Joulutarina 2011

Jouluaattoa edeltävänä iltana lunta tuiskutti sakeasti ja tuuli puhalsi äänekkäästi talvisessa metsässä. Tuuli puhalsi lunta melkein vaakasuoraan, kova tuuli sai pakkasen tuntumaan entistäkin purevammalta. Kukaan ei olisi tahtonut olla ulkona siinä kelissä vapaaehtoisesti.

Purevasta pakkasesta ja lumimyrskystä huolimatta talvisessa metsässä liikkui arvoituksellinen hahmo hitaasti eteenpäin. Puiden lomitse eteni hahmo, jonka tarkkoja rajoja ei nähnyt varsinkaan kauempaa katsottuna, koska lumisade on oli niin sakea - hahmossa oli jotain erikoista.

Pikkupoika tarkasteli kauempaa tätä outoa hahmoa, joka tuli viistosti häntä kohti. Pikkupoika oli tulossa pulkkamäestä, häntä ei ollut haitannut tämä lumimyrsky. Pikkupoika oli iloisesti lasketellut metsässä mäkeä pulkalla. Illan pimentyessä pikkupoika oli lähtenyt kotia kohti ja nyt hän oli pysähtynyt katsomaan hahmoa, joka lähestyi häntä.

Mikä se saattoi olla, pohti pikkupoika. Häntä kohti laahusti hahmo, jonka ääriviivat muistuttivat jo hiukan ihmistä, vaikka siinä lumituiskussa oli vaikea nähdä tarkasti hahmoa. Vaikka hahmo alkoi muistuttaa ihmistä, niin oliko se kumminkaan ihminen. Pikkupoika katsoi lähestyvää hahmoa. Hahmon outous oli se, että hahmo loisti himmeää valoa ja valaisi hiukan näin ympäristöäänkin. Tosin valo näytti välkkyvän satunnaisesti, kuin vanhan erämaamökin sähkölamppu myrskyllä, kun puiden oksat osuivat sähkölinjoihin - sähköt pätkivät. Tältä samalta nyt näytti pikkupoikaa lähestyvän hahmon valon loiste, välkkyi satunnaisesti.

Pikkupoika edelleen mietti, mikä ihmeen ihminen voi loistaa himmeää valoa, jonka loiste välkkyi satunnaisesti. Jostain syystä pikkupoikaa ei pelottanut, vaan lähti hiljakseen pulkkaa vetäen tarpomaan lumessa tätä outoa hahmoa vastaan, joka tuli häntä kohti. Mitä lähemmäksi pikkupoika tuli tätä outoa hahmoa, niin sitä enemmän hahmo näytti ihmiseltä, joka loisti ympärilleen himmeää valoa.

Ihmismäinen hahmo, joka laahusti hitaasti talvisessa metsässä, loistaen himmeää valoa oli jo kauan aikaa ollut tietoinen pikkupojasta, joka nyt tarpoi lumessa häntä kohti - oikeastaan hän voisi olla halutessaan tietoinen kaikesta maapallolla tapahtuvasta. Kohta hän kohtaisi kasvotusten tuon pikkupojan.

Loistava hahmo ja pikkupoika kohtasivat lopulta keskellä talvista metsää lumimyräkän pauhatessa heidän ympärillään. Pikkupoika silmäili edessään olevaa hahmoa, joka kyllä paljon näytti ihmiseltä, mutta ei se voinut olla ihminen - ei ihmiset noin loista valoa. Loistavan hahmon valo välkkyi ja hahmo näytti muutenkin jotenkin väsyneeltä ja kovia kokeneelta. Hetken katsottuaan ihmismäistä valohahmoa, kysyi pikkupoika "Kuka sinä olet?"

Vaikka valohahmo olikin väsynyt ja rähjäisen oloinen, niin hänen kasvoiltaan loisti hymy ja vastasi pikkupojalle olevansa enkeli, tarkemmin sanottuna jouluenkeli. Pikkupoika tutki enkeliä tarkemmin ja käveli enkelin ympäri, tokaisten sitten "Jos olet enkeli, niin missä ovat siipesi? Sinulla ei ole siipiä, kuten kuvissa on aina enkeleillä siivet."

Enkeli tiesi miksi poika odotti enkelillä olevan siivet. Taiteessa enkelillä on yleensä siivet, siivet erottavat kuvassa enkelit näin paremmin normaaleista ihmisistä. "Tahdot siis minulla olevan siivet" sanoi enkeli pikkupojalle ja samalla pikkupoika näki jotain mitä hän ei ollut osannut odottaa. Enkelille ilmestyivät siivet. "Wau! Kuinka sinä tuon teit." huudahti pikkupoika ihmeissään. Enkeli hymyili ja sanoi, että enkeleille on melkein kaikki mahdollista, varsinkin tuollainen muodonmuutos.

Ennen kuin pikkupoika oli edes havainnut lumimyrskyssä enkeliä, oli enkeli kyllä ollut tietoinen pikkupojasta ja ottanut hyvissä ajoin ihmismäisen muodon. Näin enkeleiden oli helpompi kohdata ihmiset, jos enkelit olisivat ihmisten keskuudessa siinä olomuodossa mikä on niiden tyypillinen muoto, eivät ihmiset ymmärtäisi ollenkaan näkemäänsä. Ihmisen on helpompi kohdata ja ymmärtää ihmismäinen olento, joten maapallolla enkelit ovat usein ihmisen muodossa, eikä heitä välttämättä erota ihmisjoukosta, jos he niin haluavat - olet tänäänkin voinut nähdä enkelin, et vain ole erottanut enkeliä muista ihmisistä.

Kun siivet olivat ilmestyneet taianomaisesti enkelille, oli pikkupoika vakuuttunut enkelin todellakin olevan jouluenkeli. Pikkupoikaa askarrutti vielä se, että miksi enkelin valo oli himmeä ja ikään kuin pätki. Enkeli sanoi olevansa hieman uupunut, energiaa oli kulunut viime aikoina hieman liikaa. Enkelien pitää välillä käydä enkeliulottuvuudessa tasaamassa energiaansa, mutta jouluenkeli ei ollut ehtinyt niin tehdä ja nyt hänen pitäisi löytää positiivista energiaa maan päältä, jonka avulla hän pääsisi enkeliulottuvuuteen.

Pikkupoika keksi, hän sanoi iloisen auttavaisena, että enkeli voisi istua hänen pulkkaansa, näin enkeli pääsisi metsän reunaan pulkassa leväten. Vaikka enkeli oli aikuisen kokoinen, niin pikkupoika huomasi ettei enkeli tuntunut painavan mitään, vaikka enkeli oli istumassa pulkassa. Pikkupoika ajatteli mielessään, että kai se oli joku enkelin ominaisuus ettei pulkkaan tuntunut tulevan lisää painoa, vaikka sen kyydissä istui enkeli. Pikkupoika ei maininnut tästä mitään ääneen, vaan lähti rauhallisesti vetämään pulkkaa, jossa istui riutunut enkeli. Sen sijaan pikkupoikaa kiinnosti tietää mitä jouluenkeli oli tehnyt, että oli noin kuluttanut energiansa.

Voipunut jouluenkeli istui pulkassa, jota veti pikkupoika, he etenivät hitaasti sakeassa lumituiskussa. Jos joku olisi kuvannut sen tilanteen, niin kuva olisi muistuttanut Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli -maalausta. Absurdia, kovia kokenut enkeli istuu pikkupojan pulkassa. Elämä on ihmeellistä, ei pikkupoika aamulla herätessään osannut arvata, että illalla hänen pulkassaan istuu riutunut jouluenkeli ja hän voi olla enkelille avuksi.

Pikkupoika halusi tietää enkelin menneisyyttä, enkeli tuumasi sen olevan pitkä tarina, mutta alkoi kertoa miten hän oli päätynyt pikkupojan pulkkaan näin riutuneena.

Ennen vuotta 2000 enkeli oli ollut jouluenkeli, jonka päätyö oli liikkua joulun aikaan ihmisten keskuudessa levittäen jouluiloa ympärillensä ja muut ajat hän lähinnä vietti enkeliulottuvuudessa. Vuosituhat vaihtui ja maailman meno jotenkin muuttui, maailmassa lisääntyi ahdinko ja hätä sekä katastrofit lisääntyivät - enkeleitä tarvittiin joka kolkassa ja paljon. WTC-isku vuonna 2001 vaikutti maailmaan paljon sekä vuonna 2004 Tapaninpäivänä Intian valtameren ympäristössä teki tsunami tuhojaan, yli 200 000 ihmistä menehtyi. Viime vuosina on ollut paljon maanjäristyksiä muun muassa Chilessä, Haitissa ja Japanissa - ns. Tyynenmeren tulirenkaassa. Hurrikaanit, taifuunit, tulvat, mutavyöryt ja nälänhätä sekä kuivuus eli kaikenlaiset luonnon ääri-ilmiöt ovat aiheuttaneet paljon tuhoa ja menetyksiä.

Enkeleitä oli tarvittu maan joka kolkassa auttamaan ja tukemaan ihmisiä ahdingossa, kiirettä oli pitänyt ja meno vain kiihtyi. Tästä johtuenkin enkeliulottuvuudessakin oli koettu muutoksia, enkelien työtehtäviä oli muutettu ja lisätty. Jouluenkelikin oli laitettu Suojelusenkeli-kurssille, jotta hän voisi toimia suojelusenkelinäkin silloin, kun jouluenkelin hommia oli vähemmän ja niin hän oli käynyt eri kursseilla ja vastuuta oli tullut enemmän - se tarkoitti töitäkin enemmän.

Tällainen kiireellisyys laittoi enkelitkin lopulta koville, oli niin paljon töitä maailmassa. Enkeleillä ei tahtonut olla aikaa käydä välillä enkeliulottuvuudessa, joka sitten johti enkelien energiavajeeseen, koska he antoivat energiaansa ihmisille ympäri maailmaa.

Monta monta tuhatta vuotta ennen pikkupojan syntymää oli enkeliulottuvuudessa ollut suuri enkeli, joka oli Valonkantaja, hänet tunnettiin myös nimellä Lucifer. Jostain syystä aikojen kuluessa Lucifer kyllästyi työhönsä ja turhautui masentuen. Lucifer vaati toista työtä, mutta silloin hän ei sitä saanut, kun ei ollut oikein ylimääräistä työtä saatavilla, jokaisella oli tarkka oma työnsä. Luciferin työ oli kantaa valoa, mutta häntä ei enää kiinnostanut tehdä sitä työtä ja kun muutakaan työtä ei ollut, niin lankesi hän masentuneen katkerana pimeyden polulle, joka johti pimeyden ulottuvuuteen.

Jouluenkeli ei tahtonut kokea Lucifer kohtaloa, että häneltä loppuisi kokonaan enkelienergia ja päätyisi pimeyden ulottuvuuteen. Tästä johtuen hän nyt etsi maan päältä positiivista energialähdettä. Hän tiesi, että sellaisia oli monia maan päällä, ne vain piti löytää. Positiivisen energialähteen turvin hän pääsisi käymään enkeliulottuvuudessa.

Pureva pakkanen ja pistelevä lumituisku olivat kuin kadonneet johonkin, kun pikkupoika kiskoi pulkkaansa eteenpäin, jossa istui jouluenkeli. Pikkupoika oli niin uppoutunut kuuntelemaan jouluenkelin tarinaa menneisyydestä ettei häntä yhtään haitannut pakkanen ja lumimyrsky, joka ulvoi heidän ympärillään. Jouluenkelin juttuja kuunnellessa matka metsän reunaan oli taittunut joutuisasti.

He saapuivat metsän reunaan, jota rajasi iso pelto. Pellon toisella puolen näkyi pikkupojan kotitalo, jonka ikkunoissa oli kynttilöitä loistaen valoa sekä talon pihalla oli joitakin jäälyhtyjä. Pikkupoika seisahtui metsän reunaan ja osoitti kädellään taloa, joka näkyi pellon toisella puolen ja sanoi "Tuolla minä asun". Enkeli hymyili ja sanoi tietävänsä sen. Pikkupoika mietti itsekseen, että niin tietenkin, enkelit tietävät kaiken.

Jouluenkeli nousi pulkasta ja katsoi metsän suuntaan, josta he olivat tulleet. Metsästä tuli vain pikkupojan pulkan jäljet, josta jouluenkelille tuli mieleen, eräs runo. Runo nimeltään Jalanjäljet hiekassa, tosin runosta oli monta eri versiota ja ne kulki eri nimillä. Runon alkujuuret olivat kumminkin 1800-luvun lopulla, jolloin sen ensimmäiset versiot kirjoitettiin. Runossa on kaksi hahmoa, ihminen, mies tai tyttö ja Jumala, Jeesus tai enkeli, riippuen runon versiosta. Runon juonessa nähdään hiekkarannalla ihmisen elämänkaari, joissakin kohdin näkyy vain yhdet jalanjäljet hiekassa ja joissakin kohdin näkyy kahdet jalanjäljet. Yhdet jalanjäljet näkyvät niissä elämän kohdissa, joissa ihmisellä oli ollut vaikeaa ja muutoin kahdet. Ihminen sitten kysyy ihmetellen Jumalalta, että miksi Jumala ei ole ollut silloin vierellä, kun ihmisellä on ollut vaikeaa. Johon Jumala vastaakin, että hän ei ole silloinkaan lähtenyt ihmisen luota mihinkään. Hiekassa näkyy siksi vaikeissa elämän tilanteissa vain yhdet jalanjäljet, koska silloin Jumala on kantanut ihmisen vaikean kohdan yli ja muutoin Jumala kävelee ihmisen vierellä.

Nyt tilanne oli ollut samanlainen, mutta sillä erolla, että tällä kertaa ihminen, pikkupoika oli auttanut enkeliä vaikeassa tilanteessa. Pikkupoika oli kiskonut enkelin vaikean tilanteen yli pulkalla. Pikkupoika oli ollut samalla tietämättään positiivisen energianlähde. Hän oli huokunut ympärilleen matkan aikana auttavaista positiivista energiaa, joka oli tarttunut jouluenkeliin.

Pikkupoika huomasi, että jouluenkeli loisti nyt kirkkaammin eikä loisto enää välkkynyt. Jouluenkeli selitti pikkupojalle, kun pikkupoika oli auttanut enkeliä, oli enkeli saanut pikkupojan hyvästä teosta energiaa. Pikkupoika muisti laulun, jossa pohdittiin, olemmeko enkeleitä toisillemme - hänkin voisi olla enkeli jollekin, joka tarvitsee tukea.

Jouluenkeli katsoi pellon yli pikkupojan taloa kohti ja sanoi pikkupojalle "Äitisi jo odottaa sinua". Pikkupoika lähti tarpomaan pellon poikki kohti kotia, jouluenkeli pyysi poikaa katsomaan ulos ikkunasta ennen kuin menee nukkumaan. Lopun matkaa pikkupoika juoksi ja pulkka kolisi pojan perässä, vauhti oli sen verran kovaa. Kotipihaan saavuttuaan hän juoksuvauhdissa irrotti pulkan narusta ja säntäsi ovelle. Pulkka liukui tömähtäen oven pieleen. Pikkupojan äiti tuli avaamaan oven.

Pikkupoika ryntäsi innoissaan ovesta sisään ja alkoi selittää mitä hän oli nähnyt ja kuullut. Samalla kun hän riisui ulkovaatteitaan, kertoi pikkupoika äidilleen jouluenkelistä, jonka hän oli tavannut metsässä ja kuinka hän oli voinut olla avuksi jouluenkelille. Äiti kuunteli hymyillen puhetulvaa, joka ryöppysi pikkupojan suusta, kun hän kertoi jouluenkelistä ja miten enkeleilläkin on ollut kiireitä. Kun pikkupoika piti taukoa vetäen henkeä, kysyi äiti pikkupojalta oliko tänään näkynyt metsässä tonttuja, mutta tänään pikkupoika ei ollut niitä nähnyt - olikohan pihalla riehuva lumimyrsky ja paukkuva pakkanen liikaa jopa tontuillekin ja siksi niitä ei ollut tänään näkynyt, pohti pikkupoika.

Päivä oli ollut touhun täyteinen, joten kun pikkupoika oli syönyt iltapalan ja pessyt hampaat oli aika kömpiä sänkyyn unten maille.

Omaan huoneeseen päästyään hän katsoi ikkunasta ulos, kuten jouluenkeli oli kehottanut. Ikkunasta näkyi talvinen maisema, lunta satoi ja hänen jälkensä olivat jo melkein hukkuneet pellolla, jonka poikki hän oli tullut metsästä. Pellon toisella puolella, metsän reunassa hän huomasi erittäin kirkkaan ihmismäisen hahmon, joka katsoi suoraan häntä kohti. Sehän oli jouluenkeli hoksasi pikkupoika innoissaan. Jouluenkeli heilutti pikkupojalle ja samalla pikkupoika kuin kuuli ajatuksen kautta, kuinka jouluenkeli sanoi hänelle "Hyvää ja rauhallista joulua...". Vaikka jouluenkeli oli ulkona ja suhteellisen kaukana, niin pikkupoika kuuli sanat yhtä selvästi, kuin jouluenkeli olisi ollut hänen vieressään, se oli ollut telepaattinen yhteys enkeliin.

Pikkupoika katsoi ulos ikkunasta pellon toisella puolen olevaa jouluenkeliä ja sanoi hiljaa ääneen "Hyvää joulua sinullekin...". Tämän sanottuaan hän näki kuinka ihmismäinen kirkas jouluenkeli muuttui vieläkin kirkkaammaksi valopalloksi. Valopallo leijui hetken valaisten pellon, kunnes valopallo kuin sinkoutui ylöspäin tähtiä kohti. Vauhti oli niin nopea, että pikkupoika näki, kuin valovanan nousevan. Korkealla ilmakehässä valopallo välähti valaisten koko taivaan kadoten.

Valopallo taivaalla oli kadonnut valaisten koko taivaan. Pikkupoika katsoi vielä pää kenossa ikkunasta taivaalle, kun hänen äitinsä tuli huoneen ovelle. Pikkupoika sanoi äidilleen jouluenkelin nyt päässeen enkeliulottuvuuteen. Äiti hymyili ja tuumasi, että pikkupoikakin jo voisi mennä uniulottuvuuteen, huomenna olisi uusi päivä ja uudet seikkailut.