perjantai 1. joulukuuta 2023

Joulutarina 2023


  1.
KÄTKETTY
Kaukana pohjoisessa, tiettömän taipaleen takana, keskellä tuntematonta erämaata sijaitsee taianomainen alue. Alueella on suurehko tunturi, mutta jotain erikoista siinä on, kun jotkin eläimet karttavat kyseistä tunturia, eivät mene kovin lähelle sitä. Tunturi kuin pitää vaimeaa humisevaa ääntä, ilman näkyvää syytä. Jotkin eläimet ovat tottuneet tunturin erikoislaatuisuuteen, eivätkä pelkää outoa vaimeaa huminaa.

Ne eläimet, jotka eivät pelkää humisevaa tunturia, tietävät ettei kyseessä ole edes tunturi, vaikka siltä se näyttää. Mennessä tarpeeksi lähelle outoa tunturia, huomaakin, että kävelee energiakentän seinästä läpi ja näkee edessään kaikkea muuta kuin tunturin. Energiakenttä on muodoltaan suuri kupoli, jonka halkaisija on noin kolme kilometriä ja korkeutta sillä on satoja metrejä. Kupolimainen energiakenttä näyttää ulkoapäin tunturilta, mutta se on vain 3D-hologrammikuva. Energiakentän sisäpuolelta näkee ulospäin, mutta energiakentän huomaa läpikuultavana sinisenä hehkuna.

  2.
Kupolimaisen energiakentän, joka näyttää ulkoapäin normaalilta karulta tunturilta, tarkoitus on kätkeä sisäänsä suuri salaisuus. Energiakentän sisällä on oma pieni maailmansa, jossa on ainainen talvi ja joulu, siellä on Joulumaa. Kupolimainen energiakenttä ylläpitää Joulumaassa omaa mikroilmastoa, eikä siellä tunneta ilmastonmuutosilmiötä.

Vaikka Joulumaan kätkee scifimäinen energiakenttä, niin Joulumaassa aika näyttää pysähtyneen johonkin 1800-luvulle. Joulumaan lukuisat rakennukset ovat vanhoja hirsitaloja, jotka on värjätty punamullalla. Työjuhtina Joulumaassa käytetään suomenhevosia ja poroja, joihinkin tehtäviin on otettu jopa karhuja, joilla piisaa voimaa työntää ja vetää.

Tiedon murunen:
Karhu oli suomalaisten ensimmäinen jumala, jolla oli nimiä enemmän kuin vuodessa on päiviä. Karhun kansa -niminen uskonnollinen yhdyskunta virallistettiin vuonna 2013. Karhu on Suomen kansalliseläin.

  3.
Kätketyn Joulumaan muoto on ympyrä, koska on kupolienergiakentän sisällä, pinta-alaa alueella on noin 7 km². Maan päällä on paljon rakennuksia, mutta osa tiloista on maan alla. Joulumaan pääjehu on tietenkin joulupukki ja hänen vaimo eli joulumuori. Valtaosa Joulumaan asukkaista on tonttuja, joilla on erilaisia tehtäviä liittyen Joulumaahan ja jouluun. Osa tontuista on paljon Joulumaan ulkopuolella, he keräävät tiedustelutietoa joulupukille.

On vilinää, melskettä, helinää helskettä pienten tiukujen, kun vuoden kohokohta on koittamassa Joulumaassa. Joulutontut ryntäilevät edestakaisin, kaikilla on omat hommansa, jotka täytyy viimeistellä ennen kuin joulupukki lähtee matkaan, jakamaan lapsille lahjoja.

  4.
JOULUPUKIN LÄHTÖ
On jouluaatonaaton ilta eli 23. joulukuuta, kun Tahvo- ja Maikki-tonttu kantavat viimeisiä joululahjoja joulupukin pohjattomaan lahjasäkkiin. Lahjasäkkiä kutsutaan pohjattomaksi, koska se on suurempi kuin ulkoapäin näyttää, sinne mahtuu enemmän kuin uskoisi. Lahjasäkin sisällä on kvanttiavaruus, johon mahtuu kaikki joululahjat, sekä sieltä nousee aina oikea lahja, kun sieltä jotain ottaa - näin kaikki lapset saavat juuri oikean lahjan.

Lahjasäkki on suuressa reessä, jota on valmiina vetämään joulupukin porot, ne kuopivat jo lumista maata - lähtö koittaa kohta.

Tiedon murunen:
Suomessa joulupukilla on jopa 14 nimettyä poroa, joista tunnetuin on Petteri punakuono. Asiassa on vain yksi ongelma, alun perin joulupukilla oli 8 poroa, eikä yhdenkään nimi ollut Petteri (eli Rudolf). Amerikkalainen kirjailija Clement Clarke Moore julkaisi vuonna 1823 runon nimeltään A visit from St. Nicholas, joka tunnetaan paremmin nimellä The night before christmas (Yö ennen joulua). Siinä runossa mainitaan 8 joulupukin poroa, Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Donder ja Blitzen.

Petteri punakuono (Rudolf the rednose reindeer) on Montgomery Wardin, joka on yhdysvaltalainen tavarataloketju, luoma hahmo. Tarkemmin sanottuna, tavaratalon työntekijä Robert L. May teki myytäväksi värityskirjan vuonna 1939. Värityskirjassa oli pieni tarina Petteri punakuonosta, idea tarinaan on saatu H. C. Andersenin Ruma ankanpoikanen -sadusta. Kummassakin aluksi pilkataan päähahmoa.

Johnny Marks sävelsi vuonna 1949 Petteri punakuono -laulun. Näin ollen Petteri punakuono on vain markkinamiesten luoma hahmo, kuten on myös nykyinen ylilihava ja punatakkinen joulupukkikin. Coca-Cola loi ylilihavan joulupukin, jolla on punaiset vaatteet. Vuonna 1931 Haddon Sundblom piirsi Coca-Cola-pukkimainoksen, josta nykyinen joulupukki sai "muodon". Sundblomin isä on kotoisin Ahvenanmaalta - joten Suomi mainittu!

  5.
Joulupukin reen edessä porot on valmiina lähtöön ja lahjasäkkiin on saatu kaikki lahjat, jolloin paikalle saapuvat joulupukki sekä joulumuori. Tuohitorven soittajatonttu puhaltaa tuohitorveensa, se on merkki, jolloin joulupukki kiipeää rekeensä. Lukuisat tontut kiiruhtavat katsomaan tämän vuotista joulupukin lähtöä. Lähtöpaikka on keskellä Joulumaata, josta lähtee leveä ja suora Joulukatu. Joulukatu on kuin kiitotie joulupukin poroille, jotka vetävät perässään rekeä, jossa istuu joulupukki lahjasäkin kanssa. Joulumaan Joulukadun varrelle on kertynyt lukuisia tonttuja katsomaan, kun joulupukki lähtee.

Joulupukki istahtaa rekeen ja ottaa ohjaksista kiinni, kiristää niitä sekä huutaa poroille - "Matka alkakoon!"

Reki nytkähtää liikkeelle, kun porot alkavat kiskoa rekeä. Vauhti kiihtyy koko ajan, kun joulupukki viilettää pitkin suoraa Joulukatua. Joulumuori heiluttaa joulupukille, samoin tekevät tontut kadun varrella.

Joulupukin reen vauhti kiihtyy ja jalaksien ympärille alkaa muodostua kuin sinertävää tähtipölyä, jossa on taikaa. Porojen vetämä reki alkaa nousta ilmaan, sinertävä tähtipöly saa porovaljakon nousemaan ilmaan. Lopulta joulupukin porovaljakko suhahtaa kupolimaisesta energiakentästäläpi, ulos Joulumaasta. Energiakenttä saa voimansa Joulumaassa vallitsevasta joulun hengestä. Joulumaassa joulun henki on ikuinen.

  6.
PIKKUPOIKA JA KAUKOPUTKI
Kaukana Joulumaasta, sivistyksen rajamailla asuu pikkupoika nimeltään Niko, hän on 6-vuotias. Niko on kiinnostunut avaruudesta ja tähdistä, jonka vuoksi hän oli saanut kesällä syntymäpäivälahjaksi kaukoputken, jolla voi tarkkailla tähtiä.

Joulukuun 23. päivän iltana Niko jälleen katseli oman huoneensa ikkunan läpi kaukoputkellaan taivaan tähtiä. Hän oli huomannut kaukana horisontissa ihmeellisen valokohteen, se oli kuin melkein pistemäinen loistava tähti, mutta jotain outoa siinä oli. Tämä valokohde liikkui niin oudosti, ettei se voinut olla tähti - valokohde teki nopeita 90° käännöksiä.

Nikon katsellessa ja ihmetellessä kaukoputkensa kautta kaukana taivaalla outoa valopalloa, ilmestyi hänen näkökenttäänsä toinenkin outo kohde. Toinen kohde oli kuin sinertävä tähtipölyvana, jonka etupäässä oli jotain kiinteää. Niko zoomasi kaukoputkeaan kohteeseen ja oli ihmeissään.

  7.
"Se on... Se on joulupukki, joka lentää porojen vetämällä reellä. Joulupukki lentää!" - ajatteli Niko puoliääneen.

Jotain odottamatonta tapahtui. Valopallo, joka oli tehnyt nopeita 90° käännöksiä, näytti kuin törmänneen joulupukin lentävään porovaljakkoon. Valopallo pysähtyi, pysyen ilmassa, mutta lentävä porovaljakko alkoi kieppua ja putosi metsään.

Niko lähti omasta huoneestaan, joka sijaitsi talon yläkerrassa ja ripeästi meni portaita alas alakertaan -
"Äiti... isä... katselin kaukoputkella ja näin kun lentävä joulupukki törmäsi tähdenlentoon!" - Niko ilmoitti kiihtyneellä äänellä.

Nikon vanhemmat olivat olleet alakerrassa katselemassa televisiosta hömppäohjelmaa, kun he olivat kuulleet, kuinka Niko ryntää yläkerrasta alas tömisten ja höpisi jotain lentävästä joulupukista.

Isä vastaa Nikolle -
"Kuules poika, ei joulupukki lenn..." - samalla isä tuntee, kuinka äiti tömäyttää häntä kyynärpäällä kylkeen.

Äiti jatkaa ja kääntyy katsomaan Nikon suuntaan -
"Isä tarkoitti, ettei joulupukki lennä niin korkealla, että voisi törmätä tähdenlentoon." - isä vaan tuijottaa televisiota.

Äiti jatkaa lisää -
"Alkaa olla jo myöhäisilta, Niko menehän jo nukkumaan."

Niko yrittää sanoa -
"Mutta minä näin..." - Nikoa ei uskottu, joten hän laahustaa takaisin yläkertaan, kuten äiti oli käskenyt.

  8.
JOULUPUKIN POROVALJAKKO JA OUTO VALOPALLO
Kun joulupukki oli lähtenyt Joulumaasta, suhahtaen kupolimaisesta energiakentästä ulos, niin sanottuun ihmisten maailmaan. Oli porovaljakko ottanut lisää nopeutta sekä korkeutta, lentävän porovaljakon taakse jäi sinertävä tähtipölyvana, jonka hännän tuuli vei mukanaan.

Tiedon murunen:
Suomalaisessa jouluperinteessä joulupukki ei liiku lentämällä. Televisiossakin näytetään joulupukin lähtö, jossa se on aina mennyt maata pitkin. Yle on näyttänyt televisiossa suomalaisille joulupukin lähdön vuodesta 1965 lähtien ja eri puolille maailmaa 1980-luvun puolivälistä lähtien. Suomessa joulupukki vie lahjat lapsille tai tontut jättävät lahjat kuusen alle, joillekin oven taakse. Suomessa ei ole amerikkalaista tyyliä, jossa joulupukki tunkeutuu yöllä savupiipusta sisään ja jättää lahjat kuusen alle. Amerikassa luullaan, että joulupukki asuu Pohjoisnavalla, mutta suomalaiset tietävät, että joulupukki asuu Suomen alueella.

Sitä kaikki suomalaisetkaan eivät tiedä, että joulupukin päätukikohta eli Korvatunturi sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla, keskellä menee valtioiden raja, puolet Korvatunturista on Suomen puolella. Zacharias "Sakari" Topelius kirjoitti vuonna 1867 Peikkojen joulu -sadun, jossa mainitaan, että joulupukki asuu "pohjan perukoilla" eli kaukana pohjoisessa. Vuonna 1927 Lastentunti-radio-ohjelmassa Markus-setä vahvisti vanhaa uskomusta, että joulupukki asuu Korvatunturilla - tieto yleistyi.

Joulupukin päästyä kauaksi Joulumaasta, sivistyksen rajamaille, jossa alkoi näkyä muutamia ihmisten taloja. Kohtasi joulupukki yllättäen taivaalla oudosti liikkuvan valopallon, joka äkkiarvaamatta humahti porovaljakon yli, hipoen joulupukin lakin tupsua. Joulupukin porot pelästyivät tällaista lähiohitusta ja menettivät hallinnan lentämiseen, satoja metrejä porovaljakko pyöri ja kieppui, pudoten lopulta lumiseen kuusimetsään. Valopallo pysähtyi, joka oli selvästi tietoinen valopallo, joku ohjasi sitä.

  9.
Valtava lumipilvi pöllähti, kun joulupukki rojahti metsään poroineen ja rekineen. Lumipilven hälvettyä, tajusi joulupukki makaavansa maassa, vierellään hajonnut reki. Hän otti lumikinoksesta lakkinsa ja asetteli sitä päähänsä, samalla huomaa, että hänen poronsa roikkuvat hölmistyneenä kuusen oksilla sekä pohjaton lahjasäkki on levinnyt ympäri metsää, joululahjoja näkyi joka puolella.

Joulupukki mietti ääneen -
"Kuinkahan tästä sotkusta selvitään? Reki päreinä, porot kuusen oksilla ja lapsien lahjat pitkin metsää."

Mutta joulupukki toteaa -
"Onneksi ei käynyt tämän pahemmin." - ja siivoaa enempiä lumia yltään pois.

14 kommenttia:

  1. Uudestaan koska kirjoitusvirhe ei miellyttänyt, kuten aina, kumma ku muiden kirjoitusmokat ei häiri.
    Eli hienon kuvan teitkin, tarina on kiehtova että ei edes rajaa mielikuvitusta, kohti jännityksen loppua, onneksi vielä on tarinaa moneksi päiväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina ottaa vasta vauhtia, kyllä menoa riittää =)

      Poista
  2. Jotenkin tuntuu, että Iltalehti on lukenut tätä joulutarinaa, niin samanlaista juttua =)

    VastaaPoista
  3. No niin kaikkea olikin tämän vuoden joulutarinassa, joten kiitos paljon siitä ja rauhallista joulua, mikäli mahdollista.
    Mukavasti meni nuo sivupalkitkin päivämäärineen, kuin silloin kauan ennen kuin paikka Aapo delas. Kiitosta tykkäsin.

    Iltalehti on varmaan lukenutkin kuten avaruusolennotkin ^________^

    Ennenvanhaan joulukortit kuvastivat silloista aikaa, tuo swedujen kortti (vero)karhut karhuilee laskupinot kainalossa oven takana, ja vielä gott nytt år!
    Ja juopottelevat tontut ja lapset, karseaa.
    Muutoin pidän varsinkin Martta Wendelinen(1893-1986) lapsenomaisista piirroksista.
    Kotokotona ollessani piirsin ottaen mallia Wendelinen tyylistä.
    Ja nykyään Minna Immosen kauniista vesiväri töistä.
    Olihan sadutkin ennen oikein kauhukirjoituksia, ennen kuin kukkahattutäti puuttui asiaan, vain herttaisia satuja.

    Tavarataivaassa näin lapsena joulupukin joka viittelöi luokseen, pelotti, pakenin takaisin leluhyllyn taa.
    Lapsena näin harvoin joulupukin, vaikka sitä odoteltiin malttamattomana ikkunasta katsoen, oli jännää, myöskin erityiskiltteys ihan kuin se toisi enemmän lahjoja.
    Mystisesti lahjat löysi kuusen alle, en kyllä muista kuin yhden joulupukin olin varmaan 5v täydellinen pukinasu, (valokuva on)ja täydestä meni vaikka vuosien päästä sain selville se oli oma isä, jota en uskonut vaikka isä menikin käymään ulkona.

    Niin ja joulupäivä oli pyhä, kukaan ei lähtenyt minnekkään, ei saanut edes kavereiden luo, siitä pidän, joulupäivän rauhasta, mutta tapanina sitten vierailulle tai vieraita tuli ja tulee.
    Juu en halua Amerikan jouluja, jossa pukille jätetään lasi maitoa ja pari keksiä, ja eräs brittiystäväni lähetti heidän joulustaan kuvan jossa oli valkoinen kuusi, ajattelin silloin että kauhea kuusi, kuusen kuuluu olla vihreä, vaikka "lunta" oksilla.
    Siitä pidän kiinni, vaikka onkin makuasioita.

    Kuuman linjan pukki oli se oikea joulupukki eli Kosti Komo Kotiranta RIP!
    Vaikkei sitä tiedetty kuka on, kun hän oli se huom! oikea pukki.

    En aio luopua joulukorteista, enkä perinteistäkää, tarkoitan basicperinnettä.
    Ei lahnaa ei lipeäkalaa eikä lanttulootaa ei olkia, eikä rosollia.

    Mummolassa otettiin olkia ja joku rakensi himmeliä, siellä myös menetin joulumielen.
    Jonkin aikaa kesti kun sain joulun takaisin sydämeeni.
    Lapsen lailla jouluun kulje.
    Kuusen luona silmät sulje.
    Muistat joulut entiset.
    Tiedän että hymyilet.

    Grinch (animaatio)nähty tänä vuonna jo kaksi kertaa, mutta parhain on Jim Carrey The Grinch, se pitää vielä katsoa Nf.

    Vain illuusiolla on merkitystä.
    Loppuun hieman yleisistä jouluista.

    Juttu jouluhullusta, kun sen tarttee nostella beta-salpaaja annosta ku astuu joulukauppaan(Saksa) jossa on ympärivuotinen joulu yli 30K tavaraa..jouluhullun jouluvarastoja syntyy täten sinne ja tänne pitkin maapalloa.
    Koko se tarina vaikutti fiktiolta, mutta ihan salee semmosta on..kun on rikas aatelinen UnelmaAnelma.

    1800 luvun joulunaika, vuonna 1860 appelsiinin hinnalla ois saanut ravintola Kaisaniemestä voileipäpöydän antimet! Ja voivoteltiin miten joulu on muuttunut kaupalliseksi! (Jo silloin!) sitähä sen on nykyäänkin kauppiaitten juhlaa.
    Lähinnä lehtien tyrkyttelyä, naurettavia houkutuksia mm. Päivälehti mainosti v. 1890 joulukuussa hienoja, oikeita viinejä, pullotettuina ranskalaisissa linnoissa...Samppanja virtasi, ja konjakkiakin myytiiin pienin astia veti 2,5 litraa.
    Elämyslahjoja on onneksi laidasta laitaan, oisin aika happy jos sais tähden taivaalta hehee Ee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain verottajalta kirjeen nyt jouluna, tuli päätös verokortista.

      Kosti Kotiranta oli joulupukin oloinen läpi vuoden. Kostin korvasi Auvo Vihro, mutta (sori Auvo) Auvo ei ole joulupukin oloinen läpi vuoden - menettelee varapukkina... mutta, mutta...

      Posti on hinnoitellut joulupostimerkit vain rikkaita varten, ei kannata montaa korttia lähettää. Korttien lähetysmäärä on pudonnut 20 vuodessa yli puolella.

      Poista
  4. Juu sama tänne verokortti tuli, ja tilasin vain yhdet postarit ja pöyristyin hintaa.
    Hoi posti kuulolle. Olen ns uusiokäyttäjä, eli postarit joissa ei leimaa, etc.
    Posti ei siitä tykkää mutta sanon Ee.
    Muutamia esim vuoden 2017 jouluikipostareita pokkana käyttää, joita on jäänyt syystä x käyttämättä.
    Huutia postille kummasti oli yön aikana tullut hinnannousu, katsoin etukäteen että tietyn painoinen paketti menisi 10 eur niin tosiaan yön aikana noussu 20 eur.
    Törkeää, ja väärän infon panttaamista.

    Olen harkinnut että en lähetä joulukortteja mutta yhden kanssa vaihdamme joulupostia siis paketti joka mahtuu postiluukusta.
    Monet lähettää joulutervehdyksen textarina tai storyna wassuun.

    Voiko joulupukki kuolla?
    Uskon että monet pitivät Komoa ainoana oikeana joulupukkina, seuraajilla on liian isot saappaat täytettävissä. En ole varma kirjoitinko oikein, ainoana oikeana ja liian isot saappaat hmm ei täytä ei käytä emt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15 vuotta sitten tekstiviestit ruuhkautuivat jouluna ja uutenavuotena. Sitten WhatsApp syrjäytti tekstarit.

      Voiko joulupukki kuolla? Tästä täytyy tehdä ihan oma kirjoitus.

      Suomalainen jouluperinne on ollut joskus hyvin erikoinen, kun vertaa nykypäivään. Entisajan suomalainen tonttu saattoi jopa murhata - kyklooppipirutonttu. Joulu(kekri)pukki riehui kännissä.

      Poista
  5. 26. joulukuuta on tapaninpäivä, mutta tiedätkö, mitä tai ketä silloin muistetaan?

    Päivää vietetään ensimmäisenä marttyyrinä pidetyn Stefanoksen muistoksi. Kertoman mukaan Stefanos oli alkuseurakunnan jäsen, joka kivitettiin kuoliaaksi. Stefanoksen suomenkielinen käännös on Tapani. Siksi päivä on myös Tapanin nimipäivä.

    VastaaPoista
  6. En varmaan osallistunut tekstariruuhkaan, luulen että olin kateudesta vihreänä kun isobroisku sai kännyn, tosin pelasin matopeliä siihen asti että hermo meni.
    Siispä perinteinen joulukorttien tai jopa uuden vuoden toivotukset, olen sellaisen saanut siinä kortissa on mm. kellonkuva viisarit kello 24.
    Itse en ole lähettänyt uv-kortteja, mutta muistan yhden mokan kun kirjoitti joulutoivoksen jälkeen uutta vuotta tuli tulevaisuuden vuosi, Ee shame on me.
    Tosin nyt naurattaakin, maybe olin vain ennustaja, vaikka kortin saaja nauroikin.

    Olen kai kuullut kaiken mikä liittyy joulunaikaan, myös Boxing day, joka tuo mieleen nyrkkeilyn ja mustan silmän, Tapaninpäivästä en kai tiennyt, tarkistin kalenterista että tosiaan on Nuutti viettämässä nimppareita, maybe Nuuttipukki vie sen joulun mennessään. Erikoista kivityksen ajan Stefanoksen kerrotaan rukoilleen polvillaan kivittäjiensä puolesta, noin tekee pyhimys. Valepyhimys on se joka kääntyi kristityksi ja muuttuen apostoli Paavaliksi Vale apostoli ei Jeesuksen apostoli ei ollut...(Lonkero:Omat lempinumerot ovat 7 ja 13.)
    Siitä lisää lonkeroa onko Paavalin kirkko jotain häneen liittyvää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englantilainen Boxing day (joululaatikkopäivä, kerätään laatikkoon almuja... ja urheillaan) on hämmentävästi eri päivä kuin Pyhän Stefanoksen päivä, joita voidaan viettää päällekkäin samoina päivinä. Kaikkialla Tapaninpäivä ei ole niin uskonnollinen kuin Suomessa, taitaa Boxing day mennä edelle.

      Poista