. Vuoteen 2030 mennessä Oxagonissa on 90 000 ihmistä ja 70 000 työpaikkaa.

NEW MURABBA JA THE MUKAAB
New Murabba on Saudi-Arabian pääkaupunki Riadin uusi rakentuva maailman modernein kaupunginosa, jonka keskiössä on The Mukaab (kuutio). Tämä kokonaisuus on kuin kaupunki kaupungissa. Jättikuution mitat ovat 400 m x 400 m x 400 m, sen sisälle mahtuisi 20 kpl Empire State Building -pilvenpiirtäjää.

The Mukaabta on vaikea kuvailla yhdellä sanalla, mutta se voisi olla elämyskeskus, joka on portti toisiin maailmoihin. Siellä on asuntoja, hotelleja, toimistotiloja, elokuva- ja konserttisaleja, ulkoilmapuistoja ja kävelyteitä sekä museoita. Siellä on lentäviä autoja ja vastaan voi kävellä hologrammijättiläisiä.

PANGEOS
Pangeos on kilpikonnan muotoinen jättiläismäinen kelluva kaupunki. Sitä en enää kutsuisi laivaksi, vaan merialukseksi. Pangeos saattaa valmistua vuonna 2033, jos sille saadaan ensin rakennettua telakka, jolla se voidaan valmistaa. Pangeosin telakka tulee Saudi-Arabian King Abdullahaan.

Huom. Pangeos nimi on johdettu Pangeasta, joka oli muinainen jättimanner.

Pangeoksella riittää kokoa, se on 610 metriä leveä ja pituutta sillä on 550 metriä. Merialukseen mahtuu 60 000 ihmistä ja pitää sisällään hotelleja, ostoskeskuksia, puistoja jne. Koska Pangeos ei oikein mahdu mihinkään satamaan, niin Pangeoksella on oma laivasatamat, josta ihmisiä voidaan hakea pienemmillä laivoilla. Pangeoksella on myös helikopterikenttiä, joilla tuodaan ja viedään matkustajia.

Kun Pangeos valmistuu, niin se tulee olemaan maailman suurin liikkuva ja kelluva kokonaisuus.

PROJEKTEIHIN LIITTYVÄÄ KRITIIKKIÄ
Kun lukee näihin projekteihin liittyviä juttuja, niin äkkiä huomaa pienen koomisenkin asian. Joka mutkassa muistetaan mainita Kruununprinssi Mohammed bin Salman, hän määrää, ilmoittaa, asettaa, laittaa alulle jne. asiat. Jopa arkkitehdit ovat arvostelleet Saudi-Arabian lennokkaita suunnitelmia.

The Line -kaupunki on 170 kilometriä pitkä ja halkoo erilaisten heimojen maita. Howeitat-heimon jäseniä on surmattu, kun eivät ole poistuneet alueelta, johon The Line rakentuu.

NEOM:in kohteita mainostetaan uusiutuvilla energioilla ja vähäpäästöisinä. On kuitenkin huomautettu, että kuinkahan paljon tulee päästöjä jo itse rakennusvaiheessa sekä varsinkin 170 kilometrinen The Line näkyy ja vaikuttaa ympäristöön.

VÄHÄN SUOMESTA
Koittaako Tampere olla Suomen Saudi-Arabia? Tampereelle tehtiin 2,4 kilometriä pitkä Rantatunneli (Suomen pisin tunneli), jonka kautta voi "ohittaa" Tampereen keskustan. Rantatunnelin jälkeen Tampere sai kannen (puolet valmiina), jonka kuuluisin osa on Nokia-areena. Näsijärveen tehdään Näsisaari, jonka halki kulkee ratikka.

TULEVAISUUS
Scifi-elokuvissa kaupungit ovat kasvaneet megaisoiksi, on kuin yhtä rakennusta koko kaupunki. Tai sitten kaupungeissa on valtavia rakennuksia, joista ei ole pakko edes poistua, koska ne pitävät sisällään kaiken tarpeellisen. Kolmas visio on, että valtavat rakennukset ovat yli kilometrin korkuisia ja yläosissa asuvat rikkaat ja pimeässä maantasolla slummikerroksissa sairaat ja köyhät.

Saudi-Arabian tyyli näyttää scifiltä, valtavia megarakennelmia, jotka ovat kuin suuria kaupunkeja tai rakennuksia, joissa on kaikki mahdollinen. Onko kaikilla varaa tai mahdollisuuksia asua megarakennelmissa? Meneekö asiat kuin scifi-elokuvissa, osa ihmisistä putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle ja asuu megakaupungin alaosissa tai jopa kaupungin laitamilla raunioissa, hökkelikylissä. Rikkaat ja hyväosaiset nauttivat megakaupunkien ihmeellisestä elämästä.

Elysium-elokuvassa dystopia oli viety niin pitkälle, että koko maapallo oli saastunut ja maapallon kiertoradalle oli rakennettu maan oloja simuloiva avaruusasema, johon pääsi vain valitut ihmiset - rikkaat ja terveet. Olot maapallon pinnalla oli tuhoon tuomittu. Elysium-avaruusasema oli kuin Paratiisi, siellä ei ollut saasteita, sotia tai sairauksia. Elysiumilla oli teknologiaa, jolla mahdolliset kehon viat voitiin äkkiä korjata ja parantaa. Maan pinnalla dystopiassa eläneet koittivat päästä jotenkin Elysiumille - harvalla oli edes mahdollisuus yrittää sitä.

Jakautuuko maailma rikkaisiin ja köyhiin (näinhän on jo)? Vai tuhoaako ydinsota tai viruspandemiat ihmiskunnan?

Lue myös:
Avaruusturismi

4 kommenttia:

  1. Suuruudenhulluuutta ei mitään muuta jos vois muuttaisin Trojenaan.
    Muuttaisin myös kuun pimeälle puolelle back.
    Surullista tuo Howeitat, kaikkialla ympäri maapallon on syrijitty/tapettu/riistetty alkuperäisväestöjä.

    Paljon on scifileffoja joissa on maailmanlopun tunnelma, varmaan diktaattorit haluaa valtaa ja hallita ihmisräkänokkia.
    Ydinsota vai labroista levinneitä harvinaisia vaarallisia viruksia, kallistun ydinsotaan kaikki pskaksi, myös Saudi-Arabian suuruudenhulluus.

    On myös sarjoja joissa esiintyy luokkaeroja, ja vaik hur mycket maapallo on saastunut ja painutaan bunkkeriin ellei pääse avaruuteen.

    Jopa Akkarissa oli jakso jossa Etelä-Mantereella oli maanalla Atlantis kadonnut city, asukkaat tuhansia vuosia asuneita sanoi että poratessaan maakaasua osuessaan maankuoreen joka aiheutti ketjureaktion maankuori alkoi liikkua kauttaaltaan jokapuolella maanjäristyksiä ja tulivuorien purkauksia, mantereet mullistui ja kokonaiset siviilisaatiot tuhoutuivat.

    Ihan mainiosti voisi olla meitin tulevaisuus.
    Luokkaerot ovat monessa sarjassa esillä. ja maailmanloputkin, virukset etc.

    1. The Handmaid's Tale, josta olen kertonutkin, sinisissä vaatteissa on ylimystö, ruskeissa palvelijat jotka pitää punavaatteisia naisia kurissa, ylimystössä olevat miehet saivat käyttää hyväkseen punavaatteisia, koska heidän vaimot olivat liian hienoja tekemään lapsia.

    2. Star Wars the Mandalorian avaruuswestern-sarja, odotettu ja hypetetty.

    3. The Menu on paikassa saari jonne harvat hienostoihmiset saivat kutsun hullun hurmaavan kokin luxusravintolaan, josta ei pääsekään pois koska osa tekee itsarin käskystä ja lopussa kaikki muut kuolee paitsi yksi päänäyttelijä.

    4. The Last of Us on maailmanlopun oloinen sarja, jossa kourallinen ihmisiä yrittää selvityä hengissä, on vähän kuin zombiet jyrää, ovat vain jäätävän sieni-infektion saaneita jotka haluaa puraista siitä saa tartunnan, näitä peläten jengi perustaa pieniä kyliä, toisessa "kylässä"on vallassa puremaan asti "kylähullu"pappi, joka pitää jumalankurissa ihmisiä, mutta harrastaa kannibalismia, koska ruuan saanti on huonoa.

    5. Snowpiercer post-apokalyptinen televisiosarja, joka perustuu eteläkorealaiseen samannimiseen elokuvaan.
    Tuostakin olenkin kertonut, pitkääkin pitempi pikajuna armoton pakkanen, käsi ulos jäätyy ja hajoaa palasiksi niin kylmä, mutta ylimistö siis viettää lokoisaa aikaa junassa, kaikkea on kaikille ja rupusakki asuu ankeissa oloissa ahtaassa junanvaunussa, rupusakissa on lapsiakin rääsyissään, osa sairastuu sitten se on voi voi.
    Hyvä sarja mutta päätös lopettaa äkisti sarja, joten huvitus on nolla.

    6. The 100 Set 97 years after a nuclear war destroyed civilization, when a spaceship housing humanity's lone survivors sends 100 juvenile delinquents back to Earth. Seitsemän kautta. Olen nähnyt neljä kautta, maybe jatkan.

    Mielikuvituksella joko avaruusolennot hyökkää maahan, tai sieni-infektio syö aivot. Voisi nuo avaruusolennot hyökätä!

    VastaaPoista
  2. Jatkan tuosta Mandaloresta.
    Mandalore on ulkokehällä sijaitseva mandalorialaisten kotiplaneetta.
    The Clone Warsin tapahtumien aikaan Mandalore oli lähes asuinkelvoton aavikkoplaneetta, jonka maasto oli lähinnä vaaleaa hiekkaa ja kallioita. Siis maapallo tuhoutunut ja muualla olessa luultiin ettei siellä voi hengittää, kaksi kertaa mainittu aluksessa että tuolla on Kalevala, tarkoittikohan Suomea.
    Mandaloressa pystyikin hengittää ja sinne mennessä vallassa oli rupusakki rumia apinapeikkoja, alamiitteja, jotka siis kukoistusaikana oli "poissa silmistä" joutomailla.
    Myös robotikka oli vallassa, jotka pyydysti sinne tulevia entisiä mandalorialaista ateriaksi.

    Mainiosti voisi olla meidän tulevaisuus, kohti kohti toiseen aurinkokuntaan.
    Idiottien tuhotessa maapallon, ei sitä hyvällä katsota vaan luonto kostaa.
    ihan kuin Elysium.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt mainoksia Mandalorianista, kun nuori Yoda liitelee "lautasellaan" ja viskoo ukkoja Forcella.

      Poista
  3. Saudi-Arabian aavikolle rakennetaan 170 kilometriä pitkää ja 200 metriä leveää kaupunkia:
    ”Hirvittävä paikka asua.”

    VastaaPoista