tiistai 11. huhtikuuta 2023

Perussuomalaiset ja Vapauden liitto

Vaalitilastoja ja puolueiden evoluutio

Eduskuntavaalit 2023 oli ja meni, joillakin pienpuolueilla oli ja on kova pöhinä päällä. Joillakin oli toive, että tällä kertaa pienpuolueet tekevät läpimurron, mutta läpimurtoa ei tapahtunut ja se oli pettymys. Kun tarkastellaan asiaa historialliselta pohjalta, niin ei Vapauden liitto -puolueella kovin huonosti mennyt.

Huom. valtamedioiden käyttämä termi "pienpuolue" ei ole kovin hyvä, se leimaa heti kaikki uudet puolueet alimpaan kastiin, joita ei kannata äänestää. Parempi termi voisi olla vaikka "uuspuolue", sitä käytettäisiin niistä puolueista, jotka ei ole päässeet vielä eduskuntaan.

Asiaa ei myöskään selkiyttänyt sekään, kun vaaliohjelmissa sanottiin pienpuolueiksi myös niitä puolueita, jotka olivat eduskunnassa, mutta saivat huomattavasti vähemmän ääniä kuin hyvin menestyneet puolueet.

Olen aiemmin kirjoitellut Suomen politiikan historiaa 2000-luvulla, tällä kertaa päätin perehtyä Perussuomalaiset- ja Vapauden liitto -puolueisiin - koska mielestäni niiden historiaa voi jotenkin verrata keskenään.

MAALAISLIITOSTA PERUSSUOMALAISIIN
Politiikan historiaa pikakelauksella

Vuonna 1906 perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 Maalaisliitoksi (ML). 1950-luvun lopulla Maalaisliiton sisälle syntyi erimielisyyksiä ja ristivetoa. Veikko Vennamo irtaantui Maalaisliitosta ja perusti vuonna 1959 Suomen pientalonpoikien puolueen (SPP).

1960-luvun puolivälissä Maalaisliitto muutti nimekseen Keskustapuolue, joten Suomen pientalonpoikien puolue (SPP) keksi myös uudistaa nimeä ja muutti nimekseen Suomen maaseudun puolue (SMP). Vuonna 1988 Keskustapuolue muutti nimekseen Suomen Keskusta (KESK).

Suomen maaseudun puolueeseen (SMP) vuonna 1979 liittyi 16-vuotias Timo Soini. Hänet valittiin vuonna 1989 puolueen varapuheenjohtajaksi ja vuoden 1992 puoluekokouksessa puoluesihteeriksi. 1990-luvun puolella SMP:llä alkoi loppu lähestyä ja vuonna 1995 SMP meni konkurssiin - se oli puolueen loppu.

SMP raunioille perustettiin Perussuomalaiset Ry ja sille hankittiin 5 000 kannattajaääntä, jotta siitä saatiin puolue.

SUOMEN MAASEUDUN PUOLUE (SMP)
menestyminen eduskuntavaaleissa
Vaalivuosi Kannatus-% Ääniä Paikat Huomioitavaa
1995 1,30 % 36 185 1 Timo Soini sai 2 866 ääntä, eikä valittu.

Raimo Vistbacka sai 7 379 ääntä ja valittiin.

Olikohan taktinen veto, vuoden 1995 eduskuntavaalit oli 19. maaliskuuta ja Timo Soini sekä Raimo Vistbacka olivat vielä silloin SMP:n listoilla - Raimo Vistbacka pääsi eduskuntaan SMP:läisenä. Mutta toukokuussa 1995 SMP lakkasi olemasta ja 15. toukokuuta 1995 perustettiin Perussuomalaiset, joka pääsi puoluerekisteriin 13. lokakuuta 1995.

Vuonna 1995 SMP:llä oli eduskunnassa vain yksi edustaja Raimo Vistbacka. Kun SMP lakkasi olemasta, niin Raimo Vistbacka vain perusti (taustajoukoissa mm. Timo Soini) uuden eduskuntaryhmän Perussuomalaiset (Raimo keksi nimen). Näin ollen Perussuomalaisten ensimmäistä kansanedustajaa ei tavallaan valittu vaaleilla.

Ano Turtiainen teki samanlaisen manööverin. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän pääsi Perussuomalaisiin eduskuntaan, mutta hänet erotettiin Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä vuoden 2020 kesällä. Vuonna 2021 Ano Turtiainen (taustajoukoissa mm. Ilkka Tiainen) perusti oman eduskuntaryhmänsä Valta kuuluu kansalle (VKK). Elokuussa 2021 VKK keräsi päivässä tarvittavat 5 000 kannattajailmoitusta. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa VKK ei saanut yhtään paikkaa eduskunnassa. Ensimmäiset VKK:n eduskuntavaalit ja metsään meni - siihen on monia syitä.

Perussuomalaisten varsinaiset ensimäoset eduskuntavaalit olivat vuonna 1999, silloin punnittiin kannatus. Raimo Vistbacka pääsi eduskuntaan, mutta Timo Soini ei.

PERUSSUOMALAISET (PS)
menestyminen eduskuntavaaleissa
Vaalivuosi Kannatus-% Ääniä Paikat Huomioitavaa
1999 0,99 % 26 440 1 Timo Soini sai 3 371 ääntä, eikä valittu.

Raimo Vistbacka sai 10 669 ääntä ja valittiin.
2003 1,57 % 43 816 3 Timo Soini sai 4 397 ääntä ja valittiin.

Siirtyi Kuopiosta Uudellemaalle ja oli vaaliliitto KD:n kanssa, jonka ansiosta valittiin.
2007 4,05 % 112 256 5 Timo Soini sai 19 859 ääntä, mikä oli kolmanneksi eniten koko maassa eli valittiin.
2011 19,05 % 560 075 39 Timo Soini sai 43 437 ääntä, mikä oli eniten koko maassa eli valittiin.

Tuli iso jytky!
2015 17,70 % 524 054 38 Timo Soini sai 29 527 ääntä, mikä oli toiseksi eniten koko maassa eli valittiin.
2019 17,50 % 538 805 39 Jussi Halla-aho sai 30 596 ääntä ja valittiin.

13. kesäkuuta 2017 Timo Soini ja 19 muuta PS:n jäsentä irtaantui ja perustivat Sinisen tulevaisuuden (nykyään Korjausliike).

Ano Turtiainen sai 3 264 ääntä ja valittiin.
2023 20,10 % 620 102 46 Riikka Purra sai 42 589 ääntä, mikä oli eniten koko maassa eli valittiin.

Riikka Purra valittiin puolueen johtoon vuonna 2021. Puheenjohtajakisassa oli mukana myös Ossi Tiihonen, joka sai 14 % äänistä.

Tällaisen historian pohjalta voidaankin todeta, että niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, niin Perussuomalaiset on Keskustalaisen omenapuun omenoita, jotka ovat kylläkin pudonneet vähän kauemmaksi puusta.

Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolue on eräänlainen Perussuomalaisten pistokas, kuten on myös radikaalisempi Sinimusta liike (SML). Etnonationalistit "kaappasivat" Perussuomalaisten nuorisojärjestö Ps-nuoret, joka lakkautettiin. Jonka jälkeen perustettiin Perussuomalaisten nuoriso- ja opiskelijajärjestö Perussuomalainen nuoriso, jonka puheenjohtajana on Joakim Vigelius - sai kuuluisuutta eduskuntavaaleissa 2023.

Perussuomalaisten riveistä pois potkitut etnonationalistit päättivät alkuvuodesta 2021 perustaa uuden puolueen Sinimusta liikkeen.

Runonlaulajan kädet -symboli
SMP:n logona oli Runonlaulajan kädet -symboli, Sinimusta liike (SML) käyttää myös sitä logonaan. Myöskin Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattinen liitto (TPSL) käytti sitä lipuissaan.

Kyseessä on Akseli Gallen-Kallelan käyttämä kalevalaisaiheinen symboli, joka oli aikoinaan myös Suomen viiden markan kolikossakin sekä on Kalevalaseuran logossa. Runonlaulajan kädet -symboli mielletään kuvastavan (tosi) suomalaisuutta, ehkä siksi se on päätynyt myös SML:n käyttöön.

VKK:N KAUTTA VAPAUDEN LIITTOON
Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolueella meni lujaa. Tarvittavat 5 000 kannattajailmoitusta saatiin kokoon yhdessä päivässä 11.8.2021 ja puoluerekisteriin VKK merkittiin 2.9.2021. Alkoi kova pöhinä kohti aluevaaleja 2022. VKK saikin kerättyä jopa 204 ehdokasta. Tammikuussa 2022 VKK sai kaikkien yllätykseksi 24 189 ääntä, joka oli 1,3 % annetuista äänistä, sillä VKK sai aluevaltuustoihin 10 paikkaa - ei huono saavutus.

Huom. Liike Nyt -puolue sai aluevaaleissa 2022 vain vähän enemmän ääniä kuin VKK. Liike Nytin saldo oli 33 764 (1,8 %) ääntä.

Elokuussa 2021 Ossi Tiihonen oli mukana Perussuomalaisten puheenjohtajakisassa ja pärjäsi luultua paremmin. Ossi Tiihonenkin tähtäsi seuraavaksi aluevaaleihin, mutta sitten tapahtui käänne, Perussuomalaiset ei huolinutkaan Tiihosta aluevaaliehdokkaaksi - tästä uutisoitiin 29.11.2021. Ossi Tiihonen erosi Perussuomalaisista, siitä uutisoitiin 20.12.2021 ja samalla selvisi, että Ossi Tiihonen liittyy VKK:hon.

VKK pärjäsi hyvin aluevaaleissa 2022 ja edelleen pöhinä oli hyvä. 4.2.2022 uutisoitiin, että Valta Kuuluu Kansalle -puolueen Lohjan paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Ossi Tiihonen.

24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja se vaikutti myös VKK:hon, VKK:n johto tukikin Venäjää - tämä oli erikoinen linjaus Ano Turtiaiselta. Oikeastaan jo aika pian aluevaalien jälkeen Ano Turtiainen alkoi korostaa kummasti uskontoa ja Raamattua - homma luisui oudoille raiteille. Mutta venäjämielinen VKK oli monelle viimeinen niitti. 27.2.2022 yllättäen tiedotettiin (Ossi Tiihonen), että porukkaa eroaa VKK:sta ja perustetaan Vapauden liitto.

Valta kuuluu kansalle -puolueessa oli hyvä meininki päällä kesästä 2021 alkuvuoteen 2022. VKK sai porukkaa innostumaan ja liikkeelle, oli hyvä ponnahduslauta monelle.

VKK:sta lohkesi suuri pala ja muodostui Vapauden liitto, monet Vapauden liittolaiset tulivat VKK:sta.

25.8.2022 Ano Turtiainen kutsui puolta aluevaaleissa menestyneitä (VKK:laisia) täysin läpimädiksi, eikä huolinut kaikkia halukkaita eduskuntavaaliehdokkaiksi. Samoihin aikoihin VKK:n johtoporukassa alkoi tapahtua erittäin outoja asioita ja erikoinen tapahtumaketju johti siihen, että helmikuussa 2023 VKK:n hallitus erosi (ne jotka oli jäljellä). Ilkka Tiainen arvioi, että noin 700 jäsentä on lähtenyt ja monet paikallisyhdistykset lopetettu jne. - näin VKK lähti sitten eduskuntavaaleihin 2023. VKK sai eduskuntavaaleissa 8 469 ääntä, joka on 0,30 %.

VAPAUDEN LIITTO (VL)
menestyminen eduskuntavaaleissa
Vaalivuosi Kannatus-% Ääniä Paikat Huomioitavaa
2023 0,90 % 27 558 0 Ossi Tiihonen sai 2 148 ääntä, eikä valittu.
Heli Rämäkkö sai 2 146 ääntä, eikä valittu.
Kari Virtanen sai 1 779 ääntä, eikä valittu.

Ossi Tiihosen perustama Vapauden liitto merkittiin puoluerekisteriin 6.5.2022 ja jäseniä tuli ovista sekä ikkunoista - VKK vajosi ja Vapauden liitolla oli kova nousukiito. Lopulta neljä pienpuoluetta (tai siis uuspuoluetta) solmi vaaliliiton, johon VKK ei halunnut tulla mukaan, vaikka kysyttiin.

Huom. Ossi Tiihonen on nopea mies. 2021 joulukuussa erosi Perussuomalaisista ja ilmoitti liittyvänsä VKK:hon, 2022 helmikuun alussa alkoi johtaa Lohjan VKK:n paikallisyhdistystä ja helmikuun lopulla ilmoitti, että on perustanut oman puolueen.

Joidenkin mielestä Vapauden liitto ei menestynyt kovin hyvin 2023 eduskuntavaaleissa. Joillekin tulos oli enemmän tai vähemmän yllätys, kyseessä voi olla ns. vahvistusharha - eletään omassa kuplassa. Jotkut jopa sanovat ettei seuraa ollenkaan valtamediaa, koska sieltä ei saa mitään oikeaa tietoa. Sai valtamediasta oikeaa tai väärää tietoa, niin sitäkin on hyvä seurata, niin näkee kokonaisuuden. Itse seuraan valtamediaa ja vaihtoehtomediaa - täydentävät toisiaan. Seuraamalla vain vaihtoehtomedioita, niin silloin on omassa kuplassa, joka voi olla poikkeama todellisuudesta.

Ei Vapauden liiton menestys ollut huono eduskuntavaaleissa 2023, kun katsotaan vähän laajemmin asiaa. Puolue perustettiin keväällä 2022 ja noin vuoden vanha puolue rynnisti eduskuntavaaleihin 2023 (keväällä), saaden 27 558 ääntä.

Perussuomalaiset perustettiin vuonna 1995 SMP:n raunioille ja sen ensimmäiset eduskuntavaalit oli vuonna 1999 - neljä vuotta aikaa kerätä joukkoja. Perussuomalaiset saivat vuoden 1999 vaaleissa 26 440 ääntä, vaikka heidän histoallisessa pohjassa oli vanha tunnettu puolue SMP ja tunnettu ehdokas Raimo Vistbacka, joka saikin hyvin ääniä ja valittiin. Tältä pohjalta katsottuna, Vapauden liitto pärjäsi paremmin kuin Perussuomalaiset ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Vapauden liitolla oli hatara pohja marginaalisesta puolueesta VKK:sta, joka lähinnä kasasi ihmisiä yhteen, mutta sen maine ei varmaankaan auttanut Vapauden liittoa vaaleissa.

Huom. VKK sai 2023 eduskuntavaaleissa vain 8 469 ääntä.

Vuonna 1999 maailma saattoi olla hieman erilainen, mutta kumminkin vertaan sitä vuoteen 2023.

Mikäli Vapauden liitto jaksaa pitää saman energian yllä, niin ehkä neljän vuoden päästä voi olla paremmat mahdollisuudet päästä suon yli (että heilahtaa) - riippuu myös maailmantilanteesta.

VAPAUDEN LIITON VAALIMENESTYMINEN VAALIPIIREISSÄ
eduskuntavaalit 2023
# Vaalipiiri Äänimäärä Kannatus-%
1. Uudenmaan 4 848 0,90 %
2. Vaasan 3 552 1,40 %
3. Helsingin 2 970 0,80 %
4. Pirkanmaan 2 926 0,90 %
5. Oulun 2 798 1,10 %
6. Varsinais-Suomen 2 176 0,80 %
7. Kaakkois-Suomen 1 728 0,80 %
8. Savo-Karjalan 1 645 0,70 %
9. Satakunnan 1 452 1,20 %
10. Hämeen 1 444 0,70 %
11. Keski-Suomen 1 326 0,90 %
12. Lapin 693 0,70 %
13. Ahvenanmaan 0 0,00 %
YHTEENSÄ 27 558 0,90 %

Yllä on taulukko, jossa on Vapauden liiton menestyminen eri vaalipiireissä.

Ajatusleikki, jos kaikki Uudenmaan Vapauden liittolaiset olisivat äänestäneet vain yhtä henkilöä, niin olisiko 4 848 ääntä riittäneet, että olisi voinut päästä läpi?

Uudenmaan vaalipiirissä Ossi Tiihonen keräsi 44 % Vapauden liiton äänistä.
Vaasan vaalipiirissä Heli Rämäkkö keräsi 60 % Vapauden liiton äänistä.
Pirkanmaan vaalipiirissä Kari Virtanen keräsi 60 % Vapauden liiton äänistä.

Näin ollen vaalipiirissä on yksi kärkiehdokas, jolta muut ehdokkaat syövät ääniä. Jos mennään vieläkin pidemmälle, niin radikaaleinta olisi sopia vaaliliitosta yksi henkilö, jolle kaikki antavat äänensä. Siinä on kyllä vaikeutena se, että mille vaaliliiton puolueelle annetaan mahdollisuus päästä läpi - onko siinä edes järkeä.

Aina nallekarkit eivät mene tasan. Suurimmat puolueet saavat valtiolta puolueavustuksia noin 6-7 miljoonaa euroa (vuoden 2022 jako ja alkuvuoden 2023 jako) - on varaa millä mällätä. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet saavat pärjätä omillaan. Alla olevassa taulukossa on muutama esimerkki - ääripäistä.

VAALIBUDJETIT
kuinka paljon maksoi ehdokkaalle yksi äänestäjä?
Ehdokas Äänimäärä Puoluetuki Omat rahat Euroa/ääni
Sanna Marin (SDP) 35 623 46 086 € 0 € 1,30 €
Juha Korhonen (VL) 388 0 € *20 000 € 51,50 €
Sanna Marinin tiedot saatu Aamulehdestä.
*Juha Korhonen käytti yli 20 000 € omaa rahaa. Taulukkoon laitoin 20 000 €, kun tarkkaa summaa en tiedä.

SDP maksoi kokonaan Sanna Marinin vaalikamppanjan, noin 46 000 €. Sanna Marin ei laittanut yhtään omaa rahaa, vaikka tienasi kuukaudessa noin 17 000 euroa. Sannalle (puolueelle) yksi ääni maksoi 1,30 €.

Vapauden liiton riveissä oleva TokenTuben perustajanakin tunnettu Juha Korhonen laittoi kaiken peliin (pokeritermillä All-in). Juha Korhonen maksoi omista rahoista yli 20 000 € ja sai 388 ääntä, jolloin yksi ääni maksoi vähintään yli 50 € - "artisti maksoi kaiken" -tyyli. Tällä vaalimenestyksellä Juhan omin sanoin, hän menetti kaiken - perheen, firmat ja rahat. Voi siinä vituttaa kuin pientä eläintä, kuten Li Andersson sanoi.

EDUSKUNTAVAALIEN JÄLKIMAININGIT
8.4.2023 Jaana Kavoniuksen Totuuspuolue sai kasaan tarvittavat 5 000 kannattajailmoitusta. Samana päivänä jostain syystä Juha Korhonen avasi "Pandoran lippaan" ja eduskuntavaalien jälkimainingit alkoivat lyödä rantaan.

24.2.2022 Sauli Niinistö totesi "...nyt naamiot on riisuttu. Vain sodan kylmät kasvot näkyvät.", vähän samaa voisi todeta Juha Korhosesta vaalien jälkeen. Koska Juha Korhonen sulki TokenTuben, niin hän pystyy sanomaan asioita suoraan - kaikki on mennyt. Juha Korhonen alkoi "siivota" vaihtoehtomedian kenttää, laukomalla suoria mielipiteitä joistakin vaihtoehtoisella puolella vaikuttavista henkilöistä - Juhan sanoin, hörhöistä.

Jälkimainingit sekoittivat vettä ja vesien pohjasta alkoi nousta mutaa - vedet sakenivat. Näihin sakeisiin vesiin sekoittui myös Vapauden liitto ja Ossi Tiihonen, kun Jaana Kavonius avasi sanaisen arkkunsa - puolustautui.

Saaga jatkuu, mutta miten.

27 kommenttia:

  1. Mukava kirjoitus.
    Rahalla saa ja hevosella pääsee, muttei aina kun ne nallekarkit ei tasan aina mene,
    Saako 61 uutta edustajaa apinamäellä suunsa auki, se kuullaan vielä.
    Jokaisella on oma lehmä ojassa.

    Mikä itseäni havahdutti oli se että miten Suomen vaalikartasta hävisi vihreä väri.
    Mielenkiinnolla odottaen kohti neljän vuoden päähän, jos vain.. niin tiedän ketä äänestää jo nyt.

    VastaaPoista
  2. Perussuomalaisten viestintävastaava (työmies) Matti Putkosen elämänkerta.

    VastaaPoista
  3. Heheh Soini päällystänyt olkkarin lööpeillä jossa on itse ja isoniso jytky.
    Putkosen kirja on varmasti luettavaa.

    Alkuvuodesta SDP, vihreät ja Vasemmistoliitto sulkivat julkisesti pois yhteistyön mahdollisuuden Perussuomalaisten kanssa.
    Myös Rkp puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi Rkp ei lähde "perussuomalaista" politiikkaa tekevään hallitukseen.
    Käytännössä tarkoittaa että Rkp voi tehdä yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, vaikka Perussuomalaisten "maailmankuva" on täysin ristiriidassa Rkp kanssa.
    Rkp varapuheenjohtaja kyllä pitää oven auki yhteistyölle Perussuomalaisten kanssa. Hullu, hullumpi, hulluin politiikka.

    VastaaPoista
  4. Muutamaa Kristallipuolueen ehdokasta epäillään maanpetosrikoksista, mukana myös VKK:n jäsen.

    VastaaPoista
  5. IS Luin aiemmin jutun ja oli mainittu nimet ja iät sekä puoluekin on selvä.
    Yllttävän tai ei niinkään, että VKK on kussu pisimmälle. Hyvä ettei maanpetosrikollisia valittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuonna 2014 Vapat mittailivat verinäytteistä ihmisen syntisyysasteita.

      Poista
  6. Totuus­puolue on merkitty puolue­rekisteriin.

    VastaaPoista
  7. Janne ”Rysky” Riiheläisen kolumni:
    Väärän tiedon valtakunta romahti vaaleissa.

    VastaaPoista
  8. Sirpaloituneen VKK:n johtaja Ano Turtiainen uskoi vaalivoittoon. Nyt hän sanoo Nasan valehtelevan maapallon pyöreydestä ja vaalituloksesta.

    VastaaPoista
  9. Korjausliikkeen hallitus esittää jäsenkokoukselleen toimintansa lopettamista.

    VastaaPoista
  10. Venäjän televisio esitti absurdin erikoisohjelman Sanna Marinista ja ohjelmassa mainittiin Vapauden liitto -puolue.

    Sateenkaari-Sanna eli Mannerheimin irvistys

    VastaaPoista
  11. Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) väestönvaihtoon liittyvät kirjoitukset ovat nousseet tarkasteluun ministeri- ja puoluekollega Vilhelm Junnilan eroon johtaneiden käänteiden myötä.

    VastaaPoista
  12. Ylen kannatusmittaus:
    Kokoomus romahti ykköspaikalta. Suosituimmaksi puolueeksi nousi oppositioon jäänyt SDP.

    Suomeen pyrkii uusi puolue, joka haluaa EU:sta liittovaltion - Suomen Volt.

    VastaaPoista
  13. Riikka Purra puolusti perussuomalaisia Jeesus-vertauksella, jonka sanottiin olevan viittaus Erika Vikmanin Syntisten pöytä -biisiin. Mutta Syntisten pöytään vertaus otettiin Raamatusta.

    VastaaPoista
  14. Oikeusministeriö haluaa poistaa Sinimustan liikkeen puoluerekisteristä.

    Sinimusta liike hyväksyttiin puolueeksi, mutta nyt se päätös halutaan perua. Olisi ehkä aiemmin täytynyt miettiä vähän tarkemmin.

    VastaaPoista
  15. Saaga saa jänniä käänteitä. Vapauden liitto -puolueen sisällä kuohuu.

    LEVELI haastatteli erotettua Juha Korhosta.

    Juha Korhosen tiedote aiheesta X-palvelussa.

    Tulee mieleen VKK:n sekoillut.

    VastaaPoista
  16. Jälleen saaga saa uusia käänteitä. Vapauden liitto oli Saara Huhtasaaren takana presidentinvaaleissa. Kannattajakortteja täytyi kerätä 20 000, mutta keräämisessä ilmeni enemmän ja vähemmän outoja sotkuja. Ossi Tiihosen maine sai taas kolhun.

    VastaaPoista
  17. Ja nyt saa äänestää pressaa, montahan kirkkovenettä ja aku ankkaa saa äänen.
    Mutta Paavo, itkeäkö vai nauraa, ei tarpeeksi kerännyt kannattajia, mutta silti vei kuluneen lusikaan pressasoppan, en ole kyllä seurannut diskattiinko hän.
    Puavon aika on eilistä, kannattais sinne jalasmökkiin muurautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo Väyrynen on vanha kettu, hän tiesi porsaanreiän ja sai noin viikon lisäaikaa. Vapauden liiton väki meni Paavo Väyrysen taakse, kun Saara Huhtasaari ei saanut kannattajia tarpeeksi.

      Poista
    2. Paavo Väyrynen:
      ”Puoluepoliittisen vaikuttamisen aika on ohi.”

      Monikohan on odottanut tätä päivää ja ilmoitusta - Paavo luovuttaa.

      Poista
    3. Paavo Väyrynen:
      Traficom on ryhtynyt selvittämään Postin toimintaa.

      Poista
  18. Sinimustalta villapaidalta eli lapuanpaidalta halutaan pois äärioikeistolainen leima.

    VastaaPoista