lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kestämätön yhtälö

Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia liittyen Dan Brownin Inferno -kirjaan.

Dan Brownin Inferno-kirjassa on mielenkiintoinen aihe, väestömäärän kasvu. Onhan se totta, että olemme tällä menolla umpikujassa. Maailman väkiluku kasvaa, mutta tila ei kasva ainakaan samaa tahtia, vaikka onhan joku sanonut, että maapallokin kasvaisi - avaruudesta tulee koko ajan isompaa tai pienempää pölyä jne.

Nyt voimme kysyä, kenen vika ja kenellä on vastuu? Raamatussa Jumala käskee lisääntyä ja täyttää Maan, mutta ottiko Jumala huomioon, että tila saattaa loppua. Jumala soi ihmiselle lisääntymisvietin, mutta onko ihminen käyttänyt sitä jotenkin väärin, koska olemme menossa vauhdilla kohti pistettä, jossa meitä vain on yksinkertaisesti liikaa. Ottaako Jumala silloin vastuun ja tekee jotain, luo kymmenen uutta maapalloa, joihin levittää meidät, saammeko silloin myös uudet lisääntymisohjeet - Jumalan seksivalistus?

Yksi vaihtoehto on levittäytyä avaruuteen, mutta siihenkin ideaan on tullut mutkia matkaan. Nimittäin vaarallisen korkeat säteilyarvot saattavat estää mm. Mars-lennot. Mikäli emme pysty ratkaisemaan avaruusmatkailun ongelmia, niin kohtalonamme on jäädä maapallolle.

Maailman väkiluku kasvaa kiihtyvään tahtia, joten jotain ratkaisevaa pitäisi keksiä ja tehdä. Ruokaa sekä energiaa kuluu enemmän ja enemmän, samoin saaste- ja roskamäärät kasvavat - hukummeko pas...?

Tietyt uskonnot suosivat lisääntymistä ja eivät suosi ehkäisyä, ovatko he yhtään miettineet seurauksia? Kannattaako "harjoitellakaan lasten saamista" ilman ehkäisyä ja antaa syntyä niin monta lasta sillä tyylillä, kuin nyt on tullakseen. Onko tämä omahyväistä toimintaa? Karua on myös se, että jotkut koittavat saada lasta, mutta eivät saa edes yhtä, kun taas joillakin napsahtaa kohdalle melkein joka yrityskerta ja synnyttävät monta lasta noin vuoden välein. Mikäli kukaan ei käyttäisi mitään säännöstelyä, niin taitaisimme jo olla hukkuneet pas...

Suomessa vajaat 70 kuntaa antaa vauvan syntymän vuoksi perheelle lahjan tai rahaa. Määrä on noussut neljässä vuodessa parillakymmenellä. Yleisin summa on parisataa euroa. Täysin omassa kastissa on Keski-Pohjanmaan pienin kunta Lestijärvi, jossa summa on 10 000 euroa. Rahaa saa 1000 euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan. Lestijärvellä toivotaan, että raha lisäisi syntyvyyttä ja pitäisi koululaitoksen pystyssä.

Lestijärvellä siis syntyy "rahalapsia", onko se sitten parempi, kuin ns. yllätyslapsi. Lapsia putkahtelee rahan vuoksi. Tämähän vain pahentaa jälleen ylikansoitusta maailmassa, syynä kunnan laskeva asukasmäärä. Lasku on vain paikallinen. Olisiko parempi idea ottaa asukkaita jostain maasta, jossa asukkaita on jo ihan liikaa? Näin maailman väkiluku ei kasvaisi vain jonkun mitättömän Lestijärven vuoksi, vaan asukastiheyttä vain tasattaisiin eri alueilla. Joku voi nyt ajatella, että näin vähenevät ns. suomalaiset - ei noin voi tehdä. Mihin ne häviävät, kun Lestijärvelle muuttaneet ulkomaalaiset saavat lapsia, niin ne lapset ovat täysin suomalaisia.

Karu totuus voi olla myös se, että tulevaisuudessa suomalaisten ihonväri saattaa vaaleasta vähän tummentua, koska pakosti suomalaisten perimään sekoittuu ulkomaalaistakin verta. Mikäli Suomi on vielä tuhannen vuoden päästä kartalla, niin silloin suomalainen saattaa olla ruskeaihoinen ja suomenkieli saattaa olla sekoittunut jonkun muun kielen kanssa, mutta kumminkin he ovat silloinkin suomalaisia. On kai turha odottaa ettei näin kävisi - jos edes koko ihmiskuntaa on tuhannen vuoden päästä. Turha on vaatia Suomea suomalaisille eli estää ulkomaalaisten tuleminen Suomeen, silloin ainakin suomalainen perimä kuihtuu kokonaan pois - ei jää yhtään suomalaista.

Ihminen vaalii terveyttä ja pitkää ikää, väestö vanhenee ja elää yhä kauemmin, samalla myös syntyy yhä enemmän lapsia. Mihin tämä johtaa, onko tämä Jumalan salainen suunnitelma, kohta on paljon vanhuksia, mutta tuleeko raja vastaan, jossa vanhuksien määrä laskee romahtaen? Romahdus tulee silloin, kun nuorempia on liian vähän hoitamaan vanhuksia, tällaista on jo havaittavissa.

Vaikea yhtälö, haluamme olla terveitä ja vanhoja, lapsia syntyy, jotka sitten elävät yhä vain vanhemmiksi. Jos koittaa joskus se päivä milloin ikuinen nuoruus keksitään, niin silloin viimeistään pitäisi myös keksiä keino pysäyttää syntyvyys. Eihän siitä sitten mitään tule, jos olemme ikuisesti nuoria ja nuoruuden voimin ja himolla tekisimme lapsia, jotka myös eläisivät ikuisesti.

Olemmeko nyt ihan kujalla tämän kasvavan väkilukuongelman suhteen, jääkö meiltä vielä pimentoon jokin muukin ratkaisu, kuin säännöstely tai muutto avaruuteen? Miten olisi, jos kerta Jumala ei ole tarkoittanut meidän leviävän syöpänä avaruuteen, niin voisimmeko laajentaa maapalloa moniin ulottuvuuksiin. Sama paikka, mutta eri ulottuvuudet, joissa voisimme elää. Tällainen ajattelu kyllä juu vaatii avaraa mieltä, mutta tulevaisuudessa täytyykin alkaa ajatella laajemmin ja ns. laatikon ulkopuolelta, jotta voimme ratkaista nämä ongelmat.


Aiempi kirjoitukseni Agenda 21 sivuaa myös tätä aihetta.

6 kommenttia:

  1. Huhuh tuota Worldometersia, ei kerkiä kuollakaan kun vilinä käy syntyviin.
    Aika apocalypsoa hrrr tai EE...
    Vaikka sitä avaruusroinaa putookin maahan, ja muovit sulais niin kahlattais nilkkoja myöten muovisulassa, siis mehän nielemmekin kokoaajan muovihiukkasia.
    En jaksa uskoa että maapallo kasvaisi, jos kasvaisi pian olisimme vaarallisessa tilanteessa ja kärähtäisi äkkiä.

    Elvistelijä miljardööri Richard Bransonin käynti avaruudessa oman yhtiön aluksella tarkoitus leijua avaruudessa, leijuu leijuu, saahan sitä liikarahansa lykätä vaikka Saturnuksen renkaille smurffaamaan.
    Myönnän seurasin livevideoo, luulin eka että äijä hinkuisi kuuhun.
    Areenalla näköjään on avaruuslennosta 1h 29min.

    Saattaa olla että vielä säteilyarvoista huolimatta keksitään ratkaisu vallata Mars, ja muut planeetat, mä kirjoitin yhen pätkän siitä että vuonna 3021 maapallo tuhoutuu, mutta ihmiset muuttivat eri planeetoille, mä Uranukselle, niin... aikakoneella.

    Rahaloukku-linkki on kuollut kahdeksassa vuodessa, liekö muuttunut nyt ämpäriloukuksi.
    Mutta kyllä lähtisin Lestijärvelle vaikka heti, jos rahaloukkua ois.

    Tuo lisäntykää täyttäkää maa-termi on nykyään vanhentunut, en jaksa uskoa että tuota kohtaa kukaan ajattele enää, paitsi...


    VastaaPoista
  2. Väestötieto sanoo että lestadiolaiset ovat tehneet omat säännöt, mitä lie, sellaiset jotka ihminen pystyy täyttämään, kun oikein kovasti yrittää.

    Kyllä pystyy synnyttämään lapsia niin kauan että perhe on todella iso.
    Vanhoillislestadiolaisten raamatuntulkinnan mukaan lapsirajoitus, jolla nimellä ehkäisyä aiemmin kutsuttiin, on syntiä. Ehkäisy torjutaan, koska sitä pidetään Jumalan luomistyöhön puuttumisena ja siten syntinä.
    Kun kovasti yrittää, pystyy uskomaan että korvakorut ja tukan värjääminen on suuri synti.
    Älä kohota onnittelumaljaa, älä tanssi, älä suutele rakastasi ennen vihkimistä. Älä nauti viiniä, äläkä tosiaankaan ota sitä saunaolutta. Älä mene avioon eriuskoisen kanssa…

    Eri arvioiden mukaan Suomessa on noin 80 000–150 000 vanhoillislestadiolaista. Suomen lestadiolaisista noin kahdeksan kymmenestä on vanhoillislestadiolaisia, jotka noudattaa heidän itse keksimiä käskyjä – kelvatakseen Jumalalle.
    He eivät kuuntele pop-musiikkia eivätkä katsoneet että TV kuului elämään, joka rakentuu Jumalan varaan. TV:stä tulvi tietoa, joka uhkasi lestadiolaisia arvoja.
    Opetustyössä television käyttäminen on ilman muuta sallittua.
    Mitä sekin olisi..opetustyö telkkarissa/TV:n käyttö.

    No niin tunsin hyvin erään perheen jossa ei ollut telkkaria eikä mitään pelikonsoleitakaan, perheen isä halusi tulla katsomaan jotain ohjelmaa telkkaristani...no tuli kiire pyyhkii pölyt telkkarista, meinasin kirjoittaa toosasta, mutta se kuulosti liian kaksmieliseltä.

    Ja Pohjois-Pohjanmaalla asui eräs perhe jossa oli yli 10 lasta.
    Kun lapsena jouduin P-Pmaalle matkamaan alkaen 7v tuonne täysi-ikäisyyteen jolloin ei ollut pakko matkata tuonne.
    Monta muistoa on, kuten tuo lestadiolaisperhe, kuten suuri ihmetys miten monta heitä oli, kävimme kyllä ainakin kerran ko perheessä kaffeella, ja näin miten tätini käänsi kaffekupin nurin tarkoitten ei lisää kaffetta.

    Ja heidän mansikkamaalla kävin serkun kanssa varkaissa, kun oli hämärää, joku näki meidät ja tuli huutamaan kuistille, juostiin lujaa metsään..ja mulla oli valkoiset kuteet.
    Myöhemmin ko perheen vanhimmat pojat velitti meille että joku söi kaikki meidän mansikat...

    En ole ajatellut että vanhoillislestadiolaisuus kuuluu luterilaisuuteen, muissa maissa on erikseen heille kirkkoja.
    No vaikka se eroaakin paljon valtavirran luterilaisuudesta.
    Ihmisen ääneen julistamaa synninpäästöä ainoana armonvälineenä, kieltäen kasteen.
    Eniten kannatusta lestadiolaisuus sai Kuolajärvellä (99,6 %), Muoniossa (75 %) ja Karungissa (66 %).

    EE omg nyt kuukkeloimaan Kuolajärvi, jahas Salla, Sallasta mulla oli kirjefrendi jonka perhe näki puutetta, se ahdisti mua taas.
    Vähän kuin äitini lähetti hätäpaketin sukulaiselle jolta tuli viesti laita äkkiä, sinne oli juuri syntynyt baby.
    Varmaan äitini lähetti Sallaankin jotain, olisi hämärä mielikuva.

    Tuotakaan sivua ei löydy "laatikon ulkopuolelta" ainakin näin etsi+ laatikko+ja+astu+siitä+ulos, ohoh pääsinkin lukemaan jutun "Think outside the box."
    "Oletko koskaan ollut äidinkielentunnilla, jossa opettaja sanoo muka armeliaasti, että nyt saa sitten kirjoittaa aineen ihan mistä vain omavalintaisesta aiheesta? Tai kuvaamataidontunnilla, jossa päivän sijainen jakaa eteen valkoiset paperit ja kehottaa piirtämään?

    Ei ole tehokkaampaa tapaa tappaa luovuutta."

    Höps itse yläasteella juurikin ruokki mielikuvitusta saada kirjoittaa mitä haluaa, ja kuvistunnilla piirrä jotain!
    Voin tunnustaa että äikäntunnilla kirjoitin aina Emppu Elefantista, ja häpesin kun ope luki sen koko luokalle, tai mun itse piti lukea, sain nuista aina kiitettävät.
    Olen kuullut monta kertaa että olen todella luova, kai sit olenkin.

    Mitäs itse tuumaat asiasta? Muistatko skoleajoista tuollaista, tyhjä paperi ja kerro mitä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskaudenkeskeytyksestä sieluun -kirjoituksessa olen pohtinut lestadiolaisten suhtautumista ehkäisyyn jne.

      Avioliittolaki - kirkon ikuinen päänvaiva -kirjoituksesta löytyy pätkä, kuinka he näkevät avioliiton jne.

      Lestadiolaisten suhtautuminen televisioon sekä heidän suhtautuminen alkoholiin ja tupakkaan on myös jännä juttu.

      Etnisten vanhoillislestadiolaisten kirjoitus ns. uusista käskyistä.

      Jos lestadiolaiselta kysyy heidän omista käskyistä/säännöistä, niin vastaus on, että ei heillä on sellaisia sääntöjä, he ei vain halua tehdä niitä asioita. Kokemukseni mukaan, lestadiolaiset kyllä "elävät vähän miten sattuu" ns. neljän seinän sisällä eli kotioloissa voivat venyttää sääntöjään, kunhan niistä ei kerro ääneen.

      Ehkäisyäkin voi käyttää, kunhan siitä ei puhu ääneen. Jos synnin tekeminen painaa mieltä, niin silloin asiasta voi kertoa toiselle lestadiolaiselle, jolla on velvollisuus antaa toisen synnit anteeksi. Näin sitten lestadiolaisella on taas parempi mieli, kun sai synnit anteeksi. Anteeksi annettuun syntiin ei pidä myöhemmin palata eli sitä ei myöhemmin enää muistella. Tämä käytäntö on johtanut väärinkäytöksiinkin.

      Lestadiolaisten suhtautuminen alkoholiin ja tupakkaan on kyllä erikoinen. Alkoholi on syntiä, mutta tupakkaa saa poltella - ei ole syntiä.

      Se on myös erikoista, että miten tällainen uskonhaara voi olla Suomessa luterilaisuuden alainen, vaikka VL:llä on poikkeavat uskomukset. Selkeämpää oli, jos he olisivat ihan omansa kirkkokunta - vai miten se pitää sanoa.

      Tiedän tyypin, joka ainekirjoitustunnilla kirjoitti paperille yhden sanan, joka oli "Pesuaine" - no, onhan se aine. Opettaja ei pitänyt. Yksi toinen tyyppi vastasi kummelimaisesti kokeen yhteen kysymykseen "Kanada", kun ei tiennyt vastausta. Vastaushan oli väärin, mutta opettajaa huvitti niin paljon, että sai siitä pisteen.

      Poista
  3. Aa ope oli siis puolueellinen kallellaan Kummeliin, kyllä tuostakin kuuluisi piste, pesuaine, onhan se aine! Mutta kun meikä kirjoitti johki uskonnon pistariin nimeksi Kreivitär ja joku erikoisnimi. Ope oli rasvasin käsin punaviivannu mun vaivalla skrivaamaan nimeen! Vastakirjoitus paperiin olikin miksi ope on syönyt rasvaista (liha)piirakkaa ja tahrinut paperini!
    Vain tahroja paperilla, älä siis suutu
    Ei niistä asiat miksikään muutu..Eppu Normaali.

    Uskonto aineena oli turhaa ainakin silloin kun en ymmärtänyt siitä mitään, olen kai kertonut kun tulossa koe, ussankirjaa on turha opetella ulkoa!
    Kysymyksistä en tajunnut mitään, oli ihme huuhaata!

    En tiedä mutta se ussanope lähti pois ja uusi tuli alkoi arvosanani kohisten kasvaa..Tällä hetkellä olen sitä mieltä että se ope kuvitteli olemme kaikki elämänkatsomustunneilla.

    Kyllä varmaan onkin noin kuten kerroitkin, täälläpäin ei NE kokoonnu covidin takia ja ei lohduta kun uutiset sanoo elämme neljättä aaltoa!
    Muulloin kyllä monesti kävi mielessä kurkkia/soluttautua mukaan, vain katsomaan mitä NE tekee siellä.. silloin kun on seurat autoja pursuaa kaikkialla, ja väliajalla teinit vaeltaa juhlavaatteissa karkinostoon!







    VastaaPoista
  4. Tutkija kertoi muinaisten vantaalaisten olleen tummia ja somessa syttyi raivo.

    Kivikaudella vantaalainen on ollut tummaihoinen ja tulevaisuudessa suomalainen on jälleen tummaihoinen.

    VastaaPoista