torstai 14. heinäkuuta 2022

Taikausko ja vanhat sanonnat

Laulu onnesta
Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

- Eino Leino -

Eino Leinon Laulu onnesta on suomalaisuutta. Onni täytyy kätkeä ja keskellä korpea siitä voi yksin ehkä vähän iloita, mutta hiljaa - ettei muut saa tietää.

Jos kerrot toiselle, että olet ollut terveenä, niin käykö mielessä, että silloin pitäisi ns. koputtaa puuta? Merja Leppälahti on kirjoittanut kirjan taikauskosta - Enteitä ja uskomuksia, kansanperinnettä huviksi ja hyödyksi nykyihmiselle.

Huom. en ole lukenut kirjaa.

Itse surffaan todellisuuden aalloilla, sitäkin voidaan pitää taikauskona. Sattumaa ei ole, kaikella on tartoituksensa. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Olen pelastanut perhosia ja kimalaisenkin vesitynnyristä - saivat uuden mahdollisuuden. Pelastettu perhonen voi joutua kyllä sitten linnunruuaksi, mutta juuri se perhonen voi pelastaa linnun nälkäkuolemalta. Muutaman päivän päästä saatan pelästyä ohitseni lentävää lintua ja pysähdyn, samalla edestäni viuhahtaa auto - pelastuin kuolemalta linnun vuoksi. Jos kyseinen lintu ei olisi saanut perhosta syödäkseen, olisin jäänyt auton alle. Kukaanhan ei pysty todistamaan tätä virheelliseksi tai todeksi. Sitä voidaan vain sanoa taikauskoksi.

Eräänä päivänä huomasin pienen toukan huoneen lattialla. Moni olisi liiskannut sen tuosta noin vaan, mutta minä siirsin sen ulos - ulkona sillä on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin ihmisen olohuoneen lattialla. Kaikkia ötököitä ei ole aina pakko tappaa, hyttysellekin voi antaa pari kertaa mahdollisuuden jättää ihminen rauhaan, mutta eihän hyttynen niin tee - joten pläts! Kohtaamani pieni toukka saattoi olla itse Jumala tai Jumalan ydinkipinä. Jumala katsoi, että miten kohtelen pientä toukkaa. Jälleen asia voi olla vain taikauskoa.

Kirkon rituaalitkin on taikauskoa. Kirkon taikuus alkaa kasteella, jolla on maagisia voimia, ilman kastamista, seuraa jotain negatiivista. Kirkon viimeisin maaginen rituaali ihmiselle on hautaan siunaaminen. Sekin on tehty vaikeaksi, kirkko ei tahdo mielellään siunata uurnaa, jossa on tuhkaa. Rituaalin aikana ihmisen täytyy olla arkussa. Monihan ei huomaa tämän taikauskoisuutta, mutta sitähän se on. Jotain kamalaa tapahtuu, jos kirkko siunaa tuhkan. Mutta mitä kamalaa voisi enää tapahtua? Sieluhan on jo aikoja sitten mennyt Taivaaseen ja hautaan menee vain "tyhjä kuori" - jos uskomme Raamattua. Eihän sielua voida jälkikäteen rangaista siitä, että miten jotkut kohtelee hänen maantuvaa "kuorta". Kirkolla on vain juurtuneet perinteet, joita sen on vaikea muuttaa.

Ilman taikauskoa maailma olisi totinen ja kylmä - kaikkea ei voi selittää. Minä uskon ettei ihminen voi ymmärtää kaikkea, on asioita, jotka ovat käsityskykymme yläpuolella. Koska en pysty määrittämään Jumalaa, niin voisin sanoa, että uskon, että on olemassa jokin Taustavaikuttaja, jota kutsutaan myös Jumalaksi. Maailmaani kuuluvat myös ns. ufot ja täytyyhän joulupukillekin antaa mahdollisuus.

Laiska ihminen on perkeleen päänalunen...

24 kommenttia:

  1. No nyt, genre on aina suosikkini.

    Kyllä ennenvanhaan väkeä oli helpommin tullut höynäytyttyy, ja taikausko kukki kuin voikukka kaatopaikalla.
    Riitti että oli käsivarressa isorokko hmm taisi olla isorokkorokotus olen nähnyt vanhemman ihmisen käsivarressa semmonen pisteinen pyörylä hyi mahtoiko sattua tuollainen repiminen neulalla? Se siis riitti että vuonna 1700 tietämättömät piti witcherinä ja nehän poltettiin eläviltä. Ah ja nyt tyyliin 1950-luvulta aikamatkustus vuoteen 1700 jolloin isorokkorokotetta ei tunnettu ja väkeä kuoli isorokkoon.

    On monia vanhoja sanontoja joissa on hajua.
    Varsinkin tuo mainitsemasi Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.
    Aapelissa oli kai vartavasten tehty hahmo "kell onni on" joka kirjoitteli asiattomia.
    Siihen onnen kätkentään, on syynä ihmisen kateus. Oli onnea, ei voi kätkeä juorukello kilahtaa.

    Lapsuuden ystäväni oli kauhean taikauskoinen, hän ei saanut astua viivoille ja piti kummaa yninää vähän väliä, kysyin miksi, hän sanoi että pitää tarkistaa onko ääntä.

    Musta kissa ei tuonut epäonnee mutta jos peili särkyy on varma että nyt tulee seitsemän vuoden epäonni.
    Juu murkut sisällä nuijin, ja huttuset jos mahdollista, mutta äänettömiä cityhuttusia ei voi liiskaa kun ei ole niistä tietoinen muutoin kun että sääri on syöty.

    Kun sisälle eksynyt pari kertaa maija muhilainen niin olen saanut aina ne häädettyä ulos.
    Kärpäset liiskaan anteeksi nyt kärpästen herra, juontaa varmaan lapsuudesta maaseudulla kun pelottava tätini kiljui ovi kiinni tulee kärpäsiä. Oli niillä navetassa semmonen roikkuva kärpäsliimapaperi, eli kai se jotenki kärpäsii veti puoleensa ja ne jää liimaan kiinni.

    Mutta uskon että lokin kakka tuo onnea, kun kakkaa on puhtaassa pyykissä tai kuten siellä maalla lokki kakkasi suoraan päähäni, mikä tuuri.
    Kyllä mä joskus koputan puuta tai jos ei oo puuta niin koputtelen jonkun muun päätä.
    Tai jos ei oo päitä tarjolla niin saatan sanoa kop* kop*
    Silloin kun muistan.

    Hämähäkki laskeutui katosta vieressäni juu menin paniikkiin, vaikka ystäväni vitsailikin ai hämis teki benjihypyn ja nauroi mun paniikkiin, ja jatkoi että ei se mitään tee.
    Mä sanoin että odotahan kun saat kuplan otsaan ja finninä puristelet sitä sieltä lähtee vilisemään pikkiriikkisiä hämiksiä.
    Noh hämiksiä en nuiji vaan saatan ne ulos pyydystän mukiin ja kortti kanneksi ja pihalle.
    Yle: Tiesitkö tätä - hämähäkin imurointi saattaa olla rikos... johon syyllistyn vain vahingossa jos en muistanu että jaska-hämis on keittiön nurkassa pyydystämässä kärpäsiä ja muita ikäviä, joten jaskasta on hyötyä kun imuroin niin saatan sanoa voi jaska soriii..Yritän aina muistaa sen. Jaska on pieni ja verkko on toosi pieni. Sillä lievennän mun hämis kammoani.
    Noh onni ettei meillä viihdy tappajahämiksiä kuten eräissä maissa.

    Idiomit huvittaa ja myös nämä ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään. Kuten nuo taikauskotkin olen taikauskoinen maybe 50%.
    Olen toisinaan yrittänyt avata nuita idiomeja, olenhan 5 vuotias.

    Ukonilmalla ei ole saanut nauraa eikä paljon puhuakaan. Ei ole saanut juosta eikä mennä pihalle. Ovet ja ikkunat on pitänyt sulkea, samoin uunin pellit. Pelokkaimmilla on ollut tapana siunata itsensä tai lukea isämeidänrukousta. Sille, joka uhmaa ukkosta, tipahtaa kivikuorma tai kuuma kivi päähän.

    En ole ajatellut että kirkko harrastaa taikauskoa kai siksi että semmoseks on opetettu.
    Kasteen koen tärkeänä mutta kasteen saa suorittaa ulkonakin tai omassa kodissa.

    Eräs pappi on sanonut: Oma suhtautumisensa uskonasioihin on epäilevä. Kirkollisiin toimituksiin hän kieltäytyy osallistumasta, koska pitää niitä epämiellyttävinä. Toisaalta hän on vakuuttunut, että maailmassa on pakko olla jotain, mikä ei ole aistein havaittavissa. Sen näkee hänen mukaansa jo siitä, miltä kuollut ihminen näyttää. Se on kuori, sen sisältä on kadonnut jotain.
    "Onko se sitten sielu vai mikä, en tiedä."

    Mun maailmaani kuuluu enkelit, Jumala, Jeesus ja uffot.
    Noh joulupukille annan mahdollisuuden.

    "Mitä siinä hyssyttelette?! Herätetään se perkeleen nukkuja!."
    Onko laiskuutta jos on perkeleenomikronväsymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko-oireet on hyvä erottaa taikauskosta. Jos esim. suojatiellä astuu aina vain viivoille tai ynisee koko ajan, niin sanoisin, että kyseessä on jo pakko-oire.

      Ns. suuret ikäluokat muistaa, että ukonilmalla pitää olla keskellä pirttiä kumisaappaat jalassa, koska pallosalama voi tulla melkein ikkunankin läpi. Vanhempani on sanoneet nähneen pallosalaman sisällä joskus nuorena. Kummaa on, että nykyään niitä ei nähdä edes ulkona - ei ainakaan kukaan saa niitä kuviin.

      Ukonilma-sana tulee Ukko-Jumalasta. Jotenkin erikoista, että vielä 2020-luvulla puhumme ukkosesta. Sille ei olla keksitty parempaa sanaa. Tosin englannin thunder-sana taitaa tulla Thor-Jumalan kautta.

      ”Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman”
      Ja maantomusta tehdään risti arkun päälle. Tämähän voisi olla velhon loitsukin. Tuossakin on pieni paradoksi (ristiriita). Sielu menee Taivaaseen, mutta kirkko puhuttelee "tyhjää kuorta" sinuksi. Se "sinuus/minuus" on Sielu, ei se mätänevä tomukasa.

      Poista
    2. Kyllä minä ainakin uskon että kuolleen sielu on edelleen tietoinen kaikesta mitä ympärillä tapahtuu, vaikka eihän se sielu enään ruumiissa ole, mutta matka taivaaseen alkaa sitten vasta hautajaisten jälkeen. Ja kyllä siinä varmasti ajatellaan kaikista herkimpiä, varsinkin lapsia, ettei kohdella kuollutta kuin tyhjää; vaan omaiset saa rauhassa hyvästellä "hänet". Sehän on hautajaisten tarkoituskin että viimeistään siinä hyvästellään, ja matka taivaaseen alkaa.

      Poista
    3. Abortin yhteydessä olen pohtinut, että milloin sielu virtaa ihmiseen ja siihen on monta vaihtoehtoa.

      Milloin sielu irtaantuu / menee Taivaaseen, niin siihenkin taitaa löytyä monia vaihtoehtoja. Usein kuulee, että ns. kuolemanrajakokemuksessa sielu tai tietoisuus matkaa tunnelin kautta johonkin, jota moni kutsuu Taivaaksi. Raamatunlukijainliittokin tukee sitä, että kuolemassa sielu irtaantuu. On jopa uutisoitu, että valokuvassa näkyy irtaantumishetki.

      Jos sielu ei heti pääse Taivaaseen, niin silloin on oltava jokin välitila, johon sielut menevät ennen lopullista Taivasta.

      The others

      Poista
  2. Onko se taikauskoa vai true että naisten viikkona sataa aina?
    Kyllä on usein satanutkin.
    Säätila on luonnollisestikin naisten syytä.
    Tuo viikko tunnetaan myös akkain viikkona tai ämmäviikkona, jopa akkain kusiviikkona, vanhan kansan mukaan naisten viikkona sataa aina, koska naiset ovat kovia itkemään, näin kerrotaan Almanakkatoimiston blogissa.

    Jos naistenviikolla on kuivaa, se johtuu siitä, että lopulta naiset ovat kuivakkaita, vaihdevuotisia ämmiä, joilla limakalvo ei aina toimi.
    Jos onkin puolipilvistä, akat ailahtelee eivätkä osaa päättää, paistaako vaiko eikö.
    Jos sataa rakeita, niin niillä kaikilla on kuukautiset ja se SMP eli PMS.
    Jos on aurinkoista, kyseessä on naisten salaliitto.
    Jos myrskyää se on feministien syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vielä mieleen, että ukkonen voisi olla "jyty", varioitu jyrinästä. Kaukana jyty jyrisee, mutta jos jyty on kohdalla, niin silloin on kunnon jyty =)

      Vanha sanonta:
      "Sataa äkäisiä ämmiä äkeet selässä"

      Onko Raamattu virheetön kirja?

      Raamattu 1933/38 - sananlaskut 9:13:
      "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä"

      Raamattu 1992 - sananlaskut 9:13:
      "Tyhmyys, se häpeämätön nainen, pieksee suutaan muttei ymmärrä mitään"

      Poista
  3. Ehkä tuona aikoina naisilla oli huonot oltavat,
    "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä"
    Miksi mieleeni tuli Trumppaus ja Bernard "Bernie" Ecclestone joka piti naisia kodinkoneina.

    Tulipa mieleeni tuosta pallosalamasta kun olin maalla majottauduin vintille jossa kummitteli, noh istuin työpöydällä ikkunan edessä ja silitttelin kissaa.
    Siellä näin miten valopallo pyöri pellonreunassa, huh se hiukan pelottikin.
    Eli pallosalama se.
    Olen kuullut että pallosalama saattoi tulla sisälle ja poistua toisesta ikkunasta etc voi olla urbaanilegendaa.

    Pienenä kun ukkosti luulin että Jumala ajaa kivisellä tiellä taivaassa kärryillä.
    Mielestäni jyty on liian lähellä jytkyä että rytinäkin olisi parempi, aina on puhuttu ukkosesta, luulen. Salamii enkä nyt tarkota jääkaapissa olevaa,
    Kotitaloomme iski salama ihan talon juureen ison kuopan, oliko talossa ukkosenjohdatin en tiedä, mutta mein moottoriveneessä oli ukkosenjohdatin.

    Enemmän pelkäsin jos jättimäinen mänty kaatuisi talomme päälle sitä puntaroin usein, maalasin pienenä savella ison valkoisen kiven, talkkari huusi mun pitää pestä se, juoksin kotiin ja kerroin isälleni hän sanoi et varmaa mee pesee.

    Kyllä lapsena katsoi eri silmin kun näki että salama oli kaatanu puun, kaikkea mitä se oli tehnytkin, tai kun sukulaismies oli ladossa niin salama iski siihen hän vaihtoi hiippakuntaa, näin sanottiin ja ajattelinkin että kaikki nuo ja tuhot ei ole kivoja, muutoin rakastan myrskyjä, kunnon ukkosmyräkkä semmosen koin mm. kun ajeltiin mökiltä vettä tuli kuin esterin persikasta, niin paljon ettei voinut ajaa, mutta takana kaatui puita tielle ja lähellä ollut huoltamo pimeni.

    Jos ukkostaa vedän verhot auki ja makoilen sängyssä ihaillen parasta luonnonteatteria.
    ILOVE!

    VastaaPoista
  4. Jatkaakseni naisenasemaa.
    Nais-etuliite toimii aina, kun halutaan korostaa asioiden vähäpäteisyyttä: naisurheilu harrastelua ja miesurheilijat hyvin palkattuja sankareita.
    Naiskirjailijoita lukee vain naiset mieskirjailijoita lukee kaikki.
    Naisten vaivat kuuluvat naisille ja niiden kohdalla voi mies nostaa kädet pystyyn ja hihitellä henkisesti silloinkin kun hän sattuu olemaan terveydenhuollon amattilainen
    "hahaha ei koska minua."

    VastaaPoista
  5. Toimittaja Piia Kaskinen kokosi taikauskoa käsittelevään kirjaansa yli 50 uskomusta ja syyt niiden taustalla.

    VastaaPoista
  6. Ihmissusi ei ehkä enää pelota, mutta arjessa myytit ovat tavallisia.

    VastaaPoista
  7. Noitayhdistyksen puheenjohtaja Sanna Keltaniemi kertoo, että vanhoille kansanperinteille ja muinaisuskomuksille on taas kysyntää. Moni ostaa noidalta luita kotia suojellakseen.

    VastaaPoista
  8. Mulla on taikakiviä Etelä-Afrikasta, joiden on sanottu suojaavan mustalta magialta.
    Sain ne kodinhoitajalta joka oli varma että hänen kotinsa oli noiduttu.
    Pienenä peloteltiin koivunimenherralla, ja jos ei ollut kunnolla sanottiin en tiedä voinko sen sanoa edes, loukkaisin, muotoilen kiertolaislita, tulevat ja vievät mukanaan. Järkyttävää!
    Pelottelin lapsena veljeäni ihmissyöjillä, se toimi.

    Itse olen nähnyt unena jotain esim näin unta että ostin arvan(En ollut ostellut arpoja ennen)Kerroin kaverille unestani, hän sanoi sitten sun pitää ostaa arpa, voin sanoa että arvasta löytyi tosi kiva voitto.
    Näin myös unta numeroista, jotka sitten väkersin lotoksi ja tuli valtavan iso voitto.

    Lokin kakka pyykissä/ikkunassa jopa päässä tietää rahaa.
    Onhan noita uskomuksia ja ihmisiä kiinnostaa kaikki muinaismyytit!
    Olen myös yhden kerran pelannut spritismiä eikä ollut joukkohysteriäkauhu kun homma jäi viimeiseksi, ei kande houkutella belsebubia tai lautturia,

    Mulla on kirja jossa on myös kuvia ja mielen jäänyt pappi seisoi maahan piirretytssä ringissä, ja puhutteli sen turvissa kahta vastaantullutta pirua.

    Monia merkkejä kuinka suojeltua magialta ja hyviä lukuisianeuvoja tuonpuoleiseen
    En ajatellutkaan että Isaac Newton oli innokas salatieteiden harjoittaja ja omisti mittavan maagisten kirjojen kokelman! Wow!

    Wendigo on Pohjois-Amerikan ja Kanadan monien algonkin-kansojen tuntema myyttinen olento. Wendigo kuuluu osana eritoten creiden, inuitien ja ojibwojen perinteiseen kulttuuriin. Sitä on pidetty pahana yliluonnollisena voimana, joka vaeltaa pohjoisen metsissä ja käyttää ravinnokseen ihmislihaa.

    Wendigo,(WHO)tuntee Wendigon vakavana mielenterveydellisenä sairautena.

    Pössyttelevätkö inkkarit ja näkevät näkyjään, jotka tulkataan tänä päivänä mielisairautena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kuullut, että kohta tulee Koivuniemen herra. Tulkitsin sen tarkoittavan koivunoksaa, jolla annetaan ns. piiskaa =)

      Lapsena kuulin myös sanonnan "Tulee tupenrapinat". Lapsena lähinnä mielsin, sen olevan vain joku lorumainen sana, jolla tarkoitetaan, että joku suuttuu - on parempi olla kiltisti. Vanhempana tajusin, että sehän on melkein tappouhkaus, koska puukontuppi rapisee, kun puukko vedetään tupesta =)

      "Nyt on yhdestoista hetki", jos tuon kuulee, varsinkin lapsena, niin täytyy olla kiltisti, muuten voi olla tupenrapinat ja Koivuniemen herraakin näkyä. Sanonta tulee Raamatusta, mutta sitähän ei kaikki tiedä.

      Poista
  9. Pohjolan noituus -kirja avaa suomalaisen ja pohjoismaisen magian ja noituuden historiaa.

    VastaaPoista
  10. Kaikki maailman uskonnot säätelevät syömistä. Pyhä, paha ruoka on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja ruoan ja uskonnon suhteesta.

    VastaaPoista
  11. Olen myös kuullut tupen rapinat, en lapsena ymmärtänyt mitä muuta se meinaa kuin olla kunnolla, tai helisee. Maalla tosiaan peloteltiin "kiertolaisilla" jotka tulee ja vie kärreihinsä, (hevoskärryt) jos ei ole kunnolla.

    Kerroimme kummitustarinoita yhden talon vinttiportailla, tunnelma oli kaamea, ja muistan yhden miten se päättyi "veitsi välähti ja kurkku katkesi", tarkoitti syötävää kurkkua mutta tarinassa luultiin ihmisen kurkkua, joka katkesi kun kello löi keskiyötä.
    Kerroin ja piirsin veljelleni tarinoita omasta päästäni. Tarinat ja sadut ovat meidän aarteitamme.

    Mielenkiintoinen tuo Pyhä, paha ruoka.
    Itse jos jouduin kokkaamaan useammalle sanoin mielessäni että pitää laittaa myös kotitontulle, Saattoi olla liikaa. jos kuulee ei koko komppanialle tartte tehdä.
    Liioiteltua ofc. Mutta kun tulen kotiini ja on vaikka tiskit tms saatan sanoa onpa laiska kotitonttu kun ei ole mitään tehnyt. Enkä tiedä miksi syytän kotitonttua!

    Myös tuo Pohjolan noituus! Pakko hankkia.
    Olenhan sanonut jos joutuisin 1700-luvulle mut poltettais näinä tiedoilla roviolla että kosahti, Outlander-sarjassa pelkästään isorokkorokotteen jälki (arpi) käsivarressa oli noituuden merkki ja näin joutui roviolle.
    Sarjassa muutama ihminen harrastaa ajasta siirtymistä menneeseen ja takaisin nykyaikaan.

    Grimmin veljekset loivat kauhusatuja, nykysadut ovat pufff päivänpaistetta ja vain onnellisia loppuja. Kallistun kauhusatuihin.

    Miksi lumelääkkeet toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumelääkkeessä usko parantaa.

      ---

      23-vuotias Ida haluaa näyttää vampyyriltä, ahmii kauhuelokuvia ja haaveilee työstä ruumishuoneella.

      Poista
  12. Onko usko luulotautia?
    Vahvasti uskoo se tapahtuu.

    Ahmin mäkin kauhuleffoja mut en haaveile duunista viettäen Día de los Muertos.
    Mitä vampyyri tekee ruumiiden kanssa?
    Tarkottaako ruumiinavausta vai muuten ruumiiden kanssa viihtyen?
    Mutta siistit hampaat Idalla kandeis harkita Dracula Castlessa asuvaa Kreivi Draculaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruumishuoneella vaan kärrätään ruumiita edes ja takas. Näkee siinä ehkä vilauksen ruumiista. Weirdiä on, jos hän sitten availee niitä ruumishyllyjen luukkuja ja katselee ruumiita.

      Poista
  13. Ihmisten kiinnostus uushenkisyyteen kilahtelee yhä kasvavina rahavirtoina myös kauppiaiden kassaan. Alan erikoisliike on parin vuoden sisällä perustanut kolme myymälää ja tarotkortit ovat vallanneet hyllyjä suurissa marketeissa.

    VastaaPoista
  14. En ole nähnyt Tarotkortteja marketoissa mutta instassa kyllä.
    Toiset tekee konkursseja ja ihmisten hyväuskoisuudella ratsastetaan kohti arskanlaskua, myös ärsyttää nää jotka yrittää hyötyä toisen kuprusta.
    (Rovio koirannappula ja Werraton) Hyi hyi en takuulla osta.

    Uskon hyvin että kiinnostusta riittää hyvin, nyt huudan riemuhuutoa kun tajusin yhden asian, jossa sain ilmaiskortteja jotka ennustivat yhdellä avainsanalla.
    Kun kiinnosti mikä on ilmais nousumerkkini, oli alennuksella astrokarttaa ja tulkintaa ties mistä, ei mua kiinnostanut silti spämmi oli karsee, ei enää onkohan Seppo Tanhua delannut. Ai hän on Lillerilalleri eronnut ja karannut.

    Uskon tähtikarttoihin en viikkolehtien _horokooppeihin_ jotka tekee siivoojat siivouskopissa.

    VastaaPoista
  15. Taikausko ja maaginen ajattelu ovat voimistuneet viime vuosina. Entisaikaan taikausko kulki suusta suuhun, nykyään se leviää tehokkaasti sosiaalisen median alustoilla.

    VastaaPoista