keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Tokentube ja sananvapaus

Sekä Jaana Kavonius presidentiksi!

TOKENTUBEN HISTORIAA JA TAUSTAA
Tokentuben alkujuuret ovat enemmän tai vähemmän kuuluisassa MV-lehdessä (nykyään UMV, Uusi MV-lehti). Yksi Tokentuben perustajista on Juha Korhonen, joka veti MV-lehteä 8 kuukautta (UMV-lehdellä on tapahtumarikas historia). Juha Korhonen yritti muuttaa MV-lehden mainetta ja siistiä lehden linjaa, kaikille tämä suunnanmuutos ei ollut mieleen ja Korhosta varmaan pidettiin Troijan hevosena. Nykyään UMV-lehteä luotsaa Janus Putkonen.

Vuonna 2020 maailman valtasi koronavirus, jonka ympärillä pyöri silloin (ja edelleen) epäselvien asioiden massiivinen pilvi. Kaikki ihmiset eivät sulattaneet/uskoneet kaikkia väitteitä, jotka liitettiin koronaan. Ihmiset alkoivat kyseenalaistaa koronaan liittyviä asioita, he alkoivat julkaista omia näkemyksiään koronasta YouTubeen ja muualle sosiaaliseen mediaan. Tämä johti siihen, että näitä koronakriittisiä näkemyksiä alettiin sensuroida netistä, YouTube poisti videoita ja esti käyttäjiä enemmän ja enemmän.

10.10.2020 Helsingin Kansalaistorilla oli mielenilmaus, jossa vastustettiin hallituksen koronarajoituksia. 2020 vuoden joulukuun alussa Ylen MOT teki aiheesta ohjelman. Samoihin aikoihin Juha Korhonen ja Jyri Hovila (IT-velho) laittoivat Tokentuben pystyyn. Kun aloin ottaa enemmän selvää MOT-ohjelman aiheesta, törmäsin Tokentubeen, jota oli alettu mainostaa joulukuussa suuremmallekin yleisölle. Yle tavallaan myös tietämättään mainosti silloin Tokentubea, koska osa MOT-ohjelmassa nähdyistä henkilöistä oli jo siirtynyt Tokentubeen.

Vuoden 2020 syksyllä nettisensuuri oli jo sillä tasolla, että jotain oli tehtävä. Nopeutetulla aikataululla Juha Korhonen sai kasattua pystyyn oman videopalvelualustansa, johon kuka tahansa pystyi laittamaan omaa sisältöä YouTuben tapaan. Tokentubessa ei ole sensuuria, kunhan pysytään moraalin ja lain rajojen sisäpuolella. Tokentuben löysivätkin nopeasti he, jotka olivat kokeneet sensuuria YouTubessa. Vaikka Tokentube ei ollut yhtä hyvä kuin YouTube, niin kumminkin sen suosio kasvoi. Tokentubessa on paljon koronakriittistä porukkaa ja muuta salaliittoteoriaväkeä sekä hieman yllättävästi myös uskovaisia, heidänkin mielipiteitään sensusoiraan muualla.

TOKENTUBEN SYKSY 2021
Talvella ja keväällä 2021 poliisi kohteli sen verran oudosti koronamielenosoittajia, että piti jo miettiä, että voiko poliisiin luottaa. Kesä 2021 meni omalla painollaan, koska koronarajoituksia purettiin, mielenosoittajat saivat olla rauhassa. Poliisilla kyllä riitti töitä, kun Elokapina ryntäsi kaduille.

Syksyllä 2021 alkoi taas tapahtua outoja. 7.10.2021 Juha Korhonen sai haastatteluun (myös YouTubessa) Tokenstudiolle (T-studio) komisario Jarmo Heinosen Helsingin poliisista. Tästähän jotkut hermostuivat, että miksi poliisi meni Tokentuben haastatteluun. 14.10.2021 Juha Korhonen esitti Vapaan median vaino -ohjelmansa, seuraavana aamuna 15.10.2021 Tokentube oli kadonnut netistä. UMV-lehti osasi kertoa, että miksi.

Juha Korhonen 15.10.2021:
Tokentuben palvelimet on laitettu kiinni ja palveluntarjoaja on ilmoittanut, että koneet ei enää aukea. Mitään syytä ei ole kerrottu miksi koneet laitettiin kiinni, mutta jokainen sen kyllä tietää että miksi.

Joku taho oli käskenyt vetämään Tokentuben palvelimien johdot seinästä irti, koska Tokentubessa on "vääriä" mielipiteitä.

Lakimies Jaana Kavonius saattaa myös liittyä kuvioon, sillä hän sai muistaakseni samoihin aikoihin 30 päivän bannit Facebookin. Jaana oli aloittanut lokakuun alussa vetää Tokentubessa omaa ohjelmasarjaa Jaanalla on asiaa (joka maanantai-ilta). Jaana heittää sellaista settiä, että kyllä niistä jutuista joku taho saattaa suuttuakin - totuus sattuu.

Tokentube oli ns. alhaalla noin viikon ja nousi kuin feenikslintu tuhkasta ylös. Tietojeni mukaan Tokentuben palvelimet olivat aluksi Saksassa, mutta kun johdot repäistiin seinästä irti, niin Tokentuben palvelimet sijaitsevat nyt Venäjällä. Paradoksaalista, Venäjällä sananvapaus on niin ja näin, mutta sinne Tokentube päätyi katsomaan, kuinka kauan siellä voi olla rauhassa. Euroopan puolella Tokentube ei ollut vuottakaan.

Tokentubella ei ole hyvä maine, olen nähnyt Elokapinan nimittävän sitä mm. natsialustaksi. Tuo saattaa johtua Panu Huuhtasesta, joka vetää Elokapinalle usein vastamielenosoituksia ja soittaa isänmaallista marssimusiikkia sekä saattaa huudella vähän liian provosoivia juttuja. Jos on vain nähnyt ja kuullut Panun vastamielenosoitukset, niin ei ole ihmekään, jos pitää Tokentubea natsialustana. Tosin, osaa Huuhtanen olla rauhallinenkin (usein onkin liiankin rauhallinen ja jaaritteleva) videoillaan.

Olen nyt vajaa vuoden seurannut Tokentubea menoa ja en kyllä sanoisi, että se on joku natsialusta. Eniten siellä on koronakriittisyyttä ja salaliittoteorioita sekä uskovaisten juttuja. Panun lisäksi "natseihin" Tokentubessa on voinut viitata muutamat Soldiers of Odinien videot, mutta määrältään ne ovat hyvin marginaalissa. Onhan Soldiers of Odineillakin oikeus striimata tapaamisiaan, videoilla lähinnä marssivat ympäri katuja, eipä niissä ole yleensä muuta jännää.

Tokentubessa Totuuden etsijät haastattelevat eri aiheista henkilöitä. Wespa on tunnettu ufohörhö ja Yazka Love on uppoutunut salaliittoteoriamaailmaan. Syksyllä 2021 Juha Korhonenkin on alkanut vetää omia lähetyksiään, joista nyt uusimpina voisin nostaa esille Järkyttäviä tarinoita lastensuojelusta. Alkuvuonna 2021 Juha Korhonen teki ohjelman Jaana Kavoniuksen ystävän kohtalosta. Kesäkuun alussa MTV uutisoi aiheesta. Näin ollen en nimittäisi Tokentubea natsi- tai äärioikeistoalustaksi.

JAANA KAVONIUKSEN MIELENOSOITUS JA NÄLKÄLAKKO
Kun Tokentube oli noussut tuhkasta ylös, niin melkein sen jälkeen 31.10.2021 Jaana Kavonius järjesti Eduskuntatalon edessä noin 1500 ihmisen mielenosoituksen. Erikoista asiassa on se, että ns. valtamedia ei tehnyt aiheesta yhtään uutista - ei mikään media, ei edes poliisi tiedottanut mitään! 1500 ihmistä marssi mielenosoituksen päätteeksi Esplanadin puistoon, poliisiauto johti marssia. Näyttävä marssi, mutta valtamedia pysyi vaiti.

Mielenosoituksen jälkeen Jaana Kavonius ja hänen assistenttinsa Sanna aloittivat nälkälakon Presidentinlinnan edessä matkailuautossa. Viikon verran he olivat matkailuautonsa kanssa Presidentinlinnan edessä, mutta valtamediaa ei kiinnostanut, poliisitkin ajoivat vain ohi, eikä ns. parkkipirkkojaan edes näkynyt. Meininki oli koomista kuin olisi annettu käsky ettei kukaan saa huomioida Jaanan mielenosoitusta ja nälkälakkoa.

Nälkälakko päättyi tajunnan menettämiseen Suomalaisuuden liiton sananvapaustilaisuuteen Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Tuosta tilanteesta Iltalehti teki ainoana valtamediana uutisen, mutta siinäkin päärooliin nostettiin kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) ja Jaanan nimeä ei kerrottu. Uutisessa on kuva Jaanan matkailuautosta, jonka etulasin yläreunasta on sumennettu Jaanan nimi piiloon sekä tekstissä lukee "Iltalehti ei julkaise hänen nimeään naisen yksityisyyden suojelemiseksi". Tuo on täyttä valhetta, sillä Jaana oli tuonut ilmi (toimittajalle, joka soitti hänelle sairaalaan), että hänen nimensä saa laittaa ja sen miksi hän on nälkälakossa, mutta sitäkään Iltalehti ei maininnut. Jaana otti toisenkin kerran yhteyttä toimittajaan ja vaati korjauksia uutiseen, mutta Iltalehti ei muuttanut juttua.

Keskuskirjasto Oodissa oli myös kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.), joka juoksi karkuun haurasta ja vapisevaa Jaana Kavoniusta (7 päivää ollut syömättä) - Tynkkysen maine meni. Jaanalla on asiaa - osa 5 on noin 3 tunnin video, jolla selitetään ja näytetään kaikki tuo koomisuus, joka tapahtui 7 päivän aikana.

Kulissien takana käydään raakaa sotaa sananvapaudesta.

12 kommenttia:

  1. Elokapinan eli XR yksi perustajista:
    ”Henkilökohtainen uhrautuminen on kuulunut periaatteisiin alusta pitäen.”

    Clare Farrell itse oli liikkeen alkuaikoina kaksi viikkoa syömälakossa vedotakseen työväenpuolueeseen Heathrow’n lentokentän laajennuksen pysäyttämiseksi.

    Oikeuteen hän on joutunut yksityislentokoneen tiellä istumisesta ja ilmastoskeptisen ajatushautomon seinien maalaamisesta. Molemmissa tapauksissa hän on jäänyt paikalle kantamaan seuraukset.

    ”Tilivelvollisuus on meille tärkeää. Me emme heittele maalia ympäriinsä ja juokse pois.”

    Tulipa mieleeni
    "Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
    R.Repomies

    Ja ei ole yhtään häpeä, jos joutuu menemään hulluuslääkärille, kun pää on ihan dingdong, viriviri, tööttööt.

    En ymmärtänyt oliko Jaana Kavenius nälkälakossa sananvapauden takia?
    Ei kannata riskeerata, ei arkadianmäen apinat ole empaattisia vaan typeriä robotteja.

    Kuten olen kertonut sun kautta tutustuin Tokentubeen, ja senkin kerroin että tuo kolmituntinen toimi unilääkkeenä, so sorry.

    Tää maailma on kyllä hullu, mikään ei saa näkyä, kuulua, haista, kaikkien pitää olla mauttomia.
    Koska olen jonkiverran vinossa tuonne vastarannalle, kuitenkin niin paljon että pistää vihaksi kaikki epäsorto.
    Journalistit; "Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia.."- Ahaa ja kuitenkin kaikki menee väärinpäin.
    Herkkuhetken nallekarkille (Tynkkynen)tuli koti-ikävä.

    Kyllä liputan kaikille joilla on rohkeutta seistä sanojensa takana, olen näiden puolella, ja vähemmistöt, alkuperäiset, heikoimmat heidän voima musertaisi epäoikeuden.

    VastaaPoista
  2. Johanna Vehkoon Valheenpaljastaja-podcast:
    Internetiin on kaikessa hiljaisuudessa syntynyt Youtuben kaltainen kotimainen kanava, jossa levitetään salaliittoteorioita.

    VastaaPoista
  3. Seura tutki: Millaisten saarnaajien ääntä rokotevastustajat ja salaliitto-uskovaiset kuuntelevat?

    VastaaPoista
  4. Posi TV: Suomalaiset sananvapauden kulmakivet hyökkäyksen kohteena.

    VastaaPoista
  5. Helsingin sanomat kuvailee TokenTubea:
    "...varsin epäilyttävän oloiseen Tokentube-palveluun."

    VastaaPoista
  6. TokenTubella olisi taas hyvä sauma saada näkyvyyttä, koska:
    Spotify on poistanut yli 20 000 koronaan liittyvää podcast-jaksoa alustaltaan.

    TokenTubeen voi ladata myös äänitiedostoja.

    VastaaPoista
  7. Anonymous-hakkeriryhmäksi esittäytyvä kollektiivi kertoi Twitterissä kaataneensa suomalaisen Tokentube-sivuston.

    Juha Korhonen:
    "Tokentube kaatui rahapulaan"

    VastaaPoista
  8. TokenTuben perustaja Juha Korhonen "lopetti kaiken".

    Jäljelle jäi mystinen KansanTube.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TokenTuben valtikka on annettu seuraaville. TokenTube on jälleen toiminnassa.

      Poista