Hautausmaa oli näyttänyt kynttilämereltä, kun haudoilla olivat loistaneet kynttilät, joita muut olivat sinne tuoneet. Sitä varten minäkin olin mennyt hautausmaalle. Joitakin vuosia aiemmin oli miesystäväni ennenaikaisesti jättänyt maallisen elämän tapaturmassa. Kävellessäni kohti hänen hautaansa, olin ihaillut kynttilämerta, joka loisti kauniisti jouluaattoillassa. Kynttilöiden loiste sai puhtaan valkoisen lumihangen kimaltelemaan pakkasessa.
Miesystäväni haudalla olin sytyttänyt kynttilän palamaan hänen muistolleen. Samalla oli alkanut sataa vähän lunta, hiutaleet leijailivat hiljalleen maahan. Toivotin mielessäni hänelle hyvää joulua, jolloin jostain kynttilän viereen juoksi orava, pysähtyen siihen. Orava katsoi minua ja minä sitä, orava oli tainnut olla merkki minulle siitä, että miesystäväni oli siinä vieressäni jossain ja kuuli minun ajatukset. Hetken kuluttua orava oli lähtenyt pois kynttilän valosta ja haudalta, kadoten yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.
Hautausmaalta olin päättänyt jatkaa matkaani, tehdä pidemmän iltalenkin. Olin suunnannut kävelyni poispäin kaupungista ja nyt kävelin tällä tiellä, joka on kaupungin laitamilla. Kaupungin hulinat ja vilske olivat jääneet taakse, oli aivan rauhallista. Vain lumi narskui, kun kävelin tiellä. Ympärilläni oli lumipeitteisiä puita ja lumisadekin oli hieman yltynyt, kuu loisti valoa ja hanki kimalsi. Maisema oli täydellinen ja jouluinen.
Vaikka olikin joulu ja ympärilläni oli täydellinen joulumaisema, mutta tunsin oloni vähän yksinäiseksi. Olihan kyllä kaverini aiemmin päivällä koittanut houkutella minua mukaansa juhlimaan. Mutta ei minua näin jouluna innostaneet mitkään bileet, joulu on rauhoittumisen aikaa, joten olin kieltäytynyt siitä tarjouksesta. Olinkin sitten lähtenyt kävelylle, pois siitä kaupungin hulinasta, paikkaan, jossa ajatuskin lepää. Tällä syrjäisellä tiellä ei ollut pahemmin liikennettä ja oli kaunis maisema.
Siinä kävellessäni pysähdyin kohtaan, jossa tieltä risteytyi pihatie. Pihatie johti talolle, jonka oli uskottu olleen tyhjillään noin kymmenen vuotta. Paikalliset ihmiset olivat kyllä sanoneet, että siellä kummittelisikin. Ne, jotka olivat joskus uskaltautuneet mennä talon pihalle, väittivät joskus nähneensä ikkunassa ihmishahmon katsovan ulos. Mutta näitä juttuja pidettiin vain lähinnä urbaanilegendana.
Pihatien portilla ollessani näin hämärässä puiden lomitse kauempana olevan jo ränsistymään päässeen talon. Talolle johtava pihatiekin oli metsittynyt, tien vieressä olleet puut ja pensaat olivat kasvaneet pihatielle päin ja peittäneet jo melkein koko pihatien. Kukaan ei ole ainakaan hetkeen aurannut pihatietä, kun lunta näytti olevan ainakin sääreen asti ja lisää lunta satoi koko ajan.
Pihatiellä näytti vain kulkeneen hiljattain jänis, jäljistä päätellen. Kun eipä minulla ollut mihinkään niin kiire, niin päätin itsekin uskaltautua käymään tuon autiotalon pihassa. Lähdin tarpomaan upottavassa lumessa pihatietä kohti taloa, seuraten jäniksen jälkiä. Tarvoin jonkun matkaa kapeaa pihatietä, kunnes eteeni avautui piha.
Jatkoin hieman vielä tarpomista keskelle pihaa. Pysähdyin ja katselin ympärilleni, näky oli lumoava. Havupuiden oksilla oli paljon lunta ja koivujen rungot sekä oksat olivat valkoisina huurteesta, mahtava näky kuun loisteessa. Piha oli paksun lumen peitossa ja tuuli oli tehnyt joihinkin kohdin paksumpiakin kinoksia. Lumen pinta oli puhdas, vain jäniksen jäljet olivat poikkeus. Silloin huomasinkin, että minua tarkkailtiin kauempaa. Kauempana minun liikkeitäni seurasi jänis korvat pystyssä.
Itse pihan talo näytti keskivertoa kalliimmalta, paitsi, että sen oltiin annettu vähän ränsistyä, kun ei oltu hoidettu kunnolla, mutta ikkunat ja ovet olivat ihmeen hyvässä kunnossa. Siinä keskellä pihaa ollessani ja pihaa hämmästellen sekä taloa katsoessani olen huomaavinani, että yhdestä ikkunasta kuin kajastaisi hiukan valoa. Mutta eihän se voinut olla mahdollista, kun talo oli ollut jo vuosia asumattomana.
Vaikka en ollut paljasjalkainen paikkakuntalainen, niin olin kuullut talon historiasta pääkohdat. Olin muuttanut miesystäväni luo toisaalta. Olin sitten kuullut juttuja eräästä nuorestamiehestä, joka oli perustanut IT-alan yrityksen ja kehittänyt menestyvän internet-sivuston. Toiminta oli hetkessä laajentunut maailmanlaajuiseksi. Tämä paikallinen mies oli sitten tienannut hyvin ja rakentanut tämän talon kaupungin laitamille, hänestä oli tullut menestyvän yrityksen ansiosta kaikkien tuntema, Hän oli ollut TV-ohjelmissakin, sen minäkin muistan ja olin käyttänyt itsekin tämän miehen kehittämää internet-sivustoa, kuten miljoonat muutkin ihmiset.
Mutta sitten vuoden 2010 tienoilla oli tullut lama ja IT-alankin kupla oli puhjennut ja bisnekset alkoivat luisua alamäkeä. Lehdet kirjoittelivat kuinka tämän miehen tuottoisa yrityskin oli alkanut tuottaa tappiota. Koitti se päivä sitten milloin yritys oli lopettanut toimintansa, tuli konkurssi. Tämän jälkeen lehdetkään eivät olleet ollut kiinnostuneita tämän menestyneen yrityksen perustajasta, muuta kuin negatiivisessa valossa.
Tästä johtuenkin hän oli poistunut kokonaan julkisuudesta, niin sanotusti painunut maan alle. Aluksi puhuttiin hänen lähteneen pidemmälle lomalle, kun ei häntä näkynyt edes omalla talollakaan enää. Aikaa kului, eikä vain miestä näkynyt tai kuulunut. Pääteltiin hänen sitten ostaneen jostain muualta uuden talon ja muuttaneen pois paikkakunnalta, villeimmät veikkaukset puhuivat hänen muuttaneen jopa ulkomaille.
Kun olin muutamissa sekunneissa muistellut talon historiaa, päätin mennä koputtamaan ulko-ovea, koska ikkunasta kajastanut valo ei voinut pitää paikkaansa, siihen oli joku muu järkevä selitys. Mutta päätin nyt mennä huvikseni koputtamaan ovea. Odotin hetken ovella eikä kukaan tullut avaamaan, mikä olikin ollut odotettavissa. Oven vieressä seinää vasten nojasi ihme kyllä harja. Ajankuluksi ajattelin harjalla putsata raput lumesta ja muutenkin oven edustan.
Harjattuani hiukan oven edustaa lumesta, päätin vielä kerran koputtaa ovea ja jatkaa sitten iltalenkkiäni. Koputuksen jälkeen taas kuuntelin ja odotin hetken, mutta ei kukaan vain avannut ovea ja miten avaisikaan, kun taloa oli ollut vuosia asumaton. Lähdin sitten ovelta hiljalleen tarpomaan poispäin, kohti pihatietä ja porttia.
En ehtinyt montakaan askelta ottamaan, kun kuulen selkäni takaa kuinka ovi aukeaa ja samalla rauhallinen miesääni sanoo "Hyvää joulua neitokainen". Säpsähdän, mutta koitan peitellä ihmetystäni. Käännyn ovea kohti, jossa näen mieshahmon varjossa ja sanon myös "Hyvää joulua". Punastelen häpeissäni, kun olen hiippaillut toisen pihalla näin, mutta menen hiukan lähemmäksi miestä, jotta näen hänet kunnolla. Samalla mies jatkaa "Oletkin jo näemmä tehnyt lumityöt", kuulen hänen äänestään, että hän hymyilee samalla, joten vastaan hymyllä. Kun pääsen lähemmäksi miestä, huomaankin hänen olevan komea sekä yllätyksekseni tunnistan hänet ja kysynkin yllättyneenä "Etkö sinä olekin...". En ehdi saada kysymystäni loppuun, kun mies jo sanoo hymyillen "Sillä ei ole nyt väliä kuka olen... vaan sillä mikä päivä tänään on...".
Hän sitten vielä kyseli, kun olin näin jouluaattoiltana koputellut ovea, niin olinko tulossa joulukahville? Eihän se ollut se syy miksi olin koputellut hänen oveaan. Mutta, vaikka hän oli minulle tavallaan vieras ihminen, niin päätin ottaa hänen kutsun vastaan, koska tunnistin kyllä kuka hän oikeastaan oli, vaikkei ollutkaan paljastanut henkilöllisyyttään vielä. Olin vuosia sitten nähnyt hänet TV:ssä ja lehdissä, hän oli talon oikea omistaja. Hän oli vain vuosien saatosta komistunut edukseen eikä hän vaikuttanut mitenkään oudolta, joten päätin mennä kahville hänen luo.
Taloon sisälle mentyäni huomasin, että vaikka talo on ulkoapäin hieman ränsistynyt, niin sisätilat olivat pidetty hyvässä kunnossa. Keittiöön päin mennessäni näin varmaankin työhuoneen, huoneessa oli muutamia tietokoneita päällä, joten ei hän ollut ainakaan kokonaan unohtanut menneisyyttään. Talossa tuoksui joulu, tarkemmin sanottuna joulukuusi ja siellä täällä paloi pöydillä kynttilöitä. Ainoa erikoinen piirre oli se, että usea ikkuna oli verhoilla peitetty.
Keittiössä joimme kahvia ja juttelimme niitä ja näitä, hän kertoi itsestäänkin, vaikka kyllä tiesi minun hoksanneen kuka hän oli. Julkisuutensa loppuaikoina lehdissä oli ollut monia juttuja, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Hän oli myös tietoinen niistä urbaanilegendoista mitä liikkui hänestä ja hänen talostaan, ne huvittivat vain. Mies oli tietoisesti erakoitunut ja vetäytynyt pois julkisuudesta. Hän kertoi myös, että näinä vuosina hän oli kehitellyt täysin uutta ja mullistavaa liikeideaa, jonka hän julkistaisi maailmalle lähikuukausina. Minäkin kerroin itsestäni ja taustojani, kuinka olin menettänyt mieheni joitakin vuosia aiemmin.
Siinä keskustellessamme aika kului huomaamatta ja huomasimme pikku hiljaa, että olemme samanhenkisiä ihmisiä. Meillä oli samankaltainen ajatusmaailma ja huumori. Viihdyimme toistemme seurassa hyvin ja minäkin olin jo unohtanut sen pienen yksinäisyyden tunteen mikä minulla oli ollut aiemmin illalla.
Päätimme siirtyä olohuoneen puolelle viettämään jouluyötä. Sytytimme takkaan tulenkin, joka hehkui lämpöä ja valaisi huonettakin. Läheisyydessämme oli myös koristeltu joulukuusi. Kuusen tuoksu, kynttilöiden loiste ja takan loimu loivat joulutunnelman.
Jouluaatto oli vierähtänyt joulupäivän puolelle, aika oli kulunut yli puolen yön. Minua ei innostanut lähteä kävelemään kotiin, mutta ei kyllä minua ollut kukaan ajamassakaan pois. Näin ikkunasta kuinka ulkona satoi yhä lunta ja kuun loiste valaisi lumihankea sekä jouluöisellä taivaalla tähdet loistivat.
Meillä ei ollut joululahjoja, mutta eihän lahjat olekaan se joulun tärkein asia, vaan ajatus. Jouluna kenenkään ei pitäisi olla yksin. Olimme saaneet parhaimmat joululahjat vuosiin, olimme löytäneet toisemme, kaksi yksinäistä. Istuimme takkatulen äärellä lähekkäin keskustellen. Siinä vierähti koko jouluyö, hän oli suunnitellut aloittavansa uuden elämän ensi vuonna, kun julkaisee uuden liikeideansa ja perustaa uuden yrityksen. Meillä olivat heti kolahtaneet palaset niin hyvin yhteen, että mietimme yhteistäkin tulevaisuutta ja päätimme yhdessä kääntää uuden sivun elämässämme.
Tämä oli paras jouluni aikoihin, olin saanut parhaan mahdollisen joululahjan - rakkauden...
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti