Oli jouluaattoa edeltävä yö, kipakka pakkanen nipisti jäniksen korvan tupsuja, sen loikkiessa metsässä. Metsää valaisi talviöinen kuu. Vähäinenkin valo kimmelsi metsän hangen lumikiteistä pakkasessa.
Muuan kulkija oli pysähtynyt metsän uumeniin levähtämään ja lämmittelemään. Hän oli tarponut pitkän matkan upottavassa hangessa, raskas taakka selässään, oli aika levähtää. Nuotion loimussa käsiään lämmitellen hän mutisi ja hyräili jotain. Hengityksestä tullut ilma nousi pakkasesta johtuen näkyvänä höyrynä ilmaan, kohti tummansinistä yötaivasta. Taivaalla kuu loisti valoa sekä muutamat kirkkaat tähdet tuikkivat, saattoi siellä revontulikin loimuta.
Pitkin metsän hankia eteni pureva viima puiden lomitse. Nuotion ääressä ollut kulkija käpertyi entistä tiukemmin paksuun turkispeitteeseen. Viima sai otteen nuotiosta ja painoi liekkejä sivulle voimallaan.
Tuulenpuuska oli niin voimakas, että Liisa liekki menetti otteen ystäviensä käsistä ja irtautui nuotion liekeistä erilleen, tempautuen tuulen mukana silmänkantamattomiin nuotiosta. Päästyään irti tuulen otteista Liisa liekki oli ypö yksin keskellä valtavaa metsää, eksyksissä, turvanaan vain oma pieni loiste.
Liisa liekki oli vain pienen pieni valon piste keskellä talvimetsää. Hän päätti lähteä kulkemaan eteenpäin metsän pimentoon. Lähellä olevien puiden himmeät varjot liikkuivat ja elivät, kun Liisa liekki taivalsi metsässä, hän pelkäsi varjoja hieman, koska hän ei ollut nähnyt mitään sellaista aiemmin.
Jostain kaukaa kuului vaimeaa susien ulvontaa, huuhkajakin äänteli pakkasyössä. Samalla Liisa liekki huomasi pienehkön kuusen alla jäniksen kylmissään kyyhöhtäen. Kuusen oksien päällä oli paksu kerros lunta ja oksat olivat taipuneet alas hankeen. Kuusen juurelle oli muodostunut hyvä tuulensuoja, mutta se ei suojannut pakkaselta jänistä.
Jänis oli sama, jonka korvan tupsuja pakkanen oli aiemmin nipistänyt. Liisa liekki meni jäniksen luo, koska olihan hänkin eksyksissä ja yksin, kaverin kanssa olisi kivempi olla.
Jänistä paleli, että vapisi ihan kylmyydestä. Päätti Liisa liekki mennä jäniksen pään päälle, korvien väliin lämmittämään jänistä, etenkin paleltuneita korvia. Liisa liekki kertoi jänikselle seikkailunsa, kuinka hän oli joutunut erilleen ystävistään ja taivaltanut metsässä. Jänistä ei enää kohta paleltanut ja hän muisti nähneensä aiemmin kauempaa sen kulkijan ja nuotion, josta Liisa liekki oli kertonut hänelle juuri, kun oli ohi loikkinut.
Liisa liekki ei enää pelännyt yhtään ja jänistä ei paleltanut. Kylmyys ja pelko olivat kaikonneet siinä jutellessa. Liisa liekki päätti jatkaa matkaa, samoin jäniskin. He toivottivat toisilleen hyvää matkaa ja lähtivät omille poluille.
Jänis oli kertonut myöskin, että kun kulkee tovin pohjoista kohti, saapuu järvelle. Liisa liekki oli päättänyt suunnata kohti järveä, jos sieltä löytyisi uusia seikkailuja.
Liisa liekki saapui järvelle, ainakin niin hän oletti, koska jänis ei ollut paremmin kertonut mikä on järvi ja miltä se näyttää. Hän oli saapunut suurelle metsäaukiolle, jossa oli vähemmän lunta, mutta sitten oli jotain kiiltävää ja liukasta.
Liisa liekki kummasteli tuota outoa aluetta, joka oli todennäköisemmin järvi, josta jänis oli puhunut. Hän eteni rantaviivaa pitkin, kunnes huomasi jonkun tarkkailevan häntä. Joku oli Liisa liekin loisteen kantaman rajoilla ja katseli Liisa liekkiä.
Liisa liekki pysähtyi ja kysyi edessään olevalta hahmonta "Kuka sinä olet?" Jolloin tuo hahmo astui hieman eteenpäin Liisa liekin loisteen valoon ja sanoi olevansa Kalle jääkuutio. Liisa liekki näki nyt edessään iloisen oloisen veijarin, joka oli muodoltaan kuutiomainen jäähahmo. Kallesta hohkasi kylmää. Liisa liekin mielestä Kalle oli melko cool tyyppi, mukava kaveri. Kallekin mietti Liisa liekin olevan hottis typy, kun siinä katseli Liisa liekkiä.
Mutta kummatkin tiesivät sisimmässään, että heidän välinen kemia ei tulisi toimimaan. Kaikesta huolimatta Kalle jääkuutio astui hieman eteenpäin, joutuen heti ottamaan askeleita taakse. Liisa liekin olemus kuumotti liikaa Kalle jääkuutiota, heidän välillä oli jäätävä polte.
He eivät voineet muuta, kuin jatkaa matkojansa. Liisa liekin jatkaessa matkaansa metsään, katsoi Kalle jääkuutio hänen peräänsä. Vaikka Kalle oli jäätä, oli hänen sydämensä sulanut Liisa liekille. Lopulta Liisa liekki katosi metsän pimentoon.
Haikein mielin Liisa liekki oli lähtenyt järveltä, mutta sai pian muuta ajateltavaa huomatessaan hangella oudot urat. Eipä Liisa liekki taaskaan tiennyt, että kyseessä oli latu. Päätti hän seurata mihin ne johtavat. Latua seurattuaan tovin aikaa huomasi Liisa liekki olevansa talon pihassa.
Talo oli vanha puutalo, kaksikerroksinen, piipusta nousi savu. Pihassa oli korkeat nietokset joihin kuu loisti valoa. Pihaan oli tehty polku talon portaille.
Liisa liekki saapui talon eteen, näkien portailla sammuneen kynttilän. Tällöin hän tiesi löytäneensä sen mitä oli etsinyt, hänen kuului olla tuon unohdetun kynttilän liekki! Innoissaan hän asettui kynttilään ja näin syttyi portaille kynttilä.
Talon sisällä pieni tyttö nousi nojatuoliin polvilleen katsoen ikkunasta ulos, kuinka pakkanen laittoi lumen kimaltelemaan kuun valossa. Ihmetyksekseen huomasikin silloin, kuinka portailla oleva kynttilä syttyi loistamaan. Se sai tytön hymyilemään. Tyttö ryntäsi nojatuolilta alas, hakien kaapista kynttilöitä. Säntäsi ulos portaille, ottaen portailla olevasta kynttilästä muihinkin kynttilöihin liekin. Kynttilöissä ollessa liekit, vei hän loistavat kynttilät talon joka ikkunalle.
Metsässä muuan kulkija oli saanut levättyä, lämmiteltyä ja jatkettua taivaltaan metsän halki raskas taakka selässään. Hän ei ollut aivan varma suunnasta minne pitäisi mennä, pimeä metsä näytti samanlaiselta joka suuntaan. Kaukaa puiden lomasta alkoi kajastaa heikko valo. Päätti kulkija suunnata valoa kohti, tarpoessaan upottavassa hangessa eteenpäin, valonlähde selkiytyi mitä lähemmäksi hän pääsi. Valo tuli vanhasta puutalosta, jonka joka ikkunalle oli sytytetty kynttilä sekä portaillakin loisti kirkkaasti kynttilä.
Liisa liekki kuuli metsän varjoista tuttua hyräilyä ja samalla hän näkikin kuinka metsän pimennoista pihapiirin asteli tuo muuan kulkija, jonka nuotiosta hän oli lähtöisin.
Muuan kulkija nousi talon portaita ja koputti oveen. Pieni tyttö tuli avaamaan kulkijalle oven. Tyttö katsoi ylös kulkijaan ja näki vanhan miehen, jolla oli pitkä valkoinen parta, joka kantoi isoa säkkiä selässään. Kulkija pääsi sisälle talon pirttiin. Pirtti oli koristeltu lukuisilla joulukoristeilla sekä pirttiä komisti mahtava joulukuusi, jonka viereen vanha kulkija istuutui.
Vanha kulkija avasi säkkinsä ja antoi pienelle tytölle lahjapaketteja. Tyttö oli ikionnellinen, hänen hymynsä loisti ja iloisuus kuului ulos asti.
Ulkona portaiden viereen oli loikkinut tuttu jänis, jonka Liisa liekki jo tunnistikin. Liisa liekki oli saanut lisävoimia ollessaan kynttilässä ja valaisi nyt puoli pihaa. Jänis tuli kynttilän viereen viettämään joulua Liisa liekin kanssa.
Samaan aikaan jäätyneen järven rannalla Kalle jääkuutio katsahti taivaalle kuuta kohti ja tiesi, että joku muukin katsoisi silloin kuuta hänen kanssaan ja niin tapahtuikin. Liisa liekki katsoi taivaalle kuuta kohti sanoen "Hyvää ja rauhallista joulua ystäväni..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti